Lahden torin nurkkaan on rakennettu pieni lava ja oleskelualue. Lahen Lava on osa kaupungin koronaexit-suunnitelmaa, joilla elävöitetään kaupunkia.
Ideana on, että kuka tahansa voi varata itselleen ajan lavalla esiintymiseen.
– Kaupunginjohtajamme pohti, että tarvitsemme jotain, millä pääsisimme positiivisemmalle tunnelmalle kaupungissa ja mikä lisää keskustan elämää. Työryhmämme sitten pähkäili, mitä se voisi olla, kertoo Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä.
Lahdessa ei voitu uhrata ajanviettoalueelle koko toria kuukausimarkkinoiden vuoksi. Pieni lava ja penkit mahtuvat kuitenkin hyvin markkinoidenkin kylkeen.
Nyt aikoja on varannut viitisenkymmentä esiintyjää, mutta lisää mahtuu. Ainoana ehtona on, että esityksen on sovittava koko perheelle, eikä lavalla puhuta politiikasta.
– Pääosin lavalla nähdään musiikkia äärestä laitaan. Yritin miettiä genrejä, mitä puuttuu. Ehkä puhdas ooppera puuttuu, Määttäri vinkkaa.
Lavalle mahtuu esiintymään
Musiikin lisäksi lavalla nähdään esimerkiksi missejä ja tankotanssia. Räväkimmät musiikkiesitykset on laitettu soittamaan ilta-aikaan. Mänttäri suosittelee kurkkaamaan ohjelmaa Lahden Lava 2021 -Facebook-sivuilta, jotta voi nauttia oman maun mukaisista esityksistä.
Lavalle pääsee esiintymään täyttämällä lomakkeen kaupungin sivuilla.
Lava-alue on toiminnassa syyskuun alkupuolelle saakka. Sen on tarkoitus olla kertaluonteinen, mutta jos idea saa hyvän vastaanoton, kaupunki voi harkita asiaa uudelleen.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.