Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sanoo, että viime päivien ja tuntien aikana on tehty paljon töitä suomalaisten kotiuttamiseksi Afganistanista.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että sen lähteiden mukaan Suomen suurlähetystön työntekijät on evakuoitu Afganistanista.

Kaikkonen sanoo Ylelle, ettei voi vielä vahvistaa tietoa. Ulkoministeriö kertonee tilanteesta vielä tämän päivän aikana.

Tilanne Afganistanissa ja Kabulissa on se, että alueelle ei ole mahdollista lentää sivillikoneilla. Kaikkonen sanoo, että kotiutuksissa hyödynnetään puolustushallinnon kansainvälisiä yhteistyökuviota. Kyse olisi siis evakuoinnista jonkin muun maan sotilaskoneessa.

Oma kysymyksensä ovat Suomea avustaneet afganistanilaiset, joista 170 on määrä avustaa pois maasta.

– Olosuhteet Kabulissa ja Afganistanissa ovat vaikeat, mutta tämä asia on työn alla. Ulkoministeriö on operaatiosta vetovastuussa ja he tiedottavat, kun jotain tiedotettavaa on, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen puhui maanantaiaamuna myös valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä.

Kaikkosen mukaan Afganistanissa olevien suomalaisten ja suomalaisille työskennelleiden afganistanilaisten turvallisuus on Suomelle tällä hetkellä "lähihetkien ja lähipäivien ykkösasia".

Kaikkosen mukaan Afganistanin turvallisuustilanteen heikkeneminen on ollut länsimaisten joukkojen alueelta poistumisen jälkeen nopeampaa kuin etukäteen osattiin arvioida.

– Valitettavasti tilanne Afganistanissa on luisunut nopeasti epäedulliseen suuntaan, ja käytännössä koko maa on jo talibanien hallussa. Kabulin keskushallinnon neuvotteluasemat ovat heikot ja on vain päivien tai tuntien kysymys, koska valta on kaikilta osin vaihtunut, Kaikkonen sanoi.

Kaikkonen toivoo, että lopullinen vallanvaihto Afganistanissa on rauhanomainen ja turvallinen myös Kabulissa olevalle kansainväliselle yhteisölle.

Kaikkonen: Afganistan kertoo, mitä voidaan saavuttaa ja mitä ei ole mielekästä tavoitella

Kaikkonen on antanut puolustusministeriölle tehtäväksi toteuttaa selvityksen niistä opetuksista, joita Suomen lähes 20 vuoden osallistuminen kriisinhallintaan Afganistanissa on antanut. Kaikkosen mukaan selvitystyö tehdään osittain yhteistyössä ulkoasiainhallinnon kanssa.

– Kriisinhallintaoperaatiot Afganistanissa vuosien 2001 ja 2021 välisenä aikana tarjoavat runsaan ja ajankohtaisen empiirisen aineiston siitä, mitä sotilaallisella kriisinhallinnalla voidaan saavuttaa ja myös siitä, mitä ei ole mielekästä tavoitella, Kaikkonen sanoi.

Kaikkosen mukaan tulevaisuudessa Suomella on oltava selvä käsitys kriisinhallintaoperaatioiden tavoitteista ja mahdollisuuksista saavuttaa ne, kun suomalaisia sotilaita lähetetään operaatioihin valtionrajojemme ulkopuolelle.

– Tehdessämme arviointia mahdollisesta osallistumisesta tulee tarkasti pohtia, parantaako vai heikentääkö ulkopuolinen sotilasoperaatio kriisialueen turvallisuustilannetta, Kaikkonen sanoi.

Kaikkosen mukaan poliittisten tavoitteiden saavuttaminen sotilaallisin keinoin ei ole helppoa. Tästä on hänen mukaansa tuoretta näyttöä Afganistanin ohella myös esimerkiksi Irakista, Libyasta, Syyriasta ja Jemenistä.

– Sotilaallisella toiminnalla syntyy aina ennalta arvaamattomia sivuvaikutuksia. Lopputulos on valitettavasti liian usein heikompi kuin osallistumispäätöstä tehdessä kuviteltiin, Kaikkonen sanoi.

– Tästä kaikesta huolimatta pidän perusteltuna, että Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan jatkossakin. Voimme kantaa kortemme kekoon kansainvälisen vakauden lisäämiseksi. Siitä hieman myös itse hyödymme sekä välillisesti että välittömästi, Kaikkonen summasi.