Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–65 / 65

25. elokuu 2024

Vielä vuosi sitten Francis Moore, 25 oli jumissa – nyt hän pyörittää kahvilaa ja kertoo, miten pääsi eteenpäin

Korona lisäsi nuorten mielenterveysongelmia ja vaikeutti siirtymistä työelämään, mutta sopiva tuki auttaa heitä elämässä eteenpäin. Yksi onnistuja on 25-vuotias Francis Moore.

17. tammikuu 2024

THL: Vammaisten kuolleisuus kasvoi muuta väestöä enemmän ensimmäisenä koronavuotena 2020

Kelan vammaisetuisuutta saavien 16–64-vuotiaiden kuolleisuus kasvoi hieman yli neljänneksen.

9. elokuu 2023

Jopa etätyökaluistaan tunnettu Zoom patistaa työntekijöitään toimistolle – asiantuntijan mukaan tuottavuus on etätyön jatkuvuuden ehto

Asiantuntija uskoo, että korona-ajan opit ja asennemuutokset kantavat työelämässä vielä pitkään.

17. huhtikuu 2023

Suomalaiset ovat luopuneet koronavarotoimista – kasvomaskeja ei käytä enää juuri kukaan

Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan suomalaiset ovat jo lähes kokonaan hylänneet maskit ja turvavälit. THL on viimeksi maaliskuussa päivittänyt ohjeitaan siitä, miten koronainfektioon pitää suhtautua.

6. tammikuu 2023

Syntyvyys sakkasi jälleen – koronapandemian aikainen noste vauvaluvuissa ei ole jatkunut

Vuoden 2022 syntyvyysluvut ovat jäämässä ennätyksellisen alhaisiksi Suomessa. Syntyvyyden lasku on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta Suomessa tapahtunut romahdus on ollut poikkeuksellisen raju.

26. lokakuu 2022

Suomessa yöpyi syyskuussa 50 000 venäläistä – itärajan takaa matkustettiin Suomeen enemmän kuin ennen koronaa

Uusimaa ja Kaakkois-Suomen maakunnat olivat yöpymistilastojen kärjessä.

19. lokakuu 2022

Korona vei 10 000 työntekijää ravintola-alalta pysyvästi – palkkoja on vaikea nostaa, mutta työvoimaa haalitaan nyt Aasiasta

Matkailu- ja ravintola-alan työmarkkinajärjestö ehdottaa ratkaisuksi muun muassa työvoimaa Aasiasta sekä yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Palkkaa järjestö ei näe tärkeimpänä houkuttimena alalle.

21. heinäkuu 2022

Suomen vanhin ihminen Astrid Qvist on kuollut

Närpiöläinen Astrid Qvist täytti maaliskuussa 110 vuotta. Hänellä todettiin koronatartunta viime viikolla.

2. kesäkuu 2022

THL:n arvio: noin 20 prosenttia koronakuolemiksi tilastoiduista kuolemista johtuu muista syistä

Koronaan liittyviä kuolemia on Suomessa tilastoitu epidemian aikana yli 4 500 kappaletta. Kuolemantapausten pitkään jatkunut nousu on kääntynyt laskuun viime päivinä. Tämä on seurausta tartuntojen määrän laskusta.

5. toukokuu 2022

Etelä-Pohjanmaalla palattiin lähityöhön jo viime vuonna – joillain aloilla etätyötä silti tehdään paljon aiempaa enemmän

Korona-aika aiheutti valtavan harppauksen etätyön tekemiseen. Joillain aloilla palattiin silti takaisin lähityöhön jo toisena koronavuonna.

20. maaliskuu 2022

Kymmenet kertoivat Ylelle, miten korona erotti, yhdisti ja pani deittailun tauolle – Henri Kaitala, 39, oli yksi onnekkaista

Kysyimme lukijoiltamme, miten korona-aika vaikutti heidän rakkauselämäänsä. Osan deittailun pandemia pilasi, kun taas osa löysi sielunkumppaninsa eristyksen keskellä.

5. maaliskuu 2022

Löysitkö puolison korona-aikana vai pilasiko pandemia rakkauselämäsi? Kerro meille, teemme aiheesta juttua

Korona-aika rajoituksineen ja turvavälisuosituksineen on muuttanut treffailua. Yle kerää kokemuksia sinkkuudesta ja rakkauden löytämisestä pandemian aikana.

