Ylevä arkisto

Perussuomalaiset

Näytetään 1–46 / 46

30. syyskuu 2026

Perus­suomalaiset eivät luvanneet euron bensaa – näin he todella sanoivat

Perus­suomalaiset poliitikot toistivat Tiktok-videoilla ajatusta siitä, että ilman veroja bensa voisi maksaa euron litralta.

26. huhtikuu 2026

Purra kiisti Ylellä luvanneensa, että köyhiltä ei leikata – näin perus­suomalaisten vaaliohjelmissa luki

Perussuomalaisten poliittisissa ohjelmissa kerrotaan Purran mukaan selkeästi tarvittavat leikkaukset sosiaaliturvaan. Yle ei löytänyt ohjelmista näitä tietoja.

13. kesäkuu 2025

Mikko Polvinen ehdolla Perussuomalaisten kolmanneksi varapuheenjohtajaksi

Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelee noin kymmenkunta ehdokasta.

19. huhtikuu 2025

Perussuomalaisten ay-väki huolestui hallituksen aikeista: ”Hyökkäys suomalaisen työntekijän asemaa vastaan”

Perussuomalaisten ay-aktiivien yhdistys vetoaa perussuomalaisiin ministereihin ja kansanedustajiin, ettei hallitus poistaisi ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeutta.

7. maaliskuu 2025

Kaupunginvaltuutettu tuomittiin lähisuhde­väkivallasta – Espoon perus­suomalaiset hyväksyi ehdokkaaksi kevään vaaleissa

Jiri Keronen kuristi vaimoaan ja sai käräjäoikeudelta sakkorangaistuksen.

24. huhtikuu 2024

Perussuomalaisten kanta EU-eroon muuttui: Suomen lähtö EU:sta ei lähitulevaisuudessa realismia

Puolue on aiemmin ajanut eroa EU:sta pitkällä aikavälillä. Perussuomalaiset julkisti tänään EU-vaaliohjelmansa.

22. kesäkuu 2023

Elinkeinoelämä sai suoria lakiehdotuksia läpi hallitusohjelmaan – Ylen tekstianalyysi paljastaa, kenen ääni kuuluu ohjelmassa

Kävimme läpi puolueiden ja etujärjestöjen hallitusohjelmatavoitteita ja vertasimme niitä hallitusohjelmaan.

28. huhtikuu 2023

Kuka saa tulla Suomeen töihin? Kokoomus ja perussuomalaiset ovat vahvasti erimielisiä – näistä asioista puolueet vääntävät

Kokoomus haluaa lisätä töihin tulevien maahanmuuttoa merkittävästi, mutta perussuomalaiset sallisi vain hyvätuloisten erityisosaajien pienen joukon tulon Suomeen.

17. maaliskuu 2023

Perussuomalaisten vaaliasetelmat Varsinais-Suomessa: Tutun voimakaksikon avulla kohti uutta vaalivoittoa

Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisia auttoi vaaliliitto kristillisdemokraattien kanssa. Nyt puolueen pitää tulla toimeen omillaan.

26. tammikuu 2023

Purra Iltalehdessä: Suomen EU-ero on edelleen perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoite – muut puolueet hämmästelevät

Vihreiden Ohisalo: ”Kylmäävä ajatus, että Suomi olisi Venäjän kyljessä yksin”. Kokoomuksen Orpon mielestä EU-eron tavoittelu olisi vaarallista isänmaalle.

9. helmikuu 2022

Analyysi: Niikon kautta ulkoasiainvaliokunnassa leimasi vuotojen pelko – Halla-ahon linja Venäjää kohtaan näyttää jyrkältä

Surkea aluevaalitulos ja kurjat luvut Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa pakottivat perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran nopeisiin toimiin. Mika Niikon ulkopoliittisia sooloja puolue ei enää kestänyt, kirjoittaa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.

28. syyskuu 2021

Eduskunta väittelee talouspolitiikasta: Oppositio moittii velan kasvua, hallituspuolueet vaativat oppositiolta listaa menojen leikkauksista

Valtion ensi vuoden talousarvion käsittely alkaa eduskunnassa koko viikon kestävällä lähetekeskustelulla. Oikeisto-oppositio on arvostellut hallitusta menojen holtittomasta lisäämisestä.

18. syyskuu 2021

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi nousi tv:stä tuttu Venäjä-tutkija ja entinen pappi, jolle maahanmuutto on anekauppaa

Uusi puoluesihteeri on jo jakanut potkuja, mutta uskoo kaikkien perussuomalaisten olevan "tehdasasetuksiltaan gentlemanneja". Kielikuvia viljelevän Luukkasen mukaan puoluesihteeri on parhaimmillaan, kun hän pitää suunsa kiinni.

3. syyskuu 2021

Lahden Perussuomalaiset uhosi vaaleissa murtavansa vanhan vallan – vaalien jälkeen liittoutuikin valta-akselin kanssa

Lahdessa tärkeimmät luottamuspaikat on saatu jaettua vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta jälkipyykissä on pohdittu, miksi perussuomalaiset liittoutui SDP:n ja kokoomuksen kanssa. Lahden perussuomalaiset eivät ole itsekään varmoja, kannattiko.

7. elokuu 2021

Kuka on perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Riikka Purra? Aloitti työnsä puolueessa keskellä kaaosta, teini-iän kokemukset vaikuttivat ajatuksiin maahanmuutosta

Puheenjohtajakisan ennakkosuosikki näkee tarpeen perussuomalaisten talouspolitiikan linjojen selkeyttämiselle. Maahanmuuttopolitiikka pysyisi kuitenkin puolueen toiminnan ytimessä myös Purran valtakaudella.

13. heinäkuu 2021

EU julkistaa keskiviikkona puhutun hiilitulliesityksensä – Perussuomalaiset on kannattanut hiilitulleja jo vuosia, mutta Laura Huhtasaari ei innostu komission suunnitelmista

Euroopan komission julkaisee keskiviikkona valtavan ilmastopakettinsa, johon kuuluu myös esitys hiilitulleista. Perussuomalaiset on linjannut, että Suomen tulisi edistää hiilitullien käyttöönottoa. Ylen meppisarjan haastattelussa ollut europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) näkee komission suunnitelmissa kuitenkin isoja ongelmia.

28. kesäkuu 2021

Ville Tavio harkitsee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan osallistumista, jos Riikka Purra ei lähde ehdolle: "Sitten tilanne olisi toinen"

Perussuomalaiset valitsee puolueelleen uuden puheenjohtajan elokuun puoluekokouksessa Seinäjoella. Toistaiseksi puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut vain yksi ehdokas.

2. helmikuu 2021

Taloustutkimus selittää perussuomalaisten vaalimainokseen päätynyttä bensalaskelmaa – Puoluesihteeri: Hassua irtisanoutua omista luvuista

Taloustutkimus harmittelee, ettei yritykselle tarjottu mahdollisuutta nähdä Lappilaisessa julkaistua mainosta etukäteen.

19. syyskuu 2020

Yle pyysi opposition varjoriiheen: Perussuomalaiset tekisi säästölistan, kokoomus heti rajut työllisyystoimet – "Hallituksen päätökset eivät riitä mihinkään"

Neljän oppositiopuolueen edustajat etsivät vaihtoehtoa hallituksen työllisyyspolitiikalle ja hämmästelivät budjettiriihen ratkaisuja.

26. toukokuu 2019

Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...

Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.

13. toukokuu 2019

Perussuomalaiset hakee EU:sta uusia ystäviä, mutta Venäjä ja maahanmuutto aiheuttavat kitkaa – katso Jussi Halla-ahon eurovaalitentti

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tänään Aamu-tv:n ja Ykkösaamun eurovaalitentissä. Voit katsoa haastattelun tästä artikkelista.

10. huhtikuu 2019

Kulttuuri ei juuri vaaliohjelmissa näy – Kysyimme suoraan puolueilta, mitä ne pitävät kulttuurissa tärkeänä

Suuri osa puolueista on valmis nostamaan kulttuurin rahoitusta. Tästä huolimatta kulttuuri ei juuri näy puolueiden painotuksissa vaalien alla.

22. maaliskuu 2019

Yle tarkasti poliitikkojen vaaliväitteitä: Suomalaisen lihan päästöjä vähätelty, velaksi eläminen ei ole loppunut

Yle seuraa eduskuntavaalien alla puolueiden ja ehdokkaiden vaalipuheita, ja tarkistaa väitteiden todenperäisyyden.

19. tammikuu 2019

Natoa kannattava Jussi Halla-aho ei osaa sanoa, pitäisikö sotilasliiton jäsenyyttä hakea nyt – Perussuomalaiset johtajaansa varautuneempia

Perussuomalaisilla ei ole selkeää kyllä tai ei -vastausta Nato-jäsenyyteen. Puolue määrittää itsensä Nato-kriittiseksi.

11. syyskuu 2018

Kansanedustajan pestiä tavoitteleva perussuomalaisten valtuutettu kehotti "eliminointitehtäviin" Punaista Ristiä kohtaan – tuomittiin käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon

Juvan kunnanvaltuutettu Ano Turtiainen pyrkii eduskuntavaaleissa ehdolle Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

20. kesäkuu 2018

Perussuomalaiset katkaisi suhteensa tukisäätiöön – puoluetoimiston omistus siirtyy puolueelle

Säätiön toiminta oli aiemmin tiukasti yhteydessä perussuomalaisten toimintaan.

19. toukokuu 2018

Halla-aho antaisi Suomen harmaantua Japanin malliin: Jos valtion rahat eivät riitä, kiristetään vyötä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tiukentaisi huomattavasti ulkomaisen työvoiman saatavuusharkintaa ja ottaisi mallia Japanista: väki saa vanheta, robotit ja toiminnan tehostus avuksi.

10. heinäkuu 2017

Satakunnan perussuomalaiset: "Eroamisia todella vähän"

Piirisihteeri Markku Palomäki sanoo, että puolueesta eronneita tai erotettuja on hänen tiedossaan Satakunnassa alle viisi.

15. kesäkuu 2017

Analyysi: Loikkarien uudelle puolueelle voi käydä köpelösti Satakunnassa

Laura Huhtasaari kerännee Satakunnassa suuren kannatuksen, kun taas uuden populistipuolueen jäsenistö voi jäädä kapeaksi ja äänestäjäkunta ohueksi.

12. maaliskuu 2017

Näkökulma: Prinsessatautia ja nuivasuomalaisia

Lauantain puoluevaltuustossa tuli selväksi, että perussuomalaisten iki-pomo-maisterisjätkä Timo Soinilla on pahoja vaikeuksia hyväksyä puolueen luisumista "nuivasuomalaisille", arvioi politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.

Perussuomalaiset kuntavaaleihin arjesta alkavilla teemoilla

Perussuomalaiset tavoittelevat kuntavaaleissa yhteensä tuhatta valtuutettua ja samaa 12,3 prosentin ääniosuutta kuin edellisissä kuntavaaleissa.

10. maaliskuu 2017

Kannatusmittaus: Perussuomalaisten suosio uhkaa romahtaa Soinin kotikunnassa

Vihreät on parantanut asemiaan, mutta kokoomus on yhä Espoon suurin puolue, ilmenee Ylen puoluekannatusmittauksesta.

27. helmikuu 2017

Tampereen perussuomalaiset keskustelevat Kiemungin asemasta illalla

Erottaminen ei vaikuta Terhi Kiemungin työsuhteeseen kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) avustajana.

2. lokakuu 2016

Analyysi: Populismia on käytetty väärin jo vähintään 30 vuotta

Lopputyötään yliopistossa työstänyt Timo Soini (ps.) näki jo 1980-luvulla, kuinka huonosti populismi ja hallitusvastuu sopivat yhteen, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

25. kesäkuu 2016

"EU on aiheuttanut Euroopalle oikeastaan pelkkää kaaosta" – Perussuomalaisten Tynkkynen iloitsee Britannian EU-erosta

Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on laittanut vireille kansalaisaloitteen, joka ajaa Suomeen kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Aloitteen oli allekirjoittanut vajaassa viikossa lauantai-iltaan mennessä jo lähes 10 000 ihmistä.

10. kesäkuu 2016

Poliittisesti kuumin kesäviikonloppu käynnistyy – puolueet vaihtavat puheenjohtajia ja lyövät lukkoon linjauksiaan, Yle näyttää suorana

Kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP päättävät puolueen puheenjohtajasta. Myös keskusta ja perussuomalaiset ovat koolla. Työmarkkinapuolella huomion varastaa Metalliliitto.

