Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–100 / 195

7. toukokuu 2026

Argentiina jäljittää hanta­virusepidemian alkuperää – ilmaston­muutoksen uskotaan lisänneen tartuntojen määrää

Hantavirus­­epidemiasta kärsivä hollantilais­risteilijä on matkalla Kanarialle. WHO rauhoittelee huolia uudesta pandemiasta.

2. lokakuu 2025

Trump päästi rokotekriitikot päättämään rokotteista – lääkäreitä hirvittää

Donald Trump esitti viime viikolla outoja väitteitä autismin syistä. Trumpin ja terveys­ministeri Robert Kennedyn toimet ovat johtaneet lääketieteen politisointiin USA:ssa.

8. syyskuu 2025

Florida aikoo luopua rokotepakosta – Trumpkin ihmeissään

Florida on tähän asti edellyttänyt koululaisilta muun muassa polio- ja tuhkarokko­rokotuksia. Jopa presidentti Donald Trump toppuuttelee aietta.

30. elokuu 2025

Terveysministeri Kennedyn yhteenotto USA:n tautientorjuntaviraston kanssa herättää pelkoja rokotteiden tulevaisuudesta

USA:n terveysministeri Robert Kennedy Jr. on vuosia ollut tunnettu rokotevastaisista mielipiteistään. Tällä viikolla hän ajautui ilmiriitaan terveysviraston johdon kanssa.

29. tammikuu 2025

Trumpin ehdokas terveysministeriksi joutui selittelemään rokoteväitteitään – puhe keskeytyi mielenosoittajien huuteluun

Robert F. Kennedy nuorempi vastasi keskiviikkona maan senaatin talousvaliokunnalle muun muassa rokotevastaisista lausunnoistaan ja salaliittoteorioiden levittämisestä.

15. marraskuu 2024

Tällainen on Robert F. Kennedy Jr. – luonnon­suojelun sankarista tuli rokote­vastustaja ja Trumpin kumppani

Yhdysvaltain terveysministeriksi on nousemassa kiivas rokotekriitikko.

20. elokuu 2022

Suomessa ei vielä ole tarvetta antaa neljänsiä koronarokotusannoksia perusterveille alle 60-vuotiaille, arvioivat asiantuntijat

THL:n asiantuntijan mukaan uusia suosituksia neljänsien annosten laajentamisesta annetaan elokuun aikana. Suosituksiin vaikuttavat myös varianttiräätälöidyt rokotteet, joista odotetaan lisätietoja syksyllä.

Polio leviää New Yorkissa – suomalaisasiantuntija: Tauti on ollut poissa niin pitkään, että sen vakavuus unohtuu

Polio on saatu lähes nujerrettua maailmasta, mutta aika ajoin tauti jyllää paikallisissa ”taskuissa”. Syynä on muun muassa rokotevastaisuus ja se, että taudin vakavuus on ainakin länsimaissa päässyt unohtumaan.

17. maaliskuu 2022

Koronapotilaat ahdingossa pommitetussa Harkovassa – sairaalassa varaudutaan myös kemiallisiin aseisiin

Harkovalaisen sairaalan lääkärit voivat joutuvat päättämään, siirretäänkö teho-osaston koronapotilaat pommisuojaan kun hälytys tulee. Sairaalassa varaudutaan myös kemiallisten aseiden käyttöön.

3. helmikuu 2022

Korona löysi tiensä Tongaan – viruksen epäillään saapuneen syrjäiseen saaristovaltioon avustuslaivojen mukana

YK on varoittanut, että koronaviruksen leviämisellä voi olla kohtalokkaat seuraukset tulivuorenpurkauksesta ja tsunamista toipuvalle Tongalle.

28. tammikuu 2022

Kiina teki peräaukosta otettavia koronatestejä myös amerikkalaisille diplomaateille – nyt olympiaurheilijat testataan nielun ja suun kautta

Suomen ulkoministeriön tiedossa ei ole tapauksia, joissa suomalaisiin tai EU-diplomaatteihin olisi kohdistunut anaalitestejä Kiinassa.

11. tammikuu 2022

Suomalaisurheilijoita ja taustahenkilöitä on luopunut olympiatavoitteesta rokottamattomuuden takia – eri maiden rokotusvaatimukset vaihtelevat

Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtosen mukaan suurin osa joukkueesta päätyi ottamaan rokotuksen. Kaikki maat eivät rokotusta vaadi.

4. tammikuu 2022

Yhdysvalloissa kirjattiin ennätysmäiset yli miljoona koronatartuntaa päivässä – pandemia uhkaa taas kouluvuotta

Kyseessä on suurin pandemian aikana kirjattu luku päivässä. Nopeasti lisääntyvät tartunnat sekoittavat yhteiskunnan toimintaa. Pandemia uhkaa jälleen rikkoa koulujen arjen.

31. joulukuu 2021

Valheenpaljastaja: Tällaista väärää tietoa levitettiin vuonna 2021 – katso, menitkö lankaan

Valheenpaljastajan perinteinen vuosikatsaus on väkisinkin koronapandemian leimaama, kuten vuoden 2020 lopussakin. Vuonna 2021 misinformaatio painottui koronarokotteisiin.

17. joulukuu 2021

Yhdysvalloissa voi jatkossa tilata aborttipillerin postitse aina, ei pelkästään koronapandemian aikana

Aiemmin pilleri piti hakea henkilökohtaisesti esimerkiksi terveysklinikalta tai sairaalasta.

1. joulukuu 2021

USA:ssa asiantuntijapaneeli suosittelee Merckin koronaviruspillerin käyttöä korkean riskin potilaille – Euroopassa lääke on jo hätäkäytössä

Tuki lääkkeelle meni Yhdysvaltojen paneelissa niukasti läpi. Merckin pillerin on osoitettu vähentävän sairaalahoitoa ja kuolemantapauksia ihmisillä, joilla on suuri riski saada vakava koronatartunta.

29. marraskuu 2021

Kun piikki pelottaa niin, että pyörryttää ja oksettaa – osa voi jättää koronarokotteen ottamatta piikkikammon takia, arvioi psykiatrian professori

Hoitajat kohtaavat piikkikammoisia päivittäin rokotusasemilla. Useimmin piikkiä pelkäävät nuoret yli 20-vuotiaat. Psykoterapeutti vinkkaa, miten pelon voi selättää.

19. marraskuu 2021

Tutkijan yllättävä löytö: WHO erehtyi ensimmäisestä tunnetusta koronatapauksesta – “potilas nolla” olikin wuhanilaisen kalatorin myyjä

Science-lehdessä julkaistun tuoreen selvityksen mukaan ensimmäinen tunnettu koronatapaus olikin Huananin kalatorin myyjä. Tutkijan mukaan tämä tukee teoriaa, että pandemia sai alkunsa eläintorilta laboratorion sijaan.

11. marraskuu 2021

Koronapassia saatetaan edellyttää pian muillakin kuin terveysalan työpaikoilla – katso tästä perusteet vaatia passia

Koronapassi on ollut ravintoloissa vaihtoehtona alueellisille koronarajoituksille. Nyt hallitus pohtii, voisiko passia käyttää ilman alueellisia rajoituksia tai työpaikoilla.

18. lokakuu 2021

USA:n entinen ulkoministeri Colin Powell on kuollut – sotasankariksi ylistetty kenraali menehtyi koronaan

Yhdysvaltain ensimmäinen afroamerikkalainen ulkoministeri Colin Powell kuoli 84-vuotiaana koronan jälkiseuraamuksiin. Perheen mukaan Powell oli saanut molemmat koronarokotteet, mutta hän sairasti plasmasolusyöpää.

13. lokakuu 2021

Kaakkois-Aasia avaa hiljalleen ovia turisteille – Phuketin lomasaarella vieraillut muutamassa kuukaudessa jo yli 40 000 rokotettua lomailijaa

Koronapandemian takia asetetut rajoitukset iskivät ison loven suosittujen matkailukohteiden talouteen.

18. syyskuu 2021

Pitkästä aikaa pääsee teatteriin, ja tarjolla on harvinaisen kiinnostavia ensi-iltoja – poimimme syksyn tarjonnasta 7 tärppiä

Yleisön määrä on yhä rajoitettu suuressa osassa maata koronapandemian takia, mutta teatteriin kuitenkin pääsee taas – ainakin jos toimii nopeasti lippuluukulla. Alkavan kauden ohjelmistossa on monta harvinaista herkkua.

4. syyskuu 2021

Tällaisia kuvia koronasta emme ole tottuneet Suomessa näkemään – New York Timesin kuvajournalisti: maailmalla kärsimystä ei peitellä

New York Timesissa työskentelevä kuvatoimittaja Mikko Takkunen tietää, miltä koronapandemia näyttää uutiskuvissa eri puolilla maailmaa. Suomessa kuvat ovat olleet kliinisiä. Monissa muissa maissa kärsimys on näytetty lähempää.

26. elokuu 2021

Testataanko kaksi kertaa rokotettuja kohta lainkaan, kun vain harva sairastuu? Pirkanmaa lopetti jo, THL:n Salminen: Syysflunssassa voi pysyä kotona

Suomessa käytössä olevat koronarokotteet ovat osoittautuneet huipputehokkaiksi. Varo- ja rajoitustoimia tullaan todennäköisesti purkamaan mittavasti vuoden loppuun mennessä.

24. elokuu 2021

Minnesotassa asuvien Kerästen lapset saivat koronarokotteen jo viime keväänä heti, kun se oli mahdollista – "Se on velvollisuutemme"

Yli 12-vuotiaita on Yhdysvalloissa rokotettu jo toukokuusta saakka. Vuodenvaihteessa aletaan todennäköisesti rokottaa myös alle 12-vuotiaita. Liisa ja Matthew Keränen aikovat rokotuttaa myös nuorimmat lapsensa heti, kun se tulee mahdolliseksi.

6. elokuu 2021

Ulkomailla saa rahaa, kannabista ja olutta rokotusta vastaan – Yle kysyi tutkijoilta ja THL:ltä, miten rokotuspalkkio toimisi Suomessa

Suomessa rokottautumisesta ei ole maksettu kansalaisille. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ei innostu taloudellisista kannustimista myöskään koronarokotteiden yhteydessä.

30. heinäkuu 2021

USA:n terveysviranomaiset: Deltamuunnos leviää helpommin kuin flunssa ja aiheuttaa vakavamman taudin

Yhdysvallat on muuttanut maskisuositustaan. Kun aiemmin sanottiin, ettei rokotettujen tarvitse enää käyttää kasvomaskia, nyt sitä taas suositellaan.

Rokoteturistit tavoittelevat uutta amerikkalaista unelmaa – varakkaat matkustavat Yhdysvaltoihin suojautumaan koronalta

Rokotukset etenevät Latinalaisessa Amerikassa hitaasti. Varakkaat saapuvat "rokotepakettimatkoille" Yhdysvaltoihin, mutta muut joutuvat odottamaan kotimaissaan pitkissä rokotusjonoissa.

9. heinäkuu 2021

Yhdysvalloissa koronarokote on pelastanut satojen tuhansien hengen – koronaan kuolleet ovat nyt lähes yksinomaa rokottamattomia

Koronarokote on Yhdysvalloissa estänyt jopa 270 000 ihmisen kuoleman, selviää Yalen yliopiston tutkimuksesta. Maan tartuntatautiviraston mukaan viime kuukausina koronaan on kuollut lähes ainoastaan rokottamattomia.

29. kesäkuu 2021

Osa suomalaisista voi saada kolmannen koronarokotuksen – ensin tutkitaan, kauanko immuunivaste säilyy

Kaksi rokotuskertaa suojaa tutkimusten mukaan koronan vakavalta tautimuodolta hyvin. Suomessa selvitellään, tulisiko osalle riskiryhmiin kuuluvista antaa vielä toinen tehosterokote.

26. kesäkuu 2021

Kirjeenvaihtajalta: Chauvinin tuomio synkensi entisestään Yhdysvaltain poliisin koronavuotta

Yhdysvaltain poliisi tarvitsee yhtenäistä koulutusta ja PR-kampanjan maineensa parantamiseksi. Sillä ei olisi varaa enää yhteenkään uuteen Chauvinin kaltaiseen tapaukseen, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

11. kesäkuu 2021

Immunologian professori varoittaa tulevasta influenssa-aallosta – tauti voi pyyhkäistä tavallista rajummin, koska vastustuskykymme on heikentynyt

Influenssa on lähes kadonnut keskuudestamme koronatoimien takia. Jos ja kun korona taltutetaan, edessä voi olla poikkeuksellisen raju influenssa-aalto. Etenkin riskiryhmien suojaaminen taudilta on tärkeää.

2. kesäkuu 2021

70 prosentin rokotuskattavuus saavutetaan Suomessa kesäkuussa, mutta laumasuojaan se tuskin riittää

Koronaviruksen vastainen laumasuoja on edelleen liikkuva maali, jonka saavutettavuus riippuu tällä hetkellä muun muassa virusmuunnosten leviämisestä ja muun maailman rokotustahdista.

30. toukokuu 2021

Jani Kaaron kolumni: Entäpä jos koronavirus onkin laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?

Median ei pidä pelätä salaliittoteoreetikoksi leimautumista raportoidessaan koronaviruksen alkuperää koskevista epäselvyyksistä. Jos Kiina salailee laboratoriokarkulaista, totuus on saatava selville, kirjoittaa Kaaro.

9. toukokuu 2021

Yhdysvalloissa osavaltiot tilaavat enää murto-osan tarjotuista koronarokotteista – ihmisten pääsyä rokotukseen autetaan kaikin keinoin

Koronarokotteiden valtava ylitarjonta Yhdysvalloissa tuo esiin maailman suuren epätasa-arvon. Köyhät maat saavat vain murto-osan tuotetuista rokotteista.

6. toukokuu 2021

Luvassa rahaa ja olutta – Yhdysvalloissa yritetään maanitella palkkioilla rokotekielteisiä ottamaan piikin

Yli puolet Yhdysvaltain aikuisväestöstä on saanut vähintään yhden koronarokoteannoksen. Viime viikkoina rokotetahti on kuitenkin hidastunut. Joissain osavaltioissa ihmisiä houkutellaan jo erilaisin palkkioin rokotettavaksi. Tarjolla on esimerkiksi olutlahjakortteja ja riihikuivaa rahaa.

3. toukokuu 2021

Intian valtapuolue BJP hävisi vaalit merkittävässä osavaltiossa, koronan arvellaan syöneen kannatusta

Intiassa on äänestetty viimeisen kuukauden aikana osavaltiovaaleissa, joiden on arvioitu olevan osasyy maan koronatilanteen heikentymiseen. Osa intialaisista on myös kritisoinut sitä, että vaalit järjestettiin pahan koronakriisin keskellä.

11. huhtikuu 2021

NYT: Venäjällä todellisuudessa korkeampi koronakuolemien määrä kuin maa on ilmoittanut

The New York Times haastaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin sanoman, jonka mukaan Venäjä on selviytynyt hyvin koronaepidemiasta.

31. maaliskuu 2021

Kuuba kiirehtii itse kehittämiään koronarokotteita käyttöön – lääkintähenkilökuntaa rokotetaan jo Havannassa

Jos rokote on toimiva, Kuuba on ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana kehittänyt oman koronarokotteen.

30. maaliskuu 2021

CDC: Modernan ja Pfizer-Biontechin rokotteet erittäin tehokkaita koronavirustartuntojen estämisessä – Tartuntamäärät nousussa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n johtajan Rochelle Walenskyn mukaan Yhdysvaltoja "uhkaa tuho".

25. maaliskuu 2021

Koronarajoitukset, työpaikat, oma terveys – Näihin kysymyksiin Bidenilta kaivataan nyt vastausta

Joe Biden pitää ensimmäisen Valkoisen talon tiedotustilaisuutensa Suomen aikaa torstai-iltana.

23. maaliskuu 2021

Näistä syistä USA ja Britannia ovat viikkoja edellä EU:n rokotusohjelmaa – Ylen grafiikka esittää rokotusten edistymisen ympäri maailmaa

EU ja Britannia käyvät ankaraa kiistaa siitä, pitääkö unionin alueelta toimittaa Astra Zenecan rokotteita Britanniaan.

19. maaliskuu 2021

Näin rokotteista tuli suurvaltapolitiikan väline – USA lupaa miljardi annosta Aasian köyhille, Kiinan ja Venäjän rokotteet suosittuja kehittyvissä maissa

Länsimaiden rokotenationalismi on avannut oven Kiinan ja Venäjän rokotediplomatialle.

16. maaliskuu 2021

Maailmalla suuri osa koronakuolemista jää yhä piiloon – Grafiikat näyttävät, miten kuolleisuus on pandemian aikana kehittynyt

Uuden tutkimuksen mukaan koronaan liittyviä kuolemia olisi ainakin 4,2 miljoonaa, joista 1,6 miljoonaa puuttuu tilastoista.

