Trump
Näytetään 1–100 / 148
Presidentti Stubb puhui Trumpin kanssa: ”Suomen ja USA:n suhteet ovat erittäin läheiset”
Stubb keskusteli Trumpin kanssa puhelimitse. Hän kertoo onnitelleensa Trumpia vaalivoitosta.
Trumpin voitto aloitti erikoisen tapahtumaketjun – mukana norjalaismedia, ruotsalainen ja Elon Musk
Perjantaina norjalaislehti VG:n uutisoi, että Trumpin voitto ruuhkautti kriisipuhelimet. Elon Muskin mukaan norjalaismedia on valehdellut ihmisille.
Trump ei usko Bidenin luopuvan presidenttikilvasta – vaikutusvaltainen New York Times vaatii Bidenia sivuun kisasta
Muun muassa Politicon ja CNN:n mukaan demokraattien riveissä on kyseenalaistettu Bidenin jatko demokraattien ehdokkaana.
Trumpin muuttunut aborttikanta hämmentää ja ärsyttää republikaaneja – ”Olemme syvästi pettyneitä”
Trump myös arvostelee Arizonan tiukkaa aborttikieltoa. Hän on aiemmin ajanut lakia, joka määräisi abortit laittomiksi koko Yhdysvalloissa.
Puolan ulkoministeri Ylen haastattelussa: Trump estää Yhdysvaltojen apupaketin Ukrainalle
Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski saapuu Suomeen torstaina. Hän on innoissaan päästessään tapaamaan vanhan tuttunsa, Suomen tuoreen presidentin.
Elon Musk ja Donald Trump tapasivat Floridassa – Trump toivoo saavansa Muskin miljardit kampanjakassaansa
Musk on lähestynyt viime vuosina poliittisilta kannoiltaan republikaaneja ja kritisoinut ankarasti presidentti Joe Bidenia.
Tutkija: Yhdysvaltain republikaanipuolue on yhden henkilön kultti
Trump on nyt täysin ylivoimainen republikaaniehdokas, jota on lähes mahdotonta syrjäyttää, arvioi tutkija Maria Lindén.
Ron DeSantis jättäytyy republikaanien presidenttikilvasta
DeSantisin jättäytymisen myötä entinen YK-lähettiläs Nikki Haley on viimeinen todellinen ehdokas, joka pystyy haastamaan Trumpia etenemästä republikaanien presidenttiehdokkaaksi.
Miksi Salonius-Pasternak puhui pahimpaan varautumisesta juuri nyt? Kuusi kysymystä ja vastausta
Maailmanpolitiikan tutkija Teivo Teivainen muistuttaa, että tutkijan työhön kuuluu erilaisten skenaarioiden esittäminen. Ukrainan sotaa kohtaan on nähtävissä sotaväsymystä, hän sanoo.
Tutkija kehotti suomalaisia varautumaan ”huonompaan” vuoden päästä – näin väitettä kommentoidaan
Tulevaa on haastavaa ennustaa, mutta reserviläisten varautuminen on hyvä asia, sanovat Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg ja sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö
Vuoden isoimmasta indie-elokuvasta tuli QAnon-salaliittoteorioiden soppa, jota tukevat Donald Trump ja Elon Musk
Sound of Freedomia kiertävät kohut eivät vaikuttaneet levittäjän päätökseen tuoda elokuva Suomeen. Ensi-ilta on 3. marraskuuta.
Trump palasi Twitteriin eli X:ään ja tviittasi ensimmäistä kertaa 2,5 vuoteen
Twitter jäädytti Trumpin tilin tammikuun 2021 kongressivaltauksen jälkeen. Yhtiön nykyinen omistaja Elon Musk palautti Trumpin tilin viime vuoden marraskuussa.
Donald Trumpia vastaan on nostettu liittovaltion rikossyytteitä salaisten asiakirjojen hallussapidosta
Trumpia syytetään useista rikoksista, jotka liittyvät salaisten asiakirjojen luvattomaan hallussapitoon, kertovat yhdysvaltalaismediat. Oikeusministeriö ei ole julkistanut tarkkoja syytekohtia.
Nyt poistuvat Twitterin ilmaiset siniset varmennusmerkit – kato kävi jo Donald Trumpin ja Justin Bieberin tileillä
Jatkossa varmennusmerkin saavat kuukausimaksun maksaneet käyttäjät.
