Korona
Näytetään 1–100 / 271
Tekoäly kehitti rokotteen ensimmäistä kertaa – ”superantigeeni” voi kiriä muuntuvat virukset kiinni
Asiantuntijan mielestä kaikki keinot kannattaa ottaa käyttöön rokotetutkimuksessa, mutta tekoäly ei ole oikotie nopeisiin tuloksiin.
Moni lapsi jää ilman tuhkarokolta suojaavaa rokotetta Suomessa ja maailmalla
Rokotekattavuus on kuitenkin yhä korkealla tasolla THL:n mukaan.
Rokotekriittisten tutkijat: Sairastumista pelätään vähemmän kuin rokotteiden sivuoireita
Rokotevastaiset kampanjat heijastelevat luottamuksen rapautumista instituutioihin.
Trumpin ehdokas terveysministeriksi joutui selittelemään rokoteväitteitään – puhe keskeytyi mielenosoittajien huuteluun
Robert F. Kennedy nuorempi vastasi keskiviikkona maan senaatin talousvaliokunnalle muun muassa rokotevastaisista lausunnoistaan ja salaliittoteorioiden levittämisestä.
Kiinassa leviävä virus on herättänyt pelkoja pandemiasta – kyseessä on vuosia sitten löydetty tauti
Moni on jo sairastanut HMP-viruksen aiheuttaman taudin tietämättään normaalina flunssana.
Tällainen on Robert F. Kennedy Jr. – luonnonsuojelun sankarista tuli rokotevastustaja ja Trumpin kumppani
Yhdysvaltain terveysministeriksi on nousemassa kiivas rokotekriitikko.
Uutta XEC-koronavarianttia tavattu Euroopassa
Jopa etätyökaluistaan tunnettu Zoom patistaa työntekijöitään toimistolle – asiantuntijan mukaan tuottavuus on etätyön jatkuvuuden ehto
Asiantuntija uskoo, että korona-ajan opit ja asennemuutokset kantavat työelämässä vielä pitkään.
Robert F. Kennedy Jr. on nimekäs demokraatti, jonka koronaväite kuohuttaa – myös Suomi mainittu
Demokraattinen puolue ja Valkoinen talo tyrmäsivät presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Kennedyn väitteet.
FBI uskoo, että koronapandemia sai alkunsa kiinalaisesta laboratoriosta – Kiina syyttää politikoinnista
Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole yksimielisiä SARS-CoV-2 -viruksen alkuperästä. Monet tutkijat uskovat viruksen olevan peräisin eläimistä.
Tällainen oli elokuvavuosi 2022 – Top Gunin jatko-osa kiiti vuoden katsotuimmaksi myös Suomessa
Suomessa elokuvateatterit kärsivät vielä tänä vuonna koronarajoitusten aiheuttamasta yleisökadosta. Katsojaluvut laskivat 20 prosenttia pandemiaa edeltävästä ajasta.
USA ja Italia vaativat kiinalaismatkailijoilta koronatestejä – THL ei suosita Suomeen: ”Ihan turhaa”
Koronan kourissa oleva Kiina purkaa vauhdilla omia matkustusrajoituksiaan. THL:n mukaan Kiinan puutteelliset tiedot vaikeuttavat riskiarvion tekoa uusista muunnoksista.
“Valtava määrä kiinalaisia kuolee muutaman kuukauden sisällä” – Kiinan koronaepidemia räjähti, asiantuntijalta karu ennuste
Tiukat rajoitukset purettiin Kiinassa vauhdilla. Voimakkaasti lisääntyneet koronatartunnat ja -kuolemat ovat erittäin tulenarka aihe, sanovat Ylen haastattelemat tutkijat.
Kiinassa tyytymättömyys koronatoimiin kiihtyy – ”Xi Jingping, eroa!” mielenosoittajat vaativat
Ürümqissa 10 henkeä vaatinut tulipalo on lisännyt suuttumusta koronarajoituksia kohtaan.
Kirjeenvaihtajalta: Kolmevuotias eli elämänsä korona-aikana ja kuoli rajoitusten takia – Kiinan rajut toimet herättävät yhä enemmän kapinointia
Kolmevuotiaan kuolema on uusin, mutta tuskin viimeinen tragedia, joka on järkyttänyt kansaa. Kiinalaiset ovat totelleet tiukkoja torjuntasääntöjä jo liki kolme vuotta.
Somevideot maanjäristyksestä suututtavat Kiinassa: ihmisiä estettiin poistumasta taloista koronakaranteenin takia
Chengdussa kuvatuilla videoilla järistyksen säikäyttämät ihmiset vaativat pääsyä ulos lukituista porteista. Järistys tärisytti taloja miljoonakaupungissa, jossa on päällä Kiinan uusin tiukka koronasulku.
Elinajanodote romahti äkisti Yhdysvalloissa
Suurin syy lyhentyvälle elinajanodotukselle on koronapandemia, mutta muitakin tekijöitä löytyy.
Matkailijat saapuivat taas Pääsiäissaarelle ja Japani toivoo koronavauvoja – selvitimme, mitä maailman koronatilanteelle kuuluu
Maailmalla todetaan edelleen jopa miljoona koronavirustartuntaa päivässä. Tilanne on joissakin maissa hyvin erilainen kuin Euroopassa.
Pohjois-Koreassa jo yli kaksi miljoonaa "kuumetapausta" – Kim Jong-un syyttää viranomaisia laiskuudesta koronan hoidossa
Maailman terveysjärjestö WHO on huolissaan Pohjois-Korean koronatilanteesta, sillä kansalaiset ovat tiettävästi rokottamattomia. Myös maan testauskapasiteetti on huono.
Yksi olut ja currymuhennos saattavat käydä kalliiksi Britannian oppositiojohtalle – jos poliisi antaa sakot koronarikkomuksesta, Starmer eroaa
Britannian työväenpuolueen johtaja Keir Starmer arvosteli ankarasti pääministeri Boris Johnsonia juhlien järjestämisestä pahimpaan korona-aikaan. Nyt hän joutui itse selittäjän paikalle.
Valkoisen talon lehdistöillallinen palasi koronatauolta vitsien kera: "Meillä oli kamala rutto – ja sitä seurasi vielä kaksi vuotta koronaa"
Presidentti Joe Biden isännöi perinteisiä lehdistöillallisia lauantaina Washingtonissa. Vitsit ovat tätä nykyä olennainen osa tilaisuutta, niistä vastasi Bidenin ohella juontaja Trevor Noah.
Kuningatar Elisabet on saanut koronatartunnan
Britannian hovin mukaan kuningattarella on lieviä oireita.
Korona löysi tiensä Tongaan – viruksen epäillään saapuneen syrjäiseen saaristovaltioon avustuslaivojen mukana
YK on varoittanut, että koronaviruksen leviämisellä voi olla kohtalokkaat seuraukset tulivuorenpurkauksesta ja tsunamista toipuvalle Tongalle.
Koronaviestintä sai kansalta heikoimman arvosanan koko pandemian aikana – "Nyt voi kuin buffetista valita näkemykseensä sopivan asiantuntijan"
Ristiriitaiset viestit koulujen turvallisuudesta hämmensivät kansalaisia tammikuun alussa. Luottamus voi heikentyä, jos kansa kokee, etteivät poliitikot kuuntele asiantuntijoita tai asiantuntijat politikoivat, tutkija sanoo.
Myös Joni Mitchell vaatii musiikkinsa poistamista Spotifysta – "Vastuuttomat ihmiset levittävät valheita, jotka maksavat ihmishenkiä"
Kanadalaisartisti kertoo tukevansa Neil Youngin päätöstä poistaa musiikkinsa suoratoistopalvelusta. Spotify striimaa podcastia, jonka tieteen ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat kritisoineet levittävän koronavirukseen liittyvää disinformaatiota.
Kiina teki peräaukosta otettavia koronatestejä myös amerikkalaisille diplomaateille – nyt olympiaurheilijat testataan nielun ja suun kautta
Suomen ulkoministeriön tiedossa ei ole tapauksia, joissa suomalaisiin tai EU-diplomaatteihin olisi kohdistunut anaalitestejä Kiinassa.
Euroopan suuret maat eri linjoilla – osa purkaa koronarajoituksia nopeasti, osalla ei aikomustakaan
Euroopassa voimistuu linja, että koronatestien merkitys vähenee ja rokotusten korostuu. Rokotuspasseja vaaditaan yhä useammassa paikassa.
BBC: Neil Young vaatii Spotifyta poistamaan kaiken hänen musiikkinsa – syynä Joe Roganin levittämä rokotevastainen disinformaatio
Spotify striimaa Roganin podcastia, jossa hän levittää rokotevastaista sanomaa sekä vääriä tietoja ivermectin-lääkkeen tehosta koronan aiheuttamien sairauksien hoidossa.
Boris Johnson uuden skandaalin keskellä: syntymäpäiväjuhlat keskellä koronasulkua – poliisi aloitti tutkinnan
Pääministerin kannatus omiensa joukossa hupenee. Lisää paljastuksia voi tulla tällä viikolla.
Britannia ja Irlanti vähentävät rajoituksia, tautihuippua odottava Puola alkaa tarjota ilmaisia pikatestejä – korona etenee eri tahtiin Euroopassa
Englannissa luovutaan ensi viikolla pakollisen koronapassin käytöstä eri tilaisuuksissa. Myös Irlanti poisti koronapassin käytöstä.
WHO toppuuttelee liikaa toiveikkuutta: Koronapandemia ei ole läheskään ohi, omikronmuunnosta ei tule kuitata lievänä
Koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttama tauti voi olla vähemmän vakava kuin viruksen aiempien varianttien, mutta on harhaanjohtavaa sanoa, että tauti on lievä, WHO:n pääjohtaja sanoo.
Kosteat koronajuhlat koitumassa kalliiksi – Britannian pääministerin Boris Johnsonin ura vaakalaudalla
Boris Johnson pyysi parlamentilta anteeksi rikottuaan itse hallituksensa määräämiä koronarajoituksia. Oppositio vaatii pääministerin eroa ja tyytymättömyys kasvaa myös omissa riveissä.
Novak Djokovicin viisumi peruttiin, odottaa nyt ratkaisua säilöönottohotellissa – vielä tiistaina tennistähti kertoi saaneensa poikkeusluvan Australian avoimiin
Novak Djokovic oli osallistumassa tenniskauden ensimmäiseen grand slam -turnaukseen Melbournessa. Rajaviranomaisten mukaan rokotustilanteesta vaikenevalla Djokovicilla ei ole tarpeeksi näyttöä täyttääkseen Australian maahantulosäädökset.
Kova koronasulku kurittaa kiinalaisen Xi'anin kaupungin asukkaita – jotkut vaihtavat jo älypuhelimen riisisäkkiin ja pesuainetta omenoihin
Viimeksi tartuntatilanne oli Kiinassa yhtä vakava aivan pandemian alkuhetkillä Wuhanissa. Xi'anissa asuva suomalainen kertoo Ylelle, että kiinalaiset ovat tottuneet koviin koronatoimiin.
Euroopassa on maita, joiden koronatilanne kehittyy täysin vastakkaisiin suuntiin – grafiikat näyttävät eri maiden tartuntakäyrät
Monessa Euroopan maassa päivittäiset koronatartunnat ovat nyt ennätyslukemissa. Toisaalta monessa maassa tartuntamäärät ovat joulukuun aikana laskeneet huomattavasti.
Spider-Man-elokuvalle ennätystulos lippuluukuilla: ylitti ensimmäisenä korona-ajan elokuvana miljardin dollarin rajapyykin
Edellisen kerran miljardin dollarin rajan ylitti Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuva. Se sai ensi iltansa vuonna 2019, ennen koronapandemiaa.
Näin Euroopassa on reagoitu omikroniin: ravintolarajoituksia, koulujen sulkemisia ja kiristyksiä koronapassin käyttöön
Ainakin Irlanti, Tanska, Norja ja Tšekki ovat rajoittaneet ravintoloiden ja baarien toimintaa. Hollanti, Tanska ja Belgia ovat sulkeneet kouluja.
Tiukentuneet rajasäännöt laittavat Helsinki-Vantaan tiukille – apulaiskaupunginjohtajan mukaan tarkastuksia tehdään riskien mukaan
Suomi vaatii Norjasta, Tanskasta ja Britanniasta matkustavilta koronatestiä rajalla. Vaihtoehtona on esittää korkeintaan 48 tuntia vanha negatiivinen testitulos.
Anniskelukielto, pakkorokotuksia, jopa tuhansien puntien sakot maskittomille – näin Euroopassa varaudutaan koronaepidemian kiihtymiseen
Saksan, Britannian, Norjan ja Ruotsin koronaohjeistukset poikkeavat toisistaan huomattavasti. Ruotsissa jaksetaan vielä pitäytyä suosituksissa, Saksassa ja Britanniassa on siirrytty jo rokotepakkoon.
