Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueella on todettu yhdeksän uutta koronatartuntaa.

Kuusi tartunnoista havaittiin Mikkelissä ja kolme Pieksämäellä.

Suurin osa tapauksista liittyy aiempiin altistuksiin ja ilmenivät jo karanteeniin asetetuilla. Viimeisimpien tartuntojen jäljitys on edelleen käynnissä. Pieksämäellä kaikki tartunnan saaneet olivat karanteenissa ennen tartunnan toteamista.

Suuret tartuntamäärät ovat alkaneet kuntayhtymän mukaan näkyä Mikkelin keskussairaalan osastoilla. Hoitohenkilökuntaa tarvitaan samaan aikaan osastoille, tartuntojen jäljitykseen ja rokotuksiin.

– Valitettavasti osasto- ja tehohoidon tarve on kasvanut. Sairastuneiden ja karanteeniin asetettujen joukossa on myös Essoten työntekijöitä. Joudumme jälleen perumaan ja siirtämään aikoja laajasti palveluissamme. Olemme yhteydessä niihin, joiden aikoja siirretään. Pahoittelen tilannetta, sanoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Lue myös:

Pieksämäellä kolme koronavirustartuntaa – aiemmin todetuissa tartuntaketjuissa epäillään yhteyttä virusmuunnoksen ketjuihin

Essoten alueella todettu 14 uutta koronavirustartuntaa – altistumisia Mikkelin Urpolan ja Tuppuralan kouluissa

Essoten alueella viikonloppuna viisi koronavirustartuntaa – tartuntoja Mikkelissä ja Pieksämäellä