Hallitus on ilmoittanut, että se purkaa kannustinloukkuja ja laajentaa työttömyysetuuksien käyttöä starttirahaan, palkkatukeen ja liikkuvuusavustukseen. Muutoksilla hallitus on kertonut tavoittelevansa työllisyyden lisäämistä.

Käytännössä työttömän olisi otettava työtä vastaan entistä tiukemmin ehdoin, toisaalta työttömyysetuuksia olisi mahdollisuus käyttää myös oman työllistymisen edistämiseen, työ- ja elinkeinoministeriö toteaa.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo kannustinloukuista ja työttömyysturvasta tiedotustilaisuudessa tänään maanantaina. Yle näyttää sen suorana nettisivuillaan ja Yle Areenassa. Suora lähetys alkaa kello 10.25.

Hallitus on esitellyt toimiaan työllisyyden lisäämiseksi aiemminkin: kaksi viikkoa sitten tiistaina ja viikko sitten tiistaina. Hallitus on linjannut, että yhtenä sen päätavoitteena on nostaa työllisyysaste 68 prosentista 72 prosenttiin eli luoda noin 110 000 uutta työpaikkaa.