Yhdysvaltalaiset antavat hallinnolleen koronakriisin hoitamisesta synkkääkin synkemmän arvion. Enemmistö, yli 60 prosenttia suhtautuu koronakriisin hoitoon kielteisesti.
Suomalaisen NayaDaya -yrityksen kyselyssä pyydettiin amerikkalaisia valitsemaan yksi tunne, joka parhaiten kuvaa vastaajan suhtautumista hallinnon koronatoimiin.
Tutkimuksessa selvisi, että eniten yhdysvaltalaiset kokevat pettymyksen, suuttumuksen ja inhon tunteita hallintonsa toiminnasta pandemian keskellä. Se on presidentti Donald Trumpille hyvin myrkyllinen tunnecocktail.
– Näissä kolmessa kärkitunteessa, pettymys, suuttumus ja inho, on kyse lupausten pettämisestä, vahingon aiheuttamisesta ja moraalittomasta toiminnasta. Jos tämä kokemus on syntynyt pandemiakuukausien aikana hallinnon toimista, niin melkoinen taikuri pitäisi olla, että tämän pystyisi muuttamaan, toimitusjohtaja Timo Järvinen NayaDaya-yrityksestä kertoo.
Paljon puhuvaa on, että yksikään positiivinen tunne ei noussut tunnejakaumassa selvästi esiin.
Tutkimusryhmälle itselleenkin hivenen yllättävästi suhtautumisessa hallinnon koronatoimiin pyyhkeitä tulee molempien puolueiden kannattajilta.
Järvinen huomauttaa, että republikaaneillakin suurin yksittäinen tunne oli pettymys. Republikaaneista 33 prosenttia koki hallinnon koronatoimet kielteisesti.
Järvinen tutkimusryhmineen arvioikin tunnetutkimuksensa perusteella, että mitä suuremman painoarvon korona vaaleissa saa, sitä huonommalta lopputulos näyttää istuvan presidentin kannalta.
– Korona on kyllä painamassa jo valmiiksi syvällä kulkevaa alusta kohti pohjaa, Järvinen luonnehtii Trumpin tilannetta.
Trump onkin kampanjan loppusuoralla toistuvasti väittänyt koronakriisissä oltavan jo käänteessä parempaan. Tosiasiassa Yhdysvalloissa koronatilanne on viime viikkoina selvästi pahentunut. Esimerkiksi päivätartuntamäärissä on rikottu koko pandemian ajan ennätykset.
Talous äänestäjille yhä tärkein vaaliteema
Trumpin kannalta toivoa antaa, että koronapandemia ei ole äänestäjien silmissä kaikkein tärkein vaaliteema. Pew-tutkimuslaitoksen selvityksessä yhdysvaltalaiset nostivat hyvin tärkeiden vaaliteemojen kärkeen – jälleen kerran – talouden.
Koronapandemia oli yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen tuoreessa selvityksessä hyvin tärkeiden vaaliteemojen kärkiviisikossa, mutta vasta neljäntenä talouden, terveydenhuollon ja korkeimman oikeuden tuomarinimitysten jälkeen.
Pew´n kyselystä käy myös selvästi ilmi, että demokraatit pitävät koronapandemiaa selvästi tärkeämpänä vaaliteemana kuin republikaanit. Kun demokraattiehdokas Joe Bidenin kannattajista peräti 82 prosenttia nosti koronapandemian erittäin tärkeäksi, Trumpin tukijoista samoin teki vain 24 prosenttia.
Yli 50 prosenttiyksikön kuilu demokraattien ja republikaanien suhtautumisessa koronan tärkeyteen yllätti myös Pew-tutkimuslaitoksen tutkijat.
– Koronasuhtautumisen ero puolueiden kesken on tutkimuksemme yksi silmiinpistävin asia. Tämä eriytymiskehitys alkoi näkyä huhti–toukokuussa, ja siitä eri puolueiden kannattajat ovat vain etääntyneet toisistaan, Pew’n tutkija Andrew Daniller kertoo Ylelle Washingtonista.
– Tämä etääntyminen on hämmästyttävää, kun ottaa huomioon, että korona on ollut ykkösuutinen koko maailmassa, Daniller jatkaa.
Toisaalta Daniller muistuttaa, että vaaliteemojen arvottamisessa on aiemminkin nähty suuria eroja demokraattien ja republikaanien kesken, vaikka ehkei ihan näin suurta.
Edellisissä, vuoden 2016 presidentinvaaleissa Trump piti esillä maahanmuuttoa ja lupasi muuria Meksikon rajalle. Tuolloin maahanmuuttokysymykset olivat Danillerin mukaan republikaanikannattajille selvästi tärkeämpiä kuin demokraateille.
