Korona
Näytetään 1–100 / 138
Etelä-Savossa jyllää useita eri virustauteja – Influenssarokotukset alkavat lokakuun lopussa
Essoten päivystyksen ensihoidon ylilääkäri Janne Kuusela sanoo, että kaikissa virustaudeissa keskeistä on levätä ja antaa keholle lupa toipua.
Etelä-Savossa luovutaan alueellisesta kasvomaskisuosituksesta – sairaalahoidossa on seitsemän koronapotilasta
Essoten koronanyrkki kertoo, että koronatilanteen helpottamisen merkit jatkuvat. Osastohoidossa on seitsemän koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa.
Hankalan koronaepidemian vuoksi Essoten alueella jatketaan koronasuosituksia
Koronatartunnat ovat edelleen kasvussa kuntayhtymän alueella eikä merkkejä laskusuunnasta näy.
Koronaepidemiaa luonnehditaan Etelä-Savossa nyt hyvin vakavaksi – Essoten alueelle suositellaan kontaktien vähentämistä
Essote suosittelee viiden henkilön kokoontumisrajoituksia ja etätöitä useille alueille.
Essoten alueella rajoituksiin esitetään vaiheittaisia lievennyksiä – koronatilannetta pidetään alueella äärimmäisen hankalana
Essoten alueen koronasuositukset jatkuvat pitkälti ennallaan. Järeämpien koronarajoitusten suhteen koronanyrkki esittää kuitenkin Itä-Suomen aluehallintovirastolle kevennyksiä yleisötilaisuuksien rajoituksiin. Niistä päättää aluehallintovirasto.
Essoten alueella sairaalahoidon tarve kasvanut ja koronatartuntamäärät ennätyskorkealla – lisäksi virukseen liittyviä kuolemantapauksia todettu
Kuntayhtymä suosittelee välttämään vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin.
Kuntayhtymä Essoten alueella luovutaan laajamittaisista karanteeneista – jatkossa aikuisten oma harkinta korostuu epidemian hillinnässä
Alueellisessa koronatorjunnassa käännytään kuntayhtymä Essoten alueella yksilönharkintaa korostavaan suuntaan.
Kuntayhtymä Essoten alueella koronatartunnat kiihtymässä
Kuntayhtymä Essoten alueella ovat voimassa valtakunnallista linjaa tiukemmat suositukset testeihin hakeutumiselle rokotetaustasta riippumatta, sekä kasvomaskien käyttösuositus sisätiloissa ja kontaktien välttämisen suositus.
Kuntayhtymä Essote jatkaa koronaviruksen testaamista ja jäljittämistä alueella
Koronaviruksen tartuntamäärät ovat alueella huomattavan korkeat. Essotesta kuitenkin muistutetaan, että Etelä-Savon tilannekuva on valtakunnallisesti parhaiden joukossa ja ilmaantuvuus alueiden matalin.
Kuntayhtymä Essoten alueella rikottiin jälleen ennätys koronatartunnoissa – kiireetön vastaanottotoiminta on käytännössä pysähdyksissä
Viikkokohtaisia ennätyksiä on rikottu Essoten alueella jo useamman viikon ajan.
Koronasuosituksia tiukennetaan jälleen Essoten alueella – "virukselle voi altistua kuka tahansa ja missä tahansa"
Koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaan esimerkiksi yrityksiä ja yhteisöjä suositetaan tarkistamaan terveysturvallisuuden toimintasuunnitelmat. Etätyöhön tulee suosituksen mukaan siirtyä kaikissa mahdollisissa tehtävissä.
Etelä-Savossa todettiin lähes 400 koronavirustartuntaa viime viikolla
Koko maakunta on koronaepidemiassa leviämisaluetta.
Essoten alueella rikottiin koronavirustartuntojen viikkokohtainen ennätys torstaina – nyt todettu jo 123 tartuntaa
Koko Etelä-Savon maakunta on epidemiassa leviämisvaiheessa. Kuntayhtymässä pidetään mahdollisena, että tartuntamäärät kasvavat entisestään.
Avi harkitsee koronarajoitusten koventamista Essoten alueella: uusia tiloja saattaa mennä kiinni, tilaisuuksia saatetaan kieltää kokonaan
Virasto harkitsee, pitäisikö tietyt tapahtumat kieltää kokonaan ja pitäisikö asiakas- ja yleisötiloja sulkea. Pohdinnassa ovat korkean ja kohtalaisen tartuntariskin tapahtumat ja tilat.
Koronavirustilanne heikentynyt joulun alla Etelä-Savossa – omikronvarianttia liikkunee jo alueella
Kuntayhtymä Essote tiukentaa suosituksiaan alueelle. Myös Aluehallintoviraston toivotaan tiukentavan yleisörajoituksia sekä Liikenne- ja viestintäviraston rajoittavan matkustajamääriä.
Kuntayhtymä Essoten alueella käynnissä koronaepidemian pahimmat viikot – terveyspalvelujen johtaja kertoo, että henkilökunnan jaksaminen on liki loppu
Kuntayhtymä Essotessa on jouduttu tinkimään muista toiminnoista pahentuneen koronatilanteen rauhoittamiseksi. Essoten terveyspalvelujen johtaja kuvailee viime viikkoa kuntayhtymän alueella epidemian hankalimmaksi.
Kuntayhtymä Essote haluaisi kiristää alueen koronarajoituksia – viime viikolla alueella syksyn suurin viikkolukema tartunnoissa
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä, eli koronanyrkki tulkitsi tiistaina, että Etelä-Savossa eivät vielä täyty kaikki koronaepidemian leviämisalueen kriteerit.
Koronatartuntamäärät edelleen korkealla Essotessa – tartunnat painottuneet nuorempiin ikäryhmiin
Koronavirustartunnat ovat jo kolmattta viikkoa peräkkäin yli 40:n Essoten alueella.
Koronavirustartuntojen määrä tasaantui Essoten alueella, mutta tapauksia ilmenee edelleen paljon – kaksi tartunnan saanutta henkilöä menehtynyt
Tapausmäärien kerrotaan olevan kuntayhtymän alueella edelleen korkealla tasolla. Kuntayhtymä on koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla.
Kasvomaskien käyttöä ja koronatestauksen suositusta on tiukennettu Essotessa – muutos johtuu lisääntyneistä koronatartunnoista
Essoten alueella on tällä viikolla on todettu jo 16 tartuntaa. Suositukset koronatestiin hakeutumisesta matalalla kynnyksellä koskevat nyt myös koronarokotteen saaneita.
Koronatartuntojen määrä roimassa kasvussa Essoten alueella – viime viikolla yhteensä 41 koronavirustartuntaa
Koronatartuntojen määrä on jopa yli tuplaantunut syyslomien jälkeen, kerrotaan kuntayhtymä Essotesta.
Essote siirtää lisää henkilöstöä testaukseen ja koronajäljitykseen – altistuneita henkilöitä on yli 200 tällä viikolla
Essoten päivystysalueen ylilääkäri Hans Gärdström pitää tautitilannetta vielä melko rauhallisena. Tartuntojen nopeaan lisääntymiseen on Essotessa kuitenkin varauduttu.
Essotessa on todettu tällä viikolla 21 koronatartuntaa – altistuneita henkilöitä on alkuviikon aikana kertynyt jo yli 200
Koronatartuntoja on löytynyt useiden kuntien alueelta, erityisesti Kangasniemeltä, Mikkelistä ja Mäntyharjulta.
Kolmas rokotuskierros on lähtenyt lähti hyvin käyntiin Etelä-Savossa
Etelä-Savon molemmissa saiaranhoitopiireissä on annettu jo iso määrä kolmansia rokoteannoksia. Rokotukset koskevat yli 60-vuotiaita, hoitolaitosten asukkaita ja riskiryhmiä.
Kolmannen koronarokoteannoksen jakelu laajenee koko Etelä-Savon alueelle
Taustalla on Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos THL:n tiistainen suositus.
Myös Essote on aloittanut kolmannen rokoteannoksen jakamisen
Kolmas rokote annetaan immuunipuutteisille henkilöille. Lisäksi Essote jakaa kolmannen koronarokoteannoksen yli 70-vuotiaille palveluasumisen ja kotisairaanhoidon asiakkaille sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöille.
Essote siirtyi koronavirustilanteessa perustasolle – Etelä-Savon maakunnassa tällä viikolla kaikkiaan 41 koronavirustartuntaa
Essoten alueella sairastuneissa on useampiakin kaksi kertaa rokotettuja, etenkin niitä, jotka ovat saaneet toisen rokotteensa jo alkuvuodesta.
Etelä-Savossa viikonlopun aikana 17 koronavirustartuntaa – altistuneiden määrä etenkin Essoten alueella suuri
Kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että altistuneiden määrät ovat heidän alueellaan huomattavan suuria, mikä työllistää terveydenhuoltoa.
Etelä-Savon maakunnan alueella 12 koronavirustartuntaa: Savonlinnan Kallislahden koulun väkeä karanteeniin, vanhojen tanssien jatkoilla Mikkelissä tartuntoja
Sekä kuntayhtymä Essote ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri on koronaviruksen suhteen toiseksi vakavimmassa, eli kiihtymisvaiheessa.
Essoten alueella runsaasti koulu- ja päiväkotialtistumisia – 12 koronavirustartuntaa
Karanteeniin asetettuna on tällä hetkellä noin 360 henkilöä, joista kolmasosa kertyi viikonlopun aikana. Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen suhteen toiseksi vakavimmalla tasolla, eli kiihtymisvaiheessa.
Essoten alueella 12 koronavirustartuntaa – tartuntoja todettu Juvalla, Mikkelissä ja Mäntyharjulla
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen toiseksi vakavimmassa vaiheessa, eli kiihtymisvaiheessa.
Essoten alue jatkaa kiihtymisvaiheessa – altistumisia ilmennyt alueella tartuntamääriin nähden paljon
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on päättänyt pitää Essoten alueen edelleen kiihtymisvaiheessa. Nykyiset ohjeistukset pysyvät alueella voimassa.
Essoten alueella 13 koronavirustartuntaa –terveyspalvelujen johtaja: "terveydenhuollon kuormitus on kasvanut kovasti"
Viimeksi tiistaina kuntayhtymän alueella todettiin kahdeksan koronavirustartuntaa. Tartuntojen määrät ovat saaneet sairaanhoitopiiri-kuntayhtymän harkitsemaan alueen tilanteen uudelleenarviointia.
Essoten alueella todettiin kahdeksan koronavirustartuntaa – karanteenissa on noin 120 henkilöä
Koronakoordinaatioryhmä on päättänyt säilyttää nykyiset alueelliset suositukset.
Kuntayhtymä Essoten alueella viikonloppuna 10 uutta koronavirustartuntaa – Puumalan Siltakemmakoissa olleet voineet altistua virukselle
Noin puolet tartunnoista löytyi karanteeniin asetettujen joukosta, loput ovat uusia. Tartuntojen jäljitys on edelleen käynnissä osassa tapauksissa, eikä niiden lähde ole tiedossa.
15 koronavirustartuntaa todettu Essotessa – tautitapauksia havaittu myös päiväkoti-ikäisillä
Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että aiemmin tartuntoja löytyi enimmäkseen alueen ulkopuolisilta henkilöiltä. Nyt tautia on ilmennyt pääasiassa eteläsavolaisilla.
Essoten alueella todettiin jälleen seitsemän koronavirustartuntaa – kuntayhtymän "koronanyrkki" tiukensi alueellisia suosituksia
Essote päätti säilyttää alueen vähiten vakavimmalla koronavirustasolla, eli perustasolla. Kuitenkin kuntayhtymä tiukentaa suosituksiaan, sillä viruksen Delta-variantti on tarttunut herkästi myös ulkona ja lyhyissä kontakteissa.
Essoten alueelta löytyi viikonloppuna 11 koronavirustartuntaa – virukselle voinut altistua muun muassa St Michel -ravitapahtumassa
Kuntayhtymä Essotesta kerrotaan, että tartunnanjäljitys on edelleen osittain kesken ja altistumispaikkoja kartoitetaan.
Essoten terveyspalvelujohtaja: "Koronatilanne on aktivoitunut selvästi", tartunnat heijastuvat kaikkiin alueen kuntiin
Tartuntoja on jäljitetty muun muassa Himoksen juhannusfestivaaliin Jämsässä ja yöelämään muualle. Kaikkia altistumispaikkoja ei kyetä selvittämään.
Kolme koronavirustartuntaa Essoten alueella – yhteen tartunnoista liittyy altistuminen Naisvuoren päiväkodissa Mikkelissä
Kuntayhtymän alue on edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen vähiten vakavimmalla, eli perustasolla.
Essoten alueella havaittu koronaviruksen herkästi leviävää delta-varianttia – kuusi uutta koronavirustartuntaa
Viime viikon aikana Essoten alueella positiivisiksi todettujen koronavirusnäytteiden ensimmäiset sekvensointitulokset saatiin tiistaina ja tartunnat osoittautuivat koronaviruksen delta-variantin aiheuttamiksi.
Essoten alueella todettiin viikonloppuna kolme koronavirustartuntaa
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen perusvaiheessa.
Kuntayhtymä Essoten alueella kaksi koronavirustartuntaa – laajoja karanteeneja Mikkelin Urheilupuiston koululle
Karanteeniin on menossa kuntayhtymän tiedotteen perusteella noin 60 henkilöä. Essoten alue pysyy edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen vähiten vakavalla, eli perustasolla.
Neljä koronavirtustatartuntaa todettu viikonloppuna Essoten alueella – myös kertaalleen rokotettu menehtynyt
Alueella kerrotaan olevan osastohoidossa on useita koronapotilaita, mikä vaikuttaa kuntayhtymän muihin palveluihin tällä viikolla. Essoten alue on edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen vähiten vakavimmalla tasolla, eli perusvaiheessa.
Essoten alueella todettu kaksi koronavirustartuntaa – tilanteen kerrotaan olevan rauhoittumassa
Kuntayhtymä on koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla.
Kuusi uutta koronavirustartuntaa Essoten alueella – suurin osa todettu Mikkelissä
Tällä viikolla Essoten alueella on todetty yhteensä 17 koronavirustartuntaa. Kuntayhtymän alue on koronaviruksen leviämisen suhteen edelleen perusvaiheessa.
Jälleen viisi koronavirustartuntaa Essoten alueella – tartuntoja Mikkelissä ja Pieksämäellä
Tartuntojen jäljitys on edelleen kesken. Altistuneiden ja karanteeniin asetettujen määrä on jo lähes sata henkilöä.
Essoten alueella kuusi uutta koronavirustartuntaa – altistumisia myös Mikkelin keskussairaalalla
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla.
Mikkelissä todettu viikonlopun aikana kuusi uutta koronavirustartuntaa
Mikkelissä viimeaikaisten tartuntojen takia karanteeniin on asetettu yli 150 henkilöä.
Kolme uutta koronatartuntaa Mikkelissä – joukkoaltistuminen tapahtunut keskussairaalassa
Kaksi tartunnoista liittyy torstain tartuntoihin.
Essote palaa perustasolle koronaviruksen suhteen – aiempia koronaohjeistuksia puretaan
Päätöksen taustalla vaikuttaa, että koronavirustilanne on helpottunut alueella.
