Yhdysvalloissa maan tiedusteluorganisaatiot ovat luovuttaneet presidentti Joe Bidenille raporttinsa koronaviruksen mahdollisesta alkuperästä ja julkaisseet sen tiivistelmän.
Eri tiedusteluelimet eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, levisikö koronavirus eläimistä ihmisiin luonnollisen tartunnan kautta vai vuotiko se ihmisten keskuuteen Wuhanin viruslaboratoriosta, jossa tutkitaan koronaviruksia.
Raportin mukaan asiaa ei voida ratkaista ilman lisäinformaatiota. Raportin tiivistelmän julkaisun jälkeen presidentti Joe Biden kritisoi Kiinaa siitä, että se on estänyt viruksen alkuperän tehokkaan tutkinnan.
– Kiinassa on olemassa kriittisen tärkeää informaatiota tämän pandemian alkuperästä, mutta alusta lähtien Kiinan viranomaiset ovat estäneet kansainvälisiä tutkijoita ja lääketieteellistä yhteisöä pääsemästä siihen käsiksi, Biden kertoi lausunnossaan.
– Teemme kaikkemme, jotta saamme jäljitettyä tämän valtavan määrän kipua ja kuolemaa ympäri maailmaa aiheuttaneen taudin alkuperän, jotta voimme estää sen toistumisen.
Virusta ei pidetä bioaseena
Yhtä mieltä tiedusteluelimet olivat vain siitä, ettei koronavirus ole tarkoituksellisesti luotu bioase. Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset eivät myöskään usko, että Kiinalla oli etukäteistietoa viruksesta ennen ensimmäisen epidemian puhkeamista Wuhanissa.
Osa tiedusteluelimistä asettui viruksen luonnollisen alkuperän kannalle, mutta arvioivat luottamuksensa siihen johtopäätökseen heikoksi. Pienempi osa piti keskivarman todennäköisenä sitä, että virus lähti liikkeelle Wuhanin laboratoriosta.
Raportin arvellaan lisäävän jännitteitä Yhdysvaltain ja Kiinan jo valmiiksi kireään suhteeseen. Kiina on vähätellyt ajatusta siitä, että virus olisi lähtöisin Wuhanin laboratoriosta.
Lisäksi Kiinassa on levitetty perättömiä vaihtoehtoteorioita, kuten väitettä että virus olisikin peräisin Yhdysvaltain Marylandissa sijaitsevasta sotilastukikohdasta, kertoo muun muassa BBC.
Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkijat viettivät neljä viikkoa Kiinan Wuhanissa tammikuussa ja helmikuussa, minkä jälkeen he torjuivat laboratorioteorian. WHO:n raporttia on kuitenkin arvosteltu laihanlaisesta todistusaineistosta.
Viruksen alkuperän tarkempi selvittäminen vaatisi asiantuntijoiden mukaan enemmän dataa kaikkein varhaisimmista tautitapauksista. Monet pelkäävät sitä, että ensimmäisestä epidemiasta on jo kulunut niin kauan, ettei hyödyllistä uutta dataa enää voida kerätä.