Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa kaivaa naftaliinista vuosisatoja vanhan kapinalain, jotta hän saisi kansalliskaartin valvomaan lakia ja järjestystä demokraattien johtamien kaupunkien kaduille.

– Meillä on syystäkin olemassa kapinalaki. Tarpeen tullen käyttäisin sitä. Jos ihmisiä tapettaisiin samalla kun tuomioistuimet, kuvernöörit ja pormestarit vain jarruttelisivat, tekisin niin, Trump sanoi alkuviikosta.

Uhkaus on saanut osavaltioiden demokraattijohtajat takajaloilleen.

– Jos Trump käyttäisi kapinalakia, se olisi selkeä eskalaatio, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén.

Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan perehtynyt tutkija pitää kapinalain soveltamista täysin mahdollisena, vaikka se merkitsisikin tilanteen rajua kärjistymistä.

– Trumpin aiemmat perustelut kansalliskaartin lähettämiselle eivät ole pärjänneet oikeudessa, joten looginen seuraava askel on ottaa järeämpi laki käyttöön.

Liittovaltion kapinalaki eli insurrection act on viittaus 1700- ja 1800-luvuilla kirjattuihin lakipykäliin armeijan käytöstä kansallisessa lainvalvonnassa. Se antaa presidentille oikeuden lähettää armeijan ja kansalliskaartin osavaltioihin väkivaltaista kapinaa tai kansannousua tukahduttamaan.

Kapinalain soveltaminen on lähihistoriassa harvinaista. Edellisen kerran sitä käytti presidentti George H. W. Bush vuoden 1992 Los Angelesin mellakoiden aikaan.

Trump uhkaili kapinalain käyttöönotolla jo edellisellä kaudellaan, mutta neuvonantajat pyörsivät lopulta presidentin pään.

Nyt saattaa käydä toisin. Trump on toisella kaudellaan osoittanut olevansa aiempaa valmiimpi käyttämään kovia otteita.

Chicagon kuvernööri: Trumpin roistot helvettiin

Trump määräsi alkuviikosta kansalliskaartin taltuttamaan Illinois’n osavaltion suurimmassa kaupungissa Chicagossa hänen mukaansa valtoimenaan laukkaavaa rikollisuutta. Satoja Texasista tulleita kansalliskaartin joukkoja on kerääntynyt valmiuteen Chicagon ulkopuolelle.

Tunnelma on viime aikoina kärjistynyt kaupungissa, jossa ihmiset ovat protestoineet liittovaltion maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n kovia otteita ja pidätyksiä vastaan näiden etsiessä paperittomia siirtolaisia.

Presidentiksi itsekin tähyävä demokraattikuvernööri J. B. Pritzker teilasi kansalliskaartin saapumisen osavaltioon. Hän syytti Trumpin hallintoa kaaoksen lietsomisesta ja kaupunkien militarisoinnista.

– Aiomme kaikin keinoin vastustaa tätä vallananastusta ja pakottaa nämä roistot helvettiin Chicagosta. Minä en pelkää, enkä aio perääntyä, Pritzker sanoi aiemmin tällä viikolla.

Trump puolestaan sanoi, että Pritzker ja Chicagon pormestari kuuluisivat molemmat vankilaan.

Jo ennen Chicagoa Trump alkoi uhkailla progressiivisten liberaalien kehtona tunnettua Portlandia, jota hän väittää ”sodan runtelemaksi” kaupungiksi.

Tähän mennessä oikeusistuimet ovat kumonneet Trumpin aikeet määrätä kansalliskaarti Chicagoon ja Portlandiin.

Alla olevat kartat näyttävät, mihin kaupunkeihin Trump on jo lähettänyt ja päättänyt lähettää kansalliskaartin joukkoja, sekä mihin hän on lisäksi sanonut haluavansa joukkoja lähettää.

Trumpin maalaamissa mielikuvissa demokraattien johtamissa kaupungeissa on meneillään akuutti rikollisuuskriisi ja suoranainen anarkia, jota ei saada kuriin ilman liittovaltion väliintuloa.

Demokraattijohtajat kiistävät jyrkästi presidentin väitteiden todenmukaisuuden. Väkivaltarikollisuus on päinvastoin laskussa useimmissa Yhdysvaltojen suurimmissa kaupungeissa. Portlandin ja Chicagon murhaluvut ovat pudonneet roimasti viime vuodesta.

