Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–71 / 71

8. helmikuu 2026

Analyysi: En olisi uskonut, että zoomereista tulee edeltäjiään konserva­­tiivisempi sukupolvi

Koronapandemia vaikuttaa olevan merkittävä z-sukupolvea jakava kokemus, kirjoittaa toimittaja Miika Koskela.

5. marraskuu 2024

Muistatko Trumpin ehdotukset koronan hoitoon? Video näyttää rikkaan julkkiksen nousun maailmaa ravistelevaksi poliitikoksi

Kokosimme tähän videoon Trumpin elämänvaiheet.

8. lokakuu 2024

Trump on soitellut Putinin kanssa ja lähetti tälle koronatestejä, väittää toimittajalegenda kirjassaan

Yhdysvaltalaistoimittaja Bob Woodward väittää presidentti Donald Trumpin lähettäneen venäläiskollegalleen koronatestejä vuonna 2020.

13. toukokuu 2022

Twitter-botit uhkaavat kaataa Elon Muskin miljardikaupan – Arttu ja Inkeri synnyttivät suomea puhuvan rokotevastaisen botin päivässä

Elon Musk laittoi Twitter-diilin jäihin siihen saakka, kunnes botti- ja valetilien määrä on selvitetty  

3. tammikuu 2022

Yhdysvalloissa tartuntalukujen odotetaan ylittävän pian jopa miljoonan päivässä – arkeen paluun alkaessa katse kääntyy sairaaloihin ja kouluihin

Yhdysvalloissa on todettu viime päivinä keskimäärin 400 000 uutta tartuntaa päivittäin. Asiantuntijat pelkäävät juhlapyhien jälkeen tartuntapiikkiä, joka johtaa miljoonien ihmisten eristämiseen lähiaikoina.

30. syyskuu 2021

Britanniassa ja Israelissa epidemia laajeni, Tanskassa ei – näin kävi viidessä maassa, kun koronarajoituksia purettiin

Useissa maissa koronarajoituksia on purettu tai niistä on luovuttu kokonaan ennen Suomea. Vaikka purku on johtanut usein epidemian kiihtymiseen, avautumisesta on haluttu pitää kiinni.

18. syyskuu 2021

Mikä erottaa myyn muista koronavirusmuunnoksista? Suomestakin on löytynyt pari myymuunnosta viime kesän aikana

Maailman terveysjärjestö nosti viime kuussa koronaviruksen yhden variantin myyn (mu) tarkkailtavien koronamuunnosten listalle. Tähän mennessä muunnosta on löydetty lähes 40 maasta. Asiantuntijan mukaan myy-variantti ei tuo merkittävää lisäuhkaa muihin koronavirusvariantteihin nähden.

1. syyskuu 2021

Laaja tutkimus tosielämästä todistaa maskien suojaavan koronalta – Tutkimuksessa mukana ollut professori: “Tämän pitäisi lopettaa väittely maskien hyödyistä”

Koronatartunnat vähenivät merkittävästi, kun kirurgisten maskien käyttö yleistyi Bangladeshin maaseudulla. Tutkimus on ensimmäinen laaja satunnaistettu tutkimus maskien hyödystä koronan torjunnassa.

26. elokuu 2021

Yhdysvalloissa deltamuunnoksesta on tulossa rokottamattomien lasten sairaus – koulut vaativat nyt rokotuspassia

Keskimäärin 277 lasta päivässä on joutunut sairaalaan koronaviruksen takia heinäkuusta lähtien Yhdysvalloissa. Luku on kymmenkertaistunut kuukauden aikana. Koulut alkoivat epävarmoissa tunnelmissa, sillä alle 12-vuotiaille ei vielä anneta rokotetta.

30. heinäkuu 2021

USA:n terveysviranomaiset: Deltamuunnos leviää helpommin kuin flunssa ja aiheuttaa vakavamman taudin

Yhdysvallat on muuttanut maskisuositustaan. Kun aiemmin sanottiin, ettei rokotettujen tarvitse enää käyttää kasvomaskia, nyt sitä taas suositellaan.

28. heinäkuu 2021

Australiassa vietettiin aikaa teattereissa ja ravintoloissa ennen deltamuunnosta – nyt maan suurimman kaupungin Sydneyn tiukka koronasulku jatkuu neljä viikkoa

Australian väkirikkain osavaltio Uusi Etelä-Wales jatkoi Sydneyn ja sen lähialueiden koronasulkua neljällä viikolla. Deltamuunnoksen leviäminen herättää huolta maassa, jossa rokotustahti tökkii.

3. kesäkuu 2021

Sähköpostit paljastavat: Tutkija varoitti varhain Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Faucia, että virusta on mahdollisesti muokattu

Buzzfeedin julkaisemien sähköpostien perusteella Faucilla oli syytä pitää laboratoriovuotoa uskottavana vaihtoehtona koronaviruksen alkuperälle.

30. toukokuu 2021

Jani Kaaron kolumni: Entäpä jos koronavirus onkin laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?

Median ei pidä pelätä salaliittoteoreetikoksi leimautumista raportoidessaan koronaviruksen alkuperää koskevista epäselvyyksistä. Jos Kiina salailee laboratoriokarkulaista, totuus on saatava selville, kirjoittaa Kaaro.

28. toukokuu 2021

Yhdysvallat rahoitti virustutkimusta wuhanilaisessa laboratoriossa – osa republikaaneista vaatii nyt korona-asiantuntija Anthony Faucin eroa

Yhdysvaltain terveysvirasto antoi rahoitusta Wuhanin virologiselle instituutille amerikkalaisen järjestön kautta. Järjestön johtaja kuului WHO:n ryhmään, joka selvitti koronapandemian alkuperää. Paine Faucia kohtaan kasvaa rahoituskuvion takia.

31. maaliskuu 2021

Kuuba kiirehtii itse kehittämiään koronarokotteita käyttöön – lääkintähenkilökuntaa rokotetaan jo Havannassa

Jos rokote on toimiva, Kuuba on ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana kehittänyt oman koronarokotteen.

12. maaliskuu 2021

Kirjeenvaihtajalta: Biden kiihdyttää elvytyksellä Euroopan edelle – Palkinto on suuri, mutta niin on haastekin

Biden valoi TV-puheessaan kansalaisiin uskoa koronarokotusten ja taloustukien onnistumiseen. Kansa tykkää, mutta epäilijöitä on molemmissa pääpuolueissa, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

28. helmikuu 2021

Yhdysvalloissa kolmas koronarokote sai käyttöluvan – Johnson & Johnsonin rokote annetaan yhdellä pistoksella

Rokote annetaan yhdellä pistoksella ja se säilyy jääkaappilämmössä, mikä tekee sen jakelusta helpompaa.

26. helmikuu 2021

Sairaanhoitaja kehottaa välttämään koronarokotetta ja kauppaa omaa kurssiaan – Yle selvitti: Näin vaihtoehtohoitoja mainostetaan rokotevastaisuudella

Jopa kolmasosa rokotevastaisista toimijoista tarjoaa vaihtoehtohoitoja tai hyvinvointipalveluita. Tämä käy ilmi Ylen selvityksestä.

27. tammikuu 2021

Floridassa tilastotieteilijä kiistää osavaltion viralliset koronaluvut – nyt osavaltio syyttää häntä potilaiden tietoturvan loukkauksesta

Osavaltion terveysviraston asiantuntija sai potkut työstään. Hän syyttää Floridan kuvernööriä halusta helpottaa koronarajoituksia.

24. tammikuu 2021

Washington Post: Kymmenillä kongressin poliisin työntekijöillä todettu koronatartunta loppiaisen hyökkäyksen jälkeen

Ei ole tiedossa, kuinka moni tartunnan saaneista oli paikalla kongressirakennuksessa hyökkäyksen aikaan.

19. tammikuu 2021

Palestiinalaiset saavat käyttöönsä venäläisen koronarokotteen – ennätysvauhtia omiaan rokottavaa Israelia syytetään heitteillejätöstä

Palestiinalaisalueita miehittävän Israelin mukaan vastuu rokotteen hankinnasta kuuluu palestiinalaisille itselleen.

8. tammikuu 2021

Kari Enqvistin kolumni: Kirottu vuosi 2020 on takana, ja pitkän tauon jälkeen pääsemme jälleen myös matkustamaan

Koronavuosi opetti meitä pärjäämään seuraavan taudin kanssa ja toivottavasti se myös opetti näkemään kuinka alas demokratia voi vajota, kirjoittaa Kari Enqvist.

23. joulukuu 2020

Trump pitää kongressin koronapakettia "häpeällisenä" – armahti Venäjä-tutkinnassa valehdelleen kampanjatyöntekijänsä

Trump vaatii, että kansalaiset saavat korona-avustusta 2 000 dollaria 600:n sijaan

21. joulukuu 2020

Lahjoittaako rahaa Trumpin turvapäällikön koronatilille vai lähikoulun opettajan taulutusseihin?

Arkea maailmalla: Amerikkalaiselle lahjoituskulttuurin hierarkkisuus on arkista ja täysin ok, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

26. marraskuu 2020

Yhdysvalloissa on tänään kiitospäivä, ja iso osa juhlii sitä koronan takia perhepiirissä – etenkään Trumpin kannatusalueilla osa ei suosituksista piittaa

Yhdysvaltain koronatilanne ja viranomaisten varoitukset saavat enemmistön pysyttelemään tänään kotona.

14. marraskuu 2020

Trumpin hallinnossa jylläävä koronarypäs iskenyt rajusti myös salaiseen palveluun

Yli 130 salaisen palvelun jäsentä on saanut tartunnan tai joutunut karanteeniin, kertoo Washington Post -lehti.

2. marraskuu 2020

Sanasota koronapolitiikasta kiihtyi Yhdysvalloissa – Trump vihjasi erottavansa epidemiologi Faucin

Yhdysvalloissa tehtiin tartuntaennätys perjantaina. Fauci ei säästellyt sanojaan lauantaisessa haastattelussa.

Kyselytutkimus: Yhdysvaltalaiset pettyneitä koronakriisin hoitoon – talous edelleen äänestäjien silmissä tärkein vaaliteema

Suomalaisyrityksen kyselyn perusteella yli 60 prosenttia yhdysvaltalaisista suhtautuu kielteisesti hallinnon tapaan hoitaa koronakriisiä.

23. lokakuu 2020

Pohjois-Korea: Kiinasta tuulen mukana kantautuva pöly on koronariski – kansalaiset käskettiin pysyttelemään sisätiloissa

Kiinasta Korean niemimaalle ulottuvat pölypilvet ovat yleisiä. Tieteellinen yhteisö ei ole löytänyt todisteita koronan leviämisestä pölyn mukana.

16. lokakuu 2020

Jenny Matikainen: Unohtivatko presidenttiehdokkaat nuorten huolen? Virus pelottaa, mutta parikymppisiä kauhistuttaa yhä myös maailmanloppu

Presidentti Trumpin koronatartunta varmisti, että vaalien alla ei puhuta ilmastonmuutoksesta, pohtii Jenny Matikainen.

7. lokakuu 2020

Syyttäjä vastaan Trumpin apuri – Koronakriisin hoito noussee tärkeimmäksi teemaksi varapresidenttien väittelyssä

Tutkijoiden mukaan presidenttiehdokkaiden korkea ikä ja Trumpin koronatartunta kasvattavat äänestäjien silmissä varapresidentin merkitystä.

3. lokakuu 2020

Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan julkistamisseremonia paljastumassa koronalingoksi – vieraat kättelivät ja halailivat toisiaan

Muun muassa Trumpin entinen neuvonantaja Kellyanne Conway kertoi positiivisesta koronatestituloksesta.

2. lokakuu 2020

Trump sai koronan: Luvassa on ankaraa poliittista draamaa – tässä lyhyet vastaukset siitä, mitä tiedämme nyt

Vaaliasetelma menee uusiksi, sillä Trump joutuu eristäytymään Valkoiseen taloon. Lääkärin mukaan presidentti voi hyvin.

30. syyskuu 2020

Disney irtisanoo kymmeniä tuhansia huvipuistoistaan Yhdysvalloissa – korona iskenyt viihdejätin muihinkin kivijalkoihin

Koronaepidemia vei kävijät yhdysvaltalaisista huvipuistoista.

27. elokuu 2020

“Haluatko paeta Amerikasta?” Korona-ajan ilmiönä yhdysvaltalaisia on jonoksi asti anomassa EU-kansalaisuuksia

Ilmiön laajuudesta ei ole vielä tutkimustietoa, mutta moni näkee ylimääräisen passin lisävakuutuksena vaikeampien aikojen varalle.

18. elokuu 2020

Kaikkien amerikkalaisten rakastama posti politisoituu kovaa vauhtia vaalien lähestyessä – Lue, mistä Yhdysvaltain postin kriisissä on kyse

Postin koronatukineuvottelut ovat umpikujassa ja postiäänestyksen sujuminen vaakalaudalla.

31. heinäkuu 2020

Koronavirus varjostaa muslimien uhrijuhlaa – Somalia menettää karjatulot, Pakistanissa pelätään tartuntoja ja Senegalissa ei ole varaa lihaan

Id al-Adhaan valmistautuminen ja yhteinen juhlinta voivat saada virustartunnat nousuun.

26. heinäkuu 2020

Kirjeenvaihtajalta: Trumpin oikukas kausi väritti työrupeamaa USA:ssa – valehtelu ei presidenttiä tahrannut, jatkokausi voi karahtaa koronaan tai George Floydiin

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on sata päivää. Paula Vilén käy pestinsä päätteeksi läpi neljä asiaa, jotka tekivät Trumpin ensimmäisestä virkakaudesta poikkeuksellisen.

16. heinäkuu 2020

Yhdysvaltalaisen AJ:n ansiot nousivat hänen jäätyään työttömäksi – Korona korotti työttömyystuen ennennäkemättömän korkeaksi

Runsaat 18 miljoonaa työtöntä odottaa tietoa koronalisän kohtalosta.

13. heinäkuu 2020

Valkoinen talo lähetti medioille listan tartunta-asiantuntija Faucin virheellisistä lausunnoista

Fauci on useaan otteeseen kritisoinut julkisuudessa Yhdysvaltain hallinnon koronatoimia.

25. kesäkuu 2020

CDC: Yhdysvalloissa jopa 23 miljoonaa koronavirustartuntaa

Yhdysvaltain tautikeskus CDC arvioi, että maassa saattaa olla jopa kymmenen kertaa enemmän koronavirustartuntoja kuin mitä nyt on todettu.

15. kesäkuu 2020

Tämä Pekingin uusista koronatartunnoista tiedetään – tukkutoreilla syntyi ensimmäinen tartuntarypäs lähes kahteen kuukauteen

Pekingissä on eristetty asuinalueita ja Aasian suurin elintarvikkeiden tukkutori. Viranomaisten mukaan kyseessä ei silti ole koronaepidemian toinen aalto.

12. kesäkuu 2020

Elon Musk avasi Teslan tehtaan keskellä koronakaranteenia – Nyt autotehtaalta raportoidaan ensimmäisiä tartuntoja

Tuleeko vuosisadan visionääristä vain yksi koronalinko lisää historiankirjoihin?

6. kesäkuu 2020

Koronan laukaisema talouskriisi murjoo Yhdysvalloissa pahiten pari–kolmekymppisiä, eikä kerta ole ensimmäinen: "Taantuma osuu ihmisiin, joihin on jo isketty"

Monilla 1980- ja 1990-luvulla syntyneillä oli heikko asema työmarkkinoilla edellisen taantuman jäljiltä ja he olivat puutteellisesti varautuneita uuteen kriisiin. Vaikutukset voivat tuntua pitkään.

28. toukokuu 2020

Koronapandemia on ajanut Joe Bidenin kellariinsa - 6 kysymystä ja vastausta siitä, miten Yhdysvaltain vaalikampanjointi onnistuu etänä

Amerikkalaistutkijan mukaan empaattisuus on presidentiksi pyrkivän Bidenin vahvuus ja some-näkyvyys heikkous.

27. toukokuu 2020

Viranomainen yllättyi: Suomeen tulleet helpdesk-huijauspuhelut loppuivat yhtäkkiä – jäljet johtivat Intian suljettuihin puhelinkeskuksiin

Huijaussoittojen ympärille on muodostunut Intiassa kokonaisia puhelinkeskuksia. Koronan vuoksi nekin ovat nyt kiinni.

Korona jakaa Yhdysvallat tavalla, joka nolottaa jopa ammattisijoittajaa: Miljoonat jäävät työttömiksi samalla, kun varakkaiden osakesalkut lihovat

USA:n talous on ennennäkemättömässä syöksykierteessä. Yhdeksässä viikossa on tullut 39 miljoonaa työtöntä.

18. toukokuu 2020

Itävallassa tutkitaan viranomaisten toimia koronaepidemian estämisessä – Viivyteltiinkö rajoitusten asettamisessa tahallaan kesken hiihtosesongin?

Tuhansia alueella lomailleita matkailijoita on liittynyt yhteen ryhmäkannetta varten. Viranomaisten syytetään peitelleen epidemiaa.

12. toukokuu 2020

Kiinan terveydenhoitojärjestelmä kärsii jonoista ja korruptiosta– koronasta se selvisi armeijan avulla

Koronavirus Hubein maakunnassa talttui vasta, kun armeijan lääkintäyksiköt ja rakennusjoukot komennettiin paikalle.

27. huhtikuu 2020

Näin Venezuelasta tuli maa, jossa bensiini muuttui maailman halvimmasta maailman kalleimmaksi

Koronavirus ja öljyn hinnan romahtaminen moukaroivat maan entuudestaan heikkoa taloutta.

24. huhtikuu 2020

Aids-pioneeri Deborah Birxin tehtävä on olla järjen ääni Yhdysvaltain koronataistossa – 6 kiinnostavaa asiaa Trumpin koronakuiskaajasta

Deborah Birx omisti tutkijaelämänsä aidsin nujertamiselle maailmassa. Hankitut opit ovat nyt käytössä koronaa vastaan.

23. huhtikuu 2020

Amerikkalaisten koronaprotestit ovat vaarallista peliä ihmisten turhautumisella – taustalla aseaktivisteja, salaliittoteoreetikkoja ja oikeistoryhmiä

Trumpin tuki mielenilmauksille kielii jo kamppailusta syksyn presidentinvaalien ratkaisevista äänistä.

Koronatukien jakamisesta arvosteluryöppy myös Yhdysvalloissa: miljoonia pörssiyhtiöille ja loistohotelleille, moni pienyrittäjä jäänyt ilman

Kongressi hyväksynee vielä tänään uuden elvytyspaketin, jolla yritetään paikata epäonnistunutta rahanjakoa.

CDC:n johtaja: Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla aiempaa vaikeampi, ei pahempi

Toisen aallon odotetaan osuvan yhteen talven influenssakauden kanssa.

22. huhtikuu 2020

Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla jopa nykyistä pahempi, ennustaa tautikeskuksen johtaja

Toista aaltoa ennustetaan Yhdysvalloissa ensi talvelle, jolloin se osuisi todennäköisesti flunssakaudelle.

17. huhtikuu 2020

Rasismi saa jalansijaa koronasta toipuvassa Kiinassa – ”Nukuin sillan alla neljä päivää”, kertoo kodistaan häädetty afrikkalaisopiskelija AFP:lle

Useat Guanzhoussa asuvat afrikkalaiset ovat joutuneet koronatesteihin ilman syytä. Heitä on myös pakotettu karanteeniin tai jopa häädetty kodeistaan.

Messukeskuksista ja stadioneista tuli sairaaloita – tällaisissa tilapäisoloissa koronapotilaita hoidetaan maailmalla, katso kuvat ja videot

Kiinassa Wuhanin tilapäiset koronasairaalat ehdittiin jo sulkea, mutta koilliseen Venäjän-vastaiselle rajalle on viime päivinä valmisteltu uutta sairaalaa.

7. huhtikuu 2020

Trumpin vävypoika keittää Yhdysvaltain koronasoppaa eikä lopputulos vakuuta – sooloilu kiristää myös osavaltioiden kilpaa suojavarusteista

Esimerkiksi hengityskoneiden hinnat ovat liki kaksinkertaistuneet, koska osavaltiot kilpailevat niistä keskenään.