14. helmikuu 2022

Pian kotikonttoreista palataan isolla joukolla työpaikoille, ja muutos voi olla suuri – kerro meille, miten sinä siihen suhtaudut

Oletko palaamassa enimmäkseen työpaikalle etä- tai hybriditöistä? Kerro jutussa olevalla kyselylomakkeella, miten suhtaudut muutokseen ja miten korona-aika on muuttanut sinua. Teemme aiheesta juttua.

19. tammikuu 2022

Into perustaa uusia yrityksiä kasvaa koronasta huolimatta – tamperelaisyrittäjät panostavat palveluun, vaikkei sitä voi käyttää normaalisti rajoitusten takia

Koronapandemia on yrityksen perustamiselle hyväkin aika. Suomen Yrittäjien pääekonomistin mukaan nyt voi esimerkiksi saada toimitilan hyvältä paikalta, huokealla hinnalla ja pitkällä vuokrasopimuksella.

5. tammikuu 2022

Turku on Suomen turistirysä – matkailuväki saa palautetta, kun hotellit ovat täynnä ja pöytävarausta ei saa

Edes korona ei ole vähentänyt kotimaan matkailijoiden kiinnostusta Turkua kohtaan. Myös ulkomaalaisia vieraita on ollut liikkeellä. Kylpylöiden hyvältä näyttänyt vuodenvaihde päättyi pettymykseen.

29. joulukuu 2021

Laura Hallamaan kolumni: Terveiset vauvabuumin paraatipaikoilta

Huomasin seuraavani koronavauvabuumia lähietäisyydeltä, kun tuttavapiirissäni alkoi lisääntyminen kirjoittaa Hallamaa.

26. joulukuu 2021

Joulunjälkeiset alennusmyynnit alkavat vaikeassa tilanteessa: koronaepidemia jatkuu ja rajoitukset kiristyvät

Sellaista entisaikojen hulabaloota ei enää ole, vaan kampanjapäiviä ajoittuu pitkin vuotta, sanoo Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen. Verkko-ostokset ovat kuitenkin olleet hurjassa nousussa.

10. joulukuu 2021

Koronavuoden 2020 kuolemansyyt tilastoitiin: koronakuolemat noin itsemurhien tasolla, muihin hengityselintauteihin kuolleiden määrä laski

Vaikka koronaepidemia on tuonut uuden lisän kuolinsyytilastoon, on kontaktien välttäminen toisaalta vähentänyt huomattavasti muihin hengityselintauteihin kuolemista. Epidemian kokonaisvaikutuksia tulevasta on vielä hankala sanoa.

25. marraskuu 2021

Koiranpennut ohittivat vauvat tilastoissa ensimmäistä kertaa – Ylen Pentuliven suosio kertoo korona-ajan koirabuumista

Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin lähes 49 000 koiraa. Pentujen rekisteröinnit ohittivat ensimmäistä kertaa tilastointihistoriassa syntyneiden lasten määrän.

Suomalaisten hotelliyöpyminen elpyi – määrä ylitti koronakriisiä edeltäneen tason

Ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset jäivät vielä reilusti pandemiaa edeltävältä tasolta.

23. marraskuu 2021

Moni helppo keino rokotustahdin kiihdyttämiseen on yhä käyttämättä, sanovat terveystaloustieteilijät – listasimme kuusi tapaa lisätä rokottautumista

Suomessa kaksi rokotetta on hakenut noin neljä viidestä yli 12-vuotiaasta. Tutkimusten ja maailmalta saatujen kokemusten perusteella montaa keinoa rokotusten lisäämiseksi voitaisiin vielä tehostaa.

3. marraskuu 2021

Kari Enqvistin kolumni: Varaisin heti pöydän ravintolasta, jossa alaikäraja on 50 ja vaaditaan koronapassi

Varttuneet ovat vaurain ikäluokka, mutta miksi heille räätälöityjä rahareikiä ja tarjontaa on niin vähän, vaikka varallisuutta on? Eikö raha kelpaa, kysyy Enqvist. Kolumnin voi myös kuunnella.

15. lokakuu 2021

Koronarokotteen mahdolliset haitat eivät juuri paina rokotuspäätöksessä, kertoo kysely – Teemu Kiljander sai rokotteesta rajun reaktion, mutta on valmis seuraavalle kierrokselle

Kansalaispulssi-kyselyllä selvitettiin tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet päätökseen ottaa tai olla ottamatta koronarokote. Kyselyn perusteella terveysviranomaisten suosituksilla ja rokotteen antamalla suojalla oli iso merkitys.

10. lokakuu 2021

Ruoka-apua koronan aikana jakanut vapaaehtoinen Susanna Lