Ylevä arkisto

Joe Biden

Näytetään 1–100 / 724

28. toukokuu 2026

Jill Biden pelkäsi puolisonsa ”saavan aivohalvauksen” vuoden 2024 presidentinvaaliväittelyssä

Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen kertoo tulevassa tv-haastattelussa tunnelmistaan katastrofaalisen vaaliväittelyn aikana vuonna 2024.

3 havaintoa
11. huhtikuu 2026

Korkea-arvoinen demokraatti­poliitikko vaatii Trumpin mielentilan tutkimista

Jamie Raskin muistuttaa republikaanien olleen huolissaan Trumpin edeltäjän henkisestä tilasta.

2 havaintoa
8. syyskuu 2025

Tom Hanksin palkinto­seremonia peruttiin – taustalla mahdollisesti poliittiset syyt

Palkinnon myöntävää akatemiaa ovat viime aikoina horjuttaneet Trumpin hallintoon liittyvät kiistat.

4 havaintoa
24. elokuu 2025

USA:n salainen menettely estää Ukrainan ohjusiskuja Venäjälle

Pentagonissa on ollut keväästä lähtien voimassa salainen hyväksyntä­menettely, jolla rajoitetaan Ukrainan pitkän kantaman ohjusiskuja Venäjälle, yhdys­valtalaislehti WSJ kirjoittaa.

3 havaintoa
22. heinäkuu 2025

Poika kertoo Joe Bidenin katastrofaalisen vaaliväittelyn taustat – lääketokkura

Surkeasti mennyt TV-väittely oli kuolinisku Joe Bidenin aikomukselle jatkaa presidenttinä.

2 havaintoa
7. kesäkuu 2025

Obaman lääkärin mielestä Bidenin muistiongelmia olisi pitänyt tutkia jo paljon aikaisemmin

The Washigton Post -sanomalehden haastattelema, Obaman henkilääkärinä toiminut Jeffrey Kuhlman sanoo, että Biden olisi hyötynyt neurokognitiivisesta tutkimuksesta.

1 havainto
18. toukokuu 2025

Uutismedia Axiosin käsiinsä saamat haastattelunauhat maalaavat kuvaa Bidenin muistiongelmien laajuudesta

Nauhoilta voi muun muassa kuulla, kuinka hidasta ja katkonaista Bidenin puhe on ollut.

2 havaintoa
24. huhtikuu 2025

Joe Biden pyrkii tienaamaan puhujankeikoilla – eivät mene kaupaksi

New York Postille puhuneet lähteet uskovat, että kiinnostus Bidenin puheisiin voi myöhemmin kasvaa.

2 havaintoa
16. huhtikuu 2025

Joe Biden puolusti Trumpin leikkausten uhkaamaa sosiaaliturvavirastoa

Yhdysvaltain entinen presidentti Joe Biden piti tiistaina ensimmäisen merkittävän puheensa sitten presidenttikautensa päättymisen.

1 havainto
28. helmikuu 2025

Omat arvostelevat nyt Trumpia – näin tutkija arvioi vaikutusta

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén kertoo, mitä republikaanipuolueessa on meneillään.

2 havaintoa
19. helmikuu 2025

Trump kutsui Zelenskyiä diktaattoriksi – vaatii uusia vaaleja Ukrainaan

Lisäksi Trump kehotti päivityksessään Ukrainan presidenttiä toimimaan nopeasti, mikäli Zelenskyi haluaa säilyttää maansa.

2 havaintoa
20. tammikuu 2025

Biden armahti poikkeuksellisesti kautensa viime hetkillä perheen­jäseniään

Biden armahti ennakoivasti perheenjäseniään ja Trumpin silmätikuksi joutuneita.

3 havaintoa

Biden armahti ennakoivasti useita henkilöitä

Bidenin mukaan armahduspäätöstä ei pidä tulkita niin, että sen kohteena olleet olisivat syyllistyneet johonkin rikokseen.

1 havainto
15. tammikuu 2025

Biden varoitti jäähyväis­puheessaan: ”Amerikassa on muodostumassa oligarkia”

”Amerikassa on muodostumassa oligarkia, jolla on äärimmäistä rikkautta, valtaa ja vaikutusvaltaa”, totesi Biden.

1 havainto

Kuuba vapauttaa yli 500 vankia ja sopi Yhdysvaltain kanssa

1 havainto
10. tammikuu 2025

Biden lätkäisi viime töikseen Venäjälle voimakkaat lisäpakotteet – kohteena öljyjätit ja varjolaivasto

Uudet pakotteet iskevät Venäjän energiavientiin ja leikkaavat valtion tuloja, arvioi suomalaistutkija.

1 havainto
9. tammikuu 2025

Bidenia mustamaalanneelle FBI:n tietolähteelle kuuden vuoden vankeustuomion

1 havainto

Bideneista valehdelleelle FBI:n tietolähteelle kuuden vuoden vankeustuomio

Tietolähde väitti liittovaltion poliisille valheellisesti Joe ja Hunter Bidenin saaneen lahjuksia ukrainalaisyhtiöltä. Hän myönsi syyllisyytensä viime kuussa.

1 havainto
7. tammikuu 2025

Trump: En sulje pois sotavoiman käyttöä Grönlannin saamiseksi

Mar-a-Lagossa tiistaina puhunut Trump kertoi myös aikovansa kumota Bidenin julistaman mittavan luonnonsuojelupäätöksen.

1 havainto

Meksikon rajalla pidätettiin joulukuussa vähemmän laittomasti rajan ylittäneitä kuin Trumpin kauden lopulla

Yhdysvaltojen rajavartiosto pidätti presidentti Joe Bidenin loppukaudella joulukuussa noin 47 000 henkilöä, jotka olivat pyrkineet ylittämään rajan Meksikon puolelta.

1 havainto
6. tammikuu 2025

Biden kieltää öljynporaamisen rannikkoalueilla – jättimäinen suojelupäätös voi kahlita Trumpia

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden julisti mittavan luonnonsuojelupäätöksen. Seuraaja Donald Trump ei välttämättä ole tästä mielissään.

3 havaintoa

Bidenin yrityskauppojen estäminen herättää ihmetystä Japanissa

Yhdysvaltain presidentti esti ison yrityskaupan ”turvallisuussyihin” vedoten. Läheinen liittolainen Japani ihmettelee, mitä nämä syyt oikein ovat.

1 havainto
3. tammikuu 2025

Donald Trump pahoittanut mielensä suruliputuksesta tulevissa virkaanastujaisissaan

Presidentti Joe Biden määräsi 30 vuorokautta kestävän suruliputuksen entisen presidentin Jimmy Carterin kuolinpäivänä 29. joulukuuta.

1 havainto
24. joulukuu 2024

Biden saattaa estää merkittävät yrityskaupat

Bidenillä on 15 päivää aikaa ilmoittaa, onnistuuko amerikkalaisen teräsyhtiön myynti japanilaiselle Nippon Steelille.

1 havainto
23. joulukuu 2024

Bidenin ”joululahja” kuolemaantuomituille: 37 vangin tuomio lieveni elinkautiseksi

Armahdettujen joukossa on muiden muassa yhdeksän ihmistä, jotka ovat surmanneet vankilassa muita vankeja.

1 havainto
6. joulukuu 2024

Biden suunnittelee useita ennaltaehkäiseviä armahduksia, mediat kertovat

1 havainto
3. joulukuu 2024

Yhdysvallat ilmoitti uudesta 725 miljoonan dollarin aseapupaketista Ukrainalle

Mittava paketti sisältää muun muassa lisää maamiinoja sekä ilma- ja panssarintorjunta-aseita.

2 havaintoa
27. marraskuu 2024

Israelin ja Hizbollahin välinen aselepo on alkanut

1 havainto
18. marraskuu 2024

G20-huippukokous alkaa Brasiliassa

1 havainto
17. marraskuu 2024

Lähteet: Biden antoi Ukrainalle luvan iskeä Venäjän maaperälle yhdysvaltalaisohjuksilla

New York Timesin lähteiden mukaan Ukraina aikoo toteuttaa ensimmäiset iskunsa Venäjälle Yhdysvaltain ohjuksilla jo lähipäivinä. Valkoinen talo on kieltäytynyt kommentoimasta.

2 havaintoa
15. marraskuu 2024

Biden kertoi politiikan muuttuneen tapaamisessaan Etelä-Korean ja Japanin johdon kanssa – tapaa Kiinan Xin lauantaina

Etelä-Korean ja Japanin suhteiden kehittyminen on ollut yksi Bidenin presidenttikauden saavutuksista. Hänen mukaansa kolmen liittolaismaan läheiset suhteet suojaavat Kiinan pyrkimyksiltä alueella.

1 havainto
4. marraskuu 2024

Historiallinen muutos: Yhdysvaltain muslimit ja arabit voivat kääntyä republikaanien kannalle

Yhdysvaltain muslimit ja arabitaustaiset äänestäjät ovat olleet aina kallellaan demokraateille. Nyt Gazan sota ja arvokysymykset voivat mullistaa tilanteen.

2 havaintoa
2. marraskuu 2024

”Kuulen jatkuvasti, että pitäisi kokeilla Trumpia” – tutkija selittää Ukrainassa kohtaamaansa outoa toivetta

Yle kysyi kiovalaisilta, ketä he äänestäisivät Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Moni toivoo ratkaisua nykyiseen tilanteeseen.

2 havaintoa
30. lokakuu 2024

Harris pyrki tekemään pesäeroa Bidenin möläytykseen Trumpin kannattajista

Harris on sanonut, ettei hyväksy ihmisten arvostelua sen perusteella, ketä he äänestävät.

1 havainto

Bidenin puheista nousi jälleen äläkkä – kutsui vahingossa Trumpin kannattajia roskiksi

1 havainto
12. lokakuu 2024

Kamala Harris poseeraa muotilehti Voguen kannessa jo toista kertaa

Kansitekstissään tyyliraamattu kutsuu varapresidentti Harrisia ”meidän aikamme ehdokkaaksi”.

2 havaintoa
5. lokakuu 2024

Trump yrittää tehdä hurrikaanista vaaliaseen, mutta se voi olla lopulta uhka hänelle itselleenkin

Jos hurrikaanituhojen korjaus venyy Pohjois-Carolinassa ja Georgiassa, voi sillä olla merkitystä vaa’ankieliosavaltioiden vaalitulokseen.

2 havaintoa
20. syyskuu 2024

WSJ: Aseleposopimus Hamasin ja Israelin välillä epätodennäköinen Bidenin presidenttikaudella

Lehden mukaan Bidenin hallinto jatkaa kuitenkin pyrkimyksiään saavuttaa osapuolten välille sopua, sillä se näkee sopimuksen ainoana ratkaisuna Gazan sodan lopettamiseksi.

1 havainto
19. syyskuu 2024

Perhe rikkoutui, kun yhdysvaltalainen isä radikalisoitui: tämä on Guy Reffittin perheen tarina

Tanskalainen kirjeenvaihtaja Steffen Kretz etsi tuoreessa kirjassaan vastausta siihen, miksi keski-ikäinen ja epäpoliittinen perheenisä hyökkäsi kongressiin Yhdysvalloissa Trumpin tappion jälkeen. Hän löytää monia syitä.

2 havaintoa
11. syyskuu 2024

Saako Ukraina luvan laukaista ohjuksia syvemmälle Venäjälle? – Duuman puhemieheltä varoitus

Yhdysvaltain ja Britannian ulkoministerit ovat Kiovassa. Vierailun sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa, mutta eilen Yhdysvaltain presidentti paljasti, että ”lupa-asia on työn alla”.

1 havainto
2. syyskuu 2024

Biden arvostelee Israelin pääministeriä: Netanjahu ei tee tarpeeksi tulitauko- ja panttivankisopimuksen saavuttamiseksi

Bidenin mukaan tulitaukosopimuksen syntyminen voi silti olla lähellä.

1 havainto
1. syyskuu 2024

Jopa Joe Biden, 81, tarttui uusimpaan nuorten naisten trendiin – tätä on demure

Demure-trendi ihannoi vaatimattomuutta. Jopa Yhdysvaltain presidentti käyttää Tiktok-ilmiötä hyväksi viestinnässään.

2 havaintoa
29. elokuu 2024

Yle seuraa USA:n presidenttipeliä ja tutustuttaa vaaleihin valmistautuvan liittovaltion nykytilaan

Yhdysvaltain presidentinvaalit näkyvät Ylen ohjelmistossa.

2 havaintoa
20. elokuu 2024

Demokraattien puoluekokousedustajat uskovat Harrisiin: ”Vaalivoitto ei mene edes tiukille”

Chicagoon kokoontuneet demokraattien puoluekokousedustajat näkevät Kamala Harrisin tuoneet aimo annoksen energiaa vaalikamppailuun. Usko Harrisin voittoon on vahva.

2 havaintoa

Bidenin mukaan Hamas on perääntymässä aseleposopimuksesta, äärijärjestö kumoaa väitteet

Hamasin mukaan Biden näyttää huomautuksillaan Israelille vihreää valoa jatkaa sotaa.

1 havainto
19. elokuu 2024

Biden: Aselevon saavuttaminen Gazaan edelleen mahdollista

Neuvottelut jatkuvat Kairossa alkavalla viikolla.

1 havainto
16. elokuu 2024

Ukraina saa ehkä merkittävän lisän asearsenaaliinsa: ”Venäjällä tulee olemaan suuria vaikeuksia”, sanoo saksalaistutkija

JASSM-ohjusten kantomatka on noin 370 kilometriä. Niillä yltäisi Ukrainan alueelta Krimin sillalle. Myös Suomella on kyseisiä ohjuksia.

2 havaintoa
11. elokuu 2024

Biden varoittaa: Jos Trump valitaan, Yhdysvaltain turvallisuus vaarassa

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vaikutti ennalta nauhoitetussa televisiohaastattelussa hauraalta, mutta puhui vakuuttavasti.

1 havainto
8. elokuu 2024

Trump hyökkäsi Harrisia vastaan – suostuu väittelyihin

Demokraatit eivät ole vielä ilmoittaneet, suostuvatko he Trumpin ehdotuksiin.

1 havainto
4. elokuu 2024

Biden ärähti Netanjahulle: ”Lopeta kusettaminen” – myös Israelin turvallisuuspomojen ja pääministerin välit kiristyivät

Israelin ja Hamasin väliseen panttivanki- ja tulitaukosopimukseen liittyvät asiat hiertävät Bidenin ja Netanjahun välejä.

3 havaintoa
1. elokuu 2024

Valkoinen talo: Biden aikoo puhua Israelin Netanjahun kanssa

Keskustelun sisältöä ei kommentoitu, mutta Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat ponnistelee laajemman konfliktin välttämiseksi Lähi-idässä.

1 havainto

Joe Biden lauloi onnittelulaulun vapautetun toimittajan tyttärelle – katso video

Yhdysvaltalais-venäläinen toimittaja Alsu Kurmasheva on yksi vapautetuista vangeista. Hänen tyttärensä olivat presidentti Joe Bidenin vieraana Valkoisessa talossa.

1 havainto
26. heinäkuu 2024

Gazan sota ei ehkä ratkaiseva vaalikysymys – Kamala Harris oli sanoissaan tiukka, mutta asiassa hän pysyi maltillisena

Kärkäs Israel-kritiikki on poikkeus demokraattiehdokkaiden keskuudessa, osoittaa selvitys. Joissakin vaa'ankieliosavaltioissa Gazan sota voi silti nousta tärkeäksi vaaliteemaksi.

2 havaintoa
25. heinäkuu 2024

Netanjahu tapasi Bidenin ja Harrisin – Harris: ”Aika saada sopimus valmiiksi”

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä varapresidentti Harris viestitti omassa tapaamisessaan Netanjahun kanssa pienestä muutoksesta Yhdysvaltain suhtautumisessa Gazan sotaan.

1 havainto

Ariela Colon on Trumpia kannattava maahanmuuttaja – ”Rasismi ei haittaa minua”

Donald Trump haukkui siirtolaisia ja lupasi muurin Meksikon rajalle. Silti yhä useampi latino kannattaa häntä presidentiksi.

1 havainto
24. heinäkuu 2024

CNN:n kyselyn mukaan Harrisin suosio Trumpia vastaan päihitti jo Bidenin

Donald Trumpin maanlaajuinen tuki olisi kyselyn mukaan 49 prosenttia kun Harrisin olisi 46 prosenttia.

1 havainto
22. heinäkuu 2024

Asiantuntija demokraattien tilanteesta: Enää odotetaan Obaman reaktiota

Yhdysvaltain demokraattipuolueen vaalikampanja on saanut yllättävän käänteen.

2 havaintoa

Joe Bidenin vetäytyminen nostatti tunneaallon Baltimoressa – näin äänestäjät kommentoivat päätöstä

Yllätys, pettymys ja myötätunto. Tunnekuohut ovat moninaisia äänestäjien keskuudessa Baltimoressa presidentti Joe Bidenin vetäytymisen jälkeen.

1 havainto

Näin Kamala Harris pärjäisi kisassa Donald Trumpia vastaan

Tuoreimmat ennusteet povaavat Harrisille samaa tai hieman parempaa kannatusta kuin Bidenille. Trump johtaa kyselyitä edelleen.

1 havainto

Demokraatit hakevat kiireellä uutta ehdokasta – grafiikka näyttää, miten presidenttiehdokkaan valinta etenee

Kokosimme Yhdysvaltain presidentinvaalien tärkeät päivämäärät.

1 havainto
21. heinäkuu 2024

Biden astui viimein syrjään – hänet tullaan muistamaan ainakin viidestä asiasta

Tutkijat kertovat, mikä jää Bidenin perinnöksi. Se, miten Biden tullaan muistamaan, riippuu kuitenkin paljon siitä, miten presidentinvaaleissa lopulta käy.

1 havainto

Nyt puhuvat amerikkalaiset, jotka ratkaisevat presidenttikisan – ”Erottaisin kaikki”

Keskellä kaoottista vaalitaistelua Yle vietti viikonlopun dinerissa Pennsylvaniassa. Yhdysvaltain seuraava presidentti on luultavasti se ehdokas, joka voittaa tässä osavaltiossa.

2 havaintoa
20. heinäkuu 2024

Entistä useammat USA:n kongressin demokraatit vaativat Bidenia jättäytymään presidenttikisasta

Voitonvarma Trump jatkaa kampanjakiertuettaan vaa'ankieliosavaltio Michiganissa.

1 havainto

Biden on ”loukkaantunut ja vihainen” jatkuvien vetäytymisarvailuiden keskellä

Yhteensä yli 30 demokraattiedustajaa on jo julkisesti kehottanut Bidenia jättäytymään kilvasta. Perjantaina toistakymmentä demokraattiedustajaa vaati Bidenia astumaan sivuun.

3 havaintoa

Varapresidentti Kamala Harris vetosi Bidenin vaalikampanjan suuriin rahoittajiin: Me aiomme voittaa nämä vaalit

Epäröivien lahjoittajien rauhoittamiseksi järjestettiin perjantaina lyhyellä varoitusajalla tyynnyttelypuhelu.

2 havaintoa
19. heinäkuu 2024

Professori ennusti, että Biden luopuu presidenttikisasta – niin tapahtui, ja näitä henkilöitä povataan tilalle

Kamppailu siitä, kuka astuu Bidenin kenkiin, alkoi jo hyvissä ajoin ennen Bidenin ilmoitusta jättäytyä pois presidenttikilvasta.

2 havaintoa

”Lopetan kaikki kansainväliset kriisit” – katso videoilta, miten Trump lupaili isoja ja syyllisti Bidenia

Trump syytti Bidenin hallintoa sodista ja sanoi lopettavansa laittoman maahanmuuton sulkemalla rajat.

1 havainto

New York Times: Biden on alkanut hyväksyä sen, että hänen on siirryttävä syrjään

Joe Bidenin kampanja tyrmää tiukkasanaisesti New York Timesin tiedot.

1 havainto
18. heinäkuu 2024

Myös Obama kehottaa Bidenia pohtimaan ehdokkuuden järkevyyttä

Jo 20 demokraattipuolueen vaikuttajaa on kehottanut Joe Bidenia luopumaan presidenttiehdokkuudesta. Uusin takaisku on Bidenilla todettu koronatartunta.

2 havaintoa

Suomessa asuva Josh Hurst kokee kauhua Yhdysvaltain tapahtumista

Kolmea suomenamerikkalaista yhdistää huoli maan tulevaisuudesta, olivat he sitten Trumpin tai Bidenin kannattajia.

1 havainto

”Hävettää” – koko maailma nauraa USA:n presidentti­­kisalle, uskoo nuori äänestäjä

Kolme nuorta äänestäjää käänsi Bidenille selkänsä. Yhdenkään syy ei ollut presidentin korkea ikä tai heikot hoksottimet.

1 havainto

Korkea-arvoiset demokraattivaikuttajat Pelosi ja Schumer vaativat Bidenia luopumaan presidenttiehdokkuudesta

ABC Newsin mukaan senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer sanoi Bidenille, että olisi demokraattien ja koko maan kannalta parempi, jos Biden lopettaisi vaalikampanjansa.

2 havaintoa
17. heinäkuu 2024

Kysely: Kaksi kolmesta demokraatista toivoo Bidenin luopuvan ehdokkuudestaan

Epäonnistunut esiintyminen kesäkuussa käydyssä vaaliväittelyssä on syönyt uskoa Bideniin demokraattipuolueen sisällä.

2 havaintoa

Trump otti luodin, Biden ottaa nokoset – Bidenilla ei ole enää mahdollisuuksia voittaa, sanoo tunnettu amerikkalaisprofessori

Mark Lillan mielestä Euroopan pitää varautua puolustamaan itseään, mikäli Trump valitaan presidentiksi.

2 havaintoa

Washington Post: Presidentti Biden aikeissa ehdottaa mittavia uudistuksia korkeimman oikeuden lainsäädäntöön

Uudistuksiin sisältyisi esimerkiksi rajoitus tuomareiden virkakauden pituuteen. Biden harkitsee myös laajan syytesuojan poistamista esimerkiksi presidentiltä.

2 havaintoa
16. heinäkuu 2024

Trumpin vaalilupaus voi käydä kalliiksi suomalaisille yrityksille, mutta myös kaikille amerikkalaisille

Trumpin aseman vahvistuminen on lisännyt huolta uusista kaupan esteistä ja myös suomalaisten vihreän siirtymän yritysten näkymistä.

1 havainto

Salaliittoteorioiden vyöry alkoi vain tunteja Trumpin ampumisen jälkeen – nämä teoriat leviävät nyt

Trumpin salamurhayritykselle löytyy salaliittoteorioita sekä vasemmisto- että oikeistoleiristä.

1 havainto

Presidentti Biden joutui selittelemään aiempaa lausuntoaan Trumpin asettamisesta ”häränsilmään”

Biden myönsi, ettei hänen olisi pitänyt käyttää häränsilmä-termiä puhuessaan vastaehdokkaastaan Donald Trumpista viime viikolla tukijoilleen.

2 havaintoa
15. heinäkuu 2024

Kreml syyttää Trumpin murhayrityksestä Bidenin hallinnon luomaa ilmapiiriä

Venäjän media arvioi, että tapaus voi johtaa Donald Trumpin vaalivoittoon.

1 havainto
12. heinäkuu 2024

NY Times: Rahoittajat jäädyttäneet 90 miljoonaa dollaria Bidenin suurimmalta tukiyhdistykseltä

Presidentti Joe Bidenin haparoiva esiintyminen julkisuudessa on mediatietojen mukaan saanut demokraattien rahoittajat varpailleen.

1 havainto

Bidenin esiintymistä pidettiin onnistuneena, mutta se ei vakuuttanut kaikkia ehdokkuudesta

Lehdistötilaisuuden jälkeen kolme edustajainhuoneen demokraattijäsentä vaati Bidenia luopumaan presidenttikilvasta.

1 havainto

Joe Biden kutsui Zelenskyiä vahingossa Putiniksi ja Harrisia Trumpiksi

Biden puhui myöhemmin järjestetyssä lehdistötilaisuudessa pääasiassa sujuvasti, mutta joutui aika ajoin etsimään sanojaan.

1 havainto
11. heinäkuu 2024

Bidenin kohtalo voi ratketa tänään – seuraa näitä uutisia

Presidentti Bidenin tukijoukkojen huoli presidentin kunnosta kasvaa. Tänään luvassa on kaksi ratkaisevaa esiintymistä, joita seurataan hyvin tarkkaan.

3 havaintoa

Paine istuvan presidentin ympärillä kasvaa – ensimmäinen demokraattisenaattori vaatii Bidenia vetäytymään kisasta

Asiantuntijat ennakoivat, että torstaina pidettävä lehdistötilaisuus saattaa olla ratkaiseva Bidenin presidenttiehdokkuuden kannalta.

2 havaintoa
10. heinäkuu 2024

Näyttelijä George Clooney kehotti Bidenia vetäytymään – ja yhtäkkiä demokraatteja liittyi kuoroon

George Clooney perui tukensa Bidenin presidenttikampanjalta, vaikka vielä kesäkuussa Clooney isännöi Bidenin varainkeruutilaisuutta.

