Ylevä arkisto

Trump

Näytetään 1–100 / 116

30. heinäkuu 2026

Asiantuntija: Selvästi ideologinen Yhdysvaltain ”sotaministeri” keskittyy vääriin asioihin

Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth ilmoitti heinäkuussa miespuolisille sotilaille pakollisista vuosittaisista testosteronitesteistä.

3 havaintoa
17. heinäkuu 2026

Analyysi: Trump jatkaa epäluulon kylvämistä USA:n vaalijärjestelmään

Trump voi valmistella maaperää vaalivilppisyytöksille marraskuun välivaaleissa, kirjoittaa Ylen entinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

1 havainto
7. heinäkuu 2026

Trump: Grönlannin pitäisi olla Yhdysvaltojen hallinnassa, ei Tanskan

Tanskan pääministeri sanoi, että hän odottaa Nato-liittolaisten kunnioittavan Tanskan suvereniteettia ja hyväksyvän, että Grönlanti ei ole myytävänä.

5. heinäkuu 2026

Trump tapaa Zelenskyin Nato-kokouksessa Turkissa – presidentillä on todellinen kiire saada sota loppumaan, sanoo lähde

Nato-kokous alkaa Turkin Ankarassa tiistaina. Trump on keskustellut Venäjän hyökkäyssodasta Putinin ja Zelenskyin kanssa lauantaina.

18. kesäkuu 2026

Analyysi: Viisi asiaa Obaman ja Trumpin ydinsopimuksista

Trumpin ei ehkä kannattaisi jatkuvasti parjata Obaman aikaista ydinsopimusta. Silloin Iran oli kauempana ydinaseesta, kirjoittaa Lähi-idän erikoistoimittaja Antti Kuronen.

1 havainto
31. toukokuu 2026

Trump mullisti USA:n avun, ja tutkijat varoittavat riskeistä: Monet maat ovat astumassa ansaan

Yhdysvallat haluaa avustaan vastineeksi terveysdataa ja mineraaleja. Tutkijoiden mukaan avusta on tulossa uudenlainen painostuksen väline.

5 havaintoa
28. huhtikuu 2026

Trump purki potaskan vastaiset pakotteet, kun Valko-Venäjä vapautti Jauhen Merkisin ja muita poliittisia vankeja

Entiset poliittiset vangit toivovat, että länsimaat pitävät yllä painetta Lukašenkaa kohtaan. Tutkija arvioi, että Venäjä seuraa Lukašenkan peliä tarkasti.

1 havainto
24. huhtikuu 2026

Huumorimedia aikoo mullistaa laitaoikeiston salaliitto­sivuston Yhdysvalloissa

Uutissatiirista tunnettu The Onion haluaa tehdä pilaa salaliitto­teorioista niiden levittäjän Alex Jonesin perustamalla sivustolla.

1 havainto
22. huhtikuu 2026

Analyysi: Iranista katsoen näyttää siltä, että Trump jänisti

Presidentti Donald Trump jatkoi viime tingassa Iranin sodan tulitaukoa. Iran uskoo ilmeisesti edelleen kestävänsä sotaa kauemmin kuin Trump.

1 havainto
15. huhtikuu 2026

Valkoinen talo tekee sodasta viihdettä sometileillään – iranilaisryhmä vastaa Lego-videoilla

Yhdysvaltojen viestintälinja Iranin sodassa sekoittaa aitoa sotakuvastoa nettimeemeihin ja videopeleihin.

2 havaintoa
15. maaliskuu 2026

Analyysi: Trumpin hyökkäys Iraniin pakottaa Euroopan taas vauhdittamaan vihreää siirtymää

Mitä pidempään Iranin pommitukset jatkuvat, sitä enemmän vahvistuu tarve irtautua öljystä ja kaasusta, Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo kirjoittaa.

2 havaintoa
9. maaliskuu 2026

Trumpin lippalakki sotilas­seremoniassa sai aikaan soraääniä – vyyhdin päätteeksi Fox News pyysi anteeksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sai osakseen kritiikkiä ottaessaan kaatuneet sotilaat vastaan lauantaina USA-lippalakki päässään.

1 havainto
7. maaliskuu 2026

Jumalallisesta tehtävästä vaalivaikuttamiseen – näillä Yhdysvallat on perustellut Iranin hyökkäystä

Yhdysvallat on antanut ainakin kymmenen eri perustelua Iranin-operaatiolleen. Tutkijan mukaan todellista syytä ei ole välttämättä haluttu kertoa julkisuuteen.

2 havaintoa
2. maaliskuu 2026

Ajatollah teki suunnitelman ennen kuolemaansa, jotta Trump ei saa haluamaansa – tällainen se on

Yhdysvallat ja Israel ovat tappaneet iskuissa tiettävästi kymmeniä Iranin johtajia. Iranilla on jo valmiiksi pitkälle mietitty suunnitelma uusista johtajista.

2 havaintoa
25. helmikuu 2026

Olympia­mitalisti Minttu Tuominen jääkiekon kultamitali­naisten kohtelusta: Käsittämätöntä

Naisten jääkiekon olympiavoittajien kohtelu Yhdysvalloissa herättää närää.

2 havaintoa

Trump kutsui mestari­joukkueen Valkoiseen taloon – osa huippu­pelaajista jätti väliin

Neljä viidestä poissa olleista mies­jääkiekkoilijoista on syntynyt Minnesotassa tai viettänyt siellä merkittävän osan lapsuuttaan.

2 havaintoa

Donald Trumpin kohu­puhelun kutsu toteutui – jääkiekko­sankarit saivat poikkeuk­sellisen vastaan­oton kongressi­talossa

Olympiakultaa voittanut miesten jääkiekko­joukkue sai hulppean vastaanoton kongressi­talossa. Donald Trumpin puhelu ja FBI:n pomon toiminta ovat puhuttaneet.

2 havaintoa
21. helmikuu 2026

Suositun demokraattipoliitikon haastattelu siirrettiin tv-kanavalta Youtubeen – videosta tuli jättihitti

Tv-kanava antoi luvan esittää texasilais­poliitikon haastattelu Youtubessa, mutta ei televisiossa.

1 havainto
16. tammikuu 2026

”Donald Trump on täysi idiootti” – Grönlannin ampuma­hiihto­tähti todella vihaisena

Ukaleq Slettemark kritisoi kovasti Donald Trumpin Grönlannin valtaamis­aikeita. Slettemark pohtii veljensä kanssa jonkinlaista mielen­ilmausta olympia­laisissa.

1 havainto
11. tammikuu 2026

Kolumbian presidentti on verrannut Trumpin toimia Hitlerin tekoihin – näin kolumbialaiset kommentoivat tilannetta

Presidentti Gustavo Petro tuo kansan kaduille isänmaallisena voimannäyttönä. Kolumbian asevoimista ei olisi Yhdysvalloille vastusta.

2 havaintoa
21. joulukuu 2025

Mediat: Juuri julkaistuja Epstein-asiakirjoja on kadonnut ministeriön sivuilta, mukana kuva Trumpista

Asiakirjoja julkaisseen Yhdysvaltain oikeusministeriön edustajat eivät ole kertoneet, miksi materiaaleja ei enää löydy ministeriön tietokannasta.

Ei havaintoja
26. marraskuu 2025

Venezuelalaiset jännittävät, tuoko Trumpin laivasto vallan­vaihdoksen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsuu Venezuelan presidenttiä terroristiksi ja on lähettänyt maan rannikolle sota-aluksia. Soitimme Venezuelaan.

1 havainto
10. marraskuu 2025

BBC joutui myrskyn silmään Trumpin puheen editoinnista – tästä on kyse

Britannian yleisradioyhtiö esitti viime vuonna dokumentin, jonka sisältämässä klipissä oli yhdistetty kaksi eri kohtaa Trumpin pitämästä puheesta.

1 havainto

Donald Trump osallistui NFL-otteluun – esiintyminen sai yleisön buuaamaan

Donald Trump sai voimakkaan vastaanoton, kun häntä kuvattiin stadionin näytölle Washington Commandersin ja Detroit Lionsin välisessä NFL-ottelussa sunnuntaina.

2 havaintoa
6. marraskuu 2025

Analyysi: Trump yrittää varmistaa valtansa likaisella pelillä – nyt myös demokraatit lähtivät sotaan vaalipiireistä

Vaalipiirien mielivaltainen peukalointi on lyhytnäköistä oman edun tavoittelua. Varmoja häviäjiä siinä ovat demokratia ja tavalliset äänestäjät, kirjoittaa ulkomaan­toimittaja Mika Mäkeläinen.

1 havainto
17. lokakuu 2025

Donald Trump jatkoi uhkailu­linjaansa urheilun kustannuksella – tästä jyrähdyksissä on kyse

Donald Trump uhkaili taas urheilun suur­tapahtumien siirtämisellä. Viestit olivat suunnattu etenkin MM-jalka­pallo­kaupunki Bostoniin sekä olympialaisia järjestävään Los Angelesiin.

1 havainto
11. lokakuu 2025

Trump uhkaa käyttää kapinalakia, kuvernööri uhkaa pakottaa kansallis­kaartin ”helvettiin Chicagosta”

Oikeusistuimet ovat kumonneet Trumpin aikeet määrätä kansalliskaarti Chicagoon ja Portlandiin. Nyt Trump uhkaa vastahakoisia kaupunkeja kapinalailla.

3 havaintoa
29. syyskuu 2025

Kartta näyttää mikä yhdistää kaupunkeja, joihin Trump haluaa lähettää kansallis­kaartin

Presidentti Donald Trump suunnittelee kansallis­kaartin lähettämistä yhä useampiin kaupunkeihin. Tämä juttu selittää, mistä on kyse.

3 havaintoa
14. syyskuu 2025

Trump leikkasi kehitysavusta, ja seuraukset näkyvät: lasten ruoka-apu piti polttaa, HIV-hoitoja lopetettiin

Vuoden alussa Yhdysvallat lopetti suurimman osan USAID-kehitysyhteistyöstä. Etelä-Afrikassa tärkeä HIV-tutkimus keskeytyi. Pian turhat kuolemat lisääntyvät, varoittaa lääkäri.

3 havaintoa
8. syyskuu 2025

Trump saattaa vihdoin asettaa Venäjälle pakotteita – ellei Putin puhu häntä ympäri

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo, että Washingtonissa vierailee Euroopan johtajia maanantaina ja tiistaina.

2 havaintoa
7. syyskuu 2025

Trump karkottaa rikoksista tuomittuja nyt Afrikkaan, ja näistä syistä neljä maata on jo suostunut ottamaan heitä vastaan

Trumpin hallinnon syytetään painostavan Afrikan maita tullien ja viisumien avulla. Ugandalainen ihmisoikeus­juristi arvioi Ylelle, että Ugandan hallinto on rahan perässä.

2 havaintoa
30. elokuu 2025

Trumpin tulleille iso takaisku oikeudessa – Yhdysvallat voi joutua jopa jätti­korvauksiin

Jos myös korkein oikeus torjuu Trumpin tullit, Yhdysvallat voi joutua maksamaan suuria korvauksia ja menettää neuvottelu­valttinsa kauppa­sopimuksissa.

2 havaintoa
26. elokuu 2025

Sotaveteraani poltti Yhdysvaltain lipun Valkoisen talon edessä – Trump oli hetkeä aiemmin kieltänyt teon

Trumpin alle­kirjoittaman asetuksen mukaan Yhdysvaltain lipun polttaminen johtaisi jatkossa yhden vuoden vankeus­rangaistukseen.

1 havainto
14. heinäkuu 2025

Analyysi: Trump laski vuosia Putinin varaan – pettymys purkautui kiroiluna

Presidentti Donald Trump lupasi kertoa tänään maanantaina isoja uutisia. Ukraina on saamassa Yhdysvalloilta lisää tukea – tai sitten ei, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Pauli Lahti.

1 havainto
25. kesäkuu 2025

Mediat: Iranin ydinohjelma ei ehkä sittenkään tuhoutunut Yhdysvaltain iskuissa

Amerikkalaismedioiden lähteiden mukaan iskut todennäköisesti vain viivästyttivät Iranin ydinohjelman etenemistä muutamalla kuukaudella.

2 havaintoa
14. kesäkuu 2025

79-vuotiasta Trumpia sekä 250-vuotiasta armeijaa juhlitaan yöllä suurella paraatilla

Myös mielenosoituksia järjestetään eri puolilla maata.

Ei havaintoja
1. kesäkuu 2025

Doloresin poika katosi El Salvadorin jättivankilaan – siellä kuolleista ilmoitetaan omaisille, jos käy tuuri

Yle tapasi mieli­valtaisesti vangitun nuoren ja äidin, joka ei ole kuullut pojastaan vuoteen.

3 havaintoa
29. toukokuu 2025

”Venäjä on hurrikaani, Kiina on ilmastonmuutos” – Yhdysvaltain ex-kyberpomo tietää, mistä hakkerit iskevät

Suomessa vieraillut Jen Easterly jätti tehtävänsä Trumpin kauden käynnistyttyä. Hän toivoo, että Eurooppa yhdistää voimansa taatakseen turvalliset ja luotettavat palvelut verkossa.