Essoten alueella todettiin viikonloppuna koronatartunta – löytyi karanteeniin asetettujen lähipiiristä
Kuntayhtymä Essoten alueella koronavirustilanne on kiihtymisvaiheessa.
Etelä-Savossa tarjotaan koronarokotusaikoja entistä laajemmalle ryhmälle
Sekä kuntayhtymä Essote ja sairaanhoitopiiri Sosteri laajentavat koronarokotuksia aiempaa isommalle kohderyhmälle.
Essoten alueella todettu kuusi koronavirustartuntaa – tartunnat aiemmin karanteenien asetettujen joukosta
Kuntayhtymä Essoten alue on koronaviruksen leviämisen suhteen toiseksi vakavimmassa, eli kiihtymisvaiheessa.
Juvalla, Kangasniemellä ja Mikkelissä todettu yhteensä kahdeksan koronavirustartuntaa
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen suhteen kiihtymisvaiheessa.
Essoten alueella kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – alueella vallitsevaksi virustyypiksi arvellaan brittimuunnosta
Kuntayhtymä Essote uskoo tyypityksen tietojen ja oireiden perusteella, että alueella vallitseva virustyyppi on brittimuunnos.
Mikkelissä ja Juvalla yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.
Essoten alueella yläkoulut palaavat lähiopetukseen – suositus harrastustoiminnan tauosta jatkuu
Essoten koronalääkärit päivittivät alueen suosituksia ja ohjeistuksia tänään.
Osasto- ja tehohoidon tarve kasvussa Essotessa koronaviruksen vuoksi – yhdeksän uutta tartuntaa alueelle
Kuntayhtymä on koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.
Essoten alueella todettu 14 uutta koronavirustartuntaa – altistumisia Mikkelin Urpolan ja Tuppuralan kouluissa
Kuntayhtymä Essoten tiedotteessa todetaan, että alueen koronatilanne on kääntynyt muutamassa vuorokaudessa "selvästi heikompaan suuntaan".
Essoten alueella viikonloppuna viisi koronavirustartuntaa – tartuntoja Mikkelissä ja Pieksämäellä
Uudeltamaalta todetussa tartuntaketjussa on havaittu virusmuunnosta.
Juvalla ja Kangasniemellä todettu yhteensä neljä koronavirustartuntaa – kuntayhtymän koronaohjeistuksiin tuli myös muutos
Kuntayhtymä Essote on koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.
Koronarokotemääriin odotettavissa kasvua Essoten alueella lähiaikoina
Itä-Savon sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että heillä ei ole tiedossa rokotemääriin kasvua.
Etelä-Savossa todettiin viikonloppuna 16 koronavirustartuntaa – Mikkelissä Kalevankankaan päiväkodin ryhmä karanteeniin
Essoten alueella todettiin viikonloppuna 11 koronavirustartuntaa, Sosteri puolestaan tiedotti viikonloppuna viidestä tartunnasta.
Essoten alueella todettu neljä uutta koronavirustartuntaa – myös virusmuunnosta havaittu
Kuntayhtymästä kerrotaan, että uusia tautitapauksia ei ole enää löytynyt virusmuunnoksen aiheuttaman tartuntaketjun liepeiltä.
Pikkukunta vaihtoi maakuntaa ja sai kahdet eri koronarajoitukset – kunnanjohtajan puhelin soi, kun hämmentyneet kuntalaiset kaipaavat tietoa
Joroisissa yläkoululaiset siirtyvät etäopetukseen, mutta ravintolat ovat avoinna.
Essoten alueella neljä uutta koronavirustartuntaa – altistumisia Mikkelissä Tuppuralan koulussa
Kuntayhtymän mukaan Tuppuralan koulussa altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
Essoten alueelle kolme uutta koronavirustartuntaa – sulku alkaa myös kuntayhtymän alueella
Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälän mukaan kaikkien tulee sitoutua alkavaan sulkuun, vaikka tilat eivät suoraan vielä sulkeutuneet.
Essoten alueella kaksi uutta koronavirustartuntaa – nuorten harrastustoimintaa koskevaan ohjeistukseen kiristyksiä
12-18-vuotiaiden harrastustoimintaa kiihtymisvaiheen aikana koskevaa ohjeistusta on täsmennetty useilla tiukoilla ehdoilla.
Essoten alueella seitsemän uutta koronavirustartuntaa – puolet tartunnoista todettiin karanteeniin asetettujen joukosta
Samaan aikaan Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä päätti jatkaa jo voimassa olevia ohjeistuksia ja rajoituksia maaliskuun loppupuolelle.
Koronaepidemia osoittaa kiihtymisen merkkejä – Essoten alueella jälleen 20 uutta koronavirustartuntaa
Kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri Essoten tiedotteessa kerrotaan, että uudet rajoitukset ovat harkinnassa.
Kuntayhtymä Essoten koko alue siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen – jälleen seitsemän uutta tartuntaa
Viime viikolla Essoten alueesta ainoastaan Mikkelin todettiin olevan koronaepidemian vakavimmassa, eli leviämisvaiheessa, mutta nyt kaupunki siirtyy muun alueen kanssa kiihtymisvaiheeseen.
Essoten alueella 12 uutta koronavirustartuntaa – alueen yrityksiä kehotetaan valmistautumaan uusiin toimiin
Mikkelissä on todettu yli sata koronavirustartuntaa viime viikon maanantaista alkaen.
12 uutta koronavirustartuntaa Essoten alueella – nykyiset suositukset ja rajoitukset jatkuvat ainakin helmikuun loppuun
Tartunnoista 11 todettiin Mikkelissä ja 1 Pieksämäellä.
Mikkelissä todettu kuusi uutta koronatartuntaa – karanteenissa Essoten alueella noin 700 henkeä
Kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri Essote kiittää useita tahoja vastuullisesta toiminnasta, jonka myötä tilannetta on pystytty saamaan paremmin hallintaan.
Mikkelissä on todettu viikonlopun jälkeen 12 uutta koronavirustartuntaa – osastohoidossa myös 22 potilasta
Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että altistuneiden suuren määrän vuoksi uusia tartuntoja tulee todennäköisesti paljon vielä lähivuorokausien aikana.
Mikkelissä reagoidaan koronaviruksen leviämiseen: teatteri sulkee ovensa, ammattiopisto siirtyy etäopetukseen
Toimenpiteisiin on ryhdytty useissa kohteissa terveysviranomaisten suosituksesta.
Mikkeli siirtyi koronaviruksen leviämisvaiheeseen – Essoten alueelta löytyi 24 uutta tartuntaa
Sairaanhoitopiiristä kehotetaan, että Mikkelin väestön tulee välittömästi alkaa välttää kaikkia oman talouden ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja.
Mikkelissä 16 uutta koronatartuntaa – odotettavissa on lisää tartuntoja kahden ketjun altistuneista
Essote on massatestannut väkeä eilisen illan ja yön aikana havaittuaan viisi uutta koronatartuntaa, joista osa oli todettu Mikkelin keskussairaalan työntekijöillä. Voit katsoa terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälän haastattelun tästä jutusta.
Mikkelissä todettu kaksi koronavirustartuntaa viikonloppuna
Essoten alue on koronaviruksen leviämisen suhteen perusvaiheessa.
Mikkelissä todettu neljä uutta koronatartuntaa
Kaksi tartunnoista havaittiin jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta.
Etelä-Savossa todettu 11 uutta koronavirustartuntaa, suurin osa Sosterin alueella
Suurin osa uusista tartunnoista on todettu Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella ja ne liittyvät aiempiin ketjuihin.