Fox Newsin tähtijuontajat haukkuivat Trumpin vaalivalheita hulluiksi – ja alkoivat sitten levittää valheita innokkaimmin itse
Fox Newsin juontajista erityisesti Tucker Carlson jatkaa Yhdysvaltain viime presidentinvaalien salaliittoteorioiden levittämistä.
Narsistinen trolli vai nerokas liikemies? Elon Muskista liikkuu monia mielipiteitä, ja nyt häntä verrataan Trumpiin – tämä juttu kertoo syyt
Miljardööri Musk on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, väittää liberaali amerikkalaismedia ja vertaa häntä Donald Trumpiin. Tutkijan mukaan media saattaa liioitella tämän vaikutusvaltaa.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin Twitter-tili on palautettu – Musk: "Kansa on puhunut"
Twitterin ylläpitö sulki Trumpin tilin sen jälkeen, kun tämän kannattajat yrittivät vallata Capitol-rakennuksen Washingtonissa loppiaisena 2021.
Brasilian oikeistopopulistin Bolsonaron pelätään turvautuvan Trumpin taktiikkaan ja kiistävän vaalituloksen, jos hän häviää sunnuntaina
Brasiliassa on sunnuntaina presidentinvaalit, joita pidetään tärkeimpinä vuosikymmeniin. Vastakkain ovat istuva presidentti, oikeistopopulistinen Jair Bolsonaro, ja vasemmistolainen Luiz Inácio Lula da Silva.
Analyysi: Elon Musk ottaa Twitterin komentoonsa vastentahtoisesti – nyt jännitetään Donald Trumpin paluuta ja lähes rajatonta sananvapautta
Katumapäälle tullut miljardööri yritti pyristellä kaupasta eroon, mutta ei onnistunut. Piensijoittajat ja reilu peli voittivat, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Kaj Stenvallin Putin-maalaukset kiinnostavat maailmanlaajuisesti – entinen oligarkki ja Trumpin asianajaja ovat huomioineet somessa
Donald Trumpin asianajaja ja entinen oligarkki ovat nostaneet turkulaistaiteilijan Putin-teokset esiin some-kommenteissaan. Stenvall on tehnyt Putinista yli 200 teosta, mutta on myynyt niistä vain yhden yksityishenkilölle.
Kaikkivoipa punasilmä-Biden ja aborttioikeudesta puhuvia tosi-tv-tähtiä – näin demokraatit taistelevat netissä Yhdysvaltain välivaalien voitosta
Yhdysvaltain demokraattipuolue yrittää kääntää tulevat välivaalit voitoksi meemien ja sosiaalisen median avulla. Kesän aikana erityistä huomiota sai Bidenin kaikkivoipuudella vitsaileva Dark Brandon -meemi.
Analyysi: Sijoittajat innostuivat, kun teslamies osti osuuden Twitteristä – Elon Muskille kyse on kuitenkin enemmän egosta ja sananvapaudesta
Muskin näkemysten rohkaisemina republikaanit vaativat jo ex-presidentti Donald Trumpin jäädytetyn tilin avaamista, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä
Donald Trumpin some-palvelu julkaistiin ja se näyttää aivan Twitteriltä – selvitimme, mistä palvelussa on oikein kyse
Twitteristä ja Facebookista potkittu ex-presidentti luo omaa sosiaalisen median palveluaan. Truth Social aukesi tänään Yhdysvalloissa.
Toimittajan mokasta tuli Bideniä pilkkaava meemi – "Let's Go Brandon" näkyy nyt kylteissä sekä t-paidoissa ja kuuluu poliittisissa puheissa
Meemilause on kiertoilmaus alatyyliselle tokaisulle. Presidentti Joe Biden on joutunut törmäämään lauseeseen jo useissa paikoissa. Entinen presidentti Donald Trump myy meemillä varustettuja paitoja.
Twitter ei päästä Trumpia takaisin, vaikka tämä asettuisi uudelleen ehdolle – Facebook odottaa lautakuntansa päätöstä
Vahvistamalla Trumpin porttikiellon Twitter varmistaa, ettei Facebookin perustaman valvontalautakunnan päätös vaikuta sen sisäisiin päätöksiin.
