Perjantain ja lauantain välisenä yönä julkaistava ABC News -kanavan tv-haastattelu tulee olemaan tärkeä hetki Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin presidentinvaalikampanjan tulevaisuuden kannalta, arvioi Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta Ylen Radio Suomen Päivän haastattelussa.
81-vuotiaan Bidenin vaalikampanja on ollut viime viikosta lähtien kovassa vastatuulessa pahasti epäonnistuneen vaaliväittelyn takia. Väittelyssä Biden muun muassa haparoi vastauksissaan ja vaikutti silminnähden väsyneeltä, mikä on herättänyt kysymyksiä Bidenin kyvystä toimia presidentin tehtävässä.
Vastaavia kompurointeja on tapahtunut myös väittelyn jälkeen. Esimerkiksi Philadelphiassa toimivan Wurd-radioaseman haastattelussa Biden vaikutti puheessa sekoittavan itsensä mustaan naiseen.
Bidenilla on vaikea tehtävä
Bidenin suoriutumista ABC:n haastattelussa tullaan nyt Saikun mukaan seuraamaan suurennuslasin kanssa. Hän suhtautuu skeptisesti siihen, että edes onnistunut haastattelu kääntäisi Bidenin kampanjan vielä voittouralle.
Otteita Bidenin erilaisista kompuroinneista tullaan mitä todennäköisimmin hyödyntämään republikaanien osalta vaalikampanjoinnin aikana sen verran ahkerasti, että luottamuksen palauttaminen presidentin toimintakykyä kohtaan tulee olemaan erittäin vaikea tehtävä jopa demokraattien kannattajien keskuudessa.
– Minun on mahdoton kuvitella, että kun näitä erilaisia klippejä Bidenin sekoiluista viime vuosilta kerätään, että kuinka demokraattipuolueen ytimen ulkopuolelta kukaan haluaisi äänestää [häntä], Saikku toteaa.
Hän kuitenkin korostaa, että myös vastaehdokas, republikaanien Donald Trump, on vaihtoehtona hyvin vastenmielinen monille yhdysvaltalaisille.
Luopuuko Biden ehdokkuudestaan?
Professori Benita Heiskanen Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksesta arvelee, että demokraattien puoluekoneistossa käydään nyt keskustelua Bidenin tulevaisuudesta presidenttiehdokkaana. Mediatietojen tietojen mukaan Biden olisi myös itse pohtinut presidenttikisasta jättäytymistä.
Painetta kurssinmuutokseen lisää Heiskasen mukaan demokraattien pelko tulevien kongressivaalien häviämisestä. Republikaanit kontrolloivat jo kongressin edustajanhuonetta, ja senaatissa demokraateilla on vain niukka enemmistö.
– Jos Trump voittaisi vaalit ja demokraatit häviäisivät kongressivaalit, niin republikaaneille tulisi ”värisuora”, jolla he saisivat kaikki lakiehdotuksensa läpi.
Biden on itse kiistänyt suunnittelevansa kisasta jättäytymistä. Heiskasen ja Saikun mukaan Biden vaikuttaa vakaasti uskovan siihen, että vain hän voi haastaa Trumpin marraskuun presidentinvaaleissa. Tuoreissa kannatusmittauksissa Trumpin kaula Bideniin on kuitenkin ollut kasvussa. Saikku huomauttaa, että mittausten valossa jopa varapresidentti Kamala Harris, joka on aikaisemmin ollut huomattavasti Bidenia epäsuositumpi, olisi nyt parempi ehdokas haastamaan Trumpin presidentinvaaleissa.