Viikonlopun aikana kuntayhtymä Essoten alueella on todettu 12 uutta koronavirustartuntaa.

Valtaosa tartunnoista löytyi Mikkelistä ja ne ovat aiheuttaneet paljon altistumisia päiväkodeissa ja kouluissa.

Kuntayhtymästä kerrotaan, että tartunnat painottuvat 1–19-vuotiaiden ikäluokkaan ja heidän lähipiireihinsä sekä nuoriin rokottamattomiin aikuisiin.

Viimeisten viikkojen aikana virukselle on voinut altistua esimerkiksi Mikkelissä Kalevankankaan koululla, Lyseon koululla, Mikkelin lukiossa ja Mäntyharjun yhtenäiskoulussa.

Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa myös, että heidän jäljitys ja testaus on nyt paineen alla.

– Meneillään on koko epidemian kiireisimmät ajat ja se heijastuu väistämättä viiveinä Essoten muihin palveluihin. Toivon, että jäljittäjiemme soittamiin puheluihin myös vastataan, ne tulevat usein tuntemattomista numeroista,Seppälä kertoo.

Kuntayhtymän koronatestauksessa otettiin viikonlopun aikana yli 500 näytettä.

Testeihin toivotaan hakeutuvan matalalla kynnyksellä mikäli koronavirukseen viittaavia oireita ilmenee.