Yhdysvaltain senaatti alkaa tänään syynätä Trumpin kapinasyytettä – seitsemän kysymystä ja vastausta virkarikosoikeudenkäynnistä
Senaatti ratkaisee, syyllistyikö Donald Trump presidenttinä kapinan lietsomiseen. Republikaanien odotetaan äänestävän syytteen kumoon.
Nämä neljä hetkeä puhuttivat Bidenin virkaanastujaisissa: Miksi nuori runoilija nousi tähdeksi ja mitä Jennifer Lopez huusi kesken laulunsa?
Bidenin juhliin osallistuivat amerikkalaisen viihteen huiput. Koskettavimman esityksen tarjoili kuitenkin nuori runoilija.
Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Onko liberaalissa tarinassa kaikille tilaa?
Liberalismin myötä valkoinen mies sai väistyä vähemmistöjen ja naisoletettujen tieltä, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.
Trump aikoo poistaa koronan vuoksi asetettuja matkustusrajoituksia lähes viikko kautensa päättymisen jälkeen
Poistettavien matkustusrajoitteiden kerrotaan koskevan ainakin Brasiliaa ja isoa osaa Eurooppaa.
Trumpin potkiminen somesta oli PR-temppu, jolla on vaikutuksia sinunkin internetiisi – 6 asiaa jotka sinun pitää tietää
Voit tulevaisuudessa todennäköisesti nostaa oikeusjutun, jos oma tilisi poistetaan somesta.
Yksinäinen poliisi sai harhautettua mielenosoittajat pois senaatin istuntosalin ovelta – Väkivaltaiset videot näyttävät, miten pahasti kongressin turvatoimet epäonnistuivat
Loppiaisena tapahtunutta hyökkäystä kongressiin ei ollut suunniteltu salaa, vaan Trumpin kannattajat valmistautuivat sosiaalisessa mediassa kuukausien ajan mielenosoituksiin.
Tutkijat: Twitterin kurinpalautus Trumpille on oikea veto, vaikka tulikin kovin myöhään – "Nyt käydään selkeästi viestinnän valtataistelua"
Yhdysvalloissa yhteinen todellisuus hävisi ensin televisiosta, mutta nyt jakaantuu myös sosiaalinen media.
"Presidentti Trump kutsuu sinut Washingtoniin" – näin kongressiin tunkeutuneet ääriryhmät suunnittelivat valtausta netissä
"Villin Washingtonin" valmistelu sai alkunsa Trumpin joulukuussa lähettämästä tviitistä.
Twitter on pysyvästi jäädyttänyt Donald Trumpin käyttäjätilin – syynä väkivaltaan yllyttämisen riski
Somejätti sulki Trumpin tilin aiemmin vain väliaikaisesti kongressitalon valtausyrityksen jälkeen. Trumpin viimeisimpien tviittien tulkitaan ihannoivan väkivaltaa ja rohkaisevan väkivaltaisiin tekoihin.
Maailmantähdet Margaret Atwoodista Sarah Jessica Parkeriin tyrmistyivät Washingtonin tapahtumista – "Häpeällistä, shokeeraavaa"
Kulttuurivaikuttajat tuomitsevat Trumpin kannattajien mellakoinnin.
Valheenpaljastaja: Näin meitä huijattiin vuonna 2020 – moneenko vipuun sinä menit?
Trump pitää kongressin koronapakettia "häpeällisenä" – armahti Venäjä-tutkinnassa valehdelleen kampanjatyöntekijänsä
Trump vaatii, että kansalaiset saavat korona-avustusta 2 000 dollaria 600:n sijaan
Matti Mörttisen kolumni: Olisipa myös populismia vastaan keksitty rokote
Se, että Britannia hyväksyi ensimmäisenä covid-rokotteen, voi estää pelätyn kovan brexitin, kirjoittaa Matti Mörttinen.
Trumpin vaalituloksen kiistäminen näyttää epätoivoiselta sirkukselta, mutta seuraukset voivat olla vaarallisia
Vaikka vaalitulos tuskin muuttuu, Trumpin kamppailu vaalien jälkeen on edennyt käsikirjoituksen mukaan.
Antifa, syvä valtio ja valkoisen ylivallan maa – vaalivuonna lentäneet politiikan lyömäsanat kertovat ristiriitojen Yhdysvalloista
Yhdysvaltain nykyinen politiikan sanasto heijastelee myös historian kipukohtia.
Republikaanit eivät uskalla hylätä puolueensa supertähteä Trumpia – selvitimme, kuinka moni puolueen johtohahmoista on kääntänyt selkänsä presidentille
Joka viides republikaaniedustaja ei ole ottanut lainkaan kantaa presidentinvaalien tulokseen.
Eurooppa-kirje: Britannian Johnsonille tuli kiire osoittaa olevansa erilainen kuin Trump – Euroopan karnevaalit ja joulutorit on peruttu
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Uusi alku ystävän kanssa vai pettymys? – Näin Bidenin voittoon reagoitiin Berliinissä, Brysselissä, Moskovassa ja Pekingissä
Näin Ylen kirjeenvaihtajat kommentoivat eri maiden johtajien reaktioita Yhdysvaltojen vaalitulokseen.
TV-kanava: Trump saattaa suostua rauhanomaiseen vallanvaihtoon, vaikka syyttää vaaleja vilpillisiksi Twitterissä
Republikaanijohtajilla on vaikea tilanne: He eivät voi hylätä Trumpia, jolla on suuri suosio äänestäjien keskuudessa.
Trump ei ole osoittanut tappion myöntämisen merkkejä – miten Valkoisen talon vallanvaihto etenee?
Yleensä uusi presidentti tapaa vanhan välittömästi vaalien jälkeen. Hallinnot vaihtavat kapulaa kahden kuukauden ajan.
Twitter piilotti harhaanjohtavina useita Trumpin tviittejä vaaleista, Trump tuohtui somejätille
Trump jatkoi tviiteissä vaalivilppiä koskevia syytöksiään, joille ei ole esitetty todisteita.
Eurooppa-kirje: Wienin terrori-isku jätti pöytiin puolikkaat tuopit ja ihmisille uudenlaisen pelon
Saat kiinnostavimmat Eurooppa-aiheet kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Slovenian pääministeri väitti Trumpin jo voittaneen – Muut maailman johtajat pidättäytyivät toistaiseksi kommentoimasta vaalitulosta
Kiinan media vertasi vaaleja kehitysmaihin. Saksan ja Ranskan poliittiset päättäjät korostivat, että Euroopasta pitää tehdä vastedes vahvempi.
Jenny Matikainen: Unohtivatko presidenttiehdokkaat nuorten huolen? Virus pelottaa, mutta parikymppisiä kauhistuttaa yhä myös maailmanloppu
Presidentti Trumpin koronatartunta varmisti, että vaalien alla ei puhuta ilmastonmuutoksesta, pohtii Jenny Matikainen.
Pelkoja koronasta, vilpistä ja vastustajan saamasta edusta – Mitä kuohunta USA:n postiäänestyksen ympärillä tarkoittaa?
Koronaepidemian takia jopa kolme neljäsosaa äänioikeutetuista saa tänä vuonna halutessaan äänestää postitse.
Yhdysvalloissa yritetään yhä sopua biljoonaluokan koronatuista ennen vaaleja – Trump vaikuttaa tukevan elvytyspakettia sittenkin
Trump ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että myöntäisi elvytysrahat vasta voitettuaan vaalit. Perjantaina hän vaikutti muuttaneen mielensä.
Trumpin kuolemaa toivovat viestit poistetaan, linjasi Twitter – demokraattiedustaja ihmettelee, miksi tappouhkauksiin ei ole aiemmin puututtu
“Ai nytkö ei saa uhata tappaa”, sosiaalisessa mediassa ihmetellään.
Matti Mörttisen kolumni: Trump voi voittaa, eikä siihen tarvita kuin yksi iso nöyryytys oikeaan aikaan
Politiikan sisältö ei enää ratkaise vaalikampanjassa. Härski asenne ratkaisee, kirjoittaa Matti Mörttinen
Trumpin nimen mainitseminen on Joe Bidenille vaaliase Twitterissä: "Hän on huonoin mahdollinen henkilö johtamaan meitä"
Biden tviittaa Trumpille usein öisin. Trump iskee takaisin kutsumalla Bidenia hitaaksi, uniseksi ja piileskeleväksi.
Biden: Trump käyttää korkeimman oikeuden tuomarin nimitystä Obamacaren kaatamiseen
Republikaanit haluavat saada tuomarivalinnan tehtyä ennen marraskuun vaaleja.
Trump ei ole menettänyt peliä – USA:n vaalien tilanne voi olla täpärämpi kuin ensi vilkaisulla näyttää
Päivitämme Yhdysvaltain presidenttivaalitaistelun mielipidemittausten luvut aina maanantaisin marraskuun 3. päivän vaaleihin asti.
Kaksi kuollut ja yksi loukkaantunut mielenosoitusta seuranneessa ampumavälikohtauksessa Wisconsinin osavaltiossa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo lähettävänsä paikalle liittovaltion joukkoja.
Joe Biden valitsi varapresidenttiehdokkaakseen senaattori Kamala Harrisin – Trump mollasi "senaatin kamalimmaksi jäseneksi"
Harris on ensimmäinen musta nainen, joka on mukana presidenttikilvassa pääpuolueiden ehdokkaana.
Valkoisen talon ulkopuolella ampuminen – salainen palvelu keskeytti presidentin lehdistötilaisuuden
Lehdistötilaisuuteen joitakin minuutteja myöhemmin palanneen Trumpin mukaan aseistautunut henkilö ammuttiin Valkoisen talon ulkopuolella.
Bostonin maratonin pommimiehen kuolemantuomio kumottiin – Trump vaatii uutta teloitustuomiota
Liittovaltion valitusoikeus kumosi perjantaina useita Dzohar Tsarnajevin tuomioita.
Trump: Liittovaltion joukot pysyvät Portlandissa kunnes kaupunki on saatu "siivottua"
Liittovaltion joukoista on noussut Yhdysvalloissa vahva poliittinen kiista.
Trump: Kadun usein tviittejäni jälkeenpäin – "Ei sitä aina katso, millainen merkki siellä kypärässä on"
Presidentin mielestä uudelleentviittaukset ovat hankalimpia.
Miksi presidentti Trump lähettää sotilasasuisia joukkoja hajottamaan mielenosoituksia? Lue tästä lyhyet vastaukset
Hallinnon mukaan joukot palauttavat järjestystä, vastustajien mielestä kyse on laittomuuksista ja poliitikoinnista.
Trumpin lievennys Roger Stonen tuomioon saa kritiikkiä myös republikaaneilta – Romney: "Ennenkuulumatonta, historiallista korruptiota"
Venäjä-tutkintaa johtanut entinen erikoissyyttäjä Robert Mueller puolusti Stonen tuomiota harvinaisessa mielinpidekirjoituksessa.
Trump arvosteli nimenvaihtoa harkitsevia seuroja – piikitteli aiemmin tummaihoista NASCAR-kuljettajaa
Trumpin mukaan seurat yrittävät olla poliittisesti korrekteja.
Kommentti: K-pop-fanit kertoivat sabotoineensa Donald Trumpin vaalitilaisuuden – Tätä on odotettu, koska netissä sekoilevilla nuorilla on valtaa
Äärioikeistotrollit ovat tienneet pitkään, että nettisekoilulla voi vaikuttaa reaalimaailmaan. Oli vain ajan kysymys, että tämä tajuttaisiin myös “toisella puolella”, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.
Trumpin twiitti sai taas Twitteriltä varoitusmerkinnän – presidentti uhkasi mielenosoittajia voimankäytöllä
Twitterin mukaan presidentin twiittiin sisältyy uhkaus tiettyyn ryhmään kohdistuvasta vahingonteosta.
Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvaltain päätös vetää tuhansia sotilaita Saksasta näyttää kostolta – suurin häviäjä on Saksan näkökulmasta Yhdysvallat itse
Yhdysvallat vetää Saksasta noin 9 500 sotilasta, mikä vaikeuttaa saksalaisarvioiden mukaan lähinnä Yhdysvaltain omia sotilasoperaatioita, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen Berliinissä.
Yhdysvalloissa kaduille komennettu kymmeniä tuhansia kansalliskaartin jäseniä
Facebook sulki toistasataa valkoista ylivaltaa ajavaa tiliä, joissa kehotettiin väkivaltaan.
Facebookin työntekijät suuttuivat työnantajansa haluttomuuteen puuttua Trumpin kirjoituksiin: sadat jättivät työnteon tänään väliin
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Facebookin työntekijät osoittavat mieltään yhtiön toimintaa vastaan.
Trump kutsuu Minneapolisin mellakoijia rikollisiksi ja pormestaria heikoksi – Pormestari vastaa: Heikkoutta on syyttää toisia kriisin aikana
Twitterin mukaan Trumpin Minneapolis-tviitti rikkoi yhtiön väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä. Kaupungissa mellakat ovat jatkuneet ja poliisi pidätti niistä raportoineen CNN:n uutisryhmän.
Trump uhkaa jopa sulkea sosiaalisen median – Twitter puuttui aiemmin hänen viesteihinsä perättöminä
Trump syyttää sosiaalista mediaa konservatiivien vaientamisesta.
Twitter puuttui ensimmäistä kertaa Trumpin tviitteihin – presidentin mukaan yhtiö sekaantuu vaaleihin
Trump väitti viesteissään, että postitse lähetettävät äänestysliput johtavat vaalituloksen manipulointiin.
Melania Trump valistaa maskeista, kun presidentti napsii malarialääkettä – Valkoisen talon isäntäpari eri linjoilla koronaviruksesta
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump on ollut julkisuudessa eri mieltä aviomiehensä kanssa monesti aiemminkin.
Trump päätti lehdistötilaisuutensa taas lyhyeen – rasistisena pidetyn tylytyksen kohteeksi joutunut toimittaja saa tukea Twitterissä
"Kysy Kiinalta, älä minulta", Trump vastasi aasialaistaustaisen toimittajan kysymykseen.
Michiganin tiukka koronakuri nostaa painetta ja kasvattaa pelkoa – jopa "enkelin" koputus ovella jännittää monia
Amerikkalaisessa pikkukaupungissa saa taas shoppailla aiempaa vapaammin, mutta kaupassa pitää käyttää edes jonkinlaista hengityssuojaa.
Amerikkalaisten koronaprotestit ovat vaarallista peliä ihmisten turhautumisella – taustalla aseaktivisteja, salaliittoteoreetikkoja ja oikeistoryhmiä
Trumpin tuki mielenilmauksille kielii jo kamppailusta syksyn presidentinvaalien ratkaisevista äänistä.
Yhdysvaltain esivaaliralli käynnistyy maanantaina Iowasta – näin demokraatit valitsevat Trumpille vastustajan
Ketkä ovat tärkeimmät presidenttiehdokkaat? Koska voittaja on selvillä? Mikä on supertiistai, entäs superdelegaatti? Koostimme olennaisimmat asiat.
Presidentti Trump vannoo Yhdysvaltojen vastaavan Iranin mahdolliseen kostoon ja uhkailee Irakia talouspakotteilla
Kymmeniä iranilaistaustaisia ihmisiä on pysäytetty pitkiin kuulusteluihin Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla, kertoo kansalaisjärjestö.
Trumpin mukaan Yhdysvallat ei halua sotaa – USA lähettää 3 000 sotilasta Lähi-itään lisääntyneen uhan vuoksi
Yhdysvallat surmasi Bagdadissa vaikutusvaltaisen iranilaiskomentajan Qassem Suleimanin perjantain vastaisena yönä.
Kongressin nuori vasemman laidan äänitorvi on somen rocktähti – Miten paljon Alexandria Ocasio-Cortez vaikuttaa USA:n politiikassa?
Tutkijan mukaan Ocasio-Cortez ja presidentti Trumpin suomimat uudet naisedustajat voivat olla merkki muutoksesta Yhdysvaltain sisäpolitiikassa.
Venäjä pyrkii ottamaan välittäjän roolin Lähi-idässä – "Syyria on sotilaallinen näköalapaikka"
Venäjä pyrkii osoittamaan alueen maille, että se on luotettava liittolainen, toisin kuin Yhdysvallat.
Trumpin ja Niinistön lehdistötilaisuutta hallitsi Trumpin raivo – Twitter-kansa riehaantui
Sosiaalinen media villiintyi, kun Yhdysvaltojen presidentti läpsäisi presidentti Sauli Niinistöä polvelle.
Trump lupaa julkistaa puhelinkeskustelunsa Ukrainan presidentin kanssa
Myös edustajainhuoneen puhemies demokraattien Nancy Pelosi aikoo tiedottaa asiasta keskiyöllä Suomen aikaa.
“Puhu enemmän, luule vähemmän!” Riku Rantala ja Tunna Milonoff laittavat kaiken likoon paremman keskustelukulttuurin puolesta – liity joukkoon ja tsekkaa Docventuresin syksyn leffalista tästä!
Trumpin tukeminen ärsyttää kuntosaliketjun asiakkaita – julkkikset kannustavat irtisanomaan jäsenyyden
Suositun kuntosaliketjun omistajiin kuuluva liikemies järjestää varainkeruuillalliset Donald Trumpille.
