MOSKOVA Presidentti Vladimir Putinin kerrottiin vihdoin eilen tiistaina saaneen ensimmäisen piikkinsä koronarokotetta.

Toisin kuin monet muut hänen virkaveljensä – kuten Joe Biden, Recep Tayyip Erdoğan ja Volodomyr Zelenskiy – Putin ei antanut rokottamisesta mitään kuvia julkisuuteen.

– Teidän täytyy uskoa hänen sanaansa, kommentoi lehdistösihteeri Dmitri Peskov asiaa.

Presidentin ilmoitettiin ottaneen venäläisvalmisteisen rokotteen. Arvailujen varaan jää kuitenkin se, oliko kyse Sputnik V:stä vai jommastakummasta toisesta maassa rekisteröidystä rokotteesta eli KoviVakista tai EpiVakKoronasta.

Samanlaista salamyhkäisyyttä, tietojen pimittämistä ja jopa suoranaista vääristelyä on nähty Venäjällä läpi koronaepidemian.

Maan hallinto ja Kremliä lähellä oleva media ovat läpi epidemian hehkuttaneet Venäjän selvinneen siitä yhtenä maailman parhaimmista.

Kokonaiskuolleisuustilastot näyttävät kuitenkin surullisen totuuden. Viime vuonna maassa kuoli 18 prosenttia enemmän ihmisiä vuodentakaiseen verrattuna. Tammikuussa Venäjän tilastokeskuksen mukaan kuolleita oli 34 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kuuntele Mistä maailma puhuu -podcast: Talous ja kuolema – Miten Venäjällä voidaan kertoa niin suuria valheita?

Venäläisviranomaiset eivät myöskään kerro avoimesti rokotustensa etenemisestä. Julkisesti ei ole saatavilla virallista tilastoa rokotettujen määristä.

Putin ilmoitti maanantaina, että kuusi miljoonaa venäläistä on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Maan hallitus on kertonut pyrkivänsä rokottamaan 68 miljoonaa eli 60 prosenttia väestöstä kesään mennessä.

Tavoite näyttää vaikealta.

Maaliskuun alussa julkaistun riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen kyselyn mukaan vain 30 prosenttia vastaajista on valmis ottamaan Sputink V -rokotteen. Joulukuun vastaavassa kyselyssä halukkaita oli vielä 38 prosenttia.

Venäjän maailman ensimmäiseksi koronarokotteeksi kutsuma Sputnik V on ollut alusta lähtien myös poliittinen hanke.

Rokote on nähty välineenä Venäjän arvovallan nostamiselle niin kotimaiselle kuin kansainvälisellekin yleisölle.

Sputnik V on rekisteröity tällä hetkellä yli 50 maahan. Se ei silti tarkoita, että rokote olisi otettu niissä käyttöön, vaikka Venäjän mediassa annetaankin usein niin ymmärtää.

Suurin osa Sputnik V:lle luvan antaneista valtiosta on köyhiä maita. Köyhimmät maat saavat rokotteita maailman terveysjärjestön WHO:n COVAX-ohjelman kautta, mutta ne toimitukset ovat vasta hitaasti alkamassa, ja Sputnik-rokote haki pääsyä ohjelmaan vasta eilen.

EU-maista venäläisrokotteella piikitetään vain Unkarissa. Euroopan lääkevirasto EMA tutkii parhaillaan mahdollisuutta antaa myyntilupa Sputnik V:lle koko unionin alueelle.

Länsimaisten rokotteiden vaikeuksia esitellään näyttävästi Kremliä lähellä olevassa mediassa.

Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Venäjän disinformaatiota tutkiva East Stratcom -työryhmä, joka toimii EU:n alaisena.

Venäläisille kerrotaan päivästä toiseen ruotsalais-brittiläisen Astra Zenecan sekä muihin lännen rokotteisiin liitetyistä kuolemista tai muista haitoista, vaikkei läntisiä rokotteita ole edes saatavilla maassa.

Myös suomalaisten kokemista haittavaikutuksista on kerrottu. Moskovalainen tv-kanava 360:n mukaan 32 suomalaista on kärsinyt muun muassa vakavista allergisista reaktioista.

Venäläisrokotteiden mahdollisista sivuvaikutuksista ei sen sijaan pidetä meteliä maan mediassa.

Esiintyessä maanantaina televisioidussa videoneuvottelussa Putin jopa väitti, etteivät Argentiinan viranomaiset ole havainneet sivuvaikutuksia Sputnik V -rokotteessa. Siellä kansalaisia alettiin piikittää venäläisrokotteella jo vuodenvaihteessa.

Argentiinalainen La Nacion sanomalehti kertoi kuitenkin jo tammikuussa, että maan terveysministeriön mukaan noin prosentilla rokotetuista oli haitallisia sivuvaikutuksia kuten päänsärkyä, allergisia reaktioita tai pyörtymisiä.

Kyse ei siis ole siitä, että Sputnik V -rokotteella olisi havaittu erityisen vakavia haittoja vaan siitä, kuinka eri tavalla omia ja muiden rokotteita käsitellään Venäjän julkisuudessa.

Maailmassa tuskin on rokotetta, jolla ei olisi minkäänlaisia sivuvaikutuksia.

Venäjällä on nähty myös vieläkin omituisempia väitteitä koskien Sputnik V -rokotetta.

Toissa viikolla maan media täyttyi uutisista, jotka varoittivat lännen valmistelevan laajamittaista informaatiokampanjaa venäläisrokotetta vastaan. Väitteiden pohjana käytettiin nimettömänä pysyvää korkea-arvoista lähdettä Kremlistä.

– Tavoitteena on vahvistaa väitteitä rokotteen ”tehottomuudesta ja vaarallisuudesta” lavastamalla ihmisten joukkokuolemia, uutistoimisto Interfax kertoi monen muun venäläisviestimen tavoin.

Venäjä on julistanut, että joka kymmenes maapallon asukas voisi saada Sputnik V -rokotteen tämän vuoden aikana.

Uutta, toimivaa rokotetta kaivataan myös Euroopassa. Monen kiinnostus venäläisrokotetta kohtaan on kasvanut sen jälkeen, kun arvostetussa The Lancet -tiedelehdessä julkaistiin helmikuussa myönteisiä tutkimustuloksia Sputnik V:stä.

Venäjä kuitenkin nakertaa omilla toimillaan luottamusta rokotteeseensa. Kreml on siis pilaamassa vinkuroinnillaan mahdollisuutensa ihan oikeaan pr-voittoon.

Rokotetta maailmalle vievän Venäjän suorien investointien säätiön johtaja Kirill Dmitrijev on sanonut, että Sputnik-rokotteen V-kirjain tulee englanninkielisestä voittoa tarkoittavasta sanasta.

Tällä hetkellä Venäjä toimet saavat V:n näyttämään valitettavasti ’victoryn’ sijaan ’valtiolliselta propagandalta’.

Täsmennetty klo 18.54: Sputnik haki pääsyä COVAX-ohjelmaan eilen, eikä vielä ole siis mukana WHO:n alaisessa ohjelmassa.

Lue lisää:

Ylen uusimmat tiedot koronaviruksesta

Toisiko Sputnik avun Suomen epidemiatilanteeseen? Rokoteasiantuntija Mika Rämet Venäjän tarjouksesta: Sputnikista ei välttämättä olisi apua tarpeeksi nopeasti

Kirjeenvaihtajalta: Venäjä ei hillinnyt koronavirusta, ainoastaan tiedon siitä