1 havainto
21. toukokuu 2025

Maailman rikkain ihminen Elon Musk teki täyskäännöksen ja kommentoi nyt jatkoaan Teslassa: ”Jos en kuole”

Elon Musk sanoo vähentävänsä kampanjalahjoituksiaan selvästi, mutta aikoo pysyä sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtajana. Muskin poliittinen toiminta on haitannut hänen liiketoimiaan.

1 havainto
10. toukokuu 2025

Yle El Salvadorissa: Trump lähettää siirtolaisia jättivankilaan, jota sotilaat vartioivat jo kilometrien päässä

Armeija pysäytti Ylen toimittajat pahamaineisen CECOT-vankilan tarkastuspisteellä.

2 havaintoa
4. toukokuu 2025

USA:n matkailuala on yksi Trumpin kauppasodan ja tiukentuneen maahantulon uhreista: ”Turisteja ei ole missään”

Vähäinen turistimäärä koettelee Kaliforniaa ja yrittäjiä Los Angelesissa. ­

3 havaintoa
2. toukokuu 2025

Analyysi: Trump sai mineraali­sopimuksensa, ja nyt hänen on aika katsoa Putinin kortit

Moskova paljasti, ettei sen tavoite ole muuttunut. Mineraali­sopimuksen alle­kirjoittaminen nostaa varovaisia toiveita käänteestä, kirjoittaa Ukrainan-toimittaja Justas Stasevskij.

1 havainto
21. huhtikuu 2025

Yhdysvaltain J.D. Vance saapui keskellä kauppasotaa Intiaan, johon hänen perheellään on erityinen yhteys

Yhdysvaltain varapresidentin tavoitteena on neuvotella maille kahdenvälisestä kauppasopimuksesta Intian pääministerin kanssa.

1 havainto
19. huhtikuu 2025

Trumpin väki ajautui avoimiin riitoihin paavin kanssa – selvitimme, vaikuttaako jupakka Franciscuksen seuraajan valintaan

Trumpin väellä ja nykypaavilla on vakavia näkemyseroja. Vatikaanissa on ounasteltu, että Trumpin hallinto yrittää vaikuttaa seuraavan paavin valintaan.

3 havaintoa
18. huhtikuu 2025

Trumpin superlähettiläs diilaa rauhaa Gazaan ja Ukrainaan sekä nyt myös ydinsopua Iraniin - kuka on Steve Witkoff?

Neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta on määrä jatkaa Omanissa lauantaina. Mutta saako Trumpin läheinen golfkaveri pidettyä monimutkaiset neuvottelut näpeissään?

1 havainto
8. huhtikuu 2025

Analyysi: Siirtolaiset kaikkosivat Yhdysvaltain etelärajalta, kuten Trump lupasi

Kiinni jääneiden rajanylittäjien määrä on Trumpin aikana romahtanut. Juuri sitä äänestäjien enemmistö halusi, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.

2 havaintoa
5. huhtikuu 2025

Venäjän asenne Yhdysvaltoja kohtaan muuttuu nyt häkellyttävästi – Suomellekin tärkeä alue nousemassa keskiöön

Tässä jutussa moskovalaiset pohtivat Ylelle, mitä he ajattelevat Venäjän ja Yhdysvaltain suhteista, ja asiantuntija avaa, mihin pitää nyt kiinnittää huomiota.

1 havainto
2. huhtikuu 2025

Trumpille uskolliset konservatiivit kokivat kolauksen kahdessa osavaltiossa – Musk otti takkiinsa kymmeniä miljoonia euroja

Yhdysvaltain historian kallein tuomarivaali päättyi demokraattien tukeman ehdokkaan voittoon.

2 havaintoa
4. maaliskuu 2025

Medialähteet: Trump määräsi Yhdysvaltain sotilaallisen avun Ukrainalle keskeytettäväksi

Medialähteiden mukaan tauko kestää siihen asti, kun Ukrainan johtajat ovat Trumpin näkemyksen mukaan ”vilpittömästi sitoutuneet rauhaan”.

2 havaintoa
3. maaliskuu 2025

Trump kritisoi jälleen Zelenskyin puheita: ”Huonoin mahdollinen lausunto”

Ukrainalaispresidentin tuoreet sanat eivät mielyttäneet Donald Trumpia.

1 havainto
25. helmikuu 2025

Trump ei ole tyytyväinen karkotusten tahtiin, joten hän suunnittelee valtavaa pidätyskeskusta maatilalle Texasiin

Texas yrittää elvyttää maan köyhimpiin kuuluvan alueen tarjoamalla Trumpille maata suuren pidätyskeskuksen rakentamista varten.

1 havainto
20. helmikuu 2025

Ilmari Käihkön kolumni: Trump pyrkii Ukrainassa pikavoittoon – ei kestävään rauhaan

Yhdysvallat ja Venäjä pyrkivät sopimaan Ukrainan kohtalosta Ukrainan ja Euroopan pään yli. Vaihtoehto alistumiselle on osoittaa johtajuutta ja ottaa vastuu, Käihkö kirjoittaa.

1 havainto
15. helmikuu 2025

Analyysi: Koko maailma jännittää, kun Trump keksii holtittomia ideoita päivästä toiseen

Trumpin varomattomat ideat olisivat vähemmän vaarallisia, jos hän joskus perääntyisi niistä. Ainakaan nopeasti Trump ei niin tee, kirjoittaa ulkomaan­toimittaja Mika Mäkeläinen.

3 havaintoa
13. helmikuu 2025

Analyysi: Putin lumosi Trumpin, mutta Valkoisessa talossa on vielä yksi Ukrainan vankkumaton tukija

Yhden amerikkalaisen vapautus Venäjällä vaikuttaa Trumpin mielestä koko Ukrainan sodan lopettamiseen. Putinin PR-tempauksen vastaanotto ei lupaa Ukrainalle hyvää, arvioi ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.

1 havainto
12. helmikuu 2025

Timo R. Stewartin kolumni: On sama, onko Trump tosissaan vai holtiton – sanoilla on merkitystä

Kun joku ehdottaa etnistä puhdistusta poliittisen ongelman ratkaisuksi, se on vakava asia, vaikkei ehdottaja olisikaan vakavissaan, Stewart kirjoittaa.

2 havaintoa
5. helmikuu 2025

Uskaltaako uusi oikeusministeri Pam Bondi sanoa Donald Trumpille ei?

Demokraatit epäilevät, onko oikeusministeri Pam Bondilla kanttia vastustaa presidentin vaatimuksia, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

4 havaintoa
27. tammikuu 2025

Trumpin asetukset iskivät lujaa – koston pelko vaiensi toimistotyöntekijät Washingtonissa

Washingtoniin on laskeutunut pelon ilmapiiri, jollaista Yhdysvalloissa ei ole koettu vuosikymmeniin. Etenkään virkamiehet eivät uskalla arvostella avoimesti Trumpin toimintaa.

3 havaintoa
22. tammikuu 2025

Trumpin ehdokkaasta puolustusministeriksi on noussut esille ikäviä tietoja: juopottelua ja pelkäävä vaimo

Pete Hegsethin yksityiselämästä on tullut julki lisää ikäviä väitteitä. Senaattoreille on toimitettu entisen kälyn todistus, jonka mukaan Hegseth juopotteli ja uhkasi vaimoaan.

3 havaintoa

Pohjoismainen yllätys: Yritysjohdon ”all-male-paneleita” on Suomessa paljon vähemmän kuin muualla

Suomen suurista pörssiyhtiöistä johdon monimuotoisuutta toteuttaa parhaiten Fiskars. Toimitusjohtajan mukaan DEI-työ jatkuu – vaikka Trumpin aika onkin synnyttänyt vastareaktion.

3 havaintoa
21. tammikuu 2025

Trump ei malttanut pysyä totuudessa virkaanastujaisissaan, tässä räikeimmät virheet

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väitti virkaanastujaispuheissaan muun muassa virheellisesti, että Kiina operoi Panaman kanavaa ja että EU ei tuo juuri mitään Yhdysvalloista.

2 havaintoa

Analyysi: Trump jätti kovimman päätöksensä iltaan

Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki seurasi koko pitkän päivän Trumpin virkaanastujaisia Washingtonissa. Vasta illalla tuli varsinainen uutispommi, Reunamäki kirjoittaa.

2 havaintoa
20. tammikuu 2025

Biden armahti poikkeuksellisesti kautensa viime hetkillä perheen­jäseniään

Biden armahti ennakoivasti perheenjäseniään ja Trumpin silmätikuksi joutuneita.