2 havaintoa

Vaikutelma Bidenista ei vastannut kuvaa, joka Yhdysvaltain mediassa on ollut, sanoo presidentin tavannut Stubb

Stubb kertoi keskustelleensa Bidenin kanssa Suomen ja Ukrainan tilanteesta, mutta ei Yhdysvaltain sisäpolitiikasta.

2 havaintoa
9. heinäkuu 2024

Valkoinen talo: Biden sitoutunut istumaan toisen kauden

Valkoisen talon tiedottaja kertoi uskovansa, että demokraatit ovat nyt ”ehdottomasti” yhtenäisiä tukemaan Bidenia marraskuun vaaleissa.

1 havainto
8. heinäkuu 2024

Biden kehottaa puoluettaan ”lopettamaan draaman” hänen ympärillään

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lähetti maanantaina avoimen kirjeen demokraattipoliitikoille.

1 havainto

Yhdysvaltalaismediat: Johtavat demokraatit vaativat Bidenin vetäytymistä

Yhdysvalloissa presidentti Joe Bideniin kohdistuva paine kasvaa.

1 havainto
6. heinäkuu 2024

Biden kertoo tv-haastattelussa penkin alle menneestä väittelystä: ”Minulla oli kamala olo”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo olleensa viimeviikkoisessa vaaliväittelyssä lopen uupunut kovan flunssan ja pitkittyneen aikaerorasituksen vuoksi.

1 havainto
5. heinäkuu 2024

Biden kävi lääkärissä ja sanoi voivansa vielä voittaa Trumpin

Biden on käynyt lääkärin vastaanotolla vilustumisen vuoksi, Valkoinen talo kertoo.

2 havaintoa

Joe Bidenilla on tänä yönä hänen elämänsä tärkein tv-haastattelu

ABC News näyttää poliittisesta tulevaisuudestaan taistelevan presidentin haastattelun Suomen aikaa kello 3.

2 havaintoa

Asiantuntijalta karu arvio Bidenista: ”Kuinka kukaan demokraattipuolueen ytimen ulkopuolelta haluaisi äänestää?”

Joe Bidenilla on edessään vaalikampanjan kannalta kriittinen tv-haastattelu. Asiantuntija suhtautuu kriittisesti presidentin mahdollisuuksiin saada kampanja takaisin raiteilleen.

2 havaintoa

Biden takelteli ja sanoi olevansa ylpeä siitä, että on ”musta nainen”

Bidenin puhe on usein epäselvää, ja hän kertoo kärsineensä koko ikänsä änkytyksestä. Nyt epäselvyyden pelätään liittyvän korkeaan ikään.

2 havaintoa
4. heinäkuu 2024

Trump avasi suunsa: Biden luovuttaa, Harris tilalle

Donald Trump ei ole juurikaan kommentoinut Bidenin väittelyfiaskoa, mutta nyt hän julkaisi videon, jossa spekuloi presidenttikisaa.

1 havainto

Mediat: Demokraatit syyttävät Bidenin lähipiiriä ongelmien piilottelusta – video näyttää presidentin mokia

Tutkijan mukaan ei ole epätavanomaista, että presidentin ikääntymisen merkkejä silotellaan julkisuudessa.

3 havaintoa

Presidentti Biden vannoo pysyvänsä presidenttikisassa – hänen omassa puolueessaan uusia merkkejä tuen hiipumisesta

Jo toinen demokraattien kongressiedustaja on kehottanut Bidenia luopumaan presidenttikisasta.

2 havaintoa

Biden sanoo, ettei ole aikeissa luovuttaa

Joe Biden aikoo jatkaa vaalikamppailua ja pyrkii voitoon huolimatta heikosti menneesstä TV-väittelystä.

1 havainto

NYT: Toinen demokraattiedustaja kehottaa Bidenia luopumaan presidenttikilvasta – myös suurlahjoittajalta vastaava kehotus

Tiistaina ensimmäinen demokraattien kongressiedustaja vaati Bidenia vetäytymään presidenttikilvasta. Myös demokraattisen puolueen lahjoittajien piiristä on ilmaistu tyytymättömyyttä.

1 havainto
3. heinäkuu 2024

Poliittisen uran hautajaisten avauslause? Asiantuntija uskoo Joe Bidenin luopuvan presidenttiehdokkuudesta

Yhdysvalloissa asuva professori Marko Maunula epäilee, voiko Biden toimia presidenttinä virkakautensa loppuun epäonnistuneen vaaliväittelyn jälkeen.

2 havaintoa