Joe Biden
Näytetään 1–100 / 154
CNN: Trump esitti puheessaan virheellisen väittämän Yhdysvaltojen inflaatiosta
Biden armahti ennakoivasti useita henkilöitä
Bidenin mukaan armahduspäätöstä ei pidä tulkita niin, että sen kohteena olleet olisivat syyllistyneet johonkin rikokseen.
Presidentti Biden: Los Angelesin maastopalot kaupungin historian tuhoisimmat
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on luvannut liittovaltion hallinnolta taloudellista tukea Los Angelesin alueelle. Hän lupasi myös lähettää liittovaltion pelastustyöntekijöitä.
Bidenia mustamaalanneelle FBI:n tietolähteelle kuuden vuoden vankeustuomion
Trump pyytää korkeinta oikeutta lykkäämään kiisteltyä Tiktok-kieltoa
Biden allekirjoitti huhtikuussa lain, jonka mukaan sovelluksen kiinalaisomistajan Bytedancen on myytävä Tiktok vuoden aikana tai muuten sovellus kielletään Yhdysvalloissa.
Biden saattaa estää merkittävät yrityskaupat
Bidenillä on 15 päivää aikaa ilmoittaa, onnistuuko amerikkalaisen teräsyhtiön myynti japanilaiselle Nippon Steelille.
Kamala Harris esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa vaalitappion myöntämisen jälkeen
Trumpin golfkentällä olleelle asemiehelle syyte ex-presidentin salamurhan yrityksestä – häntä uhkaa elinkautinen
Syyttäjien mukaan mies väijyi Trumpia jopa kuukauden ennen kuin hänet otettiin kiinni.
Analyysi: Ukrainan aseistamisen ympärille on kehittynyt toistuva mediarituaali, ja se voi pelata myös Ukrainaa vastaan
Koska Ukrainan aseistaminen on julkinen keskustelunaihe, myös Venäjän johto pääsee väliin kommentoimaan ja uhkailemaan, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Perhe rikkoutui, kun yhdysvaltalainen isä radikalisoitui: tämä on Guy Reffittin perheen tarina
Tanskalainen kirjeenvaihtaja Steffen Kretz etsi tuoreessa kirjassaan vastausta siihen, miksi keski-ikäinen ja epäpoliittinen perheenisä hyökkäsi kongressiin Yhdysvalloissa Trumpin tappion jälkeen. Hän löytää monia syitä.
Biden vahvisti kiinalaistuotteiden tullimaksut – sähköautot 100%, aurinkopaneelit 50 %
Presidentti Trumpin asettamat Kiina-tullit ovat edelleen voimassa.
Ukraina saa ehkä merkittävän lisän asearsenaaliinsa: ”Venäjällä tulee olemaan suuria vaikeuksia”, sanoo saksalaistutkija
JASSM-ohjusten kantomatka on noin 370 kilometriä. Niillä yltäisi Ukrainan alueelta Krimin sillalle. Myös Suomella on kyseisiä ohjuksia.
CNN:n kyselyn mukaan Harrisin suosio Trumpia vastaan päihitti jo Bidenin
Donald Trumpin maanlaajuinen tuki olisi kyselyn mukaan 49 prosenttia kun Harrisin olisi 46 prosenttia.
Entistä useammat USA:n kongressin demokraatit vaativat Bidenia jättäytymään presidenttikisasta
Voitonvarma Trump jatkaa kampanjakiertuettaan vaa'ankieliosavaltio Michiganissa.
Biden on ”loukkaantunut ja vihainen” jatkuvien vetäytymisarvailuiden keskellä
Yhteensä yli 30 demokraattiedustajaa on jo julkisesti kehottanut Bidenia jättäytymään kilvasta. Perjantaina toistakymmentä demokraattiedustajaa vaati Bidenia astumaan sivuun.
New York Times: Biden on alkanut hyväksyä sen, että hänen on siirryttävä syrjään
Joe Bidenin kampanja tyrmää tiukkasanaisesti New York Timesin tiedot.