3 havaintoa

Trump palaa tänään valtaan – lue tästä tärkeimmät asiat, jotka muuttuvat välittömästi

Donald Trump aikoo määrätä jopa 200 presidentin asetusta heti ensimmäisenä päivänään Valkoisessa talossa.

1 havainto
19. tammikuu 2025

Paikalla miljardöörejä ja Village People – näin seuraat Trumpin virkaanastujaisia Yleltä

Tämä juttu kertoo virkaanastujaisten aikataulun ja tärkeät yksityiskohdat. Ylen erikoislähetys alkaa kello 18.20 TV1:llä ja Areenassa.

2 havaintoa
8. tammikuu 2025

Tässä syyt, miksi Trump haluaa Grönlannin

Grönlanti voi järjestää kansanäänestyksen ehkä jo tänä vuonna siitä, irtautuuko se Tanskasta. Grönlannissa asuu vain 57 000 ihmistä, mutta se on maailman suurin saari.

2 havaintoa

Analyysi: Koko Amerikka miljardöörejä myöten mielistelee kuherruskuukautta viettävää Trumpia

Yhdysvallat heilahti kunnolla oikealle, eikä teknologiajättien pomojen auta kuin mielistellä Trumpia, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.

2 havaintoa
22. marraskuu 2024

Autovalmistajat vetoavat Trumpia säilyttämään sähköautotuet – Elon Musk viittaa kintaalla

Yhdysvaltain autoteollisuus pyytää Donald Trumpia säilyttämään presidentti Bidenin hallinnon kurssin. Elon Muskia ei valtiontukien loppu haittaa, sillä Tesla ei niitä kaipaa.

2 havaintoa
16. marraskuu 2024

Joukkopako Elon Muskin X:stä: somepalvelu Bluesky vetää nyt miljoonia käyttäjiä puoleensa

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi on saanut X:n käyttäjät siirtymään muihin somepalveluihin.

1 havainto
8. marraskuu 2024

Yksi seikka yhdistää lähes kaikkia Trumpin avainpelaajia – tässä he ovat

Yhdysvaltain tulevan presidentin hallintoon nousee Trumpin uskollisia tukijoita.

1 havainto
6. marraskuu 2024

”Kostoretki voi tulla” – tutkijan mukaan Trump toteuttanee nyt kaunaiset aikeensa Bidenille ja muille vastustajilleen

Tutkija Maria Lindén arvioi, mitä kaikkea Trump voi nyt lupauksistaan toteuttaa.

3 havaintoa
30. lokakuu 2024

Ennakkoääniä on jo poltettu Yhdysvalloissa – asiantuntijat pelkäävät, että luvassa voi olla väkivaltaa

Yhdysvaltain tutkijat arvioivat, mitä kandidaattien tulisi tehdä tai jättää tekemättä, jos mielivät voittaa erittäin tiukan vaalin.

3 havaintoa
21. lokakuu 2024

Harris ja Trump taistelevat joka äänestäjästä – kampanjareitit kertovat isosta strategiaerosta

Vaalitilaisuuden paikan valinta on presidenttikisassa kirurgisen tarkkaa. Tutkijan mukaan tekoäly auttaa ratkaisemaan, mihin Harrisin ja Trumpin kannattaa mennä juuri nyt.

2 havaintoa
23. syyskuu 2024

Syyttäjät: Trumpin salamurha­yrityksestä epäilty kertoi suunnitelmistaan kirjeessä

Salamurhaa suunnitellut mies kirjoitti kuukausia ennen kiinnijäämistään kirjeen, jossa hän kuvaili salamurhayritystä ja tarjosi palkkiota Trumpin surmaamisesta.

Ei havaintoja
7. elokuu 2024

Varapresidenttiehdokas vitsaili sohvaseksistä – Walz sivaltaa kuin Trump, ja on siksi Harrisin valinta

Harrisin aisapari antoi puheessaan tyylinäytteen: varapresidenttiehdokas Tim Walz nauraa, latelee amerikkalaislatteuksia eikä pelkää likaista peliä.

3 havaintoa
19. heinäkuu 2024

Professori ennusti, että Biden luopuu presidenttikisasta – niin tapahtui, ja näitä henkilöitä povataan tilalle

Kamppailu siitä, kuka astuu Bidenin kenkiin, alkoi jo hyvissä ajoin ennen Bidenin ilmoitusta jättäytyä pois presidenttikilvasta.