Jere Lehtinen kommentoi, miten Leijonat on valmistautunut NHL-pelaajien poisjäänteihin – näin koronan vaikutukset näkyvät urheilumaailmassa
Koronatartunnat ja -rajoitukset ovat vaikuttaneet huolestuttavasti eri urheilusarjoihin. Tartunnat seuroissa heijastuvat myös esimerkiksi maajoukkueiden toimintaan. Jalkapallon puolella Valioliiga on erityisen tukalassa tilanteessa.
Vitsailuvideo vei Britannian pääministerin taas liemeen: Rikottiinko Downing Streetin viime vuoden pikkujouluissa koronasulkua?
Julkisuuteen on vuodettu video, jossa Britannian pääministerin lähipiiri vitsailee Downing Streetillä viime joulukuussa vietetyistä kekkereistä. Oppositio vaatii Johnsonilta anteeksipyyntöä.
Koronavirusrokotteen kehittäjä: Seuraava pandemia voi olla nykyistä tappavampi
Professori Dame Sarah Gilbert on johtanut Oxfordin yliopistossa koronarokotteen tutkimustyötä. Gilbertin arvion mukaan pandemia-aika ei ole vielä ohi.
Tutkimus: Myös influenssa voi aiheuttaa pitkän koronan kaltaisia pitkittyneitä oireita
Infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo, että on saatu uutta tietoa siitä, että influenssakin voisi aiheuttaa pitkittyneitä oireita. Hän pitää löydöstä mielenkiintoisena
Eteläafrikkalainen koronamuunnos sai nimekseen omikron – variantti leviää ärhäkkäästi, tämä siitä tiedetään nyt
Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt uuden vaarallisen virusmuunnoksen kreikkalaisista aakkosista otetulla nimellä omikroniksi. Keräsimme vastauksia siihen, mikä muunnoksessa herättää huolta.
Tutkija pitää Etelä-Afrikan uutta koronavirusmuunnosta huolestuttavana – nykyrokotteiden teho siihen vielä "tuhannen taalan kysymys"
EU aikoo keskeyttää lennot eteläiseen Afrikkaan uuden virusmuunnoksen takia.
Tutkijat havaitsivat Etelä-Afrikassa huolestuttavan koronamuunnoksen, jota vastaan rokotteet eivät välttämättä suojaa tehokkaasti
Britannia ja Israel keskeyttävät muunnoksen vuoksi kaikki lennot eteläisen Afrikan maista.
Herrasmies, 188 senttiä, kaksi rokotetta, toiveissa ihastua: rokotetieto jakaa Tinderissä myös osaa suomalaisista
Britanniassa ja Yhdysvalloissa deittipalvelut ovat tehneet yhteistyötä viranomaisten kanssa ja palkinneet rokotetietonsa paljastavia käyttäjiä supertykkäyksillä.
Britanniassa tutkinta hoitolaitteiden tehokkuudesta eri ihonväreillä – esimerkiksi veren happipitoisuutta mittaava laite voi antaa vääriä lukemia
Britannian terveysministeri Sajid Javid kertoo BBC:n haastattelussa uskovansa, että laite-erot ovat voineet johtaa jopa koronapotilaiden kuolemiin.
Valheenpaljastaja: Internetiin on kaikessa hiljaisuudessa syntynyt Youtuben kaltainen kotimainen kanava, jossa levitetään salaliittoteorioita – tällainen on Tokentube
Tokentube on koronankieltäjien ja väärää tietoa levittävien kenties tärkein keskittymä. Siellä on myös yllättävän paljon uushenkistä ja kristillistä sisältöä.
”Feikit löytökoirat” -ilmiö yleistynyt Britanniassa – moni korona-aikana karvakuonon hankkinut katuu nyt päätöstään
Britanniassa hankittiin yhteiskunnan koronasulun aikana yli 3,2 miljoonaa lemmikkiä. Eläinsuojelukodit ovat ruuhkautuneet pahoin, kun lähitöihin palaavat omistajat haluavat nyt eroon koiristaan.
Moni maa antaa jo tehosterokotteita koronaa vastaan – jossakin kolmas rokote on koronapassin ehto, toisaalla sen saavat vain yli 80-vuotiaat
Maailman terveysjärjestö WHO on kehottanut lykkäämään tehosterokotuksia, jotta köyhemmätkin maat saisivat rokotteita. Kehotus on kuitenkin kaikunut kuuroille korville muun muassa Pohjoismaissa.
