Keskustan torniolainen puheenjohtaja Katri Kulmuni pitää mahdollisena, että keskustan kannatus on jämähtänyt historiallisen matalalle.
– Voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä, hän sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
Ylen marraskuun mittauksessa puolueen kannatus oli 10,6 prosenttia.
Kulmuni sanoo kuitenkin uskovansa kannatuksen elpymiseen kovalla työllä. Puolueen suosion nostossa hän korostaa aluepolitiikan maineen palauttamisen merkitystä.
– Aluepolitiikkaa ei oikein ole sallittu, koska sitä on pidetty liian keskustalaisena. Sitten keskustakin on alkanut sitä jossakin vaiheessa hävetä. Vaikka ei kai omia juuriansa kannattaisi hävetä, hän sanoo lehden haastattelussa.
Kulmunin mielestä aluepolitiikalla voidaan puhutella myös kaupunkilaisia.
– Toimivatko koulut, ovatko ne terveitä sisäilmaltaan, onko mahdollisuuksia harrastuksiin onko se elinympäristö hyvinvoiva ja vireä ja kaikin puolin hyvä. Sama kiinnostaa niin kaupungissa kuin väljemmin asutuilla alueilla, hän sanoo lehdessä.