Trump
Näytetään 1–100 / 122
Asiantuntija: Selvästi ideologinen Yhdysvaltain ”sotaministeri” keskittyy vääriin asioihin
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth ilmoitti heinäkuussa miespuolisille sotilaille pakollisista vuosittaisista testosteronitesteistä.
Trump esitti jälleen räikeitä syytöksiä vaalivilpistä – tutkija pitää huolestuttavana
Donald Trump esitti viime yönä uusia syytöksiä väitetystä vaalivilpistä.
FBI:n johtaja: Trumpin UFC-tapahtumaan suunniteltiin iskua – mediat: Epäillyt suunnittelivat käyttävänsä räjähdedrooneja
FBI sai tiedon uhasta 10. kesäkuuta, Kash Patel kertoo. Hänen mukaansa useita ihmisiä on pidätetty epäilly iskun suunnittelusta.
Analyysi: Trumpin katkeruudelle Eurooppaa kohtaan saattaa löytyä luonnollinen selitys – Saksasta
Saksa ei myöntänyt Trumpin isoisälle kansalaisuutta eikä Trumpille itselleen rakennuslupia, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo.
Analyysi: Yhdysvallat joutui nostamaan Persianlahdella kädet ylös
Yhdysvallat keskittyy nyt sotatoimien sijaan rauhanneuvotteluihin.
Trump hyökkäyksestä: Kaveri on sairas tyyppi, kirjoitti manifestin
Viranomaiset ovat kertoneet, että epäillyllä oli lailliset luvat aseisiin, jotka hänen hallustaan löydettiin.
Washingtonin Hiltonissa ammuttiin taas: Trump säästyi, Reagan haavoittui 1981
Iskun jälkeen Hiltoniin tehtiin presidentin limusiinille mitoitettu autotalli, josta suora yhteys erilliseen hissiin ja portaikkoon.
Tämä tiedetään epäillystä ampujasta: kalifornialainen opettaja, joka antoi Harrisille 25 dollarin lahjoituksen
CBS: Halusi ampua Trumpin hallinnon jäseniä.
Analyysi: Trump suuttui Iranin sodan epäonnistumisesta EU:lle, ei Venäjälle
Venäjä on auttanut Irania iskuissa Yhdysvaltoja vastaan. Silti Trumpin kritiikki kohdistuu Eurooppaan. Ratkaiseva testi on lauantaina.
Naton Rutte tapaa Trumpin Washingtonissa
Rutte on pääsihteerikautensa aikana pyrkinyt pitämään suhteet Trumpiin kunnossa mielistelyn avulla.
Analyysi: Kun pörssit nukkuvat, Trump jyrisee
Trump uhkaa, Trump perääntyy, Trump uhkaa ja Trump perääntyy, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Analyysi: Trumpin erikoiset väitteet lahjoja jakavista rauhanneuvottelijoista herättävät ihmetystä
Presidentti Donald Trump sanoo Yhdysvaltojen käyvän neuvotteluja Iranin kanssa sodan lopettamisesta. Trumpin puheet neuvotteluista ovat kuitenkin hyvin outoja.
Tätä kaikkea Lähi-idässä tapahtui yön aikana
Öljyn hinta käänty laskuun ja Aasian pörssit nousuun Trumpin vihjattua sodan päättyvän pian. Sotaoperaatiot Iranissa ja Libanonissa ovat vaatineet uusia uhreja.
Trumpin puheet Iranin sodan aikataulusta vaihtuvat tunnista toiseen
USA:n sotaoperaation kesto Iranissa jäi maanantaina epäselväksi, kun presidentti Donald Trump antoi saman päivän aikana toisistaan poikkeavia arvioita sodan päättymisaikataulusta.
Analyysi: Netanjahu ja Trump tappoivat Iranin johtajan, mutta visio maan tulevaisuudesta on täysin epäselvä
Donald Trump rakentaa maailmanjärjestystä, jossa epämieluisia valtionjohtajia voi napata pelistä pois, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Analyysi: Trumpin hallinnon sodannälkä kasvaa syödessä – Iranin johto voi olla nurkkaan ajettuna vaarallinen vastustaja
Trumpin hallinnon ulkopoliittinen riskinotto on kasvanut, kun varoitetut seuraamukset eivät ole toteutuneet, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Heiskanen.
Omanin ulkoministeri CBS:lle: Huomattavaa edistystä Iranin ja Yhdysvaltain neuvotteluissa
Trumpin mitta on täyttymässä: hävittäjät ovat valmiina iskemään Iraniin
Yhdysvallat on lisännyt sotilaallista iskuvalmiuttaan Iranin tuntumassa samaan aikaan kuin neuvottelut Iranin ydinohjelmasta ovat kesken.
CBS Newsin lähteet: Trump kertoi Netanjahulle joulukuussa, että tukisi Israelin iskuja Iranin ohjusohjelmaa vastaan
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vaati viimeksi tänään Jerusalemissa pitämässään puheessa, että Yhdysvaltojen ja Iranin ydinsopimuksessa pitäisi huomioida myös Iranin ohjukset.
Tutkija: Trump voi perääntyä Minnesotassa, mutta siirtolaisten karkottaminen ei lopu
Perinteisen ”kiistä ja hyökkää” -taktiikan sijasta Trump on vaihtanut liennytysvaihteen päälle. Tutkija uskoo, että paperittomien siirtolaisten pidätykset jatkuvat.
Analyysi: Minneapolis on koitumassa Trumpille katastrofiksi, joten hän yrittää löytää tien vetäytymiseen
ICE:n toimet riistäytyivät täysin käsistä, ja Trumpin maahanmuuttopolitiikan suosio lähti syöksyyn, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Amerikansomalien jättipetokset suututtivat Trumpin: Huijarit ostivat luksusautoja ja paratiisilomia valtion piikkiin
Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan petokset suututtivat Trumpin.
Mediat: Juuri julkaistuja Epstein-asiakirjoja on kadonnut ministeriön sivuilta, mukana kuva Trumpista
Asiakirjoja julkaisseen Yhdysvaltain oikeusministeriön edustajat eivät ole kertoneet, miksi materiaaleja ei enää löydy ministeriön tietokannasta.
Analyysi: Uudet Epstein-asiakirjat herättävät kysymyksen siitä, missä on Trump
Epstein-asiakirjoissa Clinton nousi esiin ja Trump jäi yllättävän näkymättömäksi. Se avaa uuden vaiheen keskustelussa, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Hanna Visala.
Valkoinen talo puolustelee tappavaa veneiskua Karibianmerellä – Trump pitää kokouksen Venezuelan tilanteesta
Yhdysvaltain puolustusministeriä on epäilty rikollisen määräyksen antamisesta, kun asevoimat iski syyskuun alussa veneeseen Karibianmerellä tappaakseen koko miehistön.
Yhdysvaltain edustajainhuone äänestää ensi viikolla Epstein-asiakirjojen julkaisemisesta
Epsteinin tapaus on ollut erityinen haaste maan hallinnolle, sillä presidentti Trump oli aikoinaan tiiviisti tekemisissä Epsteinin kanssa.
Trump ilmoitti ydinasekokeiden jatkamisesta, ja se voi olla vahva viesti Kiinalle ja Venäjälle
Ilmoitus testien jatkamisesta voi olla iso ja vahva signaali Venäjälle tai Kiinalle siitä, että Yhdysvallat haluaa palata ydinasekilpaan, arvioi tutkija.
Trump armahti perheensä yhtiötä auttaneen kryptomiljardöörin – ”En tiedä, kuka hän on”
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin armahtama Binance-kryptopörssin perustaja Changpeng Zhao on myötävaikuttanut Trumpin perheen kryptoyhtiön menestykseen.
Yhdysvaltain hallinnon sulun yllättävä seuraus: Roskat houkuttelevat karhuja kansallispuistoihin
Yhdysvalloissa valtaosa kansallispuistojen työntekijöistä on lomautettu. Shenandoahissa matkailijat eivät saa apua ja luonto kärsii. Roskat jäävät poluille houkuttelemaan karhuja.
Ghislaine Maxwellin hämmentävä haastattelu herättää kysymyksiä – Epstein-tapaus sakenee entisestään
Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin kumppanin haastattelun sovittelumielessä. Se saattaa kuitenkin vain samentaa jo nyt sakeaa soppaa.