Miksi Intian rokotustodistuksissa komeilee pääministerin naama? Intialaismies vei asian käräjille: "Tämä loukkaa perusoikeuksiani"
Oppositiopoliitikot ovat arvostelleet pääministeri Modin kasvokuvaa koronarokotustodistuksissa julkisuustempuksi. Kansalaisen vetoomuksen myötä oikeusistuin pyytää hallitukselta selvitystä asiasta.
Toimittajalta: Malariarokote on vuoden tärkein lääketieteellinen saavutus Afrikassa – ei koronarokote
Kun ystäväni lapsi kuoli malariaan, näin läheltä miten pelottava tauti on, kirjoittaa Ylen Afrikan-toimittaja Liselott Lindström. Tällä viikolla kuultiin ihmeellinen uutinen: kuusi vuotta testattu malariarokote toimii.
WHO suosittelee Afrikan lasten rokottamista malariarokotteella – "valtava läpimurto"
Rokote vähentää vakavan malariataudin riskiä vain noin 30 prosentilla. Silti kyseessä on merkittävä edistysaskel taistelussa tautia vastaan, johon kuolee lapsi aina joka toinen minuutti.
Britanniassa ja Israelissa epidemia laajeni, Tanskassa ei – näin kävi viidessä maassa, kun koronarajoituksia purettiin
Useissa maissa koronarajoituksia on purettu tai niistä on luovuttu kokonaan ennen Suomea. Vaikka purku on johtanut usein epidemian kiihtymiseen, avautumisesta on haluttu pitää kiinni.
Kreml suuttui propagandakanavansa sulkemisesta – Youtube-kiista uhkaa laajentua Venäjän ja Saksan tiedotussodaksi
Youtube sulki Venäjän television saksankieliset kanavat korona-valetiedon levittämisen vuoksi. Moskova varoittaa seurauksista saksalaiselle medialle Venäjällä.
Frozen-elokuvaa on väitetty villin Disney-juonen peittelyksi – netti on täynnä salaliittoteorioita, mutta kuinka yleistä on totinen usko niihin?
Uusi Salaliittoteorioiden filosofia – Temppeliherroista liskoihmisiin -kirja tarjoaa näkökulmia ilmiöön, joka on noussut vahvasti pinnalle koronapandemian aikana. Salaliittoteorioita syntyy nykyisin paljon etenkin sosiaalisessa mediassa. Juttu on julkaistu syyskuussa 2021.
Afrikassa koronatartuntojen määrä vaihtelee rajusti maasta toiseen, matalien lukujen taustalla lienee yksinkertainen syy: Ei testausta, ei diagnooseja
Rokotuskattavuus on Afrikassa erityisen matala, myönsi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lauantaina Yle Ykkösaamussa. Kiurun mukaan Suomi ei kuitenkaan voi laittaa muiden maiden kansalaisia omien edelle ja luopua kolmannesta rokotuksesta köyhien maiden hyväksi.
Yhdysvalloissa liki 100 miljoonaa määrätään ottamaan koronarokote, Vatikaanissa se on pakollinen aikuisille – katso kooste eri maiden käytännöistä
Kokosimme yhteen uutistoimisto AFP:n poimintoja rokotusmääräyksistä eri puolilta maailmaa.
Koronapassi saa rokotettujen elämän näyttämään liki normaalilta monessa EU-maassa – rokottamattomia odottaa jatkuva testirumba
Todistus koronarokotuksesta helpottaa matkailijan pääsyä toiseen EU-maahan, mutta matkakohteessakin elämä voi sen avulla hymyillä enemmän. Osassa EU-maita on turha mieliä museoon, kahvilaan tai jopa pitkänmatkan junaan ilman koronapassia.
Ilmastorahaston johtaja: "Koronapandemia saa meidät havahtumaan siihen, millaisia seurauksia myös ilmastonmuutoksella voi olla"
Köyhien maiden ilmastotoimia tukevan Vihreän ilmastorahaston pääjohtaja Yannick Glemarec pitää pandemiaa varoituksena tulevista kriiseistä. Niiden estämiseksi koronaelvytystä pitää suunnata ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, hän sanoo.
Yhdysvaltain tiedusteluelimet eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, pakeniko koronavirus kiinalaisesta laboratoriosta
Presidentti Biden syyttää Kiinaa tiedon peittelystä ja kansainvälisten tutkintojen estämisestä.
Keskustelu kiihtyy: tulisiko rikkaiden maiden antaa kansalaisilleen kolmas rokoteannos vai lähettää rokotteet kehitysmaihin?
