Koronaviruspandemia on edennyt paikoin maailmalla hämmästyttävän nopeasti, ja samalla sairaanhoidon kantokyky on joutunut koetukselle. Esimerkiksi Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa kasvavaan hoitotarpeeseen on varauduttu useilla kenttäsairaaloilla.

Espanjan pääkaupungissa Madridissa Ifema-messukeskuksessa oli tarkoitus järjestää tänä viikonloppuna Mulafest-niminen kaupunkikulttuurifestivaali. Sen sijaan lentokentän lähellä sijaitsevassa keskuksessa on tällä hetkellä yksi Euroopan suurimmista koronaviruksen takia pystytetyistä kenttäsairaaloista. Vuodepaikkoja siellä on ainakin 1 300, mutta kapasiteetti voidaan ilmeisesti kasvattaa nelinkertaiseksi.

Myös Espanjan toiseksi suurimmassa kaupungissa Barcelonassa on varattu messukeskuksesta tilaa koronapotilaille. Karuissa oloissa on toistaiseksi kapasiteettia 300 potilaalle, mutta tarvittaessa potilasmäärää voitaneen kasvattaa pariin tuhanteen.

Lontoossa jättimäiseksi koronasairaalaksi on muunnettu ExCel-konferenssikeskus, jossa piti näinä päivinä järjestää katastrofivalmiutta ja pelastuskalustoa esittelevä tapahtuma. Thames-joen rannalla sijaitseva tilapäissairaala on saanut nimen Nightingale, ja siellä on tilaa arviolta 4 000 kriittistä hoitoa tarvitsevalle potilaalle. Britannian julkisesta terveydenhuollosta vastaava NHS on avaamassa useita vastaavia sairaaloita myös muualle maahan.

Modernin sairaanhoidon äitinä tunnetulta Florence Nightingalelta nimensä saaneeseen tilapäissairaalaan otettiin ensimmäiset potilaat pääsiäisen alla, mutta tilat näyttävät vielä olleen vajaakäytöllä: Brittiviestinten mukaan pääsiäisviikonloppuna tilapäissairaalassa olisi ollut vain 19 potilasta.

Italiassa koronaviruspotilaita on ollut valtava määrä myös tehohoidossa. Niinpä kenttäsairaaloitakin on tarvittu useita. Yksi uusimmista on Pohjois-Italiassa Bergamon messukeskuksessa avattu noin 140-paikkainen sairaala, jossa työskentelee italialaisen henkilökunnan lisäksi venäläisiä.

Venäjän puolustusministeriö kertoi maaliskuun lopulla lähettäneensä sairaanhoitokalustoa sekä 200 asiantuntijaa auttamaan Italiaa koronaepidemian hoidossa. Ministeriö on tiedottanut innokkaasti hankkeesta esimerkiksi alla olevan videon muodossa.

Italialaisia koronapotilaita on hoidettu hetkellisesti myös Saksan ilmavoimien koneessa. Italiasta sekä Ranskasta on ajoittain kuljetettu potilaita hoitoon Saksaan, missä sairaaloissa on huomattavasti enemmän tehohoitopaikkoja ja koronaepidemia on ainakin toistaiseksi pysynyt paremmin kurissa.

Tukholmassa on myös rakennettu kenttäsairaala messukeskukseen koronahoitoa varten. Tieltä siirrettiin pois muun muassa Pohjois-Euroopan suurimmiksi kuvaillut rakennusmessut, ja kaupungin lounaislaidalla Älvsjössä sijaitsevaan keskukseen valmistui pari viikkoa sitten 300 vuodepaikkaa.

Sairaalaa ei kuitenkaan ole vielä tarvinnut ottaa käyttöön, koska pysyvissä sairaaloissa on Tukholman aluehallinnon mukaan riittänyt tilaa.

Göteborgissa Ruotsin puolustusvoimien rakentama kenttäsairaala sen sijaan on jo käytössä. Terveydenhoitoalan lehti Dagens Medicin kertoi keskiviikkona, että Östra sjukhuset -sairaalan kylkeen pystytetyssä sairaalassa hoidettiin edellispäivänä 13:a potilasta. Tilaa on 34:lle.

Brasiliassa jalkapallosarjat ovat toistaiseksi jäissä, eikä suuria konserttejakaan järjestetä, joten joistakin urheiluareenoista tehdään tilapäissairaaloita. Maan suurimman kaupungin São Paulon stadionille onkin rakennettu parinsadan vuodepaikan koronasairaala. Myös Rio de Janeiron kuuluisa Maracanã-stadion harjoitusalueineen on luvattu sairaanhoitokäyttöön.

Yhdysvalloissa koronasta pahimmin kärsineessä kaupungissa, New Yorkissa tilapäissairaaloita ja klinikoita on useita. Yksi niistä on Javits Center -konferenssikeskuksessa.

Sinne on kerrottu mahtuvan tuhansia potilaita, mutta Washington Post -lehden mukaan sairaalalla on ollut käynnistysvaikeuksia hoitokriteerien takia. Sotilasvoimin toimivassa sairaalassa piti alun perin hoitaa muita kuin koronapotilaita. Sitten sisään alettiin ottaa toipuvia koronapotilaita, ja sen jälkeen kynnystä on laskettu edelleen New Yorkin pysyvien sairaaloiden täyttyessä äärimmilleen.

Yhdysvaltain laivasto lähetti maaliskuun lopussa sairaala-aluksensa helpottamaan New Yorkin sairaaloiden taakkaa. Tuhannen vuodepaikan USNS Comfortilla oli niin ikään tarkoitus hoitaa muita kuin koronapotilaita, mutta pääsiäisen alla linjaa muutettiin.

Comfortin sisaralus USNS Mercy päivystää Los Angelesin satamassa, ja sen tehtävänä on edelleen hoitaa muita kuin koronapotilaita. Korona on kuitenkin löytänyt tiensä laivalle, sillä Politico-verkkolehden mukaan Mercyn miehistöstä ainakin seitsemällä on todettu koronavirustartunta.

Kiinan Wuhaniin nopeasti rakennettu sairaala lienee tunnetuin esimerkki koronapandemian vuoksi pystytetyistä väliaikaistiloista. Huoshenshanin sairaala pystytettin vain kahdeksassa päivässä tammi-helmikuun vaihteessa. Se ja muut koronapotilaita varten perustetut tilapäissairaalat suljettiin maaliskuussa, kun koronaepidemia alkoi laantua Kiinassa.

Kiinan koilliskulmassa Suifenhen kaupunkiin valmistui tällä viikolla uusi tilapäissairaala koronapotilaiden hoitoa varten. Kyseessä on ensimmäinen laatuaan Wuhanin ulkopuolella. Vanhaan toimistorakennukseen perustetussa sairaalassa on 600 vuodepaikkaa.

Kiinassa on alettu viime viikkoina pelätä uutta koronaepidemiaa Venäjän rajalla sijaitsevassa Suifenhessa. Noin 70 000 asukkaan kaupungissa on todettu yhteensä satoja tartuntoja Venäjältä palanneilla kiinalaisilla.

Venäjä keskeytti käytännössä ulkomaanlennot maaliskuussa, joten yksi reitti takaisin Kiinaan on ollut lentää Moskovasta Vladivostokiin ja jatkaa sieltä maata pitkin parisataa kilometriä Suifenheen.

Jutussa käytetty lähteinä: AP, AFP, Reuters, Tass, Expressen, SVT, Washington Post

Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta