Suomen Keskusta
Näytetään 1–100 / 254
HS: Katri Kulmuni ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin – iso äänipotti uudelleen jakoon Lapissa
Kulmuni keräsi viime eduskuntavaaleissa 8 400 ääntä ja oli keskustan ääniharava Lapin vaalipiirissä.
Kaikkonen ja Harkimo työttömyystilanteesta: Hallitus elää omassa todellisuudessaan
Keskusta ja Liike nyt jättivät yhteisen välikysymyksen suurtyöttömyydestä.
Ehdokas sai tuomion lähisuhdeväkivallasta, jätti kertomatta puolueelle – keskusta poisti nimen ja kuvat verkosta
Puolueen mukaan rikostuomio ei ole aina automaattisesti este ehdokkuudelle. Kaikkia ehdolle lähteviä vaaditaan kuitenkin allekirjoittamaan suostumus, jossa kysytään tuomioista.
Paikka auki, Väyrynen tarjolla
Paavo Väyrynen ilmoitti luopuvansa puoluepolitiikasta. Väyrysen paluu toistuu yhä meemeissä, mutta nuorisohittejä ne eivät ole.
Analyysi: Moni puolue vaihtaa nyt puoluesihteerinsä – tässä ovat ennakkosuosikit tehtäviin, joissa on paljon vaikutusvaltaa
Keskustelu tulevista puoluesihteereistä on jäänyt hallitusneuvotteluiden ja puheenjohtajakisojen varjoon, vaikka heillä on paljon valtaa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Kokoomuksen Heikki Autto olisi varovainen perhepoliittisten etujen leikkaamisessa, keskustan Kalli puhuu jo opposition äänellä
Heikki Autto huomauttaa, että perheen perustamisen pitää olla turvallista. Keskustalle alueellinen tasa-arvo on ydinkysymys.
Miksi Mika Lintilä ei tehnyt rikosilmoitusta? Nämä neljä kysymystä hämmästyttävät ministerin omituisessa Whatsapp-sopassa
Poliisi palautti keskiöön tapauksen, joka ehti melkein uhohtua viikkoja jatkuneessa Lintilä-keskustelussa.
Antti Kaikkonen vahvistaa: Haki lonkerot hänelle ja Lintilälle – eivät tienneet tarvittavasta luvasta Puolustusvoimien koneessa juomiselle
Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi Ylen Ykkösaamussa, että lonkeronjuomisessa ei tieten tahtoen rikottu sääntöjä.
Tutkija Lintilä-jupakasta: ”Surullista, että yksittäinen henkilö nostetaan tikunnokkaan”
Elinkeinoministeri Mika Lintilää epäillään epäsopivasta alkoholin käytöstä. Tutkija Hanna Wassin mukaan kyse on laajemmasta vaikenemisen kulttuurista.
Lintilä kiistää olleensa maistissa virkatehtävissä: ”Kyllä tämä aika kovalta tuntuu, että nyt miestä lyödään”
Eduskuntavaalikiertueelle Kalajoella osallistuneen Lintilän mukaan alkoholi ei ole hänelle ongelma, eikä hän ole ollut virkatehtävissä maistissa.
Näissä tilanteissa ministeri Lintilän epäillään olleen humalassa – katso videot
Ylen tietojen mukaan epäilyt elinkeinoministeri Mika Lintilän ajoittain reippaasta alkoholinkäytöstä tai esiintymisestä humalassa ovat olleet tiedossa hallituksen piirissä.
Ylen tiedot: Ministeri Mika Lintilän epäillään pitäneen valtiovallan tervehdyspuheen päihtyneenä
Tilaisuus järjestettiin viime vuoden vapun alla Helsingissä. Ylelle kerrotaan, että elinkeinoministeri Mika Lintilä piti hieman sekavalta vaikuttaneen puheen ja tuoksahti alkoholilta.
Paavo Väyrynen uskoo tuovansa keskustalle kolme kansanedustajaa Lapista – muut ehdokkaat arvioivat Väyrysen ehdokkuutta varovasti
Väyrysen Venäjä-lausuntoja paheksutaan, mutta puoluetoverit eivät silti tuomitse hänen ehdokkuuttaan. Osa keskustan Lapin kansanedustajaehdokkaista pidättäytyy kommentoimasta Väyrysen ehdokkuutta tai sanomisia.