2 havaintoa
14. heinäkuu 2024

Suomalaisasiantuntija: Tuulenvire saattoi muuttaa luodin lentorataa ja historiaa

Kritiikki Yhdysvaltain salaista palvelua kohtaan kiihtyy. Jopa tuulenvire saattoi kääntää luodin suunnan ja muuttaa historiaa, pohtii suomalaisasiantuntija.

1 havainto
3. huhtikuu 2024

Analyysi: Trumpin somealustan arvo romahti pörssissä – näin se vaikuttaa kampanjaan

Donald Trumpin rahahuolia seurataan Yhdysvalloissa tarkasti, koska kampanjakirstu määrää usein vaalien voittajan. Rahapelin merkitys voi kuitenkin näissä vaaleissa muuttua, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

1 havainto
16. helmikuu 2024

Donald Trump horjuttaa nyt lähes päivittäin Naton puolustuksen kulmakiveä, jota ei ole koskaan testattu tosipaikassa

Tutkijan mukaan Euroopan maiden on vahvistettava puolustustaan riippumatta siitä kuka voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit.

9. helmikuu 2024

Erikoistutkija: Bideniä ei aseteta syytteeseen, koska hän on ”huonomuistinen vanhus” – Biden hermostui, mutta nimisekoilut jatkuvat

Erikoistutkijan lausunto antaa Donald Trumpille eväät kyseenalaistaa Bidenin henkinen kunto.

3 havaintoa
19. tammikuu 2024

Donald Trumpiin kohdistuvat syytteet voivat viedä hänet vuosiksi vankilaan – lue tästä, mistä tärkeimmissä oikeusjutuissa on kyse

Trump yrittää viivyttää oikeusjuttuja, jotta hänet ehdittäisiin valita presidentiksi ennen mahdollisia tuomioita.

1 havainto
7. marraskuu 2023

Trump murskasi ratkaisevissa gallupeissa – demokraateilla on massiivinen ongelma nimeltä Joe Biden

The New York Times ja Sienna College tekivät gallupin Donald Trumpin ja Joe Bidenin suosiosta vaa'ankieliosavaltioissa. Biden hävisi Trumpille viidessä kuudesta osavaltiosta.

2 havaintoa
26. lokakuu 2023

Analyysi: Republikaanien sisäinen taistelu näytti Trumpin otteen puolueesta – edustajainhuoneen uusi puhemies on Ukraina-tuen kriitikko

Republikaanit onnistuivat valitsemaan edustajainhuoneelle uuden puhemiehen pitkän väännön päätteeksi. Puheenjohtajasotkun vaiheet näyttävät jälleen Trumpin vallan, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

2 havaintoa
26. syyskuu 2023

Yhdysvalloissa autoteollisuuden työntekijöiden suurlakko kuumentaa tunteita – nyt paikalle säntäävät myös Biden ja Trump

Yhdysvalloissa presidentinvaalikamppailun keskiöön on nousemassa Michiganin autoteollisuuden työtaistelu.

3 havaintoa
6. heinäkuu 2023

Julkkisjuontaja jankutti “väestönvaihdosta” 400 kertaa – näin äärioikeisto istutti salaliiton ihmisten mieliin USA:ssa ja Ranskassa

Termi “väestönvaihto” on herättänyt keskustelua Suomessa. Ranskassa ja Yhdysvalloissa salaliiton toistaminen on saanut yhä useammat uskomaan siihen.

3 havaintoa
30. joulukuu 2022

Näin meitä huijattiin vuonna 2022 – koronankieltäjistä tuli Kremlin tukijoita, Musk sai Twitterin sekaisin, Zelenskyistä tehtailtiin feikkivideoita

Disinformaation vuotta 2022 leimasi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Muita ilmiöitä olivat esimerkiksi vaalitulosten kieltäminen ja deepfaket. 2023 on tekoälyllä tuotetun disinformaation aikaa.

1 havainto
15. toukokuu 2021

Nuori republikaanien toisinajattelija Ylelle: “En näe mahdollisuuksia puolueen yhdistymiseen” - Republikaanien kriitikot uhkaavat perustaa uuden puolueen Trumpin takia

Republikaanipuolue on menettänyt viime kuukausien aikana tuhansia vaikutusvaltaisia jäseniään. Donald Trumpin ote puolueesta on pysynyt tiukkana.

