Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Ihmiskunnan tulevaisuudella voi leikitellä kauhaisemalla käteensä mistä tahansa pellosta mistä tahansa maailmassa nyrkillisen multaa.

Kourallisessa tervettä maaperää elää enemmän organismeja kuin planeetallamme on ihmisiä. Huonokuntoisessa maaperässä, johon on pumpattu kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita, tilanne on toinen. Siksi ilmastonmuutos ja tehomaatalous yhdessä ovat erityisen huono yhtälö.

Kun on ravistanut mullat pois sormistaan, voi hypistellä seuraavaksi maailmankarttaa ja miettiä, millä alueilla ruoantuotannolle otollinen maaperä tulee ilmastonmuutoksen vaikutusten myötä muuttumaan eniten: etelässä tilanne on kehno, pohjoisessa parempi.

Meillä on kiire ajatella maatalous uusiksi. Ihan lähitulevaisuudessa ruuantuotannon olosuhteet muuttuvat hyvin nopeasti kaikkialla maailmassa, mutta erityisen nopeasti etelän väkirikkailla alueilla. Tämä ajaa suuret ihmisjoukot sietämättömän kuumuuden ja kuivuuden keskeltä kohti siedettäviä olosuhteita.

Karsastan puhetta ilmastonmuutoksen voittajista ja häviäjistä, sillä ilmastonmuutos on uhka, joka koskee koko planeetan tulevaisuutta. Mutta toisaalta on totta, että jotkut valtiot todennäköisesti ”hyötyvät” muutoksesta enemmän kuin toiset.

Pohjoisessa kaksi suurta valtiota tietää tämän. Toinen on Venäjä, jonka pinta-ala on 17 miljoonaa neliökilometriä – toinen on Kanada, jonka pinta-ala on 10 miljoonaa neliökilometriä.

Ihan vertailun vuoksi: Pohjoismaiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3,4 miljoonaa neliökilometriä.

Yhdysvaltoja lukuun ottamatta kaikissa arktisissa valtioissa ilmastonmuutoksen povataan nostavan bruttokansantuotetta huimasti. Kaikenlainen ihmisen tuottavuus on parhaimmillaan, kun vuotuinen keskilämpötila huitelee noin 13 celsiusasteessa. Suuri osa maapallon pohjoisesta osasta on menossa kohti tätä lämpötilaa.

Venäjällä riittää väkeä ruoantuotantoon, mutta Kanadassa tilanne on toinen. Väestöä kuolee nopeammin kuin uutta ehtii syntyä. Tilanne on samankaltainen myös Pohjois-Euroopan maissa, joissa pohditaan kuumeisesti, mistä saataisiin lisää ihmisiä työvoimaksi.

Sekä Kanadalla että Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, maita ja mantuja. Lämpenevä planeetta avaa uusia viljelyalueita molemmille, mutta erityisesti niin käy Venäjälle. Se sijaitsee pohjoisempana kuin kaikki sen eteläisen Aasian naapurimaat, joissa nyt asuu maailman suurin väestö.

Venäjän itäisellä puoliskolla on meneillään suuri muutos. Vuosisatojen ajan valtaosaa maasta on ollut mahdotonta viljellä, sillä vain eteläisimmät alueet Kiinan ja Mongolian rajoilla ovat olleet tarpeeksi lauhkeita. Ilmaston lämmetessä eri puolilla Itä-Venäjää villit metsät, suot ja niityt muuttuvat soijapapujen, maissin ja vehnän tuotantoon soveltuviksi.

Noin puolet Venäjän Aasian puoleisesta Siperiasta voi muuttua maanviljelyskelpoiseksi vuoteen 2080 mennessä.

Tosin toinen kehityskulku samaan aikaan on se, että ikiroudan sulaminen aiheuttaa halkeamia teihin ja siltoihin, rakennukset sortuvat, mikä on murheenaihe alueen öljy- ja kaasuteollisuudelle.

Venäjä on jo nyt maailman suurin vehnänviejä. Se vie enemmän vehnää maailmalle kuin Yhdysvallat ja Eurooppa. Se on myös yksi suurimmista palkokasvien, ohran, öljypellavan, pakastetun kalan ja auringonkukkaöljyn tuottajista.

Olipa kyse sitten sattumasta tai ovelasta strategiasta – todennäköisesti näiden kahden yhdistelmästä – Venäjä on tasaisesti ryhtynyt tukemaan kotimaista viljantuotantoa ja avaamaan uusia viljelyalueita.

Voiko Venäjä käyttää ruokaa tulevaisuudessa aseena? Kyllä voi, ja se on tehnyt niin aikaisemminkin. Surullisin esimerkki on ukrainalaisiin kohdistunut kansanmurha, holodomor (1932–1933), joka sai alkunsa diktaattori Josif Stalinin päätöksestä.

Viimeaikaisten shokkien pakottamana eurooppalaisten silmät ovat auenneet erilaisista riippuvuussuhteista. Nyt niistä yritetään pyristellä eroon.

Ilmastonmuutos tuo meille yhden riippuvuuden lisää: sen nimi on ruoka.

Siksi nopeutemme reagoida ilmaston muuttumiseen on myös turvallisuuspoliittinen kohtalonkysymys.

Sillä tulevaisuus mahtuu yhden nyrkin sisään.

Johannes Roviomaa

Kirjoittaja on toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka toivoisi, että ihmiset seuraisivat maaperän kasvukuntoa yhtä suurella innokkuudella kuin pörssikursseja.

Ensi viikosta alkaen kolumnit julkaistaan viikonloppuisin.