Poikkeuksellinen pattitilanne riivaa kriisiytynyttä Sanna Marinin hallitusta: yksikään lakiesitys ei liiku
Hallitus ei kykene sopimaan tiistaina myöskään maatalouden tai terveydenhoidon lisärahoista.
Analyysi: Hallituskauden lopusta on tulossa riitaisa, etenkin keskustan ja vihreiden kehno kannatus repii jo sovitut asiat rikki
Eduskuntavaalien lähestyminen kiristää tunnelmia hallituksen sisällä. Sovitut asiat uhkaavat kaatua eduskunnassa, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Analyysi: Kannatusmittaus lupailee hallitukselle vaikeita aikoja ennen seuraavia vaaleja – ja siksi odotettavissa on irtiottoja
Keskustan ja vihreiden kannatus matelee totuttua heikommissa lukemissa. Tämä aiheuttanee paineita hallituksen yhtenäisyydelle ennen ensi kevään eduskuntavaaleja, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Analyysi: Sanna Marinin tanssivideo aiheutti pintakuohua, jonka raskas vaalitalvi voi peittää unohdukseen
Ylen kannatusmittauksessa demarit menettivät vajaan prosenttiyksikön suosiostaan ja sekin tapahtui ennen videoiden vuotamista julkisuuteen, kirjoittaa politiikan toimittaja Jyrki Hara.
Keskustan Saarikko: Suomalaisilla edessä kahden vaalikauden talouden vakautus, tuloveroalesta ei vielä päätöksiä budjettiriihessä
Keskustan eduskuntaryhmä on koolla Porissa. Saarikon mukaan ensi viikon budjettiriihessä ei tulla tekemään vielä tuloveronalennuspäätöksiä.
Annika Saarikko puolustaa "keskustan joulusataseksi" moitittua ehdotusta ylimääräisestä lapsilisästä ja kertoo, mitä teki lomallaan
Valtiovarainministeri suhtautuu vakavasti synkkenevään taloustilanteeseen, maailmaa uhkaavaan ruokakriisiin ja oman puolueensa heikkoihin kannatuslukemiin. Yle tapasi ministerin Loimaan torilla.
Entinen ulkoministeri Keijo Korhonen on kuollut
Korhonen oli kuollessaan 88-vuotias. Korhonen muistetaan ministeripestinsä lisäksi esimerkiksi ehdokkuudestaan vuoden 1994 presidentinvaaleissa, joissa hän vastusti kiivaasti Suomen EU-jäsenyyttä.
"Tässä on nyt sattumien summa", sanoo keskustan Petri Honkonen, josta on tulossa jo vaalikauden neljäs kulttuuriministeri
Petri Honkonen kertoo pitävänsä kulttuuriasioiden ministerisalkkua “ei niin poliittisena”. Huhtikuun lopulla tehtävässä aloittavaa Honkosta odottaa kulttuurikenttä, joka on pettynyt hallituksen koronatoimiin.
Korkeakouluihin tulee noin 2 300 uutta aloituspaikkaa ensi vuodelle – Kurvinen: Viedään eteenpäin kilpailukykyä ja aluepolitiikkaa
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoi tiedotustilaisuudessa, että painopiste uusissa aloituspaikoissa on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisissa sekä teollisuuden ja tekniikan osaajissa.
Saarikko myöntää, että talouspoliittinen keskustelu on ollut hallituksessa hyvin vaikeaa – kyselytunnilla ihmeteltiin talouslinjaa
Perussuomalaiset kysyivät vanhusten hoivan ongelmista. Ministeri Kiuru puolusti vanhusten hoivan hoitajamitoitusta ja lupasi hallituksen puuttuvan kotihoidon ongelmiin.
Saarikko eri mieltä pääministerin kanssa budjettiperiaatteiden venyttämisestä: "Olisi liukas polku" – Marinin mukaan kyse on kilpailukyvystä
Euroopan unionissa alkanut keskustelu uusista budjettisäännöistä on saanut myös Suomen pohtimaan, miten esimerkiksi ilmastoinvestoinnit tulevaisuudessa rahoitetaan.
Wolt, Supercell ja 98 muuta startupia perustivat etujärjestön – lupaavat tarttua myös työntekijöiden huonoon kohteluun
Tavoitteena on kasvattaa startupeista Suomen viennille metsäteollisuuden kokoinen tukijalka alle kymmenessä vuodessa. Tämä ei ole perinteinen edunvalvontajärjestö, toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Suomen kiinnittäminen EU:n talousnuukien joukkoon jakaa hallitusta – Li Andersson moittii Annika Saarikon puheita täysin epärealistisiksi
Anderssonin mukaan Saarikon vaatimusten toteuttaminen voisi sysätä Euroopan pitkään lamaan.
