Kolumnit
Näytetään 1–100 / 397
Ronja Salmen kolumni: Olen kyllästynyt hähmäisiin väittämiin kauneuskirurgiasta
”Kokosin yhteen implantti- botox- ja täyteainekeskustelun klassikot. Saa käyttää”, Salmi lupaa.
Joonas Konstigin kolumni: Haluat siis tietää, mistä wokessa oli kyse?
Giljotiinista ”känselöintiin”, vuodet 2015–2025 lienevät lähihistoriamme erikoisin ajanjakso, Konstig pohtii.
Ronja Salmen kolumni: Kulttuurin työmarkkinoilla kirjailijat eivät ole samassa veneessä
Kirjailijaliiton jäsenkriteerit herättävät närää. Alalla olisi tilausta joukkovoimalle, mutta kuka ajaisi kaikkien kirjailijoiden asiaa, Salmi kysyy.
Ulla Järven kolumni: Väestön ”pakkosiirrot” ovat hyvinvointialueiden arkea
Hoidettavaa vanhusta ei saa erottaa omaisistaan. Asiaan puuttui jopa apulaisoikeusasiamies. Potilaiden ja vanhusten siirtely jatkuu silti, Järvi kirjoittaa.
Pekka Juntin kolumni: Väkivalta alkaa sanoista
Keskustelukulttuurimme tarvitsee rauhoittumista, sillä väkivalta tulee yllätyksenä, joka valmistellaan sanoilla, Juntti varoittaa.
Joonas Konstigin kolumni: Hullut, viheltelijät ja vakavat, eli kolme ihmistyyppiä, jotka muodostavat maailman
Nykyään kun jokainen pääsee ääneen vähintääkin internetissä, on yhä tärkeämpi taito oppia tunnistamaan, minkä sortin hullu kulloinkin on kyseessä, Konstig opastaa.
Ilmari Käihkön kolumni: Vain diktatuureissa eletään koko ajan sotatilassa
Suomi ei ole sodassa. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi sotaretoriikka vain vahvistuu. Nykyisiin turvallisuusuhkiin voidaan varautua ilmankin, Käihkö kirjoittaa.
Shadia Raskin kolumni: On ”heikkolaatuista” politiikkaa ylenkatsoa Afrikkaa
Afrikan markkinat kasvavat, ja Suomen kannattaisi huomata se, Rask kirjoittaa.
Matias Mäkirannan kolumni: Yhteiskunta toimii fossiililogiikalla, vaikka uusiutuva energia on halvempaa
Energialähteen korvaaminen paremmalla on aina jäänyt meiltä puolitiehen. Siksi vihreä siirtymä tarvitsee markkinoiden lisäksi poliitikkoja, Mäkiranta toteaa
Laura Hallamaan kolumni: Nyt on muotia hyljeksiä pick me -tyttöä
Pick me -tytöistä puhuminen on raaka tapa suhtautua identiteettiään etsiviin teineihin, Hallamaa kirjoittaa.
Johannes Roviomaan kolumni: Ruokatuotanto muuttuu, kun ilmasto lämpenee – Venäjän vaikutusvalta kasvaa
Ilmaston muuttuminen on myös turvallisuuspolitiikkaa. Valtapolitiikan vipuvarsi on tulevaisuudessa ruoka, ja sen tuotannossa Venäjän mahti kasvaa, Roviomaa pohtii.
Janne Riiheläisen kolumni: Trumpin aikakaudella myös vakoilun pelikirja menee uusiksi
USA:ssa kohistaan nyt puolustushallinnon tietoturvasta, mutta se on vain jäävuoren huippu. Trumpin hallinto myllää sekaisin koko tiedustelun pelikenttää, Riiheläinen kirjoittaa.
Matias Mäkirannan kolumni: Mihin aluevaaleja tarvitaan, jos valtuutetut eivät saa itse päättää mistään?
Aluevaalit onnistuivat huimassa tempussa – keksittiin jotain, joka kiinnostaa nuoria vielä vähemmän kuin kuntavaalit, kirjoittaa Mäkiranta.
Timo R. Stewartin kolumni: On sama, onko Trump tosissaan vai holtiton – sanoilla on merkitystä
Kun joku ehdottaa etnistä puhdistusta poliittisen ongelman ratkaisuksi, se on vakava asia, vaikkei ehdottaja olisikaan vakavissaan, Stewart kirjoittaa.
Tuomo Pirttimaan kolumni: Aikoinaan työn piti olla priimaa – nyt riittää, että teet paljon ja huonoa
Työn tekeminen huolella, niin hyvin kuin pystyy, on muuttumassa etuoikeudeksi. Tällainen työn alennustila käy meille kalliiksi, Pirttimaa pohtii.
Ulla Järven kolumni: Taas alkoi puhe siitä, miten kalliiksi lihavat tulevat yhteiskunnalle
Kehopositiivisuudesta kohkataan, mutta jo kouluissa opetetaan, että lihavuus on sairaus, ja ylipainon ehkäisy on omalla vastuullasi, Järvi kirjoittaa.
Katri Saarikiven kolumni: Hipelöi tietoa – muistat ja ymmärrät sen paremmin
Kynä ja paperi on edelleen rautainen käyttöliittymä. Digisovellukset eivät täysin tavoita sitä, miten käsittelemme tietoa, Saarikivi kirjoittaa.
Heikki Hiilamon kolumni: Suomi ei maksanut velkaansa sotaveteraaneille
Kunniavelka veteraaneille jäi hoitamatta poliittisten syiden vuoksi ja unohtui sitten hyvinvointivaltion muiden menoerien jalkoihin, Hiilamo pohdiskelee.
Henri Hyvösen kolumni: Feminiiniset tuotteet pelottavat miehiä
Miehet suosivat kulutusvalinnoissaan erityisesti miehille suunnattuja tuotteita. Siksi vaatteiden ja kosmetiikan markkinointi hellii sukupuolieroa, kirjoittaa Hyvönen
Saara Särmän kolumni: Jos en usko kehuja, vähättelen niiden antajan osaamista
Jos ei koskaan saa kehuja tekemisistään, voi olla hyvin vaikea tunnistaa omaa osaamistaan, Särmä kirjoittaa.
Jani Halmeen kolumni: Suomesta voisi tulla maailman johtava karkkimaa
Rikas suomalainen karkkikulttuuri nostettava maabrändin keulakuvaksi. Alan firmoilta se vaatii lisää kykyä hupsutella, Halme ehdottaa.
Ilmari Käihkön kolumni: Ukrainan sodan ratkaisuksi valmistellaan tarjousta, josta ei voi kieltäytyä
Ukrainan sota on surullinen muistutus siitä, että historia on epäreilua, Käihkö pohtii.
Jussi Erosen kolumni: Verkkorikosten monet muodot uhkaavat meitä kaikkia
Verkkorikolliset ovat ahkeria keksimään alati uusia hyökkäystapoja. Niiden torjumiseen vaaditaan kaikkien osallistumista, Eronen kirjoittaa.
Matti Mörttisen kolumni: Käsitykset naisten ajattelusta ovat antiikkisia, nyt todellisuus ravistelee politiikkaa
Politiikkaa on pitkään ohjannut nippu käsityksiä siitä, miten eri vähemmistöt ja sukupuolet ajattelevat. Se aika on nyt ohi, Mörttinen toteaa.
Tuomo Pirttimaan kolumni: Olen niin erinomainen poikkeusyksilö, että olen jopa oman henkilökohtaisen moraalini yläpuolella
Maailma ei selviä, koska jokainen ihminen on poikkeusyksilö, kirjoittaa Pirttimaa
Kari Enqvistin kolumni: Mitä on suomalainen elämäntapa?
Suomalaisuus on kuin vesi: se hakeutuu jatkuvasti uuteen uomaan. Jos se pysyisi paikallaan, se muuttuisi tunkkaiseksi ja lopulta kuivahtaisi pois, Enqvist pohtii.
Heikki Hiilamon kolumni: Suomella on kyllä velkaongelma, mutta ei ihan sellainen kuin meille kerrotaan
Valtion velka on kuin helvetti uskonlahkon saarnaajalle: mitä enemmän pelottelee, sitä enemmän saa seuraajia ja vaikutusvaltaa, Hiilamo pohtii.
Janne Riiheläisen kolumni: On sama, voittaako vai häviääkö Trump presidentinvaalit – sekasorto alkaa silti
Jos Trump voittaa, edessä on epävarmuus – samoin käy, jos hän häviää. Trumpin leiri ei edelleenkään lupaa kunnioittaa presidentinvaalin tulosta, Riiheläinen pohtii.
Jussi Erosen kolumni: Whatsapp-viestisi syyniin? EU-komissio esittää poikkeuksellista massavalvontaa
EU:ssa käsitellään lakiesitystä, jossa vaaditaan kaikkien nettiviestien tarkkailua eli massavalvontaa. Poikkeuksellinen ehdotus ei ole herättänyt riittävästi huomiota, Eronen pohtii.
Ilmari Käihkön kolumni: Kaksi Ukrainan ongelmaa selittää, miksi sota vain jatkuu
Kukaan ei toivo rauhaa enemmän kuin ukrainalaiset. Mutta miten pakottaa Venäjä rauhaan, ja varmistaa, että se pitää, Käihkö pohtii.
Emilia Kujalan kolumni: Masennus paljasti minulle, miten merkittävä osa omakuvaani työ on
Monet haluavat pitää itsensä kiireisenä, koska kiire luo tunteen merkityksellisyydestä, Kujala kirjoittaa.
Matias Mäkirannan kolumni: Verorahoilla tuetaan varsinkin varakkaiden nuorten asunnon hankintaa
Haave omasta asunnosta karkaa yhä useammalta. Valtion tukema lainakin vaatii monesti enemmän säästöjä kuin tavallinen markkinaehtoinen asuntolaina, Mäkiranta ihmettelee.
Lauri Kontron kolumni: Markkinatalouden säännöt ovat levällään, ja se ei ole kuluttajan etu
Meillä ollaan huolissaan valtion monopoleista, mutta yksityisen määräävä markkina-asema ei huoleta juuri ketään, Kontro pohtii.
Johannes Roviomaan kolumni: Eurooppalaisen siirtomaavallan viimeiset näytökset esitetään Grönlannissa
EU:lla on kriittisten mineraalien lista, ja Grönlannin kallioperästä löytyy niistä valtaosa. Ovatko mineraalit ainoa tie Grönlannin itsenäistymiseen, kirjoittaa Roviomaa.
Katri Saarikiven kolumni: Käytämme teknologiaa tavalla, joka tuhoaa kyvyn laadukkaaseen ajatteluun ja elämään
Nykyihminen käyttää teknologiaa tavalla, joka heikentää kykyä laadukkaaseen ajatteluun, Saarikivi kirjoittaa.
Aleksis Salusjärven kolumni: Saa katsoa, ei koskea
Kun lakkasimme koskettamasta toisiamme, sairastuimme. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille positiivisten kosketusten saaminen on erityisen vaikeaa, Salusjärvi kirjoittaa.
Amani Al-mehsenin kolumni: Minusta ei voi koskaan tulla Suomen presidenttiä
Suomessa syntyy vuosittain tuhansia lapsia ilman Suomen kansalaisuutta. He eivät saa samoja oikeuksia kuin syntyperäinen Suomen kansalainen, kirjoittaa Al-mehsen.
Johanna Vuorelman kolumni: Mitä kauemmaksi palvelut keskitetään, sitä vaikeampaa kansalaisen on ymmärtää, miksi meillä on valtio
Lähipalveluiden järjestämistä ohjaa nyt usko suuruuden ekonomiaan. Mutta syntyykö siinä oikeasti säästöjä, ja mikä on touhun lopullinen hinta, Vuorelma kysyy.
Henri Hyvösen kolumni: Onko olemassa suomalaisia miehiä?
Kaikki tuntevat suomalaisen miehen, mutta hän ei vaikuta koskaan olevan läsnä siellä, missä hänestä puhutaan, Hyvönen kirjoittaa.