Lääkevalmistaja sanoo kolmannen annoksen parantavan kahden rokotteen antamaa suojaa entisestään. Monissa maissa valtaosa väestä ei ole saanut vielä ensimmäistäkään rokotetta.
Koronavirusrokotteen kehittäjästä Sarah Gilbertistä tehtiin Barbie-nukke – katso video
Dame Sarah toivoo, että nukke innostaisi lapsia tiedeuralle.
EU ohitti Yhdysvallat rokotustahdissa – monissa muissa maissa rokotustilanne edelleen surkea
Suomessa ensimmäisen rokotteen on saanut yli 66 prosenttia ja yli kolmasosa väestöstä on rokotettu kahdella annoksella. Euroopan uniossa kärkisijaa rokotekattavuudessa pitää Espanja.
"Pekingiä tulee suojella kuolemaan asti" – Kiinassa miljoonia kotikarateenissa, kokonaisia rakennuksia on eristetty deltamuunnoksen vuoksi
Koronaviruksen helposti tarttuva deltamuunnos on levinnyt ainakin kahdelletoista alueelle Kiinassa.
Rokoteturistit tavoittelevat uutta amerikkalaista unelmaa – varakkaat matkustavat Yhdysvaltoihin suojautumaan koronalta
Rokotukset etenevät Latinalaisessa Amerikassa hitaasti. Varakkaat saapuvat "rokotepakettimatkoille" Yhdysvaltoihin, mutta muut joutuvat odottamaan kotimaissaan pitkissä rokotusjonoissa.
Erkka Mikkonen: Kun valtiovalta painostaa piikille, venäläinen ostaa väärennetyn rokotustodistuksen
Venäjällä on totuttu siihen, ettei viranomaisiin kannata luottaa. Siksi suurin osa venäläisistä kieltäytyy viimeiseen saakka ottamasta omassa maassa kehitettyä koronarokotetta, kirjoittaa Mikkonen blogissaan.
Entisen neuvonantajan raju syytös: Boris Johnson ei halunnut koronasulkua, koska "tautiin kuolevat vain yli 80-vuotiaat"
Dominic Cummings väittää BBC:n haastattelussa, että Johnson olisi maaliskuussa 2020 halunnut välttämättä tavata kuningattaren vain reilua viikkoa ennen kuin hänellä todettiin koronatartunta. Pääministerin kanslia kiistää väitteet.
Arvostelijat haukkuvat Englannin "vapauden päivää" vastuuttomaksi – yökerhoissa biletettiin, kun suurin osa koronarajoituksista loppui keskiyöllä
Terveydenhuollon asiantuntijat vetosivat turhaan hallitukseen, jotta rajoituksia jatkettaisiin heikentyneen tartuntatilanteen vuoksi. Nyt maskin käyttäminen ja turvavälien pitäminen riippuu enimmäkseen jokaisen omasta vastuusta.
Tokio julistettiin hätätilaan olympialaisten ajaksi – kisat järjestetään ilman yleisöä
Japanin olympialaiset pidetään ilman katsojia koronavirustapausten lisääntymisen vuoksi.
Portugali palauttaa ulkonaliikkumiskiellon ja Skotlannissa syntyi ennätys päivittäistartunnoissa – näin muunnos ja kisakatsomot kiihdyttävät pandemiaa Euroopassa
Euroopassa helteinen heinäkuu aloitti vilkkaan kesälomakauden, mutta samalla myös hyvin herkästi tarttuva koronaviruksen deltamuunnos näyttää herättelevän koronapandemiaa uuteen nousuun. Kisatartuntoja on havaittu Suomen ohella myös esimerkiksi Skotlannissa.
Australia pelästyi koronan deltamuunnosta – lähes puolet kansasta on joutunut sulkutilaan
Hidas rokotustahti ja viranomaisten erilaiset käsitykset rokotteiden turvallisuudesta ajoivat Australian ahdinkoon. Rajojen sulkeminen ei ollutkaan riittävä suoja pandemiaa vastaan, sillä koronaviruksen deltamuunnos leviää nyt maassa nopeasti.
Koronaviruksen deltamuunnos uhkaa kiristää rajoituksia Euroopassa – miten muunnosta yritetään saada kuriin?
Osassa Eurooppaa on asetettu uusia matkustusrajoituksia ja karanteenipakkoja Britanniasta, Portugalista ja Venäjältä tuleville. Saksa ja Ranska vaativat jo EU:n laajuisia toimia.