12. maaliskuu 2021

USA:ssa valmistetut miljoonat Astra Zenecan rokoteannokset odottavat käyttölupaa varastossa – Bidenin hallinto ei salli lähettämistä EU:lle

Astra Zenecan rokotetta ei vielä ole hyväksytty käyttöön Yhdysvalloissa.

Eurooppa-kirje: EU:n rokoterintama rakoilee – katseet kääntyvät Venäjälle, Kiinaan ja Israeliin

Saat olennaiset jutut Euroopasta kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

5. maaliskuu 2021

Astra Zeneca yritti myydä Italiassa pullotettuja koronarokotteita Australiaan – Italian hallitus puuttui peliin ja esti rokotteiden viennin maasta

Taustalla on EU:n ja Astra Zenecan kiista rokotteiden toimituksista EU-maille.

3. maaliskuu 2021

Tuli immuniteetti piikistä tai taudista, se suojannee ainakin lähes vuoden ja myös brittivarianttia vastaan – silti Suomessakin on todettu muutama “kahdesti positiivinen”

Taudin tai rokotteen tuoma suoja näyttäisi tepsivän myös koronaviruksen brittivarianttia vastaan. Brasiliassa leviävän virusmuunnoksen on todettu tartuttaneen jo kertaalleen koronaviruksen sairastaneita.

1. maaliskuu 2021

Koronarokotteiden tuotanto-ongelmat piinaavat edelleen Eurooppaa – Tšekki ja Unkari paikkaavat rokotepulaa venäläisellä Sputnik-rokotteella

Koronarokotukset etenevät hitaasti, ja paineet prosessin vauhdittamiseksi kasvavat. Jopa huijarifirmat ovat lähestyneet EU-maita.

28. helmikuu 2021

Yhdysvalloissa kolmas koronarokote sai käyttöluvan – Johnson & Johnsonin rokote annetaan yhdellä pistoksella

Rokote annetaan yhdellä pistoksella ja se säilyy jääkaappilämmössä, mikä tekee sen jakelusta helpompaa.

25. helmikuu 2021

NYT: New Yorkissa leviää uusi huolestuttava koronavirusmuunnos

Muunnoksen kerrotaan olevan mahdollisesti aiempia versioita vastustuskykyisempi kehitetyille rokotteille.

6. helmikuu 2021

Saitko jo koronapiikin tai onko sinun vuorosi pian? – Katso miten rokotteet toimivat ihmisessä ja miten niitä on testattu

Suomessa torjutaan koronavirusta useiden eri valmistajien rokotteilla. Ne kaikki perustuvat pohjimmiltaan samaan toimintamekanismiin.

1. helmikuu 2021

Korona on sairastuttanut myös eläimiä lumileopardeista fretteihin – jos lemmikkikodissasi on koronaa, huomioi ainakin nämä varotoimet

Lemmikkitartuntoja on tapahtunut varsin vähän, mutta koronapotilaiden on syytä seurata oireita eläimissään.

28. tammikuu 2021

Missä koronarokotteiden valmistuksessa mennään ja keitä maailmalla on rokotettu? Lue vastaukset kuuteen kysymykseen

Epävarmuus rokotustahdista herättää länsimaissa nurinaa. Yli kaksi kolmasosaa maista ei kuitenkaan ole päässyt edes aloittamaan rokotuksia.

23. tammikuu 2021

Kuvat parkkihalliin ajetuista kansalliskaartilaisista kuohuttavat USA:ssa – viranomaislähteen mukaan 100–200 sotilaalla koronatartunta

Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, kuka määräsi parkkihallin nukkumapaikaksi kansalliskaartin sotilaille.

18. tammikuu 2021

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Lääketeollisuus rahastaa rokotteilla ja vaikeuttaa epidemioiden ehkäisyä

Koronaviruksen leviäminen olisi voitu pysäyttää Kiinaan, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

11. tammikuu 2021

Kuva piikikkäästä koronaviruksesta on kaikille tuttu – mutta virheellinen, sillä tutkijat tekivät sen kiireessä väärin ja sitten se lähti leviämään

Kiireellä julkaistussa ensimmäisessa havainnekuvassa on yksi proteiini liikaa. Virheellisiä kuvia käytetään edelleen.

2. tammikuu 2021

Israel on maailman nopein rokottaja – jo yli kymmenesosa väestöstä saanut ensi piikin

Palestiinalaisalueilla rokotuksia ei ole vielä aloitettu.

