Yhdysvaltain presidentinvaalien kärkiehdokkaiden ensimmäinen väittely järjestettiin aamuyöstä Suomen aikaa.

Väittelyssä taitettiin peistä muun muassa edellisten vaalien rehellisyydestä ja Yhdysvaltain tilasta.

Edelliset presidentinvaalit:

Uutiskanava CNN:n mukaan Donald Trump esitti väittelyn aikana toistuvasti paikkaansa pitämättömiä väitteitä. Esimerkiksi edellisten vaalien vilpillisyydestä ei ole – vastoin Trumpin väitteitä – esitetty todisteita.

Yhdysvaltain tila:

Presidentti Joe Biden sanoi talouden kohentuneen omalla kaudellaan. Donald Trump moitti toistuvasti Bidenin taloudenhoitoa.

Yli 60 prosenttia amerikkalaisista tv-katsojista arvioi CNN:n pikakyselyn mukaan ärhäkkään Trumpin selviytyneen väittelyssä flunssaista Bidenia paremmin. Varapresidentti Kamala Harris luonnehti Bidenin ”alkua hitaaksi, mutta loppua vahvaksi”.

Toinen väittely järjestetään syyskuussa.

AFP, Reuters