Laura Hallamaan kolumni: Kolme paikkaa, joista olen enemmän huolissani kuin beigeistä lastenhuoneista
Lapsiperheillä on yhä kurjempaa, eikä syynä ole yhdentekevä sisustustrendi, Hallamaa kirjoittaa.
Raisa Omaheimon kolumni: Laihdutuslääkettä markkinoidaan aktivistien viestillä
Somessani vilisee uuden laihdutuslääkkeen mainoksia, ja ne ammentavat kielensä suoraan kehopositiivisuusliikkeen ja läskiaktivistien retoriikasta, Omaheimo kirjoittaa.
Janne Riiheläisen kolumni: Venäjällä historia on sitä, mitä Putin määrää
Historian väärinkäyttö on paljon käytetty tapa manipuloida ihmisiä. Siksi Putinin kaltaiset diktaattorit ovat historiasta kiinnostuneita, Riiheläinen kirjoittaa.
Kari Enqvistin kolumni: Orpon käsitys hyvinvoinnista vaikuttaa olevan vaarallisen kapea
Hyvinvointi voi lisääntyä myös hyväntahtoisuudella, Enqvist kirjoittaa.
Jenni Hiltusen kolumni: Saamelaisia teoksellaan loukannut taitelija pahoittelee – ”Tietämättömyys tuntui häpeälliseltä”
Jenni Hiltusen Grind-videoteos aiheutti kohun 2016. Videolla epäaitoihin saamelaispukuihin pukeutuneet naiset tanssivat dancehallia takapuoliaan heiluttaen.
Tuija Siltamäen kolumni: Kun yhteiskunnassa kuohahtaa, suomalaisen mielestä kuohunta pitää kieltää
Kun reservistä erotaan protestina tai poliittisilla lakoilla vastustetaan leikkauksia, on suomalaisen ratkaisu kieltää eroaminen ja lakkoilu, kirjoittaa Siltamäki.
Lauri Kontron kolumni: Verokeskustelussa hämärtyy metsä puilta
Veromielipiteissä kukkivat kummallisuudet ja epäjohdonmukaisuus. Poltamme päreemme pikkuasioista, ja samaan aikaan emme halua tehdä isoille järjettömyyksille yhtään mitään.
Auli Viitalan kolumni: Tahdon vain edullisen pussin perunoita – en äppiä, bonusta enkä muuta kallista kikkailua
Kuka maksaa bonukset? Minä. Kuka maksaa kaupan oman äpin? Minä. Kuka maksaa videon, jolla niitä mainostetaan? Minähän se, Viitala kysyy ja vastaa.
Ilmari Käihkön kolumni: Ukrainan sodasta käydään surkeaa keskustelua
Suomesta puuttuu hyvä foorumi syvälliselle pohdinnalle sodasta. Välitilinpäätös Ukrainan sotaan liittyvästä julkisesta keskustelusta on: se on osiensa summaa heikompi.
Raisa Omaheimon kolumni: Hyvä teko päivässä pitää epätoivon loitolla
Oman mielen hyvinvointia voi edistää myös auttamalla toisia. Ihminen kun saa mielihyvää auttamisesta, Omaheimo kirjoittaa.
Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Yhdysvaltojen johtama maailmanjärjestys on tulossa tiensä päähän
Suomi on sitonut kohtalonsa entistä tiukemmin imperiumiin, joka osoittaa monia rapistumisen merkkejä, kirjoittaa Mäkinen.
Emilia Kujalan kolumni: Elämä on stressaavaa ja siksi stressistä ei kannata olla liian huolissaan
Olen loputtoman kyllästynyt stressaamaan kaiken muun härdellin lisäksi vielä stressin vaaroistakin, kirjoittaa Kujala.
Ilmari Käihkön kolumni: Lauma paperittomia maahanpyrkijöitä laukaisi Suomessa sotaneuroosin
On kätevää oikeuttaa poikkeustoimia sotaisalla kriisipuheella. Mutta sen riski on, että mopo karkaa käsistä: poikkeus muuttuu säännöksi – ja me vastustajamme kaltaiseksi.
Laura Hallamaan kolumni: Suru, mummu ja Matthew Perry
Saako Frendit-näyttelijää surra samalla tavalla kuin omaa mummuaan, Hallamaa kysyy.
Katri Saarikiven kolumni: Miksi sivistys ei ole seksikästä?
Tutkijoiden mukaan luottamus on kokonaisia sivilisaatioita kokoava ja ylläpitävä voima, kirjoittaa Saarikivi.
Uwa Iduozeen kolumni: Jääkö Gazan siviilien kärsimys vähemmälle huomiolle, koska kuva palestiinalaisista ei sovi mustavalkoiseen tarinaan?
Kun me näemme kuvan ukrainalaisten hädästä, näemme heissä itsemme. Mutta kun todistamme palestiinalaisten hätää, näemme myös jotain, jonka olemme oppineet, Iduozee kirjoittaa.
Asta Lepän kolumni: Kun ympärillä tuntuu olevan käynnissä jatkuva festari, on vaikea tyytyä omaan elämäänsä
Yksi sosiaalisen median aikaansaamista ilmiöistä on paitsi jäämisen tunne, joka rassaa varsinkin nuoria. Lisääkö se yksinäisyyden kokemuksia, miettii Leppä.
Alexander Puution kolumni: Opettaessani yhdysvaltalaisia nuoria näen globaalin mielenterveyskriisin vaikutukset omin silmin
Elämän mielekkyyden puute sekä tyhjät tavoitteet selittävät osaltaan nuorten mielenterveyskriisiä, kirjoittaa Puutio.
Roope Lipastin kolumni: Julkiset kilpailutukset voivat olla ihan tajutonta puuhastelua
Julkisten kilpailutusten tarkoitus on hyvä mutta todellisuus usein yhtä helvettiä. Pienyrittäjä törmää toisinaan tarjouspyyntöihin, jotka ovat kuin absurdistanin kilpailutuskäsikirjasta.
Ilmari Käihkön kolumni: Ukrainassa pyritään uudelleenrakentamaan, ei jälleenrakentamaan
Sodassa tuhotun maan uudelleenrakennus voi kiihdyttää valtion kehittymistä parempaan suuntaan. Prosessi on kuitenkin pitkä ja epävarma – sillä se on myös läpeensä poliittinen.
Miriam Attiaksen kolumni: Keitä ovat Suomen historian vapaustaistelijat?
Jos historiasta on tarjolla vain yksi näkökulma, siitä ei opita mitään uutta. Silloin toistamme samoja virheitämme uudestaan ja uudestaan, pohtii Attias.
Auli Viitalan kolumni: Rintamanaiset saivat siveysohjeita mutta eivät terveyssiteitä
Lukemani kirja sai minut miettimään mummon rintamavuosia, sillä lapseni ovat nyt saman ikäisiä kuin isoäiti jatkosodassa, kirjoittaa Viitala.
Alexander Puution kolumni: Olemme tehneet vanhemmuudesta mahdotonta
Se, että pidämme uran uhraamista edellytyksenä lasten saamiselle, selittää matalan syntyvyyden paremmin kuin mikään muu teoria, kirjoittaa Puutio.
Janne Saarikiven kolumni: Kun ei kuvittele olevansa puhtoinen ja erehtymätön, maailma on parempi paikka
Janne Saarikivi on elänyt 50 vuotta ja nähnyt utopioiden muuttuvan dystopioiksi. Hän pohtii, että niin käy meidänkin aikamme utopioille, mutta se kuuluu asiaan, koska ihminen on erehtyvä ja itsekäs.
Ronja Salmen kolumni: Vaatiiko lapsi keskiluokkaista elämää?
Sain lapsen muutama kuukausi sitten. Onnittelujen lisäksi muutama tuttu lähestyi kysymyksellä: miten minulla oli varaa vauvaan?
Susanna Hastin kolumni: Olen kuvitellut, että hyvinvointivaltiossa hyvin toimeentulevat auttavat köyhiä, mutta en kuvittele enää
Taloudellinen menestys on pienipalkkaisten työn varaan rakennettua. Tuntuu epäreilulta, että nyt köyhät saavat maksaa valtion talouden tasapainottamisenkin, pohtii Hast
Johanna Vuorelman kolumni: Juuri vaalien olisi pitänyt sytyttää poliittinen väittely, mutta toisin kävi – keskustelun apatia valtaa alaa
Onko meillä enää riittävää keskittymiskykyä ja areenoja kunnon kansalaiskeskustelulle? Juuri vaalien pitäisi syyttää debatti, mutta kevään eduskuntavaaleja edeltänyt keskustelu hätkäytti apatiallaan.
