Yhdysvalloissa oikeusministeriön sivuilta on kadonnut useita seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyviä, juuri julkaistuja asiakirjoja. Asiasta kertovat muun muassa CBS News sekä uutistoimisto AP.

Medioiden mukaan sivuilta on kadonnut vajaat parikymmentä asiakirjaa. Yhdysvaltalaisten medioiden mukaan ne olivat sivustolla vielä paikallista aikaa perjantaina, mutta eivät enää lauantaina.

Sivuilta kadonneen materiaalin joukossa on medioiden mukaan muun muassa kuva pöydästä, jonka avoimesta laatikosta pilkistää valokuva presidentti Donald Trumpista, Epsteinistä sekä tämän rikoskumppanista Ghislaine Maxwellistä.

Ministeriön edustajat eivät ole vastanneet medioiden kommenttipyyntöihin siitä, miksi materiaaleja ei enää löydy ministeriön tietokannasta.

Yhdysvaltain oikeusministeriö alkoi julkaista Epsteiniin liittyvää materiaalia perjantaina. Oikeusministeriö julkaisi verkkosivuillaan tietokannan, josta edesmenneeseen Epsteiniin liittyviä materiaaleja voi hakea. Materiaalista on kuitenkin salattu laajoja osia.

Kongressi hyväksyi viime kuussa lain, jonka mukaan hallinnon oli julkaistava Epstein-materiaali viime perjantaihin mennessä. Oikeusministeriö ei kuitenkaan julkaissut kaikkia Epstein-asiakirjoja perjantaina.

Varaoikeusministeri Todd Blanche sanoi Fox Newsin haastattelussa perjantaina, että lisää materiaalia aiotaan julkaista vielä parin lähiviikon aikana. Blanche perusteli asiakirjojen julkaisemisen lykkäämistä uhrien suojelemisella.

Uutista täydennetty klo 3.23.