Huomattavasti suurempi yksimielisyys yhdysvaltalaisten keskuudessa vallitsee vaalivuodesta riippumatta talouden tärkeydestä. Tuoreessa Pew’n tutkimuksessa Trumpin tukijoista 84 prosenttia pitää taloutta hyvin tärkeänä, Bidenin kannattajista 66 prosenttia.
– Vuodesta ja vaalista toiseen talous on yhdysvaltalaisille hyvin tärkeä vaaliteema. He haluavat tietää, mitä ehdokkaat aikovat tehdä taloudelle. Erityispiirre tänä vuonna on, että talouskysymys on kytkeytynyt vahvasti koronaan, Daniller sanoo.
Yhdysvaltalaisten suhtautuminen talouteensa myönteisempää
Hyvän taloustilanteen katsotaan Yhdysvalloissa perinteisesti hyödyttävän jatkokautta hakevaa presidenttiä. Trumpin kaudella ennen koronapandemian alkua ehdittiin Yhdysvalloissa kokea puoleen vuosisataan matalimmaksi, 3,5 prosenttiin, pudonnut työttömyys.
Lue lisää: Trump ottaa kunnian Yhdysvaltain talouskasvusta – Mutta miten paljon presidentti voi vaikuttaa talouteen?
Koronapandemian aiheuttaman talousahdingon myötä työttömyys nousi keväällä jo yli 14 prosentin, mutta on vaalien alla laskenut. Syyskuussa työttömyysprosentti oli 7,9, mikä on edelleen korkeampi kuin Trumpin virkaan astuessa nelisen vuotta sitten.
Koronan aiheuttamasta alamäestä huolimatta moni yhdysvaltalainen ei löydä taloustilanteestaan moitittavaa. Kun NayaDayan kyselyssä pyydettiin vastaajilta arviota omasta taloustilanteestaan, lähes 22 prosenttia luonnehti olevansa tyytyväinen.
Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti Trumpin näkökulmasta myönteinen. Timo Järvinen huomauttaa, että tyytyväisyyden lisäksi muita positiivisia tunteita taloustilanteesta ei juuri ollut. Tyytyväisyyden jälkeen yhdysvaltalaisten taloustunteiden kärjessä olivat pelon, pettymyksen ja surun tunteet.
Järvinen haluaa nostaa esiin myös sen, että riippumattomien äänestäjien joukossa suhtautuminen omaan talouteen oli noin puolella negatiivinen.
Myönteisesti omaa taloustilannettaan luonnehti riippumattomista äänestäjistä selvästi alle kolmannes. Tämä on presidentti Trumpille huono uutinen, sillä juuri nämä liikkuvat äänestäjät ratkaisevat vaalien voittajan.
Trump alakynnessä kampanjan loppusuoralla
Järvisen yhtiö selvitti yhdysvaltalaisten tunteita ensimmäisen kerran kuukausi sitten. Tuolloin yhdysvaltalaisilta kysyttiin millaisia tunteita Trumpin tai Bidenin valinta heissä herättää.
Lue lisää: Suomalaisyritys selvitti yhdysvaltalaisten tuntoja presidentinvaalien alla: "Nyt äänestetään enemmän toista vastaan kuin toisen puolesta"
Sama kysymys tehtiin myös nyt ja ilmeni, että yhdysvaltalaisten tunteet ovat aika tavalla lukittuneet. Bidenin valinta herätti molemmilla tutkimuskerroilla eniten helpotusta, Trumpin valinta puolestaan inhoa.
Tutkimusryhmän johtopäätös onkin, että Trump ei ole onnistunut tavoittamaan tunnemittareilla mitattuna Bidenin etumatkaa.
Trumpin asema alakynnessä vahvistuu entisestään, kun kahdesta tärkeästä vaaliteemasta – taloudesta ja koronakriisin hoidosta – on yhdysvaltalaisilla voittopuolisesti kielteiset tunnelmat.
Järvinen tohtiikin tunnejakaumien perusteella arvioida, että ”Valkoisen talon isäntä olisi vaihtumassa”.
– Asteroidin varmaan pitäisi pudota, että Trump saisi tilanteen käännettyä, Järvinen summaa.
Kyselytutkimuksen toteutti YouGov 16. – 19.10.2020 NayaDayan toimeksiannosta. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 1 259 vastaajalta. Virhemarginaali on ±2,5 prosenttiyksikköä, 95 prosentin luottamusvälillä.
Kaikki USA:n vaaleista
Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 3. marraskuuta. Löydät juttumme kootusti täältä.
Kuuntele myös:
Lisää luettavaa: