Perussuomalaisten Jari Lindström sanoi eduskunnan budjettikeskustelussa, että mikäli hallitus olisi myöntänyt 50 miljoonan euron pääomalainan STX:lle viime joulukuussa Rauman telakka olisi voitu säästää.
Lindströmin mukaan perussuomalaiset olisivat toimineet toisin kuin hallitus ja myöntäneet pääomalainan. Urpilainen tyrmäsi perussuomalaisten tulkinnan.
- Tämä väite ei kyllä pidä paikkaansa. Ja se on hyvä sen takia tässä yhteydessä todeta, ettei väärä väite myöskään jää elämään historiankirjoihin.
Urpilainen korosti, että telakkayhtiö STX:n taloudelliset ongelmat ovat erittäin suuria eikä yhtiö ole kyennyt investoimaan Turun eikä Rauman telakoille.
- Näitä taloudellisia ongelmia ei olisi voitu voittaa tällä pääomalainalla, joka osoittautui myös lainvastaiseksi ja mahdottomaksi, korosti Urpilainen.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) puolustautui jo maanantaina väiitteiltä, joiden mukaan valtion olisi pitänyt estää Rauman telakan alasajo. Vapaavuoren mukaan kaupallista yhtiötä ei voida ylläpitää veronmaksajien rahoilla.