Bidenin presidenttikisan loppu on lähellä – viisi asiaa kertoo, että kulissien takana todella kiehuu
Joe Biden on esiintynyt itsevarmana tähän päivään saakka. Useat merkit kuitenkin kertovat, että demokraattipuolueen tuki on lopullisesti romahtamassa.
Korkea-arvoiset demokraattivaikuttajat Pelosi ja Schumer vaativat Bidenia luopumaan presidenttiehdokkuudesta
ABC Newsin mukaan senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer sanoi Bidenille, että olisi demokraattien ja koko maan kannalta parempi, jos Biden lopettaisi vaalikampanjansa.
Bidenilla todettu koronavirustartunta – kertoi aiemmin harkitsevansa presidenttikisasta luopumista, jos sairastuisi
Istuvan presidentin Joe Bidenin ehdokkuutta on kyseenalaistettu avoimesti demokraattien joukossa kesäkuun lopun epäonnistuneen vaaliväittelysuorituksen jälkeen.
Bidenin esiintymistä pidettiin onnistuneena, mutta se ei vakuuttanut kaikkia ehdokkuudesta
Lehdistötilaisuuden jälkeen kolme edustajainhuoneen demokraattijäsentä vaati Bidenia luopumaan presidenttikilvasta.
Bidenin kohtalo voi ratketa tänään – seuraa näitä uutisia
Presidentti Bidenin tukijoukkojen huoli presidentin kunnosta kasvaa. Tänään luvassa on kaksi ratkaisevaa esiintymistä, joita seurataan hyvin tarkkaan.
Paine istuvan presidentin ympärillä kasvaa – ensimmäinen demokraattisenaattori vaatii Bidenia vetäytymään kisasta
Asiantuntijat ennakoivat, että torstaina pidettävä lehdistötilaisuus saattaa olla ratkaiseva Bidenin presidenttiehdokkuuden kannalta.
Yhdysvaltalaismediat: Johtavat demokraatit vaativat Bidenin vetäytymistä
Yhdysvalloissa presidentti Joe Bideniin kohdistuva paine kasvaa.
NYT: Toinen demokraattiedustaja kehottaa Bidenia luopumaan presidenttikilvasta – myös suurlahjoittajalta vastaava kehotus
Tiistaina ensimmäinen demokraattien kongressiedustaja vaati Bidenia vetäytymään presidenttikilvasta. Myös demokraattisen puolueen lahjoittajien piiristä on ilmaistu tyytymättömyyttä.
Mediat: Biden vihjasi vetäytymisestä – Valkoinen talo kiistää jyrkästi
Yhdysvaltalaismediat uutisoivat presidentti Joe Bidenin epäilyksistä ja demokraattileirin paniikista. Epävarmuuden taustalla on Bidenin viime viikon surkea väittelyesiintyminen.
Tuoreet kyselyt povaavat Donald Trumpille vaalivoittoa
Ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeisissä kyselyissä Donald Trump on istuvaa presidenttiä Joe Bidenia edellä.
Valkoinen talo kommentoi päätöstä presidentin syytesuojasta
Lausunnossa ei viitata suoraan ex-presidentti Trumpiin, mutta siinä viitataan epäsuorasti siihen, mikä nähdään Trumpin pyrkimyksenä purkaa oikeusjärjestelmää.
Trumpin syytesuojasta odotetaan tänään merkittävää linjausta – tämän vuoksi Yhdysvaltain korkeimmalla oikeudella on suuri valta
Korkeimman oikeuden päätökset ovat tuomarien tulkintojen varassa. Siksi henkilökohtaiset arvot voivat olla jopa ratkaisevassa asemassa.
”Tiedän, etten ole nuori mies” – näin Biden kommentoi katastrofaaliseksi kutsuttua suoriutumistaan vaaliväittelyssä
Biden ei aio astua syrjään, presidentin neuvonantajat sanovat. Näkyvät puoluetoverit ovat julkisuudessa puolustaneet presidenttiä, mutta kulisseissa on painettu paniikkinappulaa.
Tutkija väläyttää, kuka voisi pelastaa demokraattien presidenttikisan
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Maria Lindénin mukaan yksi varteenotettava vaihtoehto Bidenille on Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom.
Katso tästä Yhdysvaltain vaaliväittelyn kolme kiinnostavaa videota: Biden flunssassa, Trump ärhäkkänä
CNN-televisiokanavan pikakyselyn mukaan yli 60 prosenttia katsojista piti Donald Trumpia 90 minuuttia kestäneen vaaliväittelyn voittajana.
Biden ja Trump hyväksyivät ensimmäisen vaaliväittelyn säännöt – ei muistiinpanoja, eikä yleisöä
Suurin muutos aiempiin vuosiin on se, että yleisö ei pääse studion seuraamaan väittelyä. Mikrofonit mykistetään keskustelun ajaksi ja puheenvuoron saa aina yksi henkilö kerrallaan.
Biden CNN:lle: Keskeytämme pommien ja tykistöammusten viennin, jos Israel hyökkää Rafahiin
Biden myönsi, että Israel on käyttänyt Yhdysvaltojen toimittamia pommeja palestiinalaissiviilien tappamisessa Gazassa.
Trump viittasi puheessaan verilöylyyn – paikalla ollut Ylen toimittaja kertoo, millainen tilaisuus oli
Trump piti puheen Ohiossa, jossa republikaanit järjestävät esivaalin tiistaina. Paikan päällä ollut Ylen toimittaja Jaakko Keso yllättyi verilöyly-termistä nousseesta reaktiosta.
Netanjahu viis veisaa Bidenin varoituksista – aikoo jatkaa hyökkäystä Gazaan, väittää arabijohtajien ”hyväksyvän hiljaa”
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vannoo Gazan valtauksen jatkuvan. Useat arabijohtajat antavat ”hiljaisen hyväksyntänsä” hyökkäyksen jatkumiselle, Netanjahu väittää.
Yhdysvallat teki kostoiskuja – Iran, Irak ja Syyria syyttävät maata Lähi-Idän epävakauttamisesta
Presidentti Joe Biden on tehnyt selväksi, että iskuja on tulossa lisää.
Biden: Iranin tukemat aseelliset ryhmät tappoivat kolme USA:n sotilasta Jordaniassa
Jordania puolestaan kiistää iskun tapahtuneen sen maaperällä. Sen mukaan isku tehtiin Syyriassa sijaitsevaan Yhdysvaltain sotilastukikohtaan.
Bidenille takaisku, republikaanisenaattorit estivät hätäapupaketin Ukrainalle ja Israelille
Republikaanit vaativat paketin yhdistämistä rajaturvallisuusasioihin.
Biden ei ole varma hakisiko jatkokautta, jos Trump ei pyrkisi presidentiksi
Biden sanoi kampanjansa varainkeruutilaisuudessa Massachusettsissa, ettei Trumpin voi antaa voittaa ensi vuoden vaaleja.
Senaattori Mitt Romney eläköityy politiikasta ja kehottaa Trumpia ja Bidenia tekemään samoin – Trumpilta heti kommentti
Romney sanoi, että on tullut aika tehdä tilaa uuden sukupolven johtajille.
Biden: ”En ole yllättynyt” – näin Wagner-pomo Jevgeni Prigožinin kuolemaa on kommentoitu maailmalla
Ukrainan presidentin neuvonantaja Myhailo Podoljak pitää Prigožinin kuolemaa Putinin viestinä Venäjän eliitille.
Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni: Demokratian ja diktatuurin välillä on verinen aikaero
Diktatuurissa ja demokratiassa vallitsee eri aika. Demokratiassa ajan kulumisesta päättävät äänestäjät, eikä aika tahdo riittää sotimiseen. Diktaattori puolestaan hallitsee kaikkien aikaa.
”Presidentti hämmentyi ja vastasi toimittajalle vihaisesti” – Ylen kysymys Bidenille USA:n sitoutumisesta Natoon nousi amerikkalaismedioihin
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vannoi Helsingissa Yhdysvaltojen puolustavan Suomea myös tulevaisuudessa.
Suomeen saapuneet toimittajat ihastelivat Helsinkiä somessa ja varoittivat lokeista
Ulkomaiset toimittajat ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailuun liittyviä päivityksiä.
80-vuotias Biden on kaatuillut ja käyttää uniapnealaitetta – tällainen on Yhdysvaltain presidentin terveydentila
Joe Bidenilla on edessään jälleen yksi ulkomaanmatka. Hän käy viiden päivän aikana kolmessa maassa, myös Suomessa. Se voi olla rankka reissu 80-vuotiaalle, jonka terveys on ollut tapetilla viime aikoina.
Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvallat ja Intia lyövät yhdessä kapuloita Kiinan rattaisiin – suurvaltasuhteita leimaa kilpailu ja uhittelu
Biden ja Modi sopivat mittavasta taloudellisesta yhteistyöstä ja kärjistivät suurvaltojen vastakkainasettelua entisestään, Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen arvioi.
Trump syyttelee nyt mutantteja ja kommunisteja entistäkin rajummissa somepäivityksissään – testaa, erotatko Trumpin postaukset ennen ja nyt
Yhdysvaltain presidentiksi jälleen pyrkivä Donald Trump saattaa pian palata Twitteriin, josta hänet jo kertaalleen potkittiin pois.
Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
Edustajainhuoneen on määrä äänestää sopimuksesta keskiviikkona, kertoo republikaanijohtaja Kevin McCarthy.
Tällainen on Tiktokissa huomiota herättänyt Willow-projekti – Asiantuntija: Päästöt samaa luokkaa kuin Suomen liikenteen päästöt vuodessa
Yhdysvaltain hallinto hyväksyi öljynporausprojektin liittovaltion alueella, vaikka presidentti lupasi muuta vaalikampanjassaan. Somen ympäristöaktivistit ovat ottaneet hankkeen hampaisiinsa.
Yhdysvallat lähettää Ukrainalle 31 Abrams-panssarivaunua
Saksa ilmoitti aiemmin keskiviikkona lahjoittavansa Ukrainalla Leopard-panssareita. Saksan ehtona panssareiden lahjoitukselle oli, että Yhdysvallat tekee samoin.
Turkki on raivoissaan tälle senaattorille, joka pani Yhdysvaltojen ja Turkin hävittäjäkaupat jäihin
Senaattori Bob Menendezin mukaan Turkki on muuttunut niin autoritääriseksi, että sitä ei voi enää pitää Yhdysvaltojen liittolaisena.
Mediatiedot: Joe Bidenin varapresidenttikausien aikaisia asiakirjoja löydettiin yksityisestä toimistosta viime syksynä
Uutiskanava CNN:n tietojen mukaan osa asiakirjoista on huippusalaiseksi luokiteltua ja tiedustelulähteistä saatua erittäin arkaluontoista tietoa.
Joe Bidenin pojan liiketoimet nostettiin jälleen valokeilaan Yhdysvalloissa – Republikaanit väittävät, että presidentti Biden voi olla turvallisuusuhka
Republikaanit ilmoittivat tutkinnasta pian varmistettuaan enemmistön kongressin edustajainhuoneessa. Jo Donald Trump yritti presidenttiaikanaan luoda epäilystä Bidenin ylle tämän pojan Hunterin bisnesten takia.
Biden ja Xi tapaavat jännitteisellä hetkellä – viisi odotusta Balin G20-kokouksesta
Mitä tahansa Venäjä tekee kokouksessa, se varastaa helposti show’n, tutkija ennustaa.
Yhdysvaltalaisten luottamus vaaleihin romahti – polku voi viedä kohti vallankumousta, sanoo äänestysturvallisuuden asiantuntija
Harri Hursti tietää lähes kaiken Yhdysvalloissa käytettävistä äänestyslaitteista. Hän on amerikkalaismediassa tällä hetkellä tunnetuin suomalainen Sanna Marinin jälkeen.
Hirmumyrsky Ian runnoo Floridaa – yli kahdelta miljoonalta ihmiseltä sähköt poikki
Ian-hurrikaani rantautui keskiviikkona Floridan länsirannikolle Fort Myersin kaupungin lähelle. Myrsky oli voimakkuudeltaan lähellä korkeinta viidettä tasoa ennen sen rantautumista maalle.
Jatkuuko Yhdysvaltain ja Venäjän yhteistyö avaruudessa? Kansainvälinen avaruusasema ISS sai jatkoaikaa presidentti Joe Bidenin päätöksellä
Yhden astronautin ja kahden kosmonautin yhteinen miehistölento toteutuu näillä näkymin aikataulun mukaisesti Baikonurin avaruuskeskuksesta syyskuussa.
Yhdysvaltain puhemies Nancy Pelosi lähtee Aasian-kiertueelle – varmuutta kiistanalaisesta vierailusta Taiwanilla ei ole
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin mahdollisen Taiwanin vierailun toteutuminen varmistuu vasta, jos hän ilmestyy paikalle. Turvasyistä Pelosin Aasian-matkan aikatauluja ei kerrota ennakkoon.
Mielenosoittajat istuivat Valkoisen talon eteen protestoimaan aborttioikeuden poistoa: "Sinun täytyy kuunnella, Joe"
Presidentti Joe Bidenilta vaadittiin voimakkaampia vastatoimia korkeimman oikeuden kiistellyn aborttipäätöksen jälkeen.
Yli neljännes yhdysvaltalaisista valmiita vastustamaan aseellisesti omaa hallitustaan – 85 prosenttia katsoo maan menevän väärään suuntaan
Kesäkuun loppupuolella keskimäärin 38 prosenttia amerikkalaisista oli tyytyväisiä presidentti Joe Bidenin työhön.
Trumpin kausi saa uuden, hurjan loppunäytöksen: ensi yönä alkavat kongressihyökkäyksen kuulemiset näytetään suurelle amerikkalaisyleisölle
Tv-katsojat toivovat suorana lähetyksenä näytettävistä kuulemisista vastausta siihen, rikkoiko Trump lakia ja usuttiko hän kannattajiaan yrittämään kongressirakennusten valtaamista.
Yhdysvallat lähettää Ukrainaan keskipitkän kantaman raketinheitinjärjestelmiä – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Yhdysvaltain hallinnon nimettömänä pysyttelevä virkamies kertoi uutistoimistoille, että Ukrainaan lähetetään pieni määrä keskipitkän kantaman M142 HIMARS -järjestelmän raketinheittimiä. Mukana lähetettävien ammusten kantama on noin 80 kilometriä.
Yhdysvalloissa huutavaa pulaa äidinmaidonkorvikkeesta yritetään hillitä lentorahdein – Suomessa ei ole syytä huoleen, sanoo asiantuntija
Elintarviketeollisuusliitosta kerrotaan, ettei Yhdysvaltojen hankala tilanne heijastu Suomeen. Kotimainen valmistaja ylläpitää huoltovarmuusvarastoa pahan päivän varalle.
Yhdysvaltain ulkoministeri ja puolustusministeri tekivät varjellun vierailun Kiovaan: "Ukraina on olemassa pitempään kuin Putin"
Matka yritettiin pitää New York Timesin mukaan salassa, mutta Ukrainan presidentti tiedotti asiasta etukäteen, mikä oli yllätys amerikkalaisille.
Ukrainalaisjoukot ovat torjuneet useita venäläisjoukkojen hyökkäyksiä Itä-Ukrainassa, Mariupolin tilanne vakava – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Mariupolin satamakaupunkia puolustavat ukrainalaisjoukot jatkoivat taistelua Azovstalin terästehtaan alueella tiistaina.
Useisiin Ukrainan kaupunkeihin tehtiin ohjusiskuja sunnuntai-iltana – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Mediatietojen mukaan Ukrainan pääkaupunki Kiova, Lviv, Lutsk, Harkova, Žytomyr ja Rivne olivat ohjusiskujen kohteena.
Yhdysvallat vakuuttaa, ettei se aja Venäjän johdon vaihtamista – UPIn Aaltolan mukaan Bidenin puheessa näkyi suuttumus Ukrainan tilanteesta
Kremlin mukaan Bidenin kommentti oli "sopimaton" ja vaikeuttaa entisestään Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteita.
Bidenin ex-neuvonantajat Ylelle: Pandemia ei ehkä lopu omikroniin, mutta voimme oppia elämään koronan kanssa – tätä uusi normaali tarkoittaisi
Omikronaalto pyyhkäisi Etelä-Afrikan yli kuukaudessa, ja osassa Eurooppaakin tartuntamäärät ovat laskussa. Mutta mitä tulee hyökyaallon jälkeen? Kukaan ei tiedä.
Presidentti Biden haukkui Fox Newsin toimittajaa ”typeräksi paskiaiseksi”
Uutiskanava CNN:n mukaan Biden on vaikuttanut viime päivinä turhautuneelta toimittajien haasteellisten kysymysten edessä.
Kirjeenvaihtajalta: Liian vähän liian myöhään, eli miten Biden petti äänestäjänsä taistelussa demokratian puolesta
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupaa tehdä kaikkensa äänestysoikeuksien puolesta. Viime hetken kiinnostus demokratian tulevaisuutta kohtaan on märkä rätti erityisesti etelän demokraattiäänestäjien kasvoille, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Kirjeenvaihtajalta: Tammikuun kuudes oli vallankaappausyritys, ja se jatkuu yhä
Vuosi vallankaappausyrityksen jälkeen Yhdysvaltain demokraattiset instituutiot luisuvat kohti kuilua, mutta kansaa kiinnostaa lähinnä bensan hinta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Omikron nyt hallitseva muunnos USA:ssa – uusista tartunnoista yli 70 prosentin arvioidaan olevan omikronin aiheuttamia
Presidentti Bidenin on määrä puhua tiistaina pahentuvasta koronatilanteesta ja muun muassa korostaa rokotteiden tärkeyttä.
Biden ja Putin käyvät tänään puhelinkeskustelun – Ukraina ja viisi muuta todennäköistä puheenaihetta
Ukrainan tilanne vaatii, että suurvaltajohtajien on heti yritettävä purkaa jännitystä. Ukrainan rajalla sodanuhka on ilmeinen.
Toimittajan mokasta tuli Bideniä pilkkaava meemi – "Let's Go Brandon" näkyy nyt kylteissä sekä t-paidoissa ja kuuluu poliittisissa puheissa
Meemilause on kiertoilmaus alatyyliselle tokaisulle. Presidentti Joe Biden on joutunut törmäämään lauseeseen jo useissa paikoissa. Entinen presidentti Donald Trump myy meemillä varustettuja paitoja.
Kirjeenvaihtajalta: Bidenin hallinto ei enää maanittele vaan käskee amerikkalaisia hankkimaan rokotuksen – mutta toimiiko pakottaminen?
Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden julkaisi torstaina jälleen uuden koronasuunnitelman, joka on hallinnon viimeisin yritys puskea rokottamattomia amerikkalaisia ottamaan koronarokotus. Pakottaminen ei kuitenkaan näytä olevan paras tapa saada amerikkalaisia piikille, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Biden joutui Yhdysvalloissa tulilinjalle Afganistanin takia – heikko tiedustelu herättää epäilyksiä niin salaliitoista kuin koko ulkopolitiikasta
Bidenin heinäkuisen tiedotustilaisuuden video leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Presidentin näkemys Afganistanin tilanteesta oli viime päivien tapahtumien valossa väärä.