USA:ssa kongressi sopuun valtion budjetista – Trump tyytyväinen sopimukseen
Budjettiin liittyvä vääntö velkakaton nostamisesta on johtanut useamman kerran hallinnon sulkuun.
Twitter riehaantui Trumpin puheesta, jossa presidentti väitti armeijan vallanneen lentokenttiä jo vapaussodassa – katso puheen kohta videolta
Meemeissä revittiin ilo irti Trumpin kömmähdyksestä.
"Äitini tulee pettymään" – USA:n supertähti seisoo Trump-kommenttiensa takana ja kehottaa joukkuekavereita seuraamaan perässä
Yhdysvaltain tähtihyökkääjä Megan Rapinoe selitti lausuntoaan jäädä pois Valkoisesta talosta. Rapinoen toiminta on ärsyttänyt presidentti Donald Trumpia.
Donald Trumpin ja Yhdysvaltojen naisten MM-futistähden sanasota käy kuumana! Presidentti tykitti Twitterissä: "Suorita työsi!"
Megan Rapinoe kertoi aiemmin, että hän ei aio mennä Valkoiseen taloon vierailulle, jos Yhdysvallat voittaa MM-kultaa tänä kesänä.
Ankkataiteilija Kaj Stenvall syttyy päivänpolitiikasta – "Antti Rinne on persoonana mielenkiintoinen"
Kaj Stenvall teki ensimmäisen ankkamaalauksensa 30 vuotta sitten.
Trump perui iskut Iraniin vain kymmenen minuuttia ennen operaation aloittamista
Iskuja suunniteltiin tehtäväksi kolmeen eri kohteeseen. Trumpin mukaan iskut peruttiin, sillä ne olisivat olleet uhrimäärältään ylimitoitettuja.
Trump väläytteli salaista Meksiko-sopimusta, toimittajat kuvasivat paperin ja julkaisivat sisällön – eikä tämä ollut ensimmäinen kerta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump halusi todistaa lisäsopimuksen olemassaolon heiluttelemalla paperia toimittajien edessä.
Trump pyörsi innokkaan tukensa kuulennoille
Valkoinen talo ei ole vastannut kysymyksiin, onko kyseessä virallinen linjanmuutos Yhdysvaltain avaruuspolitiikassa.
Presidentti Trump jakoi videota, jolla kongressiedustaja vaikuttaa vähättelevän 9/11-iskuja, demokraatit suuttuivat
Ilhan Omar on harvoja musliminaisia Yhdysvaltain konressissa.
Video: Trump nosti puheessaan esiin naisten aseman – Somessa kiinnostivat naisedustajien valkoiset asut ja Nancy Pelosin sarkastiseksi tulkittu taputus
Valkoisiin pukeutuneet kongressiedustajat hurrasivat Trumpin maininnalle naisten kohentuneesta asemasta.
Hehkutetulla Super Bowlilla ja NFL:llä on kiusallinen ongelma, johon Donald Trumpkin on sekaantunut – pieni ele aloitti vyöryn, joka vei USA:n suosituimman urheilusarjan keskelle omituista oikeustaistelua
Pelaajiensa kannanottoihin konservatiivisesti suhtautuva NFL:llä on imago-ongelma, joka varjostaa sunnuntain Super Bowlia.
Putin: "En tiedä, koska tapaan presidentti Trumpin" – kirjeenvaihtajamme seurasi presidentin lehdistötilaisuutta hetki hetkeltä
Vladimir Putin käsitteli tilaisuudessa muun muassa suurvaltasuhteita. Videolta voit katsoa koko lehdistötilaisuuden englanniksi tulkattuna.
Miksi Meksiko lähettää joukkoja etelärajalle ja lupaa apua siirtolaiskaravaanille? – "Trump ei ole ikuisesti vallassa"
Meksiko ja Yhdysvallat tarvitsevat toisiaan eikä Meksiko halua enempää pilata suhteita Yhdysvaltoihin, arvioi dosentti Pekka Valtonen.
Media: Valkoinen talo kaavailee kilpailututkintaa Googlea ja Facebookia vastaan – Trump pitää yhtiöitä puolueellisina
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kritisoinut sosiaalista mediaa konservatiivisten mielipiteiden syrjimisestä.