Koronatilanteen takia keikkapaikat, teatterit ja museot ovat kiinni, mutta kulttuurista voi nauttia karanteenin aikaan virtuaalisesti. Kotisohvalta käsin voi heittäytyä rock-keikkojen tai klassisen musiikin konserttien tunnelmaan, syventyä teatteri- ja tanssiesityksiin tai seikkailla yli tuhannen museon kokoelmissa ympäri maailmaa.
Kasasimme muutamia vinkkejä viikonlopun tarjonnasta.
Musiikkia moneen makuun
Olohuone-livekonsertit
Ylen Olohuone-ohjelmakonsepti käynnistyy tänään perjantaina ensimmäisellä konsertilla. Kaikki kotona live -ohjelman ensimmäisessä osassa esiintyvät Anssi Kela ja Elastinen. Klo 19 alkavaa lähetystä voi seurata TV2:n lisäksi suorana Yle Areenassa.
Konserttisarja jatkuu jo lauantaina, jolloin esiintyjinä nähdään Vesala ja Pyhimys. Katsojat voivat osallistua koko kevään jatkuvaan ohjemakonseptiin chatin välityksellä. Lähetyksen aikana ollaan myös yhteyksissä suomalaisten kotisohville.
Lue lisää aiheesta Yle Olohuone: Kaikki kotona liven nettisivuilta.
Helsingin kaupunginorkesteri
Helsingin kaupunginorkesterin muusikot soittavat tänään perjantaina kamarimusiikkikonsertin Musiikkitalon konserttisalissa ilman saliyleisöä.
Impromptu-musiikkihetken avaa Jean Sibeliuksen konsertin nimikkosävellys numero 5 sovitettuna jousiorkesterille. Orkesterin II soolosellisti Senja Rummukainen tulkitsee Bachin Soolosellosarjan 1 osan Prelude. Kaija Saariahon duo Aure on sävelletty kunnioittamaan Henri Dutilleux’n 95-vuotissyntymäpäivää ja ohjelman täydentää Anton Brucknerin romanttisen jousikvinteton hidas osa. Illan päättää Sibeliuksen Andante festivo.
Kello 19.00 alkava konsertti kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä, nähdään suorana lähetyksenä Yle Areenassa sekä Helsingin kaupunginorkesterin HKO Screen -mobiilisovelluksessa.
Konserttilähetys alkaa verkossa klo 18.30 kuvataiteilija Sini Pelkin videoteoksella Embarkation. Visuaalinen alkusoitto esitetään myös Musiikkitalon mediaseinällä.
Metropolitan-ooppera
New Yorkin Metropolitan-ooppera tarjoaa joka päivä katsottavaksi yhden esityksen ilmaiseksi. Ooppera on taltioinut esityksiä jo 14 vuoden ajan ja avaa arkistojaan koronan peruttua esitykset.
Uusi ooppera tulee katsottavaksi klo 1.30 Suomen aikaa ja on katsottavana 20 tunnin ajan. Perjantaina ohjelmistossa on Gaetani Donizettin säveltämä Rykmentin tytär -ooppera.
Lisätietoja Metropolitanin nettisivuilta.
Uniklubi
Keikkojaan perumaan joutunut Uniklubi-bändi striimaa keikkansa tänään perjantaina. Klo 21 alkava keikka on katsottavana ilmaiseksi yhtyeen Facebook-sivulla.
– Koska kevään keikat peruuntuivat ja samalla loppuivat hommat myös teknikoilta, niin halusimme yhdessä tarjota talkoohengessä yleisöllemme jotain siistiä ja ainutlaatuista. Laskuja tällä ei makseta, mutta hyvä mieli tulee, Uniklubin Jussi Selo kommentoi.
Viitasen Piia
Espoon kulttuurikeskus striimaa Viitasen Piian soolokeikan huomenna lauantaina. Klo 19 alkava keikka on nähtävissä yhteistyökumppani Soundi-lehden nettisivuilla sekä Soundin ja Espoon kulttuurikeskuksen Facebook-sivuilla.
Teatteri-, musikaali- ja tanssiesitykset
Broadwayn ja West Endin musikaalit
BroadwayHD-palvelu tarjoaa kiinni menneiden New Yorkin Broadwayn ja Lontoon West Endin musikaaleja tallenteina. Valikoimassa on muun muassa Cats, The Sound of Music ja Kinky Boots.
Palvelua voi kokeilla ilmaiseksi viikon ajan. Sen jälkeen kuukausimaksu on 8,99 dollaria.
Teatteri Toivo
Teatteri Toivon uusi näytelmä Hän joka kiinnostui ötököistä käsittelee ilmastonmuutosta, burnoutia ja lajituhoa. Sara Salmenmäen ohjaaman näytelmän ensi-illan voi katsoa Youtubessa tänään perjantaina klo 19 alkaen.
Teatteri Jalostamo2
Helsinkiläinen teatteriryhmä Jalostamo2 tuo teatteriesityksensä katsottavaksi kotoa käsin tilauspalvelun kautta. Seuraavan kolmen viikon aikana katsottavaksi tulee ryhmän kolme viimeisintä teosta. Niistä ensimmäinen, marraskuussa ensi-iltansa saanut, Ice Ice Baby on jo tarjolla Jalostamo2:n nettisivuilla. Esityksen hinta on seitsemän euroa.
Tero Saarinen Company
Tero Saarinen Companyn ensimmäisessä taiteilijaresidenssissä työskennelleen Broas & Nybergin kantaesityksen Truths That Never Were -näytökset peruttiin, mutta teos striimataan ilmaiseksi. Suoran lähetyksen tänään perjantaina voi katsoa ilmaiseksi osoitteessa broasnyberg.com klo 19 alkaen.
Museot
Virtuaalikierroksille maailman ykkösmuseoihin
Google on kerännyt Arts & Culture -alustalleen yli 1 200 museota, joiden kokoelmiin pääsee tutustumaan virtuaalisesti. Mukana on maailman tunnetuimpia museoita kuten Guggenheim ja MoMA New Yorkista, Van Gogh -museo Amsterdamista, Uffici Firenzestä ja Eremitaaši Pietarista. Suomesta listalla on Ateneum.
Digitaalisia sisältöjä on niin paljon, että Googlen palvelussa avuksi on luotu haku, jolla katseltavaa pystyy hakemaan esimerkiksi artistin tai aikakauden mukaan.
Suomen arkistojen, kirjastojen ja museoiden aarteet
Valtakunnalliseen Finna.fi-palveluun on koottu satojen suomalaisten arkistojen, kirjastojen ja museoiden digitaalisia sisältöjä. Kansalliskirjaston kehittämän palvelun kautta voi löytää miljoonittain kuvia, karttoja, kirjoja, äänitteitä ja videoita.
Esimerkiksi Finna Street -palvelussa voi tutkia, millaisia vanhoja valokuvia lähiympäristöstäsi löytyy museoiden ja arkistojen kokoelmista. Vanhat lautapelit -osiossa voi puolestaan pelata 1810-1940 -lukujen lautapelejä. Katsottavaa löytyy 2 300 videon verran ja mukana on muun muassa kokoillan elokuvia, lyhytfilmejä ja vintage-mainoksia.
Lue myös aiemmin kasaamamme vinkit:
Frendit, Skam ja Silta – kasasimme listan suoratoistopalvelujen klassikkosarjoista kotiinsa käpertyneille
Pohjoismaisia jännäreitä, isoa scifiä ja hurttia huumoria – katso kattava lista alkuvuoden odotetuista sarjoista
99 syytä kuunnella podcasteja – Näiden suositusten imussa vietät vaikka koko joululomasi