Etelä-Savon maakunnassa on todettu perjantaihin mennessä jo yhteensä 370 koronavirustartuntaa.

Näistä 280 on todettu kuntayhtymä Essoten alueella. Kyseessä on jälleen uusi viikkokohtainen ennätys. Viime viikolla tartuntoja todettiin Essoten alueella 254.

Kuntayhtymän tiedotteessa kerrotaan, että työkuorma on tartuntojen jäljityksessä kriittisellä tasolla ja kaikkia altistuneita ei välttämättä ehditä enää soittamaan läpi. Jäljityksen kerrotaan edelleen toimivan "kohtalaisesti".

Kaikista ankarimmin nyt vauhdilla leviävä omikron-muunnos kurittaa kuntayhtymän perusterveydenhuoltoa. Kiireetön hoito on tällä hetkellä kuntayhtymän mukaan lähes seisahduksissa. Esimerkiksi puhelinpalvelut ovat pahoin kuormittuneet.

– Käytännössä melkein kaikki kiireetön vastaanottotoiminta on pysähdyksissä, perusterveydenhuollon palveluiden johtaja Mika Perttu kertoo tiedotteessa.

Essotesta varoitetaan myös, että pahentuneen koronatilanteen ja töiden priorisoinnin vuoksi epidemian paisuttama "mittava hoitovelka" kasvaa entisestään.

Sosterin alueella myös paljon tartuntoja

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin seudulla puolestaan on todettu tällä viikolla 90 koronavirustartuntaa. Viime viikon ennätyslukemiin ei ole toistaiseksi alueella ylletty, mutta mitenkään poissuljettua sekään ei ole.

Viime viikolla alueella todettiin yhteensä 133 tartuntaa, joista Sosterin alueelle kirjautui 107.

Sosterin perusterveydenhuollon johtava ylilääkäri Veikko Karvanen pitää tartuntojen kasvua Sosterin toiminta-alueella viime viikon lukuihin nähden maltillisena.

Juttua päivitetty 7.1.2022 kello 13:47 kuntayhtymä Essoten tiedotteen pohjalta