Koronarokotteiden antamisväli pitenee Etelä-Savon alueella – uusi suositus otetaan käyttöön molemmissa sairaanhoitopiireissä
Koronarokotteiden annosväliä koskeva suositus piteni 3 viikosta 12 viikkoon.
Essoten alueella todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
Kaksi tartunnoista on todettu Mikkelissä, yksi tartunnoista on saatu ulkomailta.
Essoten alueella todettu viikonloppuna kolme koronatartuntaa
Tartunnat todettiin Mikkelissä, Pieksämäellä ja Joroisissa.
Mikkelissä todettu kolme uutta koronatartuntaa – koronarokotteiden antamiseen tulossa viivästyksiä
Koronarokotteiden antaminen viivästyy, sillä maahan on tullut aiemmin arvioitua vähemmän rokotteita.
Essoten alueella kolme uutta koronavirustartuntaa – yhteensä jo yli 200 asetettu karanteeniin
Tartuntoja on todettu Mikkelissä ja Joroisissa.
Essoten alueella todettu neljä uutta koronavirustartuntaa
Kolme tartunnoista on todettu Mikkelissä ja yksi tartunnoista löytyi Joroisista.
Essoten alueella todettu koronaan liittyvä kuolemantapaus ja kolme uutta tartuntaa
Kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri kertoo aloittaneensa toisen rokoteannoksen antamiset.
Essoten koronarokotusmittari kerää kiitosta vaikutusvaltaisilta henkilöiltä
Mittari päivittää sairaanhoitopiiri-kuntayhtymän koronarokotetilanteen viikottain.
Essoten alueelta löytynyt kaksi uutta koronatartuntaa
Toisen tapauksen johdosta on asetettu 10 henkilöä karanteeniin.
Essoten alueella todettu neljä koronavirustartuntaa – rokotteiden antamistahdin ennakoidaan hidastuvan
Essote odottaa tilanteen paranevan kun maahan saadaan suurempia määriä AstraZenecan rokotetta.
Mikkelissä ja Juvalla yhteensä 7 uutta koronavirustartuntaa – joukossa Mikkelin keskussairaalan potilaita ja hoitajia
Sairaanhoitopiiri-kuntayhtymä Essote kertoo asettaneensa kymmeniä työntekijöitään karanteeniin.
Mikkelissä todettu neljä koronavirustartuntaa – tartuntoja paikallisissa kouluissa sekä Essoten työntekijöillä
Koronarokotteita on annettu tiistaihin mennessä 1 500 kappaletta.
Essote on antanut ensimmäisen koronarokotteen noin prosentille alueensa väestöstä – alueella todettu kaksi uutta tartuntaa
Kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri tiedottaa myös, että rokotuksen tilastoinnissa on esiintynyt ongelmia.
Nuorten harrastustoimintaa helpotetaan – Essote antoi uudet koronasuositukset
Koronanyrkki määrittelee Essoten alueen olevan yhä epidemian kiihtymisvaiheessa mutta höllentää hiukan koronarajoituksia.
Koronarokotteita ryhdytään antamaan Essoten alueella pian vanhuspalveluiden yksiköissä – Etelä-Savossa neljä uutta tartuntaa
Essoten alueelle toivotaan rokotteita jo loppuviikoksi.
Mikkelissä ja Pieksämäellä on kolme uutta koronavirustartuntaa
Yksi tartunnan saaneista on sosiaali- ja terveysalan työntekijä, minkä vuoksi joitakin Essoten henkilöstöä ja potilaita on karanteenissa.
Essotessa epidemian aikana yhteensä 20 koronaan liittyvää kuolemaa – suurin osa iäkkäitä ja monisairaita ihmisiä
Marras–joulukuussa koronavirus pääsi leviämään vanhusten hoitolaitoksissa Pieksämäellä ja Kangasniemellä.
Mikkelissä todettu kaksi koronavirustartuntaa – toinen tartunnoista Mikkelin keskussairaalan työntekijällä
Essoten mukaan noin 20 henkilöä on asetettu karanteeniin.