Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ei ole tehnyt tarpeeksi panttivankien vapauttamiseen johtavan sopimuksen ja tulitauon aikaansaamiseksi.

Biden ja hänen varapresidenttinsä Kamala Harris ovat käyneet keskusteluja neuvottelijoiden kanssa. Harris on demokraattien presidenttiehdokas marraskuussa järjestettävissä vaaleissa.

Lehdistötilaisuudessa Bidenilta kysyttiin, onko Netanjahu tehnyt tarpeeksi ratkaisun löytämiseksi. Bidenin vastaus oli ”ei”. Bidenin mukaan Yhdysvallat ei anna asiassa periksi, vaan jatkaa tiukasti Gazan tulitaukosopimuksen tavoittelua.

Bidenin mukaan on mahdollista, että osapuolille esitetään sopimusluonnos vielä tällä viikolla.

Israelissa on järjestetty suuria protesteja

Israelin armeija löysi viikonloppuna Gazan eteläosassa sijaitsevasta Rafahista kuuden panttivangin ruumiit. Ruumiit löydettiin Hamasin tunnelista.

Israelissa on protestoitu epäonnistuneita panttivankineuvotteluita vastaan. Sunnuntaina mielenosoituksiin osallistui niiden järjestäjien mukaan jopa 500 000 ihmistä. Arvostelijoiden mukaan kuolleena löydetyt panttivangit olisi voitu pelastaa, jos sopimukseen olisi päästy.

Israelin mukaan panttivangit tapettiin joko viime torstaina tai perjantaina.

Israelissa myös lakkoiltiin tänään vastalauseena sille, ettei panttivankeja ole saatu vapautettua.

Panttivankien omaiset ja monet israelilaiset syyttävät Netanjahua epäonnistumisesta.

Tulitaukoa on yritetty kuukausien ajan

Yhdysvallat, Egypti ja Qatar ovat yrittäneet saada tulitaukosopimusta aikaan kuukausien ajan.

Hamas on vaatinut ehtona panttivankien vapauttamiselle sotatoimien lopettamista, Israelin joukkojen vetäytymistä Gazasta ja suurta palestiinalaisvankien vapauttamista.

Netanjahun mukaan Israelin tavoitteena koko Hamasin tuhoaminen.

Hamasilla on edelleen noin sata panttivankia, heistä kolmanneksen arvioidaan kuolleen.

Yli sata panttivankia vapautettiin viime marraskuussa olleen tulitauon aikana. Hamasin terroristit ottivat noin 250 panttivankia hyökätessään Israeliin viime lokakuussa. Terroristit tappoivat hyökkäyksessä noin 1 200 ihmistä.

Israelin hyökkäyksessä Gazaan on kuollut alueen terveusviranomaisten mukaan yli 40 000 ihmistä.