28. joulukuu 2020

Kiinassa koronavirustilanteesta raportoinut toimittaja sai neljän vuoden vankeustuomion – Arvosteli hallintoa ja kertoi wuhanilaisten kärsimyksistä

Kansalaisjournalisti Zhang Zhan on ollut pidätettynä toukokuusta asti.

Trump allekirjoitti koronaelvytyspaketin – Lakialoite uhkasi kaatua Trumpin vastustukseen ja miljoonat amerikkalaiset olivat jäädä ilman tukia

Trumpin allekirjoittaman elvytyspaketin myötä hallintoa tiistaina uhannut sulkeminen peruuntuu.

23. joulukuu 2020

“He väittävät pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäävät Nooan arkkiin ensimmäisinä” – etuilu rokotejonossa raivostuttaa yhdysvaltalaista hoitajaa

Yhdysvalloissa yli 600 000 on saanut koronarokotteen ensimmäisen pistoksen. Ylen jututtamat hoitajat näkevät ensi kertaa valoa tunnelin päässä.

22. joulukuu 2020

Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden: Tuon uuden ison pelastuspaketin koronan torjumiseksi heti kauteni alussa

Bidenin lupasi myös seurauksia valtavasta kyberhyökkäyksestä. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan hyökkäyksen takana on Venäjä.

21. joulukuu 2020

Kiina pääsi eroon koronapiinasta ilman laajaa rokottamista – tässä neljä syytä, miten se on mahdollista

Kiinassa ei ole tullut toista koronavirusaaltoa. Miksi näin, ja toimisivatko samat keinot meillä? Lue vastaukset.

18. joulukuu 2020

Balkanilla salaliittoteoriat leviävät ja rokotteiden vastustajat valmistautuvat taisteluun koronarokotteita vastaan

Koronan sairastanut serbialainen tennistähti Novak Djoković kuuluu epäilijöihin.

Yhdysvallat hyväksymässä toisenkin koronarokotteen – lue viisi kysymystä ja vastausta rokotusten tilanteesta eri maissa

EU-maissa aloitetaan rokotukset heti joulun jälkeen, jos luvat tulevat.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston asiantuntijapaneeli suosittelee Modernan koronarokotteelle käyttölupaa – Virallinen päätös luultavasti perjantaina

Miljoonia annoksia rokotetta voi lähteä liikkeelle jo viikonloppuna, jos hyväksyntä annetaan.

13. joulukuu 2020

Koronaihme Sudanin leireillä: Etiopiasta paenneilla ei ole ollut tartuntoja – perheistään eroon joutuneet pakolaiset etsivät omaisiaan rajalla

Pakolaisten tulon vauhti on yllättänyt avustusjärjestöt. YK luonnehtii joukkopakoa Etiopian pahimmaksi kahteen vuosikymmeneen.

12. joulukuu 2020

Britannian konttisatamat ruuhkautuivat pahoin: Korona, joulusesonki ja brexitiin varautuminen sekoittavat konttiliikennettä

Autonvalmistaja Honda joutui keskeyttämään tuotantonsa Britannian tehtaalla.

8. joulukuu 2020

Francis Ford Coppola saapui Suomeen – Kummisetä-elokuvien ohjaaja Ylen haastattelussa: "Hyvään elämään tarvitaan onnistumisia ja epäonnistumisia"

81-vuotias elokuvaohjaaja kertoo Ylen haastattelussa, miksi hän haluaa tavata suomalaisia elokuvaopiskelijoita myös korona-aikana.

3. joulukuu 2020

Yhdysvaltojen ex-presidentit tarjoutuivat ottamaan koronarokotteen kameroiden edessä – koronakuolemissa ja sairaalapotilaissa synkkiä ennätyksiä

Entiset presidentit Obama, Bush ja Clinton haluavat edistää luottamusta koronarokotteeseen.

2. joulukuu 2020

Korona kasvatti kitaroiden kysyntää "räjähdysmäisesti" – kotoilu sai monet aloittamaan soittamisen

F-musiikki kertoo kitaramyynnin vilkastuneen aloittelijoiden keskuudessa.

26. marraskuu 2020

Yhdysvalloissa on tänään kiitospäivä, ja iso osa juhlii sitä koronan takia perhepiirissä – etenkään Trumpin kannatusalueilla osa ei suosituksista piittaa

Yhdysvaltain koronatilanne ja viranomaisten varoitukset saavat enemmistön pysyttelemään tänään kotona.

