Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, ettei ole varma siitä, hakisiko hän jatkokautta, mikäli entinen presidentti Donald Trump ei pyrkisi presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa.

Biden kertoi asiasta kampanjansa varainkeruutilaisuudessa Massachusettsissa.

– Jos Trump ei pyrkisi [presidentiksi], en ole varma, pyrkisinkö minä, hän sanoi.

– Emme voi antaa hänen voittaa, Biden jatkoi.

Biden on jo pitkään pitänyt itseään parhaimpana mahdollisuutena suojella Yhdysvaltoja toiselta Trumpin hallinnolta, kirjoittaa CNN. Bidenin pitämien puheiden ytimessä tulevissa presidentinvaaleissa on kyse ennen kaikkea demokratian puolustamisesta.

Useissa viime aikoina julkaistuissa gallupeissa Trumpilla on Bidenia kovempi kannatus. Esimerkiksi CNN:n vajaa kuukausi sitten tekemän kannatuskyselyn mukaan Trump päihittäisi Bidenin, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt.

Trumpin suosio on jatkunut vakaana siitäkin huolimatta, että hän on syytettynä useissa rikosoikeudenkäynneissä. Trump on republikaanien esivaalien ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta tuomio ennen presidenttiehdokkaan valintaa puoluekokouksessa heinäkuussa voi vielä muuttaa dynamiikkaa.

Bidenin ongelmana ikä ja Lähi-idän tapahtumat

Monille äänestäjille suurin ongelma Bidenissa on hänen ikänsä. 81-vuotias Biden on Yhdysvaltain vanhin istuva presidentti. Seuraavan kauden alkaessa hän olisi jo 82 ja sen päättyessä 86. Aikoinaan vanhana pidetty Ronald Reagan oli presidentiksi tullessaan 69-vuotias. Toisaalta Trumpilla ja Bidenilla on vain kolmen vuoden ikäero, eli Trump olisi 78-vuotias, jos hänet valittaisiin presidentiksi ensi vuoden vaaleissa.

Tuoreeltaan Bidenin suosiota ovat vahingoittaneet merkittävästi Israelin sotatoimet Gazassa. Hamasin terroristihyökkäyksen jälkeen Israel on vastaiskun merkeissä pommittanut voimalla Gazaa.

Etenkin demokraattien vasemman laidan nuoret äänestäjät näkevät palestiinalaissiviilien kärsimyksen katastrofina Yhdysvaltain jo valmiiksi Lähi-idän interventioiden tahraamalle maineelle

Reuters, AFP, STT