Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Maailmanpankki arvioi maaliskuussa ensimmäisen Ukrainan sotavuoden tuhojen uudelleenrakennuksen maksavan noin 400 miljardia euroa – siis viisi kertaa Suomen vuosibudjetin verran. Toiset arviot ovat puhuneet jopa yli triljoonasta, siis tuhannesta miljardista eurosta.
Summia voidaan verrata toista maailmansotaa vuosina 1948–1952 seuranneeseen Marshall-apuun. Sillä Yhdysvallat pyrki sitomaan Eurooppaa lähemmäs itseään. Valtavan tuen hintalappu oli nykyrahassa noin 150 miljardia dollaria. Ukrainan uudelleenrakentamisen on siis jo nyt povattu maksavan moninkertaisesti enemmän.
Hintalappu on suuri, muttei sittenkään mahdoton. Panostihan yksin Yhdysvallat yhden laskelman mukaan Afganistaniin vuosina 2001–2022 noin 2,1 triljoonaa dollaria.
Monen mielestä keskustelu Ukrainan uudelleenrakennuksesta lienee vielä aivan varhaista. Uudelleenrakennuksessa keskeiset yksityiset toimijat tuskin sijoittavat Ukrainaan taistelujen jatkuessa.
Mittavamman uudelleenrakennuksen ehtona pidetään pysyvää rauhaa. Se vuorostaan vaatisi esimerkiksi Nato- tai EU-jäsenyyden myötä tulevat pitävät turvallisuustakuut Ukrainalle. Tähän asti yksikään valtio ei ole hyväksynyt turvallisuustakuiden myötä tulevaa riskiä sodan laajenemisesta.
Vaikka rauha näyttää vielä kaukaiselta, silti uudelleenrakentamiseen on tärkeää varautua jo nyt.
Käytännössä uudelleenrakennus on jo käynnissä, koska Venäjä kohdistaa hyökkäyksiä Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin. Sodan jatkaminen edellyttää toimivaa yhteiskuntaa: yhteiskunnan romahtaessa romahtavat rintamatkin.
Kaiken, mitä sodan aikana tapahtuu, pitäisi tähdätä pysyvään rauhaan. Siihen pitää tähdätä maan uudelleenrakentamisenkin.
On tärkeää muistaa, että se ei tarkoita vain tuhoutuneiden rakennusten ja infrastruktuurin korvaamista. Sillä paradoksaalisesti sota voi kiihdyttää myös myönteisiä muutoksia.
Esimerkiksi Ukrainan viranomaiset ovat painottaneet uudelleenrakennuksen tarkoittavan uuden ja paremman valtion rakentamista – siis ei vanhan valtion jälleenrakentamista. Pitää huomioida noin kuusi miljoonaa palaavaa pakolaista ja murentunut talous – mutta myös yhteiskunnan toimivuutta täytyy parantaa.
Päältä päin näyttää, että Ukrainasta on tullut sodan aikana yksi yhtenäinen toimija. Mutta kuva kätkee alleen ukrainalaisen yhteiskunnan monet ongelmat ja jakolinjat: etniset, kielelliset, uskonnolliset. Kirjavan yhteiskunnan ongelmiin kuuluu myös korruptio ja muut ongelmat, jotka tulevat lähes väistämättä esille rauhan palatessa.
Juuri nyt näemme vain, että sota tuhoaa, tappaa ja traumatisoi. Se vaikuttaa myös eniten jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin. Se särkee arjen turvan ja mahdollisuudet.
Bruttokansantuote putosi Ukrainassa vuonna 2022 lähes kolmanneksella. Kovia kokeneet sotilaat palaavat kotiin muuttuneina, monet fyysisesti tai psyykkisesti murtuneina. Humanitäärinsen avun tarve on valtava. Niissä oloissa myös rikollisuus rehottaa. Miinat silpovat vielä pitkään aseiden vaiettua.
Mistä uudelleenrakennus aloitetaan ja kuinka pitkään se kestää?
Pitkään.
Jo miinanraivaus kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sodan traumat siirtyvät usein seuraaville sukupolville, kuten itsekin tiedämme.
Vaikeaa tilannetta ei helpota se, että uudelleenrakennuksessa ei ole kyse vain tekniikasta ja taloudesta – kyse on lopulta politiikasta. Tässä suhteessa sota-aika on tavallaan helpompaa kuin sodan jälkeen alkava epävarmuus: sodan aikana puhalletaan yhteen hiileen.
Sodan loppuratkaisu vaikuttaa tietysti olennaisesti Ukrainan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tulevaisuuteen. Vaarana ovat poliittinen populismi ja ääriliikkeet, jotka voivat lisätä sisäistä vastakkainasettelua.
Suomessakin on näistä sosiologisista prosesseista omakohtaisia kokemuksia. Sodan lietsoma yhtenäisyys ei koskaan ole yksinkertaista tai kivutonta. Suomessa se koettiin esimerkiksi sisällissodan hävinneiden, venäläisvähemmistön sekä myöhemmin Karjalan evakkojen suhteen.
Kaikesta huolimatta Suomen esimerkkiä voi pitää rohkaisevana. Suomi oli itsenäistyttyään sisällissodan jakama köyhä kehitysmaa. Vaikeista lähtökohdista ja toisen maailmansodan tuhoista huolimatta Suomesta kehittyi kovan työn kautta demokraattinen hyvinvointivaltio.
Jos me pystyimme siihen, niin pystyvät ukrainalaisetkin.
Ilmari Käihkö
Kirjoittaja on sotatieteilijä, joka näkee sodan ennen kaikkea poliittisena, yhteiskunnallisena ja sosiologisena ilmiönä.
Voit keskustella kolumnista 25.8. kello 23.00 asti.