Floridan talon romahduksessa eloonjääneitä on etsitty jo lähes viikko – Biden matkustaa torstaina Miamiin
Pelastustyöntekijät ovat raivanneet aluetta jo lähes viikon, mutta eloonjääneitä ei ole löydetty romahtaneen talon raunioista.
Yhdysvalloissa katoliset piispat suunnittelevat aborttia kannattavalle Bidenille ehtoolliskieltoa
Biden tunnettaan hartaana katolisena, mutta hän ei ole ajanut aborttioikeuden vastaista politiikkaa.
Bidenin ja Putinin tapaaminen oli arvioijasta riippuen joko tärkeä keskustelunavaus tai virhearvio – "Oli jo saavutus, ettei nimitelty"
Asiantuntija-arvioissa Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamista Genevessä on kuvailtu keskustelun avaajaksi, joka jäi konkreettisilta tuloksiltaan melko köyhäksi. Yhdysvaltain republikaanien riveistä Bidenia syytetään hyväuskoiseksi.
Kirjeenvaihtajien analyysi: Kun Putin ja Biden tapaavat, vastakkaiset maailmankuvat törmäävät
Odotukset USA:n ja Venäjän huippukokousta kohtaan ovat matalalla ja mahdollisuudet yhteistyöhön harvassa. Tapaaminen on silti merkittävä, sillä se antaa suuntaa koko maailmanjärjestykselle, arvioivat kirjeenvaihtajat Iida Tikka ja Erkka Mikkonen.
Biden laajensi Trumpin listaa kiinalaisyrityksistä, joihin amerikkalaiset eivät saa sijoittaa
Mustalla listalla on yhtiöitä, joiden uskotaan olevan Kiinan armeijan omistuksessa tai hallinnassa.
George Floydin perhe tapasi Joe Bidenin ja Kamala Harrisin – Tällainen on Floydin nimeä kantava lakiehdotus
– Jos on mahdollista säätää liittovaltion tason lakeja suojelemaan valkopäämerikotkia, on mahdollista säätää lakeja suojelemaan värillisiä ihmisiä, George Floydin veli Philonise Floyd sanoi. Perhe tapasi presidenttien lisäksi myös muita päättäjiä.
Joe Biden puhui presidenttinä ensimmäistä kertaa kongressille – "Wall Street ei luonut Amerikkaa, vaan keskiluokka ja ammattiliitot"
Biden kertoi kahden biljoonan perhepaketista, joka muun muassa tarjoaisi lisää päivähoitoa ja varhaiskasvatusta sekä kolmen kuukauden vanhempainvapaan. Bidenilla tulee torstaina täyteen ensimmäisenä merkkipaaluna pidetyt 100 päivää presidenttinä.
Biden aikoo tunnustaa armenialaisten kansanmurhan, Yhdysvaltain mediassa kerrotaan
Bidenin ele todennäköisesti kiristäisi Yhdysvaltojen välejä sen Nato-liittolaisen Turkin kanssa.
Maahanmuutosta on tullut vakava päänsärky Joe Bidenille – lapsia täynnä olevat vastaanottokeskukset ovat siitä vain osa
Demokraattipuolueessa kysellään jo, miksi Biden viivyttelee tärkeitä päätöksiä.
Lehterit pullistelivat! Baseball-joukkue Texas Rangers avasi kautensa liki 40 000 katsojan edessä – presidentti Biden paheksui: "Vastuutonta"
Texas Rangers otti ensimmäisenä ammattilaisurheilujoukkueena Yhdysvalloissa areenansa koko kapasiteetin käyttöön koronaviruspandemian alkamisen jälkeen.
Yhdysvallat poistaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen virkailijoilta pakotteet, jotka Trumpin hallinto asetti
Pakotteiden syynä oli ICC:n aloittama tutkinta Yhdysvaltojen asevoimien Afganistanin sodassa mahdollisesti tekemistä rikoksista.
Ukrainan ja Venäjän väliset jännitteet kiristyvät – Biden lupasi tukensa Ukrainalle, Venäjä puolestaan sanoo ryhtyvänsä vastatoimiin, jos länsi rientää apuun
Ukrainan presidentti on syyttänyt Venäjää joukkojensa lisäämisestä Ukrainan rajalla ja Krimin niemimaalla. Yhdysvallat ehti jo varoitella Venäjää.
Boulderin ampumisesta murhasyytteet 21-vuotiaalle miehelle, presidentti Biden pitää rynnäkköaseiden kieltoa tarpeellisena
Verilöylyssä kuoli myös poliisi, joka oli seitsenlapsisen perheen isä.
USA:n ja Kiinan korkean tason tapaaminen Alaskassa alkoi jäätävissä merkeissä
Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Yhdysvallat pitää esillä muun muassa Xinjiangin uiguureita, joiden kansanmurhasta maa on syyttänyt Kiinaa.
Joe Biden kutsuu Vladimir Putinia tappajaksi ja uhkaa seurauksilla Venäjän vaalihäirinnän takia
Yhdysvaltain tuoreen tiedusteluraportin mukaan Venäjä yritti vaikuttaa viime vuoden presidentinvaalien tulokseen.
CNN: Bidenien koirat passitettiin takaisin Delawareen – Majorin kerrotaan käyttäytyneen aggressiivisesti Valkoisessa talossa
Lähteet kertovat "puremistapauksesta".
Biden: Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian suhteisiin tulossa "merkittäviä muutoksia" – Tiedusteluraportin mukaan kruununprinssi hyväksyi toimittajan murhan
Yhdysvallat valmistelee pakotteita ja matkustuskieltoja kymmenille saudiarabialaisille, mutta heidän joukossaan ei ole surmalle luvan antanutta kruununprinssiä.
Yhdysvallat iski Syyriassa Iranin tukemien joukkojen kohteeseen
Isku oli presidentti Joe Bidenin hallinnon ensimmäinen sotatoimi.
NBC: Bidenin hallinto on julkaisemassa tiedusteluraportin, jonka mukaan Saudi-Arabian kruununprinssi oli Khashoggin paloittelumurhan takana
Mediatietojen mukaan hallinto on julkaisemassa raportin tänään. Lisäksi Bidenin on ollut määrä keskustella Saudi-Arabian kuningas Salmanin kanssa.
Bidenin maahanmuuttoa koskeva suunnitelma esiteltiin – avaisi 11 miljoonalle mahdollisuuden kansalaisuuteen
Kansalaisuuden voisi jatkossa saada kahdeksan vuoden jälkeen, lapsena laittomasti maahan tuodut voisivat saada kansalaisuuden jo reilusti aiemmin.
Presidentti Biden allekirjoitti liittolaistensa kritisoiman presidentin asetuksen, joka vahvistaa kotimaista tuotantoa
Presidenttikautensa kolmen ensimmäisen päivän aikana Biden allekirjoitti yhteensä 30 asetusta.
Myllääkö Biden Lähi-idän valtasuhteet uusiksi, palaako Yhdysvallat Iranin ydinohjelmaa rajoittavaan sopimukseen? Nämä viisi seikkaa tilanteesta tiedetään nyt
Siinä missä Trumpin hallinto kiristi Iranin pakoteruuvia entisestään, Biden kaavailee Iranin ydinohjelman hillitsemistä diplomaattisin keinoin.
Trump aikoo poistaa koronan vuoksi asetettuja matkustusrajoituksia lähes viikko kautensa päättymisen jälkeen
Poistettavien matkustusrajoitteiden kerrotaan koskevan ainakin Brasiliaa ja isoa osaa Eurooppaa.
Yhdysvalloissa sunnuntaille ennakoidut maanlaajuiset mielenosoitukset kuivuivat kokoon – tiukasti vartioitujen kongressirakennusten edustoilla nähty vain pieniä protesteja
Mielenosoittajilla on ollut mukana aseita protesteissa.