23. marraskuu 2020

Tässäkö ratkaisu korona-ajan matkailuun? Kiina ehdottaa terveystietojen tallentamista QR-koodeihin – ihmisoikeusjärjestö varoittaa riskeistä

Matkustamista vaikeuttaa erityisesti monenkirjava sääntöviidakko eri maissa.

21. marraskuu 2020

G20-maat kokoontuivat koronan varjostamaan etähuippukokoukseen, aiheena muun muassa rokotteet – Trump puhui ja lähti pelaamaan golfia

Pfizer ja Biontech hakevat Yhdysvalloissa hätälupaa koronarokotteelle, Moderna suunnittelee samaa.

14. marraskuu 2020

Trumpin hallinnossa jylläävä koronarypäs iskenyt rajusti myös salaiseen palveluun

Yli 130 salaisen palvelun jäsentä on saanut tartunnan tai joutunut karanteeniin, kertoo Washington Post -lehti.

2. marraskuu 2020

Kyselytutkimus: Yhdysvaltalaiset pettyneitä koronakriisin hoitoon – talous edelleen äänestäjien silmissä tärkein vaaliteema

Suomalaisyrityksen kyselyn perusteella yli 60 prosenttia yhdysvaltalaisista suhtautuu kielteisesti hallinnon tapaan hoitaa koronakriisiä.

28. lokakuu 2020

Koronapotilaat täyttävät Euroopan sairaaloita: tehohoitopaikoista uhkaa tulla pula eikä sairaille riitä hoitajia

Koronatartuntojen määrän kasvu on Euroopassa ollut viime ajat maailman nopeinta.

23. lokakuu 2020

Pohjois-Korea: Kiinasta tuulen mukana kantautuva pöly on koronariski – kansalaiset käskettiin pysyttelemään sisätiloissa

Kiinasta Korean niemimaalle ulottuvat pölypilvet ovat yleisiä. Tieteellinen yhteisö ei ole löytänyt todisteita koronan leviämisestä pölyn mukana.

21. lokakuu 2020

Yhdysvalloissa ei tullut sopua koronaviruksen elvytyspaketista – neuvottelut jatkuvat keskiviikkona

Valkoisen talon kansliapäällikön mukaan osapuolet kuitenkin lähenivät toisiaan.

19. lokakuu 2020

Koronatilannetta pihtiotteessaan pitävän Kiinan talous kasvaa – maa kirii jo kohti pandemiaa edeltävää vauhtia

Kiinalaiset ovat jo palanneet ostoskeskuksiin, ravintoloihin ja kotimaan matkakohteisiin.

16. lokakuu 2020

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on tulossa ennakkoäänestyksen ennätysvuosi: jo yli 80 miljoonaa aikeissa äänestää ennen vaalipäivää

Koronapandemia ajaa yhdysvaltalaisia äänestämään ennakkoon presidentti Trumpin vaalivilppisyytöksistä huolimatta.

14. lokakuu 2020

Pelkoja koronasta, vilpistä ja vastustajan saamasta edusta – Mitä kuohunta USA:n postiäänestyksen ympärillä tarkoittaa?

Koronaepidemian takia jopa kolme neljäsosaa äänioikeutetuista saa tänä vuonna halutessaan äänestää postitse.

12. lokakuu 2020

USA:n presidentinvaaleihin on aikaa kolme viikkoa – Biden johtaa selvästi, koronasta toipuva Trump kosiskelee yleisöä kampanjatilaisuuksissa

Päivitämme Yhdysvaltain presidenttivaalitaistelun mielipidemittausten luvut aina maanantaisin marraskuun 3. päivän vaaleihin asti.

10. lokakuu 2020

Koronasta toipuva Trump kertoi voivansa hyvin ja korosti puheessaan poliisien työn tärkeyttä – Lääkärin mukaan Trump ei ole enää tartuntariski muille

Voit katsoa presidentin esiintymisen klikkaamalla kuvaa.

8. lokakuu 2020

Varapresidenttiehdokkaiden kohtaamisessa Pence toisteli monia Trumpin väitteitä, mutta Harriskaan ei selvinnyt faktantarkastuksesta puhtain paperein

Debatin keskiössä oli koronapandemia ja siihen liittyivät myös monet väärät väitteet.

