Hoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt roimasti Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Johtajaylilääkäri Peter Niemisen mukaan kyseessä on lähinnä iäkkäitä henkilöitä, joilla on taustalla muitakin sairauksia joiden takia he eivät pärjää kotioloissa.
Samaan aikaan hoitohenkilökunnasta moni on koronassa, joten tilanne on rasittunut. Tilanne vaikuttaa terveydenhuollon toimintakykyyn ja voi hidastaa kiireetöntä hoitoon pääsyä.
– Tilanne on vaikeutunut merkittävästi lyhyessä ajassa ja tartuntamäärät ovat jopa kolminkertaistuneet, toteaa johtajaylilääkäri Peter Nieminen.
Niemisen mukaan syynä voi olla syysloma. Maakunnan eri vuodeosastoilla oli alkuviikoista hoidossa yli 60 potilasta.
– Käytännössä potilaita on liki jokaisella osastolla vaihtelevissa määrin. Pula paikoista on suuri, Nieminen lisää.
Vaikean paikkapulan lisäksi tilanne on aiheuttanut myös ruuhkautumista päivystyspisteissä. Lisäksi muita palveluita, esimerkiksi suunniteltuja leikkauksia ja muita ajanvarauksia voidaan joutua siirtämään. Tilanne vaikuttaa erityisesti ei-kiireelliseen hoitoon, sillä henkilökuntaa resursoidaan kiireellisimpiin potilastapauksiin.
Koronatilanne vaikuttaa myös kotihoidossa. Sovitut käynnit tehdään, mutta yksittäinen käynti voi olla tavallista lyhyempi.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Pohjanmaalta.