"Emme hyväksy sitä, että nykyiset valtapuolueet ajavat vain oman ryhmän omia etuja ja haluavat veronmaksajien kustannuksella perustaa ja säilyttää omia suojatyöpaikkojaan äänestäjien kustannuksella."
Näin perussuomalaisten kansanedustaja ja Lahden kaupunginvaltuutettu Rami Lehto sanoi viime marraskuussa valtuuston kokouksessa.
Lahdessa SDP ja kokoomus ovat vuosikymmeniä olleet kaksi suurinta ryhmittymää valtuustossa. Vaalien jälkeen demarit ja kokoomus ovat jakaneet enemmistönsä turvin luottamuspaikat haluamallaan tavalla.
Kesän 2021 vaalien jälkeen oli toisin. SDP:n ja kokoomuksen yhteinen äänimäärä ei enää riittänytkään enemmistöön ja edessä olivat vaikeat neuvottelut.
Pienet puolueet haistoivat heti tilaisuuden murtaa Lahden ikiaikainen aseveliakseli. Jos perussuomalaiset olisi liittoutunut pienten ryhmien kanssa, olisi niiden yhteinen paikkamäärä noussut valtuustossa enemmistön asemaan. Tosin vain yhdellä, voimasuhteet olisivat olleet pienempien ryhmien hyväksi 30–29.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Monien yllätykseksi perussuomalaiset päätti mennä mukaan SDP:n ja kokoomuksen kanssa kolmen suurimman porukkaan, joka kesän aikana päätti miten luottamuspaikat Lahdessa jaetaan.
Eivätkö perussuomalaiset halunneetkaan muutosta entiseen vallanjakoon?
Lahden perussuomalaisten riveistä vaaleissa läpi menneen Jari Pykäläisen mielestä puolue petti äänestäjänsä.
– Ensimmäistä kertaa olisi ollut mahdollista murtaa kokoomuksen ja demareiden enemmistö. Se oli kuitenkin yksi isoimpia tavoitteita ennen vaaleja, että se akseli murretaan, sanoo Pykäläinen.
Pykäläinen koki perussuomalaisten toiminnan luottamuspaikkaneuvotteluissa omien arvojensa vastaiseksi. Hän päätti jättää puolueen ja loikkasi Pro Lahden riveihin. Vaaleista ei ollut ehtinyt kulua montakaan viikkoa. Loikan jälkeen perussuomalaisilla on yhdeksän valtuutettua ja Pro Lahdella kuusi.
–Moni äänestäjä kokee samalla tavalla kuin itsekin. Lahden perussuomalaiset petti äänestäjät ja myös omat ehdokkaansa.
Tarjolla oli jopa kaupunginhallituksen puheenjohtajuus
Lahden perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jorma Ratia sekä ääniharava ja kansanedustaja Rami Lehto kiistävät pettäneensä äänestäjät. Kun pienryhmät ilmoittivat vaaliliitosta, piti perussuomalaisten tehdä päätös nopeasti.
– Kansa äänesti tietyt puolueet johtoon eikä meillä ollut hirveästi tahtotilaa lähteä vihreitä tai vasemmistoa tukemaan tällaisessä tilanteessa, sanoo Lehto.
Perussuomalaisilla ja Pro Lahdella oli pitkälti samat vaaliteemat. Jari Pykäläisen mukaan yhteistyö Pro Lahden kanssa olisi ollut enemmän kuin järkevää. Perussuomalaiset kokivat kuitenkin pienryhmien painostavan tai kiristävän ehdottomilla vaatimuksillaan. Pienryhmien neuvottelijana toimi Pro Lahden Kalle Aaltonen, jolla on aiemmin mennyt sukset ristiin perususuomalaisten kanssa. Kalle Aaltonen myös kilpailee Rami Lehdon kanssa Lahden äänikuninkuudesta. Lehto ei myönnä, että kyse olisi henkilökemiasta.
– Minä en ole päätöksiä tehnyt kenen kanssa liittoudutaan vaan ryhmä. Minulla on ollut yksi ääni niin kuin kaikilla muillakin valtuustoryhmässä, sanoo Lehto.
Jorma Ratian mukaan ideologiset erot pienpuolueisiin olivat suuret. Myös Ratiaa häiritsi myös pienryhmien ehdottomuus: "ottakaa tai jättäkää".
Toisaalta liitto pienryhmien kanssa olisi voinut tuoda perussuomalaisille parempia luottamuspaikkoja. Jos perussuomalaisten ja pienryhmien liitto olisi syntynyt, olisi perussuomalaiset ryhmän suurimpana voinut saada kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden. Nyt lopputulemana perussuomalaisilla on kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajuus ja Pro Lahden Kalle Aaltosella 1. varapuheenjohtajuus.
Tekivätkö perussuomalaiset virhearvioinnin?
– Aina voi tehdä jälkiarviointia, mutta minusta se ei ollut virhe – se oli sen hetkisen tilanteen ratkaisu, toteaa Ratia.
Lahden perussuomalaisten hallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen ja varapuheenjohtaja Päivi Granlund eivät osaa sanoa, mitä hyötyä perussuomalaisille oli liittoutua SDP:n ja kokoomuksen kanssa. Salminen sanoo, ettei ollut edes neuvotteluissa itse mukana.
Kolmasosa valtuustoryhmästä entisiä kokoomuslaisia
Kolme perussuomalaisten yhdeksästä valtuutetusta on entisiä kokoomuslaisia. Jorma Ratia lähti kokoomuksen valtuustoryhmästä 2019 ja perusti oman Lahti Ensin -ryhmänsä. Perussuomalaisten ryhmään hän liittyi vuosi sitten.
Ratia ei näe suurta ideologista eroa kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä.
– Kuntapolitiikka eroaa paljon valtakunnan politiikasta. Me voimme kiistellä muutamasta päivähoitopaikasta tai varhaiskasvatuksesta, mutta periaatteessa me sovellamme sitä, mitä meille annetaan eli eduskunnan lainsäädäntöä.
Ratian mielestä Lahden perussuomalaisiin mahtuu yhä hyvin taustoiltaan erilaiset ihmiset.
– Ei tässä kukaan ole kultalusikka suussa syntynyt.
Rami Lehdon mielestä perussuomalaisten valtuustoryhmässä ei ole mitään erityistä kokoomussiipeä.
– Kaikki ovat perussuomalaisten jäseniä ja tätä työtä tehdään puolueen arvojen mukaan. Ei ole kokoomussiipeä eikä vasemmistosiipeä – asioiden mukaan mennään.
Luottamuspaikkaneuvottelut on saatu Lahdessa päätökseen ja tekniset vaaliliitot on purettu. Rami Lehdon mukaan perussuomalaiset on valmis tekemään yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa, jos asiakysymyksistä ollaan samaa mieltä.
Lue lisää:
Lahden valtuusto aloitti poikkeuksellisen kireissä tunnelmissa – muut syyttävät kolmea isointa puoluetta epäreilusta vallan kahmimisesta