Mikkelissä on todettu viikonlopun aikana kuusi uutta koronavirustartuntaa. ** **
Kaikki tartunnat löytyivät kuntayhtymä Essoten mukaan Mikkelistä ja niiden alkuperä on muualla Suomessa.
– Tartuntoja on kolmessa uudessa tartuntaketjussa. Tautia on siis edelleen liikkeellä ja annettuja ohjeita hyvästä käsihygieniasta, turvaväleistä ja maskeista on syytä noudattaa. Huojentava tieto on, että viime viikolla uutisoimastamme koululaisten ketjusta ei ole ilmennyt jatkotartuntoja laajoissa viikonlopun testauksissa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.
Lisäksi isossa osassa Essoten alueen muita kuntia on karanteeniin laitettuja henkilöitä liittyen edellä mainittuihin tartuntoihin tai muiden alueiden tartuntaketjuihin.
Altistumisen paikoista löytyy tietoa kuntayhtymä Essoten sivuilta.
Lue myös:
Mikkelissä kaksi uutta koronatartuntaa, Rantasalmella yksi
Kolme uutta koronatartuntaa Mikkelissä – joukkoaltistuminen tapahtunut keskussairaalassa
Viisi uutta tartuntaa Essoten alueella – lähes sata ihmistä karanteeniin