2 havaintoa
19. joulukuu 2020

Tiukan linjan republikaani syyttää Bidenia vaalipetoksesta – "Olen satavarma siitä, että Trump jatkaa presidenttinä"

Trumpin uskollinen kannattaja varoittaa sisällissodasta, jos kongressi ei viime hetkellä estä Bidenin nousua presidentiksi.

2 havaintoa
13. joulukuu 2020

Kirjeenvaihtajalta: Trumpin kannattajat taistelevat nyt luuserin puolesta –  republikaaneilla ei ole voittajaa tarjolla   

Korkeimman oikeuden hylkäys vei Trumpin kampanjalta tuhkatkin pesästä, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen arvioi.

1 havainto
12. joulukuu 2020

Kun Valkoisen talon ovi Trumpin takana sulkeutuu, aukeaako raastuvan ovi? Syytesuojan poistuessa edessä voi olla tukku ongelmia

Bisnesten ja vaalikampanjan tutkinnat voivat viedä Trumpin oikeuteen.

2 havaintoa
11. joulukuu 2020

Kadonneita ääniä, "kuolleita sieluja" äänestämässä? Trumpin oikeussalikampanja on kohta ohi, mutta somessa väitteet elävät vielä pitkään

Esittelemme liudan julkisuudessa esitettyjä vaalivilppiväitteitä ja miten niitä on kumottu.

2 havaintoa
4. joulukuu 2020

Trumpin iskulause on nyt "Pelastakaa Amerikka" – Perheen tukiyhdistykset keräävät jo rahaa tuleviin vaaleihin

Republikaanit odottavat Trumpin viikonvaihteen kampanjatilaisuutta Georgiassa ristiriitaisissa tunnelmissa.

1 havainto
28. marraskuu 2020

CIA-urakoitsijan kuolema kertoo salaisesta sodasta Somaliassa – Yhdysvaltain vetäytymisaikeiden pelätään hyödyttävän ääriliike al-Shabaabia

Presidentti Donald Trump kaavailee Yhdysvaltain sotilaiden vetämistä Somaliasta.

2 havaintoa
18. marraskuu 2020

Miksi Trumpin päätös vetää joukkoja Afganistanista kuohuttaa ja mihin se voi johtaa? Lue vastaukset seitsemään kysymykseen

Yhdysvaltain joukkoja on ollut Afganistanissa liki 20 vuotta. Trump lupasi vetää ne jo vuosia sitten.

1 havainto
14. marraskuu 2020

Antifa, syvä valtio ja valkoisen ylivallan maa – vaalivuonna lentäneet politiikan lyömäsanat kertovat ristiriitojen Yhdysvalloista

Yhdysvaltain nykyinen politiikan sanasto heijastelee myös historian kipukohtia.

2 havaintoa
6. marraskuu 2020

Eurooppa-kirje: Wienin terrori-isku jätti pöytiin puolikkaat tuopit ja ihmisille uudenlaisen pelon

Saat kiinnostavimmat Eurooppa-aiheet kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

1 havainto
23. lokakuu 2020

Faktantarkistajat löysivät virheitä, valheita ja puolitotuuksia Bidenin ja Trumpin kohtaamisesta

Yhdysvaltalaistiedotusvälineiden mukaan myös Joe Biden venytti tv-väittelyssä totuutta, vaikka presidentti Trumpia vähemmän.

1 havainto
17. lokakuu 2020

Yhdysvaltain korkein oikeus käsittelee Trumpin suunnitelmat jättää paperittomat siirtolaiset väestönlaskennan ulkopuolelle

Väestönlaskennan tuloksien perusteella päätetään muun muassa, kuinka monta edustajaa kukin osavaltio saa edustajainhuoneeseen.

1 havainto
3. lokakuu 2020

Mistä Trump sai viruksen ja onko hän voinut levittää sitä eteenpäin? Näin presidentin viikko eteni ennen koronatartunnan paljastumista

Usealla presidentti Donald Trumpin lähipiiriin kuuluvalla on todettu koronavirustartunta.

30. syyskuu 2020

Trumpin ja Bidenin väittely työllisti faktantarkistajia – Trump voitti väärien väitteiden määrässä

Yhdysvaltain presidentti loi jälleen kuvaa siitä, että postiäänestys johtaa vaalivilppiin, vaikka laajamittaisesta vaalivilpistä ei ole historiallisesti todisteita.

1 havainto
20. elokuu 2020

Trump: Häviämme vain, jos vaalit ovat vilpilliset

Trump kuvaili puheessaan Joe Bidenin olevan amerikkalaisten pahin painajainen.

1 havainto