Trump ja Putin neuvottelevat aselevosta ensi perjantaina Alaskassa – tämä neuvotteluista tiedetään nyt
Presidenttien tapaaminen on syrjäyttänyt Trumpin tulitauolle asettaman aikarajan.
Donald Trump valvoo olympialaisia – perusti työryhmän ja ryhtyi sen puheenjohtajaksi
Presidentti johtaa työryhmää, joka koordinoi liittovaltion toimia Los Angelesin 2028 olympialaisten järjestelyissä.
Tämä juttu kertoo, mistä Israelin ja Iranin kriisissä on kyse
Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin toivomaa sopimusta Iranin ydinohjelmasta ei ole vielä syntynyt. Israel on halukas iskemään Iraniin, mikä johtaisi Iranin kostoon.
Analyysi: Trump karkotti miehen laittomasti, sitten tämä haluttiin takaisin – nyt uhkaa elämää pidempi vankeustuomio
El Salvadoriin karkotettu Kilmar Ábrego García on vihdoin takaisin USA:ssa, mutta häntä uhataan loppuelämän vankeudella. Trumpin peliliike herättää monia uusia kysymyksiä, ulkomaantoimittaja Esko Varho kirjoittaa.
Doloresin poika katosi El Salvadorin jättivankilaan – siellä kuolleista ilmoitetaan omaisille, jos käy tuuri
Yle tapasi mielivaltaisesti vangitun nuoren ja äidin, joka ei ole kuullut pojastaan vuoteen.
Trump tahtoo eroon siirtolaisista – nyt heitä lennätetään kohti sotaan luisuvaa Afrikan maata
Yhdysvallat lupaa tuhat dollaria siirtolaisille, jotka lähtevät vapaaehtoisesti. Samaan aikaan Valkoinen talo etsii kuumeisesti uusia maita, jotka ottaisivat vastaan karkotettuja.
Elon Musk kertoi jättävänsä Trumpin hallinnon
Musk asettui Trumpin kanssa poikketeloin tullipolitiikassa ja vastusti lisäksi edustajainhuoneessa hiljattain hyväksyttyä suurta verolakipakettia.
Musk ja Trump näyttävät ajautuneen törmäyskurssille – miljardööri lyttäsi presidentin ”ison, kauniin lain”
Musk sanoi amerikkalaisen uutiskanavan haastattelussa, että hän on pettynyt Trumpin vahvasti ajamaan lakipakettiin.
Kamala Harris palasi parrasvaloihin ja ryöpytti Trumpin tulliuhoa: Historian suurin ihmisen aiheuttama talouskriisi
Kyseessä oli Harrisin ensimmäinen suuri puhe marraskuun presidentinvaalien jälkeen.
Trumpin kauppasota näyttää purevan: Eurooppalaiset lääkeyhtiöt investoivat nyt isosti Yhdysvaltoihin
EU on pyrkinyt vahvistamaan Euroopan omaa lääketuotantoa. Nyt lääkeyhtiöt kuitenkin panostavat Trumpin toiveiden mukaisesti Yhdysvaltoihin.
Analyysi: Trumpin karkotukset testaavat nyt presidentin vallan äärimmäisiä rajoja
Siirtolaisten karkotukset El Salvadoriin koettelevat USA:n oikeusvaltion rajoja hirmuisella tavalla. Juuri se on niiden tarkoitus, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Esko Varho.
Janne Riiheläisen kolumni: Trumpin aikakaudella myös vakoilun pelikirja menee uusiksi
USA:ssa kohistaan nyt puolustushallinnon tietoturvasta, mutta se on vain jäävuoren huippu. Trumpin hallinto myllää sekaisin koko tiedustelun pelikenttää, Riiheläinen kirjoittaa.
Yhdysvaltain virheellisesti El Salvadoriin karkottama siirtolainen on elossa ja turvassa – Trump isännöi presidenttiä
Trumpin hallinnon edustaja on myöntänyt tapahtuneen olleen ”hallinnollinen virhe”.
Terveystarkastuksessa ollut Trump kokee olleensa erittäin hyvässä kunnossa – ”Sain kaikki vastaukset oikein”
Trumpin mukaan terveystarkastuksen tulokset julkistetaan sunnuntaina.
Pörssisyöksy ei näytä hetkauttavan Trumpia: ”Joskus täytyy ottaa lääkettä”
Viikonlopun golfreissultaan Washingtoniin palannut presidentti sanoi, ettei hän tarkoituksellisesti aiheuta myyntipaniikkia pörssissä.
Trumpin hallinto käski sotaa paenneita ukrainalaisia poistumaan maasta – ministeriön mukaan viesti lähti vahingossa
Ministeriöstä kerrotaan, että viesti oli lähtenyt vahingossa osalle ukrainalaisista, jotka olivat tulleet maahan Bidenin kaudella aloitetun humanitaarisen ohjelman kautta.
CBS: Yhdysvallat yhteydessä myös Syyriaan gazalaisten pakkosiirroista
Aiemmin helmikuussa presidentti Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat aikoo ottaa Gazan kaistan hallintaansa ja että alueen palestiinalaiset voitaisiin asuttaa toisaalle.
Washingtonilaiset jonottavat lähikauppansa edessä tarjousmunia – hinnat ovat ”katastrofi”, julisti Trump
Yhdysvalloissa 12 kananmunan keskihinta on noussut jo kuuden dollarin tuntumaan, mikä huolestuttaa halvempia hintoja luvannutta Donald Trumpia.
Analyysi: Trump puhui sovittelevasti Zelenskyistä odotetussa puheessaan kongressille
Donald Trump ei puhunut lähes lainkaan taloudesta, vaikka se on kansan silmissä isoin ongelma, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Trumpin määräys: Ilmastotyö lopetettava välittömästi sisäisen turvallisuuden ministeriössä
Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön alaisuudessa toimii muiden muassa Yhdysvaltain hätätilavirasto.
19-vuotias teini on avainroolissa, kun Elon Muskin virasto aikoo antaa potkut sadoille tuhansille virkamiehille
Trumpin hallinto on antanut kokemattomille työntekijöille laajat pääsyoikeudet ihmisten henkilötietoihin. Tämä on nostanut pelkoja tietoturvan heikkenemisestä.
Yli puolet amerikkalaisista suhtautuu kyselyn mukaan myönteisesti presidentti Trumpiin
CBS:n mielipidetutkimuksen mukaan amerikkalaisten enemmistö on tyytyväisiä presidentti Donald Trumpiin. Miljardööri Elon Muskiin ei suhtauduta yhtä innokkaasti.
Valkoinen talo: Siirtolaisten karkotuslennot Guantanamoon käynnissä
Presidentti Donald Trump määräsi viime viikolla armeijan valmistelemaan Guantanamo Bayn vankileirille 30 000 henkilön ”siirtolaiskeskuksen”.
Kalifornian maastopalojen katastrofiavusta tuli poliittinen ase – ”Autamme, jos muutatte huonon käytöksenne”
Republikaanipuolueessa halutaan käyttää Kalifornian katastrofiapua poliittisena vipuvartena laajemmissa talouspoliittisissa keskusteluissa.
Analyysi: Koko Amerikka miljardöörejä myöten mielistelee kuherruskuukautta viettävää Trumpia
Yhdysvallat heilahti kunnolla oikealle, eikä teknologiajättien pomojen auta kuin mielistellä Trumpia, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Yksi kuoli Teslan räjähdettyä Trumpin hotellin edustalla Las Vegasissa
Seitsemän ihmistä loukkaantui räjähdyksessä lievästi. Terrori-iskun mahdollisuutta ei ole suljettu pois.
Trump aikoo laittaa kansalliskaartin karkottamaan luvattomia siirtolaisia – paperiton David huolestui perheiden puolesta
Donald Trump aikoo presidenttinä toteuttaa Yhdysvaltain suurimman paperittomien siirtolaisten karkotusohjelman. Trumpin kannatus vaaleissa kasvoi varsinkin latinoiden keskuudessa.
Trumpin kannatus nousi reilusti New Yorkissa, ja Joe Nadelin käytös paljastaa syyn
Trump sai yllättävän äänivyöryn monikulttuurisuuden sydämessä New Yorkissa. Yle vieraili kaupungin latinoalueella selvittämässä syytä.
Trump esittää terveysministeriksi rokotekriitikkoa – Kennedyn rokoteväitteillä ei ole perää, sanoo THL:n asiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek näkee, että kansallisilla rokotusohjelmilla saatu aikaan paljon hyvää.
”Pikku-Marcosta” tullee Trumpin oikea käsi – Marco Rubio vetäisi ulkoministerinä kovaa linjaa Ukrainan suhteen
Rubio ja Trump pilkkasivat toisiaan vielä kahdeksan vuotta sitten. Nyt Rubio on nousemassa Trumpin ulkoasiainhallinnon tärkeimpään virkaan.
Harris ja Trump jakavat amerikkalaisia, mutta kumman kanssa sinä olet oikeasti samaa mieltä? Tee testi
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa otetaan arvomaailmoista mittaa. Selvitä tällä testillä, oletko Trumpin vai Harrisin kelkassa.
Analyysi: Trump on noussut ennakkosuosikiksi, koska hänen kampanjointinsa on Harrisia kekseliäämpää
Kamala Harris puhuu enemmän Donald Trumpista kuin itsestään, mikä saattaa kostautua, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Analyysi: Trumpin puhe maahanmuuttajista on yhä rajumpaa – ja hänen linjansa on voittanut enemmistön puolelleen
Jos Trump voittaa vaalit, hän voittaa ne maahanmuuttopolitiikkansa ansiosta, ei siitä huolimatta, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki.
Trump palaa kampanjoimaan Butleriin, jossa hänet yritettiin salamurhata – Musk ilmoittautui tueksi
Donald Trump kampanjoi lauantaina täsmälleen samassa paikassa, jossa hänet yritettiin heinäkuussa salamurhata. Turvatoimia on tällä kertaa tiukennettu.
Taylor Swiftiä käytetään nyt vaaliaseena Yhdysvalloissa
Vaikutusvaltainen laulaja Taylor Swift voisi halutessaan ehkä jopa ratkaista Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Siksi Trump antaa ymmärtää, että Swift tukee häntä vaaleissa.
CBS: Harris niukasti Trumpin edelle kannatusmittauksessa
The New York Times: Trumpin salamurhayrityksestä uutta tietoa – ampuja tiesi, missä turvallisuuspalvelu partioi
Lehden näkemät viestit osoittavat, että turvallisuusviranomaiset olivat tietoisia Thomas Crooksin läsnäolostaa. Crooks taas tiesi, missä turvallisuusviranomaiset partioivat.
Voiko nainen johtaa Yhdysvaltoja? Republikaaninaisilla on kysymykseen selkeä vastaus
Maailman johtava suurvalta punnitsee taas, olisiko maan ensimmäisen naispresidentin aika. Republikaaniäänestäjille vastaus on selvä.
Trumpin vaalilupaus voi käydä kalliiksi suomalaisille yrityksille, mutta myös kaikille amerikkalaisille
Trumpin aseman vahvistuminen on lisännyt huolta uusista kaupan esteistä ja myös suomalaisten vihreän siirtymän yritysten näkymistä.
Republikaanien puoluekokous alkaa täysin poikkeuksellisessa tilanteessa
Donald Trumpin murhayritys varjostaa tänään alkavaa republikaanien puoluekokousta
Mies kuoli sytytettyään itsensä tuleen Trumpin oikeudenkäyntipaikan edustalla
Poliisin mukaan mies levitti salaliittoteorioita lentolehtisillä protestinsa yhteydessä.
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivät vaarit, ja senaattoreista yli puolet on eläkeikäisiä – tässä selitys
Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä istuvia poliitikkoja on hyvin vaikea syrjäyttää vallasta, sanoo professori Benita Heiskanen.
Dokumentti näyttää, mitä oikeasti tapahtui, kun Trumpin kannattajat hyökkäsivät USA:n kongressiin
Dokumentti Hyökkäys USA:n kongressiin vie katsojan väkivaltaisten tapahtumien keskelle. Hyökkäystä tutkinut komitea suosittelee syytteiden nostamista Trumpia vastaan.
Donald Trump ei ehkä pääse puolueensa presidenttiehdokkaaksi, vaikka haluaisikin – lue tästä, miksei
Trump on kertonut tekevänsä tällä viikolla ”suuren ilmoituksen”. Vaikka Trump kertoisi lähtevänsä presidenttikisaan, hänellä on omankin puoleensa silmissä muutama iso miinus.
Oikeusministeri yrittää paljastaa Trumpin bluffin – Trump kehottaa julkistamaan kartanonsa etsintäluvan välittömästi
Trumpin kartanon etsinnälle lupaa hakenut oikeusministeri pyysi oikeuden päätöksen julkistamista sen jälkeen, kun asiasta nousi kohu. Trump ehtii halutessaan vielä vastustaa julkistamista.
Trumpin kausi saa uuden, hurjan loppunäytöksen: ensi yönä alkavat kongressihyökkäyksen kuulemiset näytetään suurelle amerikkalaisyleisölle
Tv-katsojat toivovat suorana lähetyksenä näytettävistä kuulemisista vastausta siihen, rikkoiko Trump lakia ja usuttiko hän kannattajiaan yrittämään kongressirakennusten valtaamista.
Jo yli 300:lle syytteet kongressin hyökkäyksestä – Pelosin toimistossa istunut mies suuttui ja huusi tuomarille
Kongressin hyökkäyksessä karvalakkiin ja sarviin sonnustautunut Jacob Chansley kertoi halunneensa laulaa positiivista väreilyä pyhään kammioon.
Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä korostettiin vaalivilppipuheita sekä yllytystä Capitolin valtaukseen: "Osa Trumpin kannattajista halusi tappaa Pencen!"
Puolustus ja syyttäjä rakentavat kantojaan seuraavat neljä päivää. Istunnossa esitettiin uutta turvakamerakuvaa.
Biden rikkoo pitkän perinteen: kieltää tiedusteluraportit "epävakaalta" ex-presidentti Trumpilta
Biden ei ottanut CBS:n haastattelussa kantaa siihen, pitäisikö Trump tuomita virkarikoksesta.
Mediat: Senaatin republikaanien johtaja McConnell ehdottaa, että Trumpin virkasyyteoikeudenkäyntiä lykättäisiin helmikuulle
Demokraattisenaattorit syyttävät kahta republikaanikollegaansa kongressitalon mellakointiin osaltaan johtaneiden perättömien vaalivilppiväitteiden levittämisen edistämisestä.
Yksinäinen poliisi sai harhautettua mielenosoittajat pois senaatin istuntosalin ovelta – Väkivaltaiset videot näyttävät, miten pahasti kongressin turvatoimet epäonnistuivat
Loppiaisena tapahtunutta hyökkäystä kongressiin ei ollut suunniteltu salaa, vaan Trumpin kannattajat valmistautuivat sosiaalisessa mediassa kuukausien ajan mielenosoituksiin.
"Amerikan pormestarista" vitsien aiheeksi – listasimme Trumpin luottomiehen Rudy Giulianin saavutukset ja möhläykset
Syyskuun 11. päivän terrori-iskut tekivät Rudy Giulianista sankarin. Nyt hän on kaikkea muuta.
Republikaanit eivät uskalla hylätä puolueensa supertähteä Trumpia – selvitimme, kuinka moni puolueen johtohahmoista on kääntänyt selkänsä presidentille
Joka viides republikaaniedustaja ei ole ottanut lainkaan kantaa presidentinvaalien tulokseen.
Gallupit olivat väärässä ja Yhdysvallat on jakautuneempi kuin koskaan – 7 väitettä Yhdysvaltain täpäristä vaaleista
Neljän vuoden aikana Trump on töninyt ja potkinut naisia yhä kauemmaksi, sanoo yhdysvaltalaistutkija, jonka mukaan presidentinvaalin ratkaisivat naiset.
Kirjeenvaihtajalta: Käy Trumpin ja Bidenin kisassa miten tahansa, Ruotsi on vaalivoittaja
Trump on yrittänyt istuttaa itselleen ruotsalaisia sukujuuria, Biden on vankkumaton sverigevän, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
CBS News: Ääriliike Taliban toivoo Trumpin voittoa presidentinvaaleissa
"Kun kuulimme Trumpin koronatartunnasta, olimme huolissamme hänen terveydestään."
Trump sai koronan: Luvassa on ankaraa poliittista draamaa – tässä lyhyet vastaukset siitä, mitä tiedämme nyt
Vaaliasetelma menee uusiksi, sillä Trump joutuu eristäytymään Valkoiseen taloon. Lääkärin mukaan presidentti voi hyvin.
Joku näistä viidestä naisesta voi olla Trumpin valinta Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen – Monet kärkiehdokkaat ovat verrattain nuoria
Presidentti Trump aikoo hoitaa konservatiivisen tuomarin valinnan edesmenneen liberaalin tuomarin Ruth Bader Ginsburgin tilalle vielä ennen presidentinvaaleja.
Trump vei Hongkongilta erityisaseman – "Aluetta kohdellaan vastedes Manner-Kiinan tavoin"
Presidentin päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että Hongkong menettää sillä aiemmin olleet tulli- ja muut erityisedut.
Koronapandemia on ajanut Joe Bidenin kellariinsa - 6 kysymystä ja vastausta siitä, miten Yhdysvaltain vaalikampanjointi onnistuu etänä
Amerikkalaistutkijan mukaan empaattisuus on presidentiksi pyrkivän Bidenin vahvuus ja some-näkyvyys heikkous.
Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lähes 500 miljardin apupaketin pienyrityksille – rahaa ohjataan myös sairaaloille
Yli 25 miljoonaa yhdysvaltalaista on menettänyt työnsä koronakriisin aikana.
Yhdysvalloissa kuluttaja kärsii, mutta Trump juhlii – kaksi voittajaa ja kolme häviäjää Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodassa
Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota uhkaa hidastaa koko maailman talouskasvua.
FBI-johtaja: Oikeusministeriö pohti jo, pitäisikö hallitus kutsua panemaan Trump viralta
Tutkinta laajeni Comeyn erottamisen jälkeen, kertoo FBI:n apulaisjohtaja tuoreessa haastattelussa.
Yhdysvaltalaisten usko politiikan päättäjiin on pohjamudissa – Trump valmistautuu vuoden tärkeimpään linjapuheeseensa vaikeassa tilanteessa
Kansakunnan tila –puhetta pidetään myös alkusoittona 2020 presidentinvaalikampanjalle.
Video: Tuhoisat maastopalot leviävät Kaliforniassa, neljännesmiljoona joutunut pakenemaan liekkejä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvostelee viranomaisia tulipalojen leviämisestä.
Maryan Abdulkarimin kolumni: Kanye Westiin henkilöityy Yhdysvaltojen poliittinen tilanne
Jos Trump joutuu hyödyntämään Kanye Westin sairaudentunnottomuutta liehitelläkseen mustia, on Yhdysvaltain istuva hallinto suuremmassa kriisissä kuin arvellaan, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.
Trump on epävarma puolustusministeri Mattisin erosta – "Hän on jonkinsortin demokraatti"
Presidentti Donald Trump vakuutti suhteiden olevan kunnossa puolustusministeri Jim Mattisin kanssa vieraillessaan CBS-kanavan 60 minuuttia -ohjelmassa sunnuntaina.
Trump uhkaa Saudi-Arabiaa "vakavalla rangaistuksella", jos Yhdysvaltain liittolainen on toimittajan katoamisen takana
Yhdysvaltain presidentti on kuitenkin haluton purkamaan Saudi-Arabian kanssa solmittuja asekauppoja.
Juncker neuvottelee Trumpin kanssa tulleista Washingtonissa – Katso miten kauppasota on edennyt
EU yrittää löytää Yhdysvaltain kanssa sovun, jolla autotullit vältettäisiin. Juncker ei ollut ennen tapaamista järin optimistinen.
Viikko Helsingin huippukokouksesta – Mitä jäi käteen Trumpin ja Putinin neuvottelusta?
Maailmalla on yritetty tulkita, mitä Venäjän ja Yhdysvaltain johtajat täsmälleen ottaen sopivat, jos mitään. Kokosimme 6 kohtaa, joihin kokouksella mahdollisesti oli vaikutusta.