– Trumpin perustelut eivät pyri olemaan sellaisella tavalla uskottavia, että ne kestäisivät kriittisen tarkastelun. Riittää, että hänen kannattajansa uskovat sen, sanoo tutkija Lindén.

Eilen perjantaina kansalliskaarti saapui Memphisiin. Siellä kapinalaki-uhkauksille ei ollut tarvetta.

Vaikka Memphisin kaupungin demokraattijohto vastustaa kansalliskaartin saapumista, Tennesseen osavaltion republikaanikuvernööri näyttää Trumpille vihreää valoa.

Trump on aiemmin tänä vuonna määrännyt kansalliskaartin Los Angelesiin ja pääkaupunkiin Washingtoniin.

Tutkija: ”Presidentti pystyy rikkomaan tarkoituksella lakia”

Osavaltioiden reservijoukoista koostuva kansalliskaarti tukee viranomaisia eikä tavallisesti saa käyttää voimatoimia tai esimerkiksi pidättää ihmisiä. Kapinalain soveltaminen antaisi sille oikeuden tehdä niin.

On kuitenkin hyvin kyseenalaista, onko presidentillä edes laillista oikeutta käyttää kapinalakia nykytilanteessa. Illinois’n ja Oregonin osavaltiot haastaisivat asian varmasti oikeudessa.

Mahdollinen laittomuus ei kuitenkaan ole Trumpille viime kädessä mikään este.

– Tämä on se tapa, jolla Trumpin hallinto toimii. Ensin tehdään asioita ja vasta sitten selvitetään, hyväksyykö oikeus ne vai ei, tutkija Lindén sanoo.

Tämä nähtiin esimerkiksi Los Angelesissa, jonne Trump määräsi kansalliskaartin kesällä. Vasta kuukausia myöhemmin kalifornialainen tuomari tuli siihen tulokseen, että presidentti oli toiminut laittomasti. Asian käsittely jatkuu eri oikeusasteissa.

Yhdysvaltojen demokraattiset rakenteet ovat tutkijan mukaan jo lähtökohtaisesti suojattomia tilanteessa, jossa presidentti päättää olla piittaamatta laeista. Asiaa vaikeuttaa entisestään se, että korkein oikeus myönsi viime vuonna presidentille aiempaakin laajemman syytesuojan.

– Presidentti pystyy halutessaan rikkomaan tarkoituksella lakia ja saamaan siitä hyötyä itselleen ilman seuraamuksia. Oikeuslaitoksen on hyvin vaikea puuttua asiaan, Lindén kiteyttää.

Trumpin kolme tavoitetta

Presidentti Trump kohdistaa tunnetusti voimatoimia poliittisiin vastustajiinsa. Tästä kertoo jo se, että kansalliskaartin tähtäimessä ovat tähän mennessä olleet ainoastaan demokraattien johtamat kaupungit.

Mutta miten Trump hyötyy käytännössä uhkailustaan kapinalailla ja kansalliskaartin määräämisestä eri puolille maata?

Lindén näkee hallinnolle kolme selkeää hyötyä:

1. Vahvistusta väitteille demokraattikaupunkien rappiosta

Trump ja hänen kannattajansa ovat jo pitkään levittäneet mielikuvaa, että demokraattien politiikka lisää turvattomuutta ja rikollisuutta.

– Trumpin mukaan nimenomaan demokraattien hallinnoimat kaupungit ovat kamalia, vaarallisia ja rikollisuuden riivaamia paikkoja, Lindén sanoo.

2. Kansalliskaartista apua maahanmuuttoviranomaisille

Kansalliskaartin joukot tukevat muita viranomaisia, kuten esimerkiksi paperittomia siirtolaisia tehostetusti etsiviä ICE-agentteja.

– Hallinnolla on iso tavoite nostaa maasta poistettavien ihmisten määrää. Mitä enemmän käsipareja on käytössä, sitä lähemmäs tavoitetta päästään, Lindén sanoo.

3. Pelon ilmapiirin luominen

Lindénin mukaan demokratiaa rapauttavat valtionjohtajat pyrkivät perinteisesti luomaan yhteiskuntaan pelon ilmapiiriä.

– Ihmiset eivät niin herkästi uskalla osoittaa mieltään tai edes äänestää seuraamusten pelossa. Jopa laillisesti maassa olevat siirtolaiset eivät uskalla poistua kotoaan ja elää normaalia elämäänsä.

– Pelon ilmapiiristä on hyötyä Trumpin kaltaiselle itsevaltaiseksi hallitsijaksi pyrkivälle johtajalle.

Lähteet: Reuters, AP