Twitter on piilottanut useita Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tviittejä, joissa hän muun muassa esittää syytöksiä vaalivilpistä.
Torstai-illan ja perjantain puolenpäivän sisällä Twitter oli liittänyt seitsemään Trumpin tviittiin merkinnän, jonka mukaan tviitissä jaettu sisältö on kiistetty kokonaan tai osittain.
– Sen äänestämistä tai muuta kansalaisvaikuttamista koskevat väittämät saattavat johtaa harhaan, varoituksessa todettiin.
Tviitit voi edelleen käydä lukemassa erikseen klikkaamalla.
Kuudennen kätketyn tviitin jälkeen Trump syytti Twitteriä hillittömyydestä.
Trump jatkoi tviiteissä syytöksiä, joiden mukaan tiistain presidentinvaaleissa olisi tapahtunut vilppiä.
Presidentti esitti vilppiepäilyjä jo kauan ennen vaaleja ja on jatkanut syytöksiä vaalien jälkeen, muun muassa torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa. Trump on uhannut viedä asian oikeuteen, mutta todisteita syytösten tueksi ei ole esitetty.
Trump kyseenalaistaa postiäänestyksen. Se on aiemminkin ollut käytössä vaihtelevasti eri osavaltioissa, mutta nyt oikeutta äänestykseen laajennettiin koronaepidemian takia.
Postiääniä annettiinkin ennätysmäärä, mutta demokraattien kannattajat ovat olleet innokkaampia postitse äänestäjiä kuin republikaanit.
Muun muassa voiton kannalta tärkeissä Georgian ja Pennsylvanian osavaltioissa Trump johti aluksi selvästi ääntenlaskentaa, mutta demokraattien ehdokas Joe Biden alkoi kuroa etumatkaa nopeasti kiinni, kun postiääniä alettiin laskea.
Lue tuoreimmat tiedot ääntenlaskennasta tästä.