Ylevä arkisto

Perussuomalaiset

Näytetään 1–12 / 12

3. helmikuu 2025

Riikka Purran aviomies syyttää mediaa harhaanjohtamisesta, mutta pitää vaimonsa vanhoja kirjoituksia rasistisina

Mikko Välimaan mukaan hänen tuore kirjansa ei ole puolustuskirja omalle vaimolle vaan mediakriittinen teos. Riippumattomana toimijana hän ei itseään kuitenkaan pidä.

6. syyskuu 2023

Eduskunta käsittelee tänään hallituksen rasismitiedonantoa – näin kesän tapahtumat etenivät

Rasismikeskustelu hallitsi Suomen poliittista ilmatilaa läpi kesän. Koostimme juttuun tapahtumia, jotka johtivat tänään eduskunnassa käsiteltävään rasismitiedonantoon.

31. elokuu 2023

Analyysi: Rasismitiedonanto pelastaa Orpon hallituksen, mutta jännite säilyy

Hallitus näyttäisi tiedonannon myötä saavan eduskunnan luottamuksen ensi viikon äänestyksessä, politiikan toimittaja Pekka Kinnunen arvioi.

14. heinäkuu 2023

Kokoomuksessa kipuillaan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa – ”Kun teemme politiikkaa, heitämme arvoillamme vesilintua”, sanoo valtuutettu

Yle kysyi kokoomusvaikuttajilta, mitä he ajattelevat hallituksen vaikeuksista ja yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Pääministeri Petteri Orpo ja hänen toimintansa saavat lähes pelkästään kehuja.

12. heinäkuu 2023

Riikka Purralla on nyt seliteltävää äänestäjilleen, sanoo valtio-opin dosentti Hanna Wass: “Pitäisi konkreettisesti kertoa, mikä on puolueen linja”

Jos hallitus ei sitoudu julkilausumaansa, se jää ontoksi näytelmäksi, sanoo valtio-opin dosentti Hanna Wass Ylen aamussa.

11. heinäkuu 2023

Riikka Purra pyytää ”15 vuoden takaisia typeriä” somekommenttejaan anteeksi – hallituspuolueiden puheenjohtajilta julkilausuma

Purra sanoo Twitterissä kirjoittaneensa Scripta-blogin vieraskirjaan sanoilla, joita hän ei nykyään ”mitenkään hyväksy enkä käyttäisi”.

10. syyskuu 2018

Analyysi: Voisiko blokkipolitiikan takuumaa Ruotsi ottaa jatkossa mallia Suomesta?

Ruotsin vaalit tuntuvat antavan uskonvahvistusta usealle puolelle pitkin suomalaista puoluekenttää, kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman.

7. heinäkuu 2016

He toimivat Sipilän sijaisina tänä kesänä – Tuore ministeri Kai Mykkänen sijaistaa pääministeriä yhden päivän

Tällä hetkellä pääministeri Juha Sipilän sijaisena toimii opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Yhteensä Sipilää tuuraa seitsemän eri ministeriä.

18. huhtikuu 2016

Työministeri kertoo kannustinloukuista ja työttömyysturvasta – Suora lähetys kello 10.25

Hallitus on kertonut purkavansa kannustinloukkuja ja laajentavansa työttömyysetuuksien käyttöä. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström esittelee uudistuksia tänään aamupäivällä. Yle esittää tiedotustilaisuuden suorana.

27. toukokuu 2015

Keskusta kokoontuu päättämään ministereistään

Perussuomalaiset ja kokoomus päättivät ministereistään jo keskiviikkona. Keskustan kokous alkaa torstaina kello 17. Kello 18 pidettävää tiedotustilaisuutta voi seurata suorana Yle Areenassa.

Ministerivalinnat, leikkaukset, verotus, sote... Lue yhteenveto keskiviikon hallitusuutisista

Keskiviikkona julkistettiin uusi hallitusohjelma, jonka linjaukset vaikuttavat suomalaisten arkeen lukuisin eri tavoin.

21. maaliskuu 2013

Eduskunnassa nokkapokkaa kehysriihen tuloksista

Kaikki kansanedustajat eivät mukisematta nielleet hallituksen budjettiratkaisuja.