Ilmari Käihkön kolumni: Oikeutettu sota ei salli hirmutekoja
Sota on kauhea poikkeustila ja johtaa väistämättä kärsimykseen. Sota voi silti olla välttämätön ja oikeutettu. Sodan oikeutus edellyttää kuitenkin myös oikeudenmukaista sodankäyntiä, pohtii Käihkö.
Lauri Kontron kolumni: Suomi tarvitsee väkeä muualta – olisi parempi tajuta se pian kuin myöhään
Kun maahanmuutosta keskustellaan, aina jonkun verenpaine nousee. Siinä jää helposti huomaamatta, että jo nyt bussit pysähtyisivät ja mansikat jäisivät poimimatta ilman muualta tullutta työvoimaa.
Janne Saarikiven kolumni: Suomesta tulee monikielinen, moniuskontoinen ja monikuplainen, eikä sitä mikään hallitus voi estää
Siivoojaksi ei Suomeen pääse ilman kielitaitovaatimuksia, mutta professoriksi näkyy pääsevän ja se muuttaa yhteiskunnan, pohtii Janne Saarikivi.
Juuso Joonan kolumni: Toivomme toistuvasti uuden teknologian ratkaisevan vanhan teknologian luomat ongelmat
Meille tarjotaan uusia, riskialttiita teknologioita avuksi ongelmiin, joihin olisi myös jo käytössä olevia, turvallisia ja helppoja ratkaisuja. Varovaisuus jää luvattujen ”hyötyjen” varjoon.
Roope Lipastin kolumni: Nykykoulussa on liikaa oikeuksia ja liian vähän velvollisuuksia
Koululaisen paras oikeus on lupa oppia. Sen vuoksi pitää tehdä, niin kuin ope sanoo. Ei sälytetä lapsille vastuuta asioista, joista heidän ei vielä tarvitse sitä ottaa.
Mona Mannevuon kolumni: Vauhdin kiihtyminen tuhoaa keskittymiskyvyn
Nuorison kadonnut keskittymiskyky herättää huolta. Nuoret elävät kuitenkin samassa maailmassa kuin ylikierroksilla käyvät aikuisetkin, pohtii Mannevuo.
Kari Enqvistin kolumni: Suomen EU-ero on harhainen haaveuni ja johtaisi toteutuessaan kansalliseen katastrofiin
Britannian brexit-tilinpäätös on karmeaa luettavaa. Saman tapahtuminen Suomessa olisi kansallinen konkurssi. Silti flirttailu Suomen EU-erolla kelpaa meillä edelleen vaaliväittelyn teemaksi asti.
Katri Saarikiven kolumni: Et tunne itseäsi – minäkuvasi on vain aivojen tuottama hallittu harha
Jos tutkijoita on uskominen, kuvamme maailmasta ja itsestämme voi olla aivojen rakentama illuusio. Minäkuvakin on vain mielen luoma paras arvaus todellisuudesta.
Miriam Attiaksen kolumni: Onko turvallisen tilan säännöillä järjestetty keskustelu vain mukavan tilan keskustelu?
Moni organisaatio ja kansalaisliike on sitoutunut keskustelukulttuurissaan turvallisen tilan periaatteeseen. Mutta jos oikeasti haluaa muuttaa maailmaa, tarvitaanko turvallisuutta vai rohkeutta?
Raisa Omaheimon kolumni: Turva-alan ongelmiin herättiin vasta, kun ne olivat paisuneet jättimäisiksi
Yhdistelmä riittämätöntä turvallisuusalan koulutusta, yhteiskunnallista eriarvoistumiskehitystä ja julkisen tilan muuttumista kaupalliseksi on tuonut meidät tilanteeseen, jossa pyrkimykset varmistaa turvallisuutta päätyvät myös lisäämään turvattomuutta.
