Sote-kuntayhtymä Essote on aloittanut kolmannen koronarokotteen jakamisen Etelä-Savossa.
Essote kertoo tiedotteessa, että kolmannen rokoteannoksen voivat ottaa ensisijaisesti elimistön immuunivastetta alentavia sairauksia sairastavat, jotka ovat saaneet koronarokotteen kaksi ensimmäistä annosta.
Lisäksi Essote jakaa kolmannen koronarokoteannoksen yli 70-vuotiaille palveluasumisen ja kotisairaanhoidon asiakkaille sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöille.
– Aloitimme kolmannen rokoteannoksen jakamisen kolmessa kohderyhmässä heti, kun se oli mahdollistui, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström Essotesta.
– Kaksi rokoteannosta varsinkin pitkällä annosvälillä antaa perusterveelle henkilölle tehokkaan suojan vakavaa koronavirustautia vastaan.
Gärdströmin mukaan vielä on liian varhaista arvioida, laajeneeko kolmas rokoteannos koko 12 vuotta täyttäneelle väestölle.