Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–36 / 36

25. tammikuu 2022

Pohjoismaiden tartuntamäärät sen kun nousevat, mutta Tanskassa yhteiskunta avautuu

Viime viikkojen aikana omikrontapauksia on rekisteröity koko ajan enemmän niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakin, mutta maiden koronakäytännöt vaihtelevat huomattavasti.

30. syyskuu 2021

Britanniassa ja Israelissa epidemia laajeni, Tanskassa ei – näin kävi viidessä maassa, kun koronarajoituksia purettiin

Useissa maissa koronarajoituksia on purettu tai niistä on luovuttu kokonaan ennen Suomea. Vaikka purku on johtanut usein epidemian kiihtymiseen, avautumisesta on haluttu pitää kiinni.

8. elokuu 2021

Hindujen pyhässä Gangesjoessa lipuu satoja vainajia – köyhillä ei varaa polttaa vainajiaan

Paikalliset asukkaat pelkäävät, että jos ruumita ei saada ajoissa pois joesta, jo entuudestaan maailman saastuneimpiin vesiväyliin kuuluvasta Gangesista tulee tautipesäke.

27. heinäkuu 2021

Phuketin koronatartuntojen määrä on kääntynyt nousuun turismikokeilun aikana – Kuvernööri: Hiekkalaatikko pysyy

Yksi turismikokeilun ehdoista on, että uusien tartuntojen määrä ei ylitä 90:ää viikossa. Phuketin koronarajoituksia on tiukennettu.

24. heinäkuu 2021

Myös lapset kuolevat koronaan Indonesiassa, joka on maailman pahin koronakeskus – Monet eivät tiedä, että lapset voivat saada tartunnan, oireita pidetään flunssana

Indonesiassa on todettu yli kolme miljoonaa koronatartuntaa ja noin 80 000 koronaan liittyvää kuolemaa pandemian aikana. Rokotukset edistyvät hitaasti: vain 6,2 prosenttia on saanut kaksi rokotusta.

11. huhtikuu 2021

AFP: Brasiliassa koronaviruksen takia tehohoidossa on nyt enemmän nuoria kuin vanhoja

Viime kuussa alle 40-vuotiaiden määrä tehohoidossa ohitti vanhemmat ikäluokat.

6. huhtikuu 2021

Lehterit pullistelivat! Baseball-joukkue Texas Rangers avasi kautensa liki 40 000 katsojan edessä – presidentti Biden paheksui: "Vastuutonta"

Texas Rangers otti ensimmäisenä ammattilaisurheilujoukkueena Yhdysvalloissa areenansa koko kapasiteetin käyttöön koronaviruspandemian alkamisen jälkeen.

26. maaliskuu 2021

Eurooppa-kirje: Jo toinen pääsiäinen poskelleen – rairuohokin kasvaa nopeammin kuin korona talttuu

Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

14. maaliskuu 2021

Koronapandemian kolmas aalto nostaa päätään Euroopassa – tilanne synkkenee Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Virossa

Suur-Pariisin sairaalat alkavat olla täynnä ja Saksassa voidaan pääsiäisen jälkeen nähdä joulun kaltaisia tartuntalukemia.

11. maaliskuu 2021

Pandemiajulistuksesta vuosi: Yhdysvaltojen ja Kiinan kiista koronaviruksen alkuperästä yltyy taas, WHO on puun ja kuoren välissä

Suomalaisprofessorin mukaan WHO selvisi koronavuodesta yllättävän hyvin.

4. maaliskuu 2021

Nyt ei ole luvassa paavimobiilia tai massamessuja – Miksi paavi matkustaa Irakiin terroriuhasta ja koronapandemiasta huolimatta?

Paavi Franciscus matkustaa perjantaina Irakiin nelipäiväiselle vierailulle rauhansanomaa levittääkseen. Samalla varaudutaan terrori-iskuihin ja koronatartuntoihin.

1. maaliskuu 2021

Koronarokotteiden tuotanto-ongelmat piinaavat edelleen Eurooppaa – Tšekki ja Unkari paikkaavat rokotepulaa venäläisellä Sputnik-rokotteella

Koronarokotukset etenevät hitaasti, ja paineet prosessin vauhdittamiseksi kasvavat. Jopa huijarifirmat ovat lähestyneet EU-maita.

15. helmikuu 2021

Britannia tähtää koulujen avaamiseen kolmen viikon päästä, Boris Johnson toppuuttelee koronapassi-ideointia: "Tässä maassa ei käytetä koronapassia pubiin mennessä"

Britannian pääministeri Boris Johnson hehkuttaa 15 miljoonan britin rokottamista, mutta ei vielä lyö lukkoon koronarajoitteiden purkua. Aikataulusta tiedotettaneen viikon päästä.

11. helmikuu 2021

Uusien koronatapausten määrä on laskenut jo viikkojen ajan maailmalla – Euroopassa viidenneksen pudotus viikossa

Myös ensi tiedot rokotuksista rohkaisevat: Nopeimmin väkeään rokottaneessa Israelissa iäkkäiden sairastuminen on vähentynyt.

19. joulukuu 2020

Modernan koronavirusrokote sai käyttöluvan Yhdysvalloissa – rokotteen jakelun odotetaan alkavan viikonloppuna

Moderna on hakenut rokotteelleen käyttölupaa myös Euroopasta, ja siitä saatetaan päättää jo 6. tammikuuta.

13. joulukuu 2020

Saksassa suljetaan suurin osa kaupoista – koronarajoituksia tiukennetaan keskiviikosta alkaen

Rajoituksista sovittiin Merkelin ja Saksan 16 osavaltion pääministerien kesken käydyissä neuvotteluissa.

Koronaihme Sudanin leireillä: Etiopiasta paenneilla ei ole ollut tartuntoja – perheistään eroon joutuneet pakolaiset etsivät omaisiaan rajalla

Pakolaisten tulon vauhti on yllättänyt avustusjärjestöt. YK luonnehtii joukkopakoa Etiopian pahimmaksi kahteen vuosikymmeneen.

24. marraskuu 2020

Islanti tarjoaa varakkaille etätyöviisumia ja Englannissa karanteeni lyhenee maksullisella koronatestillä – rajoitukset taipuvat paksulla lompakolla

Etätöistä Islannissa haaveilevalla täytyy olla voimassa oleva työsopimus ja hyvät kuukausitulot.

16. lokakuu 2020

Euroopassa koronakäyrä nousee tällä hetkellä jyrkimmin koko maailmassa – Katso tilanne maanosittain

Euroopan kasvaneet tartuntamäärät eivät näy vielä koronakuolemissa.

22. syyskuu 2020

Koronakuolemien määrä Yhdysvalloissa ylittää tänään 200 000 – Amerikkalaisten mielipiteet kriisin hoidosta vaihtelevat puoluekannan mukaan

Demokraatit sanovat liittovaltion epäonnistuneen lähes täysin, republikaanit ovat paljon tyytyväisempiä.

5. syyskuu 2020

Sadat mielenosoittajat uhmasivat koronarajoituksia Australian Melbournessa – lähes 20 pidätettiin, ihmiset kyllästyneitä viikkojen karanteeniin

Protestimieliala on uutistoimistojen mukaan saanut pontta verkon salaliittoteoriasivustoilta. Osa pitää koko tilannetta huijauksena.

31. elokuu 2020

Intia nousi koronatilaston kärkeen – rajoituksia puretaan silti

Intiassa koronasta johtuva kuolleisuus on suuresta infektiomäärästä huolimatta suhteellisen vähäinen.

24. elokuu 2020

Moni keväällä koronan torjunnassa onnistunut maa joutuu taas kamppailemaan viruksen kanssa – Ruotsissa todettujen tartuntojen kasvu hidastui

Todetuista tartunnoista kuolemaan johtaa harvempi kuin keväällä.

5. elokuu 2020

Beirutin räjähdys osui erityisen hankalaan aikaan – muun muassa koronapandemia ja viljavarastojen tuhoutuminen rokottavat Libanonia

Kokosimme viisi syytä, jotka tekevät Libanonin tilanteesta erityisen vaikean.

19. heinäkuu 2020

Israelissa poliisi on käyttänyt vesitykkejä maan koronatoimia kritisoivia mielenosoittajia vastaan

Pääministeri on myöntänyt, että maan taloutta ryhdyttiin avaamaan liian aikaisin.

26. kesäkuu 2020

EU:n ilmasilta vie apua köyhiin maihin koronasta huolimatta - Yle komissaari Urpilaisen mukana Burkina Fasossa

Suomen EU-komissaari Jutta Urpilainen vei koneellisen avustustarvikkeita koronan sulkemaan Afrikkaan.

12. kesäkuu 2020

Yhdysvaltain republikaanit siirtävät puoluekokouksensa Floridaan välttääkseen koronamääräykset

Jättikokous Floridassa voi vaikuttaa myös republikaanien menestykseen vaalien vaa'ankieliosavaltiossa.

10. kesäkuu 2020

Italian pääministeri Conte koronatoimia tutkivien syyttäjien kuultavaksi – Hallitus ja paikalliset viranomaiset sättivät toisiaan epäonnistumisista

Syyttäjät haluavat tietää, miksi Italia epäonnistui kriisipesäkkeiden määrittämisessä ja eristämisessä.

15. toukokuu 2020

Trumpin Obama-syytösten ryöppy ei laannu – senaatin lakivaliokunnan puheenjohtaja kieltäytyi kutsumasta Obamaa kuultavaksi keskellä vakavaa koronakriisiä

Trump käy erikoista hyökkäyssotaa edeltäjäänsä vastaan Twitterissä. Hän tviittasi pelkästään viime sunnuntain aikana yli 120 kertaa.

3. toukokuu 2020

"Ajattelen usein, miltä ensimmäinen suudelma koronan jälkeen tuntuu" – läheisyydenkipeät italialaiset kertovat, miten he ovat kestäneet eristystä 56 päivää

Italia pitää hallussaan eristäytymisen Euroopan ennätystä. Mitä se on tehnyt seurallisille italialaisille?

22. huhtikuu 2020

Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla jopa nykyistä pahempi, ennustaa tautikeskuksen johtaja

Toista aaltoa ennustetaan Yhdysvalloissa ensi talvelle, jolloin se osuisi todennäköisesti flunssakaudelle.

20. huhtikuu 2020

Arabiemiraatit aikoo testata kaikki kansalaisensa koronaviruksen varalta, kertoo uutiskanava al-Arabiya

Jos mittava projekti toteutuu, se olisi ensimmäinen laatuaan maailmassa.

14. huhtikuu 2020

Israelissa presidentti soi sittenkin lisäaikaa hallitusneuvotteluille – ensin pyydettiin kahta viikkoa, nyt saatiin 48 tuntia

Koronaviruksen leviäminen on luonut painetta maan poliittisen lukon avaamiselle.

2. huhtikuu 2020

Kolmasosa maailman ihmisistä on eristyksissä koronaviruksen takia – rikkojien rangaistukset vaihtelevat huomautuksista jättisakkoihin tai jopa vankeuteen

Vapauteen tottuneet eurooppalaisetkin joutuvat nyt selittämään poliisille, millä asioilla liikkuvat.

21. maaliskuu 2020

Miksi WHO:n ja THL:n arviot koronakuolleisuudesta vaihtelevat yli kymmenkertaisesti?

Koronaviruksen aiheuttamien sairastapausten määrä kasvaa koko ajan ja samalla yhä enemmän ihmisiä sairastuu vakavasti.

13. maaliskuu 2020

Syyrian Idlib pelkää koronan leviävän miljoonan pakolaisen maakuntaan – "Se olisi katastrofi", arvioi syyrialaislääkäri Ylelle

Huhumylly Syyrian kymmenistä koronatartunnoista pyörii villisti. Al-Assadin hallinto on kiistänyt tartuntaväitteet.