Koronasääntöjä rikkonut Britannian terveysministeri Matt Hancock eroaa: "Meidän, jotka päätämme näistä säännöistä, on noudatettava niitä itse"
Terveysministeri Hancock on ollut vastuussa Britannian toimista koronapandemian hallitsemiseksi ja rokoteohjelmasta.
Kirjeenvaihtajalta: Chauvinin tuomio synkensi entisestään Yhdysvaltain poliisin koronavuotta
Yhdysvaltain poliisi tarvitsee yhtenäistä koulutusta ja PR-kampanjan maineensa parantamiseksi. Sillä ei olisi varaa enää yhteenkään uuteen Chauvinin kaltaiseen tapaukseen, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.
Koronakriisi sai Britannian leikkaamaan kehitysapua lähes kolmanneksen – vaikutukset tuntuvat miljoonien naisten elämässä
Britannian hallitus on aiheuttanut epätoivoa eri puolilla maailmaa, kun se päätti leikata jyrkästi kehitysavun määrää tältä vuodelta. Britannian maksamasta avusta häipyy neljä miljardia puntaa eli noin viisi miljardia euroa.
Varoittava esimerkki koronaturismin riskeistä – brittituristeja rahdattiin yötä myöten kotiin Portugalista
Britannia siirsi viime torstaina Portugalin niiden maiden listalle, joista palaavat joutuvat kymmenen päivän karanteeniin. Päätös yllätti tuhannet Portugalissa lomailevat, joille tuli kiire palata kotiin ennen tämän aamuyön klo 4:n aikarajaa.
Israel ja Britannia uskovat lähestyvänsä laumasuojaa, mutta USA:ssa kestää – Brasiliassa saatiin valoisia uutisia pikkukaupungin rokotesuojasta
Israelissa ja Britanniassa toiveikkuus on jo korkealla, mutta Yhdysvalloissa laumasuojaa ei saavuteta ehkä edes ensi vuonna. Brasilialaisen pikkukaupungin tehokas rokoteohjelma kertoo, että suojan voi tuoda jopa keskelle synkkää epidemiaa.
Youtube tarjosi salaliittoja ja Raamattua koronarokotteista tietoja hakeville suomalaisille – Ylen selvitys paljastaa somejätin virheen
Ylen selvitys paljastaa, että videopalvelu Youtuben järjestelmä ei ole tunnistanut suomenkielistä koronarokote-sanaa. Tämän seurauksena suomalaiset Youtuben käyttäjät ovat saattaneet päätyä virheellisen tiedon pariin etsiessään rokotteisiin liittyviä videoita.
Argentiinalainen tv-kanava uutisoi William Shakespearen kuolleen, ankkuri sekoitti näytelmäkirjailijan koronarokotteen saaneeseen kaimaan
Uutisankkuri puhui 1600-luvun alkupuolella kuolleesta kirjailijasta samaan aikaan, kun ruudulla näkyi kuvaa William "Bill" Shakespearen rokotustilanteesta.
Liverpoolin testifestareilla juhlittiin kuin koronaa ei olisikaan – myös tämän vuoden Euroviisut ovat osa tutkimusta
Maailmalla tutkitaan, miten tapahtumia voisi järjestää terveysturvallisesti. Britanniassa, Espanjassa ja Hollannissa on järjestetty testikeikkoja, joiden yleisön pitää testauttaa itsensä etu- ja jälkikäteen.
Suomessa vieraillut Unkarin ulkoministeri moitti kansainvälistä mediaa: Ette ymmärrä Unkarin lehdistön tilannetta, koska ette puhu unkaria
Synkistä kuolinluvuista huolimatta Suomessa vieraillut Péter Szijjártó antaa ymmärtää maansa menestyneen taistelussa koronavirusta vastaan. Szijjártó syyttää monesta asiasta kansainvälistä mediaa.
Koronarajoituksia vastustanut oikeistolainen aluejohtaja voittoon Madridissa – vaaleja varjostivat tappouhkaukset
Dramaattiset vaalit osoittivat, kuinka poliittisesti kahtiajakautunut Espanja on.
Intian valtapuolue BJP hävisi vaalit merkittävässä osavaltiossa, koronan arvellaan syöneen kannatusta
Intiassa on äänestetty viimeisen kuukauden aikana osavaltiovaaleissa, joiden on arvioitu olevan osasyy maan koronatilanteen heikentymiseen. Osa intialaisista on myös kritisoinut sitä, että vaalit järjestettiin pahan koronakriisin keskellä.
Afrikassa rokotukset ovat lähteneet hitaasti käyntiin – Jakeluongelmien vuoksi vanhaksi menneitä rokotteita joudutaan tuhoamaan
Helmikuussa käynnistetty WHO:n johtama Covax-ohjelma pyrkii toimittamaan 600 miljoonaa koronavirusrokotetta Afrikkaan.
Tutkijat selvittävät millaisia vaikutuksia koronarokotteiden yhdistämisellä on, kun monet maat ovat rajoittaneet Astra Zenecalla rokottamista
Tutkimuksessa selvitetään millaisia vaikutuksia on, kun toinen rokoteannos on eri valmistajan kuin ensimmäinen.
Englannissa pääsee taas pubin terassille ja hiustenleikkuuseen yli kolmen kuukauden sulun jälkeen – Video: Ilonpito alkoi heti puoliltaöin
Myös kirjastot, kuntosalit ja kaikki kaupat saavat jälleen palvella asiakkaita.
Ympäri maailmaa rokotteita myynyt Intia pani viennille stopin, kun koronatilanne heikkeni kotimaassa – moni Afrikan maa joutui pahaan pulaan
Yli 200 miljoonan asukkaan Nigerian vasta alkanut rokotekampanja on vaikeuksissa.
Eliitin ylellisiä illallisia salaisissa luksusravintoloissa Pariisissa – tv-kanavan jutusta tutkinta Ranskassa
Tv-kanavan salaa kuvaamassa videossa eräs mies kertoo, että myös joitakin ministereitä on osallistunut laittomiin ja salaa järjestettyihin ravintolaillallisiin Pariisissa.
Pääsiäisen vietto alkoi Vatikaanissa vailla yleisöä – katso video poikkeuksellisesta pitkästäperjantaista
Kristikunnan pääsiäisen vietto on alkanut koronarajoitusten varjossa suuressa osassa maailmaa. Italiassa alkoi tiukka kolmen vuorokauden koronasulku pyhien ajaksi.
Venäjänkielinen BBC: Putinia suojeltu koronavirukselta kymmenillä miljoonilla euroilla julkisista varoista
Toimittajien tutkimusten mukaan presidenttiä tavanneet ovat olleet säännöllisesti viikkoja karanteenissa.
Surrealistinen näky Barcelonassa: 5 000 koronatestattua rock-fania täytti loppuunmyydyn areenan
Espanjan hallituksen hyväksymä konsertti oli samaan aikaan kokeilu, jolla pyritään selvittämään, voiko tämän kaltaisia massatapahtumia järjestää korona-aikana.
Ranska: Britannian onnistunut rokotestrategia on vaikeuksissa siinä vaiheessa, kun kansa tarvitsee toiset pistokset
Ranskan ulkoministerin mukaan EU:n ei pidä maksaa hintaa Britannian rokotestrategiasta.
Maailman suurin rokotevalmistaja Intia jarruttelee rokotteiden vientiä maasta – epidemiatilanne huonontunut merkittävästi
Köyhien maiden rokoteohjelma on hyvin riippuvainen Intiassa valmistetuista rokotteista.
Kirjeenvaihtajalta: Sputnik V:n piti voittaa koronapandemia, mutta Venäjä horjuttaa itse uskoa omaan rokotteeseensa
Maailma kaipaa luotettavaa koronarokotetta, mutta Kremlin toimet eivät lisää luottamusta, kirjoittaa Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Valheenpaljastaja: Miten keskustella rokotteista kriitikon tai vastustajan kanssa?
Pandemian alussa moni johtaja vähätteli koronaa – Näin kelkka on kääntynyt, kun virus on koetellut myös valtionpäämiehiä
Valtionjohtajiakin on jo kuollut. Koronan kiistäjiä löytyy silti edelleen.
Näin rokotteista tuli suurvaltapolitiikan väline – USA lupaa miljardi annosta Aasian köyhille, Kiinan ja Venäjän rokotteet suosittuja kehittyvissä maissa
Länsimaiden rokotenationalismi on avannut oven Kiinan ja Venäjän rokotediplomatialle.
Koronaa vähätelleen presidentin äkkikuolema jätti Tansanian ihmettelemään, mihin maa on menossa
John Magufulin jälkeen maan johtoon nousee varapresidentti Samia Suluhu Hassan, jonka linjasta ei tiedetä paljoa.