Vasemmistoliitto
Näytetään 1–10 / 10
Oulun suunnitelmat leikata teatterin rahoitusta herättävät vastarintaa – vastustajissa myös tiede- ja kulttuuriministeri
Oulun kaupunginhallitus esitti viime viikolla teatterin rahoituksen pienentämistä.
Perussuomalaisten kannatus pomppasi yli 20 prosentin – keskusta vajosi alle 12 prosentin
Ylen kyselyssä perussuomalaiset, kokoomus ja SDP nostivat kannatustaan. Menettäjiä olivat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.
Yle testasi: Tältä näyttäisi vasemmiston tai konservatiivien jättipuolue eduskunnassa
Eduskunnan vasemmiston tai oikeistolaidan yhdistyminen muuttaisi politiikan voimasuhteita – mutta kannattaisiko se?
Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...
Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.
Kaleva: Katja Hänninen ei lähde ehdolle vasemmistoliiton puheenjohtajaksi
Vasemmistoliiton puheenjohtajuutta tavoittelevat kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen Riihimäeltä, Li Andersson Turusta ja Jari Myllykoski Nakkilasta.
Kaleva: Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen ei pyri puolueen puheenjohtajaksi
Kansanedustaja Hanna Sarkkinen lähtee kuitenkin ehdolle vasemmistoliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi, Kaleva kirjoittaa.
Kaleva: Yli puolet suomalaisista haluaa säilyttää perintöveron
Kalevan taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan naiset haluavat säilyttää perintöveron miehiä enemmän.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä arvioidaan Kreikan tukalaa tilannetta ja lasketaan tänään nimitettävän Jyrki Kataisen hallituksen ministereiden keski-ikää. Myös hallituksen kuntaremontti puhuttaa lehtiä.
Aamun lehdet
Lehdet kirjoittavat ruotsalaisesta puhetaidosta ja vasemmistoliiton korpitaipaleesta.
Aamun lehdet
Lehdet käsittelevät Vasemmistoliiton tilaa, unilukkariutta ja sähköisiä kirjoja.