Aram Aflatunin kolumni: Iranin naisten vapaustaistelu ei saa näivettyä murhauutisiksi
Naisaktivistien todellisten tarinoiden kuuleminen synnyttää hehkun puolustaa oikeutta, kirjoittaa Aflatuni.
Lauri Kontron kolumni: Kotisohvan suojasta on helppo viisastella, kenen pitäisi uhrata henkensä vallankumoukselle
On hyvin tiedossa, että Venäjän virallisiin väitteisiin hyökkäyssotansa syistä ja tapahtumista Ukrainassa ei voi luottaa. Jostain syystä nielemme paljon helpommin väitteet siitä, kuinka Venäjällä kansa kannattaa sotaa.
Kari Enqvistin kolumni: Elämme historian murtokohdassa, eikä paluuta entiseen ole
Kansakunnat muuttavat identiteettiään vain harvoin ja yleensä äärimmäisen pakon alla, kirjoittaa Enqvist.
Jari Ehrnroothin kolumni: Suomalaiset eivät ole onnellisia vaan vaatimattomia
Suomalaisille tyrkytetään mielikuvaa ennätyksellisestä onnellisuudesta. Oikeasti maamme sitkeä tekijäkansa tavoittelee hyvin sujuvaa arkielämää. Juuri tämä asenne on vienyt meidän maailman tyytyväisyysmittausten kärkeen, Ehrnrooth päättelee.
Aleksis Salusjärven kolumni: Tutkintavankeudessa mielenterveys joutuu happotestiin, josta harvat selviävät
Epätietoisuus ja pitkä tutkintavankeusaika tekevät vangeista raunioita. Euroopan kidutuksen vastainen komitea on huolissaan Suomen tutkintavankien oloista, kirjoittaa Salusjärvi.
Sisko Savonlahden kolumni: Ruokalähetit helpottavat elämää, mutta kuinka helppoa sen on tarkoitus olla?
Kun ravintola-annokset ilmestyvät asiakkaan kotiovelle kuin itsestään, on liian helppo unohtaa, että ruuan eteen on nähty vaivaa – ja että siitä vaivasta on syytä maksaa asiallinen korvaus, kirjoittaa Savonlahti.
Antti Röngän kolumni: Olen pelännyt yli kaksikymmentä vuotta, että epäonnistun elämässä
Vuodet kuluvat, mutta epäonnistumisen pelko pysyy. Sen hyväksyminen voi kuitenkin rauhoittaa, kirjoittaa Rönkä.
Joonas Konstigin kolumni: Onko Sanna Marin seuraava Kekkonen?
Johtajalle ulkomuoto on hyve, ja pääministeri Marin näyttää ymmärtävän sen poikkeuksellisella tavalla, kirjoittaa Konstig.
Emilia Kujalan kolumni: Elä kuin viimeistä päivää – ja uuvu
Täyden elämän eläminen nähdään vastakohtana suorittamiselle, mutta onko se sitä sittenkään? pohtii Kujala.
Mari Leppäsen kolumni: Tarvitsevatko ihmiset kirkkoja vai seurakuntien virastotaloja?
Evankelis-luterilainen kirkko on haasteen edessä. Rahakirstun pohja häämöttää, ja on päätettävä, kumpaa seurakunnat oikeasti tarvitsevat: virastotaloja vai kirkkorakennuksia. Kolumnin voi myös kuunnella.
Markus Kajo: Mitäkö ajattelen venäläisistä ja Venäjästä
Tuukka Tervosen kolumni: Ensin Putinilla ei ollut paitaa, nyt tsaarilla ei ole muitakaan vaatteita
Ukrainan sota puhalsi kansallistunteet uuteen liekkiin, mutta se ei ole pelkästään hyvä asia, kirjoittaa Tervonen.
Juuso Joonan kolumni: Maan kasvukunto ja viljelyosaaminen ovat keskeisiä, mutta unohdettuja, huoltovarmuuden tekijöitä
Suomen ruoantuotanto on nojannut jo vuosikymmeniä Venäjään. Olemme kulloistenkin valtaapitävien hyvän tahdon varassa – haluaako Venäjä myydä meille polttoaineita ja lannoitteiden raaka-aineina käytettäviä ammoniakkia ja kaliumia, kirjoittaa Joona.
Asta Lepän kolumni: Unelmapuheet suistavat nuoret vuosiksi elämän välitilaan
Nuorille hehkutetaan: vain unelma kelpaa – mutta unelman jahtaaminen voi kahlita nuoren matalapalkkatöihin ilman näkymää paremmasta, pohtii Leppä.
Heikki Hiilamon kolumni: Miksi bensakapina onnistui?
Vaatimukset bensan hinnan alentamisesta ovat sekava yhtälö, jossa näyttää olevan vain yksi vakio: mitä ikinä tehdäänkin, köyhimmät hyötyvät vähiten, Heikki Hiilamo kirjoittaa.
Riku Siivosen kolumni: Työ on turhaa, koska masentunutkin osaa rapsuttaa
Palkkatyö vapautti meidät maaorjuudesta. Seuraavaksi meidän pitää vapautua kaikesta työstä, kirjoittaa Siivonen.
Auli Viitalan kolumni: Nykyään saa sanoa ihan mitä sattuu
Nykyään, kun ihan mitä tahansa saa sanoa, myös anteeksipyynnöstä on tullut arkisempaa kuin koskaan. Tai niinhän sitä luulisi, miettii Viitala.
Isot asiat mitkä muuttuu: Web3 apocalypse eli miten lohkoketjutietokone rakastaa meitä kaikkia
Innovaatiotyötä tekevän termistö päivittyy säännöllisesti. Yleensä uudet hashtagit vain korvaavat vanhat, mutta aina välillä jokin oikeasti loksahtaa uuteen asentoon ja maailma muuttuu #web3 #lohkoketju
Raisa Omaheimon kolumni: Muuttuva perustaso estää meitä huomaamasta miten suurten muutosten keskellä elämme
Vuosikymmenien ajan on puhuttu siitä, että kunhan ilmastonmuutosten vaikutukset ovat tarpeeksi radikaaleja, me ihmiset kyllä havahdumme toimintaan. Hitaita muutoksia on kuitenkin vaikea huomata, kirjoittaa Omaheimo.
Janne Saarikiven kolumni: Hankitaan seuraavalla 10 miljardilla jotain puolustamisen arvoista
Hankitaan hävittäjille jotain puolustettavaa ja tehdään 10 miljardin investointi myös kulttuuriin ja tieteeseen, kirjoittaa Saarikivi.
Kari Enqvistin kolumni: Se, joka ei koskaan ole muuttanut mielipiteitään, on sataprosenttisen varmasti väärässä
Vaikka olisimmekin asioista eri mieltä pidetään mielessä, että huutomyrskyn sijaan erimieliset kannattaa palkita ennemmin lempeällä hymyllä, joka saa olla hieman ironinen. Me olemme kuitenkin kaikki epätäydellisiä ihmisiä, muistuttaa Enqvist. Kolumnin voi myös kuunnella.
Asta Lepän kolumni: Miksi en kelpaa keskinkertaisena?
Kun elämän ideaalit on vedetty kaakkoon, keskinkertaisuus on alettu nähdä niin suurena häpeänä, ettei edes ihminen itse saa nimittää itseään keskiverroksi, väittää Leppä.
Alexander Puution kolumni: Yhdysvalloista maahantuotu sosiaalisen median keskustelutapa on pelkkää karkkipäiväaktivismia
Sekä toimittajien että lukijoiden olisi hyvä muistaa, että vaikka Twitterin ja Instagramin toreilla käytävä keskustelu voi olla äänekästä, se on harvoin huomionarvoista, kirjoittaa Puutio.
Laura Frimanin kolumni: Esko Valtaoja ei ole typeristä repliikeistään huolimatta antikristus
Vaikka olen vihervassarimädättäjän arkkityyppi, olen myös tavallinen maakuntien nainen, joka kokee maailman muutoksen vähän rasittavana, kirjoittaa Laura Friman pohtiessaan sananvapautta.