Juha Pylväs aiheutti kohun puheella "elintasosurffareista" – nyt hän kertoo matkasta, joka muutti hänen mielipiteensä turvapaikanhakijoista
Keskustan Juha Pylväs ei puhunut turvapaikanhakijoista elintasosurffareina ensimmäistä kertaa. Kovien sanavalintojen takana on viisi vuotta sitten eduskunnan hallintovaliokunnan kanssa tehty matka Italiaan ja Maltalle.
Kaikkonen: Suomalaisten ja suomalaisille työskennelleiden afgaanien turvallisuus on lähihetkien ykkösasia – ei vielä vahvista tietoja evakuoinnista
Kaikkosen mukaan Afganistanin tilanteen heikkeneminen oli nopeampaa kuin osattiin arvioida. Kaikkosen mukaan suomalaissotilaita ulkomaille lähetettäessä on oltava tulevaisuudessa selvä käsitys, mitä kriisinhallinnalla voidaan saavuttaa.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko kiirehtii työllisyystoimia Ylen haastattelussa: ”Talouskasvu ei saa pysähtyä työvoimapulaan”
Hallitus kokoontuu syyskuun alkupuolella budjettiriiheen. Valtiovarainministerin saappaisiin toukokuussa astunut Annika Saarikko sanoo Ylelle, että riihessä on keskusteltava myös ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävistä muutoksista.
Markus Lohi: Sote-uudistuksen valmistelu on saatu päätökseen
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja kertoi asiasta maanantai-iltana Twitterissä.
Sote-uudistusta ruotiva valiokunta perui kokouksensa, viime aikoina hallituspuolueet riidelleet maakuntaverosta
Valiokunnan kokoomuslainen varapuheenjohtaja pitää kokouksen perumista yllättävänä, koska hallitus on kiirehtinyt sote-uudistusta. Hallituksen sote-esitys läpäisi perustuslakivaliokunnan seulan viime kuussa, mutta esitykseen jäi vielä korjattavaa.
Pääministeri Marin: Maakuntavero pitää säätää osana sote-uudistuksen kokonaisuutta – hallituskumppani keskusta suhtautuu veroon penseästi
Hallituksessa näyttää nousseen kiista siitä, pitääkö maakuntavero säätää sote-uudistuksen yhteydessä. Keskusta suhtautuu asiaan penseästi, kun taas muut hallituskumppanit vaativat sitovia kirjauksia veron säätämisestä jo ennen heinäkuuta.
Analyysi: Hallituksessa on ilmiriita, mutta sunnuntaina oli yritys päällä
Sitä ei suljeta täysin pois, että hallitus voi kaatua, kirjoittaa politiikan toimittaja Antti Pilke.
Analyysi: Keskustan draaman taju ei kadonnut puheenjohtajan vaihtuessa – taas hallituskumppanit saavat jännittää, millä tuulella tänään ollaan
Ylen politiikan toimittaja Matti Koivisto kirjoittaa, että keskustan tavoitteet ovat jääneet neuvottelukumppaneille epäselviksi.
Analyysi: Annika Saarikko, montako kertaa keskusta voi uhata hallituksesta lähtemisellä?
Lähtöuhkailuista on tullut etenkin keskustan ja vihreiden poliittista suostuttelutekniikkaa, Ari Hakahuhta kirjoittaa.
Yhdysvaltain aie avata laivaristeilyt on helpotus telakoille ja miljardiriskit ottaneelle Finnveralle – Ministeri: Tärkeää telakoille ja Suomen takuiden vuoksi
Yhdysvaltojen risteilymatkustuksen aukeamista odotetaan varustamoissa ja Suomen meriteollisuudessa hartaasti.
Hallitus sorvaa uutta tukea liikkumisrajoituksista kärsiville yrityksille – tukipaketin loppusummaksi arvioidaan satoja miljoonia euroja
Työ- ja elinkeinoministeriö on laskenut, että pääkaupunkiseudun kaupat menettäisivät miljardi euroa viikossa liikkumisrajoitusten takia.
Ylen tiedot: Hallituksen tarkoituksena on käsitellä ensi viikolla sulkutoimista johtuvia yritystukia – korvauksia voisi hakea huhtikuussa
Hallitus on päättänyt viime viikkojen aikana muun muassa ravintoloiden ja yksityisten harrastuspaikkojen sulkemisesta.
Eduskunta keskusteli ravintoloiden sulkemisesta – Turtiaisen puheet järkyttivät, Lintilä lupasi yrittäjille kohtuullisia korvauksia
Hallitus esittää, että ravintolat, kahvilat, baarit ja yökerhot suljetaan ensi viikon alusta kolmen viikon ajaksi.
Marja Sannikka: Porvaripuolueilla on pallo hukassa
Keskusta kutistuu hallituksessa ja kokoomus kiistelee oppositiossa, kiteyttää Marja Sannikka videoblogissaan.
Erkki Liikasen tilinpäätös komissaarivuosista: Paavo Lipponen ja Martti Ahtisaari olivat Suomen EU-politiikan sankarit
Eurooppa-politiikan demarivaikuttajista Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja jäävät Liikasen muistelmissa sivurooliin.
HS-gallup: SDP Suomen suosituin puolue, vihreiden kannatus laski alimmilleen yli viiteen vuoteen
Perussuomalaiset on mittauksen mukaan Suomen toiseksi suosituin puolue.
Marin Ylen erikoislähetyksessä: Valmiuslain käyttöönotolle ei akuuttia tarvetta – hallitus on valmiudessa jouluna, mikäli koronatilanne pahenee
Yle Uutiset summasi koronavuoden tapahtumia yhteen Koronan läpi -erikoislähetyksessä.
Analyysi: Keskusta pysyttelee hallituksessa mutta näyttää taas haluavan erottaa toisen puolueen ministerin
Haaviston tapaus kärjisti jälleen keskustan ja vihreiden muutenkin hankalaa suhdetta, kirjoittaa politiikantoimittaja Maria Stenroos.
HS-gallup: SDP yhä suosituin puolue, keskusta nosti kannatustaan
Perussuomalaisten kannatus pysyi samana verrattuna aiempaan kyselyyn.
Ministeri ei lämpene ulkomaisen kausityövoiman rajoittamiselle – Leppä: Koronasäädökset ovat erittäin selkeät
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan alle kymmenes koronatartunnoista on tullut ulkomailta.
Urheilulehti: SUL-pomo Sami Itani sanoo suorat sanat Veikkauksen roolista urheilun rahoittajana – "Huoneessa on elefantti, josta yksikään urheilun edustaja ei puhu mitään"
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani pyrkii herättelemään keskustelua suomalaisen urheilun rahoituksesta rahapelituotoilla.
Uusi tietovuoto: Suomen valtion kaivoskumppanista lukuisia rahanpesuilmoituksia – Terrafamen osakas ollut vuosia pankkien erityistarkkailussa
Pankit raportoivat Terrafamesta kolmanneksen omistavan Trafiguran epäilyttävästä rahaliikenteestä rahanpesua valvovalle yhdysvaltalaisviranomaiselle.
Pekka Juntin kolumni: Perustetaan ylpeyden ja ahdistuksen keskusmuseo
Professori Laura Kolbe ehdotti Helsingin Sanomissa, että metsien ja sotiemme ainutkertaisia tarinoita kannattaisi tarjota matkailijoille nykyistä terhakkaammin. Minulla on parempi ajatus, kirjoittaa Pekka Juntti.
Ministeri Saarikko matkustusrajoitusten löysäämisestä: Ei pelasta suomalaista matkailua, mutta kaikki voitava tehtiin
Voit katsoa Ylen Ykkösaamun klikkaamalla jutun kuvaa.
Ylen tiedot: Jussi Saramon valinta opetusministeri Li Anderssonin sijaiseksi voi vielä mutkistua – osa puolueväestä ajaa tehtävään Paavo Arhinmäkeä
Vasemmistoliiton puoluehallitus päätti sunnuntaina esittää opetusministeri Li Anderssonin sijaiseksi kansanedustaja Jussi Saramoa.
Analyysi: Ylen tuore kannatusmittaus ei helpota Katri Kulmunin asemaa puheenjohtajakisassa
Keskustan hieman parantunut kannatus ei ole vielä lähellä tasoa, johon Katri Kulmuni lupasi nostaa keskustan kannatuksen viime vuoden puoluekokouksessa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
SDP:n kannatushuippu taittui puoluekokoukseen – kokoomus kiri kiinni perussuomalaisia
Keskustan kannatus värähti pohjalukemista hieman ylöspäin.
Analyysi: Neuvottelu, jossa ministeri raivostui – koronan kanssa taiteilu kiristää tunnelmaa hallituksessa
Hallituksen neuvottelu kuumeni keskiviikkona, kun ministerit ottivat yhteen koronarajoituksista.
Valtiovarainministeri Vanhanen: Nyt on elvytyksen, ei leikkauslistojen aika
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) valmistelee ensi vuoden budjettia ja sanoo, että viennin näkymät on huolista ehdottomasti suurin.
Keskustan Kulmuni: Lomautetuista liki 30 000 jäi ilman ansiosidonnaista työttömyysturvaa – "Oikeudenmukaisuuskysymys, korjattava kuntoon"
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kuitenkin myöntää, että ratkaisut jäävät seuraavalle hallitukselle.
Pääministeri Sanna Marin: Hallituksen takaraja työllisyystoimien sopimiseksi venyy kohti loppuvuotta – Vanhanen: Päätöksiä tehdään
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen sanoo pysyvänsä lausunnossaan, jonka mukaan hallitus päättää työllisyystoimista syyskuussa.
Janne Saarikiven kolumni: Matti Vanhanen on kuva Suomen vahvuuksista ja heikkouksista
Kun suomalainen pääsee unelmiensa huipulle, hänen täytyy yhä vielä esittää olevansa aivan tavallinen suomalainen, kirjoittaa Janne Saarikivi.
HS-gallup: Pääministeripuolue SDP on edelleen suosituin, mutta kannatusnousu tasaantui
Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, SDP:tä äänestäisi 21,9 prosenttia vastanneista.
Evijärven lukio pahoittelee Antti Kurvisen korttien lähettämistä yo-todistusten mukana: "Olisi todella pitänyt tajuta" – opetushallitus ei ryhdy jatkotoimiin
Uudet ylioppilaat saivat samassa postissa todistuksensa ja keskustan kansanedustajan onnittelukortin.
Kansanedustajan onnittelukortit ihmetyttävät
Kansanedustaja Antti Kurvinen lähetti onnittelutervehdykset evijärveläisille uusille ylioppilaille.
Oppositio syytti hallitusta EU:n elvytysrahaston asiakirjojen salaamisesta – Tuppurainen myönsi kömmähdyksen, mutta muuten kysymys on aivan normaalista menettelystä
Hallitus kiisti, että se olisi salannut tietoisesti asioita tai olisi estänyt eduskuntaa saamasta tietoa.
Analyysi: Oppositioon haikailevat vain ne, jotka eivät ole siellä olleet
Ilmainen vinkki keskustalle: hallitukseen päästään, oppositioon joudutaan, kirjoittaa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.
Keskon pääjohtaja Ykkösaamussa: Kotimaiset kansalaismaskit myyntiin kesäkuussa, hinta noin euron kappale
Mikko Helanderin mielestä tiettyjen toimialojen rajaus kustannustuen ulkopuolelle ei ole oikein. Voit katsoa Ykkösaamun klikkaamalla jutun kuvaa.
Valtiovarainministeri Kulmuni: Ravintolatukien korvausajankohtaa pohditaan vielä uudelleen
Ravintolatuista oli määrä tehdä päätös tänään, mutta asian käsittely siirtyi valtioneuvoston huomiseen istuntoon.
Urheiluministeri Hanna Kosonen: yleisöä saa päästää urheilutapahtumiin kesäkuun alusta alkaen – "Yleisötapahtumissa voi olla paikalla enemmän kuin 50 ihmistä"
Urheiluministeri Hanna Kosonen selventää Yle Urheilun haastattelussa urheiluväelle, mitä uudet kokoontumisrajoitukset tarkoittavat käytännössä.
Ylen tiedot: Hallitus esittää ravintoloille tukea kiinteisiin kuluihin ja palkkamenoihin – esitys annetaan torstaina
Hallituksen sisällä on ollut erimielisyyttä siitä, kuinka paljon ravintoloita tuetaan.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni siirsi kansliapäällikkönimitystä – Päivi Nergin toimia sote-jupakassa selvittää myös poliisi
Päivi Nerg sanoo hakemuksensa olevan yhä voimassa.
Päivi Nergin nimitys kansliapäälliköksi jäi jälleen tekemättä – Päätös pöydälle SDP:n Ville Skinnarin pyynnöstä, Nerg ihmettelee
Avainviran täyttäminen on ollut pitkään poliittisessa solmussa. Päivi Nerg ihmettelee prosessia.
Olli Rehn ei usko EU:n yhteislainojen toteutuvan – isku kovempi kuin finanssikriisissä
Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa analysoitiin koronan aiheuttaman kriisin taloudellisia vaikutteita ja talouspolitiikkaa.
HS-gallup: SDP nousi Suomen suosituimmaksi puolueeksi
SDP:n ohella hallituspuolueista vain keskustan kannatus on nousussa.
Vasemmistoliiton Andersson ei ole valmis luopumaan menolisäyksistä, niitä käsiteltävä vasta elokuun budjettiriihessä
Valtiovarainministeri Katri Kulmunin mielestä on selvää, ettei jo päätettyjä menolisäyksiä voida tehdä tässä taloustilanteessa.
Voiko hengityssuojaimen desinfioida uunissa? Uskallanko ilmoittautua jumpparyhmään syksyksi? Tässä vastaukset yli 130 koronakysymykseen
Asiantuntijat vastaavat tässä jutussa yleisön kevään aikana esittämiin kysymyksiin koronasta.
Kuntavaaleihin on yli vuosi, mutta ehdokkaita värvätään jo hiki hatussa – Vihapuhe hillitsee ihmisten intoa osallistua kuntapolitiikkaan
Ylen selvityksessä ilmeni, että puolueet ovat jo alkaneet rekrytoida ehdokkaita huhtikuussa 2021 pidettäviin kuntavaaleihin.
Ministeri Kulmunin brittienglanti keräsi kehuja – nyt vallassa on sukupolvi, joka uskaltaa avata suunsa myös vieraalla kielellä
Hyvä kielitaito ja sujuva esiintyminen lisäävät poliitikon uskottavuutta.
HS-gallup: Puolueiden kannatus näyttää vakiintuneen viime kuukausina – perussuomalaiset edelleen ykkösenä
Pääministeri Sanna Mariniin (sd.) kohdistunut kansainvälinen mielenkiinto ei näy SDP:n suosion nousuna Helsingin Sanomien kannatusmittauksessa.
Analyysi: Marinilla ja Kulmunilla syytä hymyyn
Kannatusluvut ovat harvoin niin odotettuja kuin nyt kiihkoviikkojen jälkeen, kirjoittaa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.
"Katri Kulmuni on äärimmäisen hankalan tehtävän edessä" – onnistuuko vakiovastauksiin turvaava asiapoliitikko katkaisemaan keskustan syöksyn?
Nuoren puheenjohtajan kannettavana on sekä raskas ministerinsalkku että kannatuksen hupeneminen.
HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus kasvaa yhä, hallituksen isojen puolueiden lukemat valuvat alaspäin
Helsingin Sanomien gallupin mukaan tämän hetken suosituimmat puoleet ovat perussuomalaiset ja kokoomus.
Katri Kulmuni Helsingin Sanomissa: "Voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä"
Kannatuksen nostossa Katri Kulmuni korostaa aluepolitiikan merkitystä.
Al-Hol nostatti monta kiperää kysymystä: Voidaanko lapset erottaa äideistään, onko äidin äärimielipide riittävä syy lapsen huostaanotolle?
Terrorismiseurannassa on Suojelupoliisin mukaan niin paljon ihmisiä, että se joutuu priorisoimaan voimakkaasti kenttätoimintaansa. Nyt heitä on 390.
Analyysi: Al-Holin operaatio on Marinin hallituksen ensimmäinen tilaisuus osoittaa, kykeneekö se tekemään vaikeita päätöksiä
Hallitus on toteuttamassa palautusoperaatiota, josta vallitsee hallituksen sisällä repivä erimielisyys, arvioi toimittaja Eero Mäntymaa.
Keskustan Katri Kulmuni kertoo Facebookissa Antti Rinteen syrjäyttämisestä: Posti-kiistassa syöksykierre, joka olisi syönyt hallituksen toimintakyvyn
Kulmunin mukaan aiempaa menoa jatkamalla hallitus ei olisi kyennyt olemaan parhaassa iskussa keväällä, jolloin käydään vaikeaksi odotettuja työmarkkinaneuvotteluja.
Sisko Savonlahden kolumni: Vaadin pönötystä
Jos emme voi jäykistellä edes itsenäisyyspäivänä, koska sitten, kysyy kirjailija Sisko Savonlahti.
Keskusta ja SDP törmäyskurssilla, välikysymys edessä tiistaina – kertaa tästä hallituskriisin viime päivien tapahtumat
Kokosimme tähän juttuun lyhyesti hallituskriisin lähipäivien vaiheet.
Suomenmaa: Markus Lohi myöntää junailleensa Kelan pääjohtajan yllätysvalinnan
Hän kuitenkin kiistää toimineensa epäsopivasti ja vakuuttaa kertoneensa keskustan aikeista hyvissä ajoin.
Analyysi: Kulmunin arvioitiin vievän keskustaa vasemmalle, mutta hallituksen veropolitiikka todistaa toisin
Jos työllisyyden kehitys sakkaa, voi verotuksessa muhia vielä iso poliittinen kiista, arvioi politiikan toimittaja Robert Sundman.
Olli Rehnin epäilys: Saksa ja Kreikka sumplivat ensimmäisen EU-tukipaketin ajankohdan yhdessä – "Jos olin väärässä, pyydän anteeksi"
Suomen pankin pääjohtaja kritisoi kirjassaan Suomen kuulumista talouskurimaiden Hansa-ryhmään.
Analyysi: Keskusta ja vihreät ruokasodassa – lihavero jakoi puolueita jo Ylen vaalikoneessa
Keskustelussa lihan- ja maidontuotannon tulevaisuudesta ääripäät löytyvät Antti Rinteen (sd.) hallituksen sisältä, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
HS-gallup: Perussuomalaiset suosituimpana, puheenjohtajan vaihtaminen ei auttanut keskustaa
Keskusta putosi ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomien kannatuskyselyssä alle 12 prosenttiin.
Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja: "Nyt alkaa työt, keskusta ei voi olla 10 prosentin puolue" – Yle seurasi Kouvolan puoluekokousta
Keskustan varapuheenjohtajaksi valittiin keskisuomalainen kansanedustaja Petri Honkonen.
Keskustan puheenjohtajavaalin ehdokkaiden takana kuplii linjariita – Kouvolassa äänestetään tulevaisuuden lisäksi myös menneestä Sipilän kaudesta
Uusi puheenjohtaja joutuu palauttamaan äänestäjien lisäksi omien rivien uskoa puolueeseen.
Keskipohjalaisilla ei ole selvää suosikkia keskustan uudeksi puheenjohtajaksi – piirin edustajat kannattavat tasaisesti Kulmunia ja Kaikkosta
Kymmenet keskipohjalaiset matkaavat lauantaiksi Kouvolaan äänestämään keskustalle uutta puheenjohtajaa.
Pohjois-Pohjanmaan keskustalaiset pysyttelevät puolueettomana puheenjohtajakisassa
Pohjois-Pohjanmaan keskustanaiset asettuivat Katri Kulmunin taakse.
HS-gallup: Kulmuni on kansan parissa niukasti Kaikkosta suositumpi
Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina.
Maa- ja metsätalousministeri täsmensi avustajansa lausuntoa: Suomesta täysin soijaton rehukäytössä vuoteen 2025 mennessä
Ministerin mukaan soijarouheen tuonnista voisi luopua kokonaan, jos härkäpaputuotantoa olisi 80 000 hehtaarin edestä.
Antti Rinteeltä uudet nuotit budjetin tekijöille: Tulevaisuusinvestointeihin varaa ensi vuonna vain miljardi euroa
Yle pyysi pääministeri Antti Rinteeltä (sd.) tarkennusta hänen puheisiinsa valtion velasta ja rahankäytöstä.
Keskustan puheenjohtajakamppailusta toivotaan nostetta puolueen kannatukseen
Keskustan kannatus on vajonnut historiallisen heikkoihin lukuihin, noin 12 prosenttiin.
Pohjoisen suurin puolue keskusta kyntää kannatuskyselyissä
Helsingin Sanomien teettämässä kyselyssä keskustan kannatus on 12,2 prosenttia.
Analyysi: Paniikissa pyörivä keskusta on Rinteen hallituksen heikoin lenkki
Keskustan on saatava nopeasti rivinsä järjestykseen tai Antti Rinteen (sd.) hallitukselle ei voi luvata pitkää ikää, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.