7. lokakuu 2020

Nämä neljä virhettä Trump teki, kun korona alkoi levitä Valkoisessa talossa – ja näin sairastuminen voi ratkaista vaalit

Ei ole lainkaan selvää, että presidentti Donald Trump olisi vielä selvinnyt taudista.

6. lokakuu 2020

Trumpin koronavirustartunta nosti hänen lääkärinsä valokeilaan – mutta kuka on Sean Conley?

Conley on herättänyt hämmennystä optimistisilla ja osin muiden tietojen kanssa ristiriitaisilla kommenteillaan presidentin tilasta.

3. lokakuu 2020

"Kyllä se virkamiehen A-studiossa kertoma viesti on aika kaukana nuorten arjesta" – sen sijaan somevaikuttajaa nuoret kuuntelevat koronassakin

Lähes puolet somevaikuttajien seuraajista sanoo muuttaneensa koronakäyttäytymistä heidän esimerkkinsä ansiosta.

Mistä Trump sai viruksen ja onko hän voinut levittää sitä eteenpäin? Näin presidentin viikko eteni ennen koronatartunnan paljastumista

Usealla presidentti Donald Trumpin lähipiiriin kuuluvalla on todettu koronavirustartunta.

Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan julkistamisseremonia paljastumassa koronalingoksi – vieraat kättelivät ja halailivat toisiaan

Muun muassa Trumpin entinen neuvonantaja Kellyanne Conway kertoi positiivisesta koronatestituloksesta.

2. lokakuu 2020

Ikä, ylipaino ja kohonnut verenpaine nostavat myös Trumpin riskiä vakavampaan sairastumiseen

74-vuotias Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kuuluu koronan riskiryhmään.

Trump sai koronan: Luvassa on ankaraa poliittista draamaa – tässä lyhyet vastaukset siitä, mitä tiedämme nyt

Vaaliasetelma menee uusiksi, sillä Trump joutuu eristäytymään Valkoiseen taloon. Lääkärin mukaan presidentti voi hyvin.

Donald Trumpin koronaoireita kuvaillaan lieviksi, Yle seuraa tilannetta – Katso Ylen erikoislähetys

Myös Melania Trumpilla on todettu koronatartunta. Joe Bidenin koronatesti oli negatiivinen.

24. syyskuu 2020

Suomen koronatoimia kehutaan – koronakoirat saavat huomiota maailmalla

Financial Times muistuttaa talvisodan kokemuksista, kun lehti selostaa Suomen koronatilannetta.

23. syyskuu 2020

Laaja tutkimus: Rokotteiden vastustus vähentynyt jo ennen koronaa – Paikalliset epidemiat ja valeuutiset lisäävät epäluuloja

YK on nimennyt rokotusvastaisuuden yhdeksi maailman vakavimmista terveysuhkista.

18. syyskuu 2020

Rohkaiseva tutkimustulos Islannista: Yhdeksälle kymmenestä koronaan sairastuneesta kehittyi vasta-aineita ja ne kestivät ainakin 4 kuukautta

Islantilaistutkija sanoo Svenska Ylen haastattelussa, että aiemmissa tutkimuksissa oli mukana liian vähän potilaita.

17. syyskuu 2020

Hasidijuutalaiset pyhiinvaeltajat jäivät jumiin Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalle koronarajoitusten takia – Maat syyttelevät toisiaan

Pyhiinvaeltajat juuttuivat keskelle naapurimaiden riitaa. Ukraina on ilmaissut tukea Valko-Venäjän mielenosoituksille.

12. syyskuu 2020

Koronakuolemia on virallisesti 900 000, mutta totuus on karumpi – Katso, miten kuolleisuus eroaa Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja muissa maissa

Koronaviruksen torjunta saattoi kuitenkin vähentää influenssa- ja liikennekuolemia, sanovat tutkijat.

1. syyskuu 2020

Kriitikko tuomitsi Covid fan tutten laulajat narsistisiksi ja Kansallisoopperan vastuuttomaksi – musiikkialalla pöyristyttiin

Katso Kansallisoopperan Covid fan tutte suorana Yle Areenasta klo 18.50 ja kerro oma mielipiteesi.

27. elokuu 2020

“Saadaanko me tämä maaliin asti?” – Kansallisooppera menetti keväällä kolme miljoonaa, nyt talo on taas auki, mutta kuinka pitkään?

Kansallisooppera avautuu koronasulun jälkeen uudella teoksella, jonka aiheena on – korona.