5. huhtikuu 2020

Kaiken takana ovat taas liskoihmiset – Miksi korona kiehtoo salaliittoteoreetikoita ja miksi villeimpiinkin salaliittoihin uskotaan?

Hyvässä salaliittoteoriassa on yleensä mukana ripaus totta.

2. huhtikuu 2020

Viisi syytä miksi koronataisto takkuaa Yhdysvalloissa: Osavaltiot kilpailevat suojavarusteista, testipulan takia viranomaiset toimivat osin sokkona, osa sairastuneista menee töihin

Osa kuvernööreistä vaatii liittovaltiota johtamaan esimerkiksi suojavarustehankintaa. Myös testipula vaikeuttaa vastatoimia.

29. maaliskuu 2020

Käsiaseiden kauppa ampaisi nousuun, koska amerikkalaiset pelkäävät pandemian lisäävän rikoksia – "Jos murtovaras iskee, pitää olla ase"

Koronavirus kaataa jo nyt poliiseja, joten rikolliset pääsevät vähemmällä kuin ennen.

27. maaliskuu 2020

Koronavirus teki puhelimesta vahdin ja varoittajan – Pandemia on nostanut ihmisten valvonnan uudelle tasolle

Teknologia on valjastettu vahtimaan karanteenissa olevia ja varoittamaan altistuneita.

19. maaliskuu 2020

Video: Opiskelijat ryntäsivät Floridan rannoille viettämään kevätlomaa – "Jos saan koronan, niin saan sen enkä anna sen pysäyttää bileitä."

Tiistaina Florida päätti sulkea baarit ja yökerhot ainakin kuukaudeksi koronaviruksen takia.

Kokeile, miten koronavirus tarttuu ovenkahvasta ja katso, miten voitat viruksen

Koronavirusta torjutaan nyt yli sata vuotta vanhalla menetelmällä, koska se toimii.

18. maaliskuu 2020

Suomalaispariskunta eristyksessä risteilijällä Välimerellä: Koronan vuoksi hyljeksittyä risteilyalusta ei ole päästetty satamiin

Heikki Kärhän ja Seija Vesasen piti päästä maihin Espanjan Malagassa, mutta koronaviruksen ja rajojen sulkemisen seurauksena laiva on käännytetty satamista.

17. maaliskuu 2020

Professori: Koronaepidemia kestää Suomessa ainakin kesään, mutta ilmassa on vielä kaksi kysymysmerkkiä

Koronaepidemian kestoa ja voimakkuutta arvioidaan matemaattisten mallien avulla.

5. maaliskuu 2020

Koronavirus toi valokeilaan lääkealan riippuvuuden Kiinasta: Maailmalla voi tulla pula esimerkiksi parasetamolista, antibiooteista ja hiv-lääkkeistä

Eräiden yhdysvaltalaisarvioiden mukaan ongelmia voi tulla 150 lääkkeen saatavuudessa, jos Kiinan tuotanto ei palaa nopeasti ennalleen.

Suomalaistutkija Iranin koronaepidemiasta: Kansalaisten luottamus haparoivaan maan johtoon heikkoa

Iranilaisten luottamusta johtoonsa on koeteltu viime kuukausina. Pahinta on kuitenkin tappavan taudin peittely.

5. helmikuu 2020

Sankarilääkäri Li Wengliangia suitsutetaan Kiinassa: varoitti koronaviruksesta jo varhain, poliisi kolkutteli heti – ja sitten Li sairastui itse

Kiinan korkein oikeus on arvostellut Wuhanin poliisin toimintaa.

31. tammikuu 2020

Koronavirus sai netin pelonlietsojat ja salaliittoteoreetikot liikkeelle

Sosiaalisessa mediassa ylidramatisointi ja vahvistamattomat tiedot viruksesta sekoittuvat suoriin valheisiin.

28. tammikuu 2020

Kiinassa todettu jo yli 100 koronaviruskuolemaa – vahvistettujen tartuntojen määrä pompannut yli 4 000:een

USA kehottaa Kiinaan matkaavia miettimään suunnitelmiaan uudelleen koronaviruksen levitessä.