PEKING Koronavahdit eivät päästäneet tiistaina isää viemään häkämyrkytyksen saanutta kolmevuotiasta poikaansa sairaalaan. Lanzhoun kaupunki Gansun provinssissa Luoteis-Kiinassa oli tiukassa koronasulussa. Asukkaat eivät saa poistua asuinkorttelistaan.

Koronavahdit käskivät miestä tilaamaan lapselleen ambulanssin, mutta sitä ei tullut. Epätoivoinen isä murtautui lopulta aidan läpi ja naapurit auttoivat tämän taksiin. Matkalla he joutuivat vielä pysähtymään tarkastuspisteelle.

Sairaala sijaitsi kymmenen minuutin matkan päässä, mutta estelyn takia sinne päästiin vasta 2,5 tunnin kuluttua. Kun lapsi saatiin vihdoin hoitoon, mitään ei ollut enää tehtävissä.

Kiinan sosiaalinen media kuohuu. Käyttäjät surevat, että lapsi eli koko lyhyen elämänsä korona-aikana ja kuoli torjuntatoimien takia. He syyttävät viranomaisia pojan kuolemasta. Lapsen kohtalosta kertovaa suosituinta ketjua on luettu Twitterin kaltaisessa Weibossa 380 miljoonaa kertaa.

Lapsen kuolema ei ole ensimmäinen ja luultavasti ei viimeinen korona-ajan surullinen tarina. Muun muassa tammikuussa kaksi naista saivat keskenmenon Xi’anin kaupungissa, kun sairaalan henkilökunta ei päästänyt heitä sisään koronatestitodistuksen puuttumisen takia.

Kiinan tartuntamäärät ovat maailman mittakaavassa vähäiset. Neljän miljoonan asukkaan Lanzhoussa on päivittäin vain kymmeniä tartuntoja. Silti kaupunki on sulussa ja asukkaat joutuvat pysymään kodeissaan.

Koko 1,4 miljardin asukkaan maassa oli eilen keskiviikkona virallisten tietojen mukaan 3 372 tartuntaa. Suurin osa tartunnoista oli oireettomia. Vertailun vuoksi Suomessa on tällä hetkellä sairaalahoidossa noin tuhat potilasta koronatartunnan takia.

Silti rajoitukset ovat taas kasvussa Kiinassa. Politiikkana on, että kaikki koronatartunnat pitää hävittää. Pekingissä asukkaat jonottavat vähintään joka toinen päivä koronatestikioskeilla.

Me kaikki Pekingissä elämme jatkuvassa valmiudessa joutua vähintäänkin kotikaranteeniin, jos lähiseudulla on havaittu altistuminen tartunnalle.

Eilen Yle kertoi, että Suomen Pekingin-suurlähetystö sulki ovensa yleisöltä koronarajoituksia koskevan kiistan takia. Tornitaloon, jossa lähetystö ja lukuisia muita organisaatioita sijaitsee, vaadittiin yllättäen vuorokauden sisällä otettu koronatesti. Se voi olla vastoin Wienin yleissopimusta, jonka mukaan vapaata liikkumista diplomaattisiin edustustoihin ei saa estää.

Koronamääräyksiä tulee Kiinassa yllättäen eivätkä ihmiset usein saa tietää, miksi tai kenen toimesta määräykset on tehty. Kenttäväki pitää äärimmäisen tiukkaa linjaa varmuuden vuoksi, jotta ylemmät viranomaiset eivät syyttäisi heitä sääntöjen rikkomisesta.

Säännöt taas ovat häilyviä ja muuttuvia. Sulkuja määrätään yhtäkkisesti, kun alueella on viranomaisten mukaan havaittu altistuminen.

Yhä useampi alkaa kapinoida ahdistavia koronasääntöjä vastaan. Viime viikonloppuna Iphone-kännyköitä valmistavan Foxconnin tehtaassa työntekijät murtautuivat ulos tehdasalueelta oltuaan viikkojen ajan koronakaranteenissa. He valittivat, että ruoka oli loppumassa.

Työntekijät kertoivat BBC:lle, että tehtaalla levisi huhuja viranomaisten tekevän heillä julmaa ihmiskoetta tartunnan sietokyvystä. Työntekijät pelkäsivät henkensä edestä.

Ongelmana Kiinassa onkin, että pandemiaan liittyvää tietoa ei jaeta. Kansalle ei kerrota äärimmäisen jyrkkien toimien syistä ja siitä, milloin Kiina mahdollisesti palaa normaaliin arkeen.

Kiinalaiset ovat pitkään uskoneet viranomaisten sanaan siitä, että koronavirustartunta voi olla vaarallinen. Kolmen vuoden rajoitusten jälkeen turnausväsymys alkaa näkyä.

Mitä ajatuksia Kiinan koronarajoitukset herättävät? Voit keskustella aiheesta 4.11. klo 23 asti.

Enemmän aiheesta:

Ylen tiedot: Suomen Pekingin-suurlähetystö sulki ovensa asiakkailta – taustalla kiista koronarajoituksista

”En jaksaisi aina rajoituksia” – koronapandemian takia Kiinan köyhät vain köyhtyvät

Kiinalaiset työntekijät pakenivat Iphone-tehtaalta, johon heidät oli suljettu koronaepäilyjen vuoksi