Kokenut republikaanisenaattori Mitt Romney ei aio hakea jatkokaudelle vuoden 2024 kongressivaaleissa, yhdysvaltalaiset mediat kertovat.
Keskiviikkona julkaisemassaan videolausunnossa 76-vuotias Romney sanoo tahtovansa tehdä tilaa ”uuden sukupolven johtajille” , ja kehottaa ensi vuoden presidentinvaalien kärkiehdokkaita Joe Bidenia, 81, ja Donald Trumpia, 77, tekemään samoin.
Romney määritteli videoviestissään, että Yhdysvaltojen kannalta kannalta kriittisiä asioita ovat muun muassa valtionvelan kasvu ja ilmastokriisi, kertoo uutiskanava CNN.
– Presidentti Biden eikä entinen presidentti Trump johda puolueitaan ratkaisemaan näitä ongelmia, Romney sanoi CNN:n mukaan.
Romney sanoi, että seuraavan kauden päättyessä hän olisi pitkälle yli 80-vuotias.
– On yksinkertaisesti tullut aika uuden sukupolven johtajille. Heidän kuuluu tehdä ne päätökset, jotka määrittelevät, millaisessa maailmassa he tulevat elämään, Romney totesi The New York Timesin mukaan.
Romney on tunnettu Donald Trumpin arvostelijana. Hän muun muassa äänesti ainoana republikaanisenaattorina Trumpia vastaan helmikuussa 2020, kun senaatti äänesti virkarikossyytteistä. Kyse oli siitä, painostiko Trump Ukrainaa tutkimaan Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunter Bidenin toimia vastineeksi sotilasavusta. Romney äänesti Trumpia vastaan vallan väärinkäytön kohdalla, mutta katsoi hänet syyttömäksi kongressin työn estämiseen.
Trump kutsui Romneyn eläköitymistä ”fantastiseksi uutiseksi Amerikalle”. Trump kommentoi asiaa sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan viestissä.
Yhdysvalloissa poliittisen johdon korkea ikä on herättänyt viime aikoina keskustelua.
Romney oli republikaanien presidenttiehdokkaana vuonna 2012. Tuolloin demokraattien Barack Obama valittiin toiselle virkakaudelleen.
Lähde: Reuters