Perussuomalaisten mielestä Yle Uutiset on tulkinnut väärin puoleen vaihtoehtoa valtiontalouden kehyksistä. Yle Uutisten julkaistua uutisen perussuomalaisten talouslinjausten vaikutuksista puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner julkaisi oman tiedotteensa, jossa hän toteaa Ylen uutisoineen virheellisesti perussuomalaisten vaihtoehdosta.

Perussuomaalaisten kritiikki kohdistuu tapaan, jolla jutussa on tulkittu valtionosuuslaskelmia. Lisäksi puolue kritisoi veropakettiin liittyvää uutisointia.

Yle Uutisten jutun pohjana on käytetty perussuomalaisten kehysvastalausetta, jossa puolue listaa omat näkemyksensä Suomen talouden kuntoon saattamisesta kehyskaudelle 2014–2017.

Alla ovat perussuomalaisten näkemykset, joista voit päätellä itse, mitä puolue esittää. Alla ovat sanatarkat lainaukset perussuomalaisten kehysvastalauseesta, jossa se vastustaa kuntien valtionosuusleikkauksia ja esittelee oman veromallinsa.

Hyvinvointipaketti

Perussuomalaisten mielestä kuntien valtionosuuksia pitää lisätä, ei leikata. Hallituskauden aikana kunnat menettävät yli 3,8 miljardia euroa peruspalvelujen turvaamiseksi tarkoitettuja rahoja valtionosuuksiin kohdistuvien leikkausten takia. Tämä ei lupaa hyvää perusterveydenhuollolle, jonka rahoitus on jo muutenkin jäänyt huomattavasti jälkeen muusta terveydenhuollosta viimeisten vuosien aikana. Myös matka- ja lääkekorvaukset ovat olleet hallituksen leikkurissa, ja lisäsäästöjä sairausvakuutuksesta maksettavista korvauksista tehdään vielä 50 miljoonan euron edestä. Nämä leikkaukset ovat omiaan lisäämään terveyseroja entisestään, sillä köyhimmät ovat riippuvaisia julkisista terveyspalveluista ja sairausvakuutuksesta maksettavista korvauksista. Siksi Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä näitä leikkauksia.

Perussuomalaiset eivät näin ollen voi mitenkään hyväksyä kuntien valtionosuuksien lisäleikkauksia ja olisimme valmiita panostamaan kuntien valtionosuuksiin vuositasolla 300 miljoonaa euroa hallitusta enemmän.

Veropaketti

Veropaketissamme olisimme valmiita vastaamme muiden maiden aloittamaan yhteisöverokilpailuun laskemalla sen samalle 22 prosentin tasolle kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Tämän lisäksi tukisimme erityisesti pk-yritysten kasvua ja työllistämismahdollisuuksia nostamalla alv:n alaisen toiminnan alarajaa nykyisestä 8 500 eurosta 20 000 euroon, toteuttamalla työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yritysverotuksen sekä nostamalla kotitalousvähennyksen vähennyskelpoisen työkorvauksen määrää 45 prosentista takaisin 60 prosenttiin. Investointien kannustamiseksi tilanteessa jossa yritysten näkymät ovat epävarmat, olisimme valmiita palauttamaan investointivarauksen. Säilyttäisimme myös kilometrikorvaukset vuoden 2012 tasolla. Osan edellä mainitusta yhteensä yli 800 miljoonan euron veroalesta rahoittaisimme leikkaamalla tehottomia yritystukia 200 miljoonalla eurolla.