Valtiot eri puolilla maailmaa ovat ilmoittaneet tiukennuksista rokotuskäytäntöihin.

Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinnon määräämä rokotepakko koskee arviolta 100 miljoonaa amerikkalaista, eli noin kahta kolmannesta koko maan työvoimasta.

Kaikkien yli sadan työntekijän yritysten tulee varmistaa, että työntekijät on rokotettu tai testataan viikoittain.

Osa osavaltioista ja kaupungeista on määrännyt tiukennuksia koronarajoituksiin. Esimerkiksi San Franciscossa kaupungin työntekijöitä voi odottaa jopa irtisanominen, mikäli he kieltäytyvät koronarokotteesta. Los Angelesissa 12 vuotta täyttäneiden tulee ottaa koronarokote tänä vuonna, mikäli he haluavat osallistua lähiopetukseen.

Yhdysvaltojen ohella myös monet muut valtiot ovat muuttaneet käytäntöjään. Kokosimme poimintoja uutistoimisto AFP:n listauksen perusteella.

Näissä maissa koronarokote on pakollinen

Maailman pienimmässä valtiossa Vatikaanissa koronarokote on pakollinen kaikille aikuisille.

Rokotepakko on voimassa myös Keski-Aasian Tadžikistanissa ja Turkmenistanissa.

Eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevan Uuden-Kaledonian hallinto on ilmoittanut suunnittelevansa rokotepakkoa paitsi saaren asukkaille myös siellä vieraileville.

Rokotuspakko poikii myös mielenilmauksia, katso alta tunnelmat Kreikasta syyskuun alusta:

Piikkejä terveydenhuollon työntekijöille

Monissa maissa rokotepakko kohdistuu erityisesti terveydenhuoltoon.

Kreikassa on vaadittu rokotetta kaikilta terveydenhuollon työntekijöiltä syyskuun alusta.

Italiassa lääkäreiltä ja terveydenhuollon työntekijöiltä kielletään työskentely suoraan potilaiden parissa, mikäli he eivät ole ottaneet rokotetta. Vanhainkotien työntekijöiden rokotepakko astuu voimaan 10. lokakuuta. Kouluissa ja yliopistoissa rokottamattomien tulee toimittaa negatiivinen koronatestitulos joka toinen päivä.

Ranskassa terveydenhuollon, vanhainkotien sekä muiden haavoittuvassa asemassa olevien kanssa työskentelevien tulee vastaanottaa rokote ensi viikon keskiviikkoon mennessä.

Maassa on purettu koronarajoituksia koronapassilla, joka avaa ovia museoihin, ravintoloihin ja kahviloihin. Koronapassi on jakanut mielipiteitä.

Myös Englannissa suunnitellaan rokotepakkoa osalle terveydenhuollon työntekijöistä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Rajoituksia rokottamattomille palvelualoilla

Kanadassa koronarokote vaaditaan paitsi kuljetusalan työntekijöiltä myös valtaosalta lento- ja junamatkustajista lokakuun loppuun mennessä.

Liittovaltion työntekijöillä on aikaa hoitaa rokotuksensa kuntoon syyskuun loppuun saakka.

Venäjällä Moskovassa ja Pietarissa rokotepakko ylettyy palvelualojen työntekijöihin.

Etelänaapuri Kazakstanissa lähityöskentely kielletään muun muassa palvelu- ja pankkialojen ja viihdealan rokottamattomilta työntekijöiltä.

Fidžin saarivaltiossa julkishallinnon ja yksityisen sektorin työpaikat eivät aukene rokottamattomille.

Kiinassa noin 20 paikallisviranomista on varoittanut mittavista rajoituksista rokottamattomille. Esimerkiksi Chuxiongin kaupungissa Yunnanin maakunnassa maan lounaisosassa on ilmoitettu, että yli 18-vuotiaat rokottamattomat asukkaat eivät ehkä pian pääse sairaaloihin, kouluihin tai julkiseen liikenteeseen.

Lue myös:

Katso, miten Venetsia täyttyi turisteista – koronarajoituksia puretaan nyt vauhdilla Euroopassa

Kirjeenvaihtajalta: Bidenin hallinto ei enää maanittele vaan käskee amerikkalaisia hankkimaan rokotuksen – mutta toimiiko pakottaminen?

Länsimaat ovat rohmunneet valtaosan koronarokotteista: kun toisaalla alkaa kolmas rokotuskierros, toisaalla ei ole ensimmäistäkään

Koronapassi saa rokotettujen elämän näyttämään liki normaalilta monessa EU-maassa – rokottamattomia odottaa jatkuva testirumba