7. elokuu 2015

PS:n Tuominen: Media on hajottanut puoluetta jo kymmenen vuotta

Perussuomalaisten puoluehallituksen äänekoskelaisjäsen Marke Tuominen näkee, että puolueen hallitustaival on alkanut vaikeasta tilanteesta huolimatta hyvin.

27. heinäkuu 2015

Irti monikulttuurista? – PS:n puolueohjelma ja Immosen teksti vertailussa

Olli Immosen paatoksellinen retoriikka sai puoluetovereitakin älähtämään, mutta kohukirjoituksen henki on lähellä perussuomalaisten puolueohjelmaa.

2. huhtikuu 2015

Perussuomalaiset valmiita maahanmuuton rajoittamiseen kansallisuuden mukaan

Jos valintaperusteena käytetään kansallisuuksien kustannuksia, perussuomalaiset päästäisivät Suomeen saksalaiset, virolaiset, kiinalaiset ja ruotsalaiset, mutta eivät somalialaisia ja irakilaisia. Puolueen laskelmien mukaan maahanmuuttajista koituu kansantaloudelle vähintään 700 miljoonan euron vuosittainen lasku.

16. maaliskuu 2015

"Eutanasiaa ei tule laillistaa" – Katso, mitä puolueet lupaavat vanhuksille

Yle kävi läpi vaaliohjelmat vanhusten silmin. Paljon on kauniita lauseita, mutta on konkretiaakin.

11. helmikuu 2015

Halla-aho ohjasi kannattajansa vasemmistopoliitikon Facebook-sivuille – ja trolliarmeija hyökkäsi

Helsinkiläinen vasemmistopoliitikko ja kansanedustajaehdokas Veronika Honkasalo kritisoi tiistaina perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa ja kehotti poliitikkoja irtisanoutumaan siitä. Tämän jälkeen Jussi Halla-aho (ps.) kehotti omalla Facebook-sivullaan ihmisiä "irtisanoutumaan" Veronikan seinällä. Pian Honkasalon sivuille alkoi tulvia arvostelevia viestejä, joista osa alitti hyvän maun rajat.

16. lokakuu 2014

Perussuomalaiset ja keskusta tekemässä yhteisen välikysymyksen taloudesta

Puolueiden edukuntaryhmien puheenjohtajat sopivat välikysymyksen tekstistä ja suosittelevat, että välikysymys jätetään yhdessä.

12. syyskuu 2014

Perussuomalaiset avasivat sarjatulen

Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanja käy jo täydellä tohinalla, vaikkeivät puolueaktiivit pyöri vielä toreilla ilmapalloja jakelemassa. Puolueen offensiivi on kuitenkin alkanut jo monella rintamalla ja etulinjaan on ajettu paljon raskasta ja nykyaikaista kalustoa. Tulenjohtaja Matti Putkonen on suunnannut vaaliaseet iskemään harkiten yksilöityihin kohteisiin tarkan suunnitelman mukaisesti, kirjoittaa Timo Seppänen.

4. kesäkuu 2014

Uusi vaalipiiri puolueiden päänvaivana – ehdokasasettelu monimutkainen palapeli

Uusi, suuri Kaakkois-Suomen vaalipiiri on ensi kertaa testissä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Puolueiden piiritoimistoissa vaaleihin suhtaudutaan kuin laboratoriokokeeseen.

10. lokakuu 2013

Perussuomalaiset syyttää muita puolueita Halla-ahon työpaikkakiusaamisesta

Muut puolueet protestoivat Jussi Halla-ahon nimitystä Euroopan neuvoston Suomen valtuuskuntaan. Perussuomalaisten Timo Soini ei niele kritiikkiä.

17. syyskuu 2013

Perussuomalaiset kiistävät Yle Uutisten laskelman puolueen kehysvaihtoehtojen hinnasta

Yle Uutisten jutun pohjana on käytetty perussuomalaisten kehysvastalausetta, jossa puolue listaa omat näkemyksensä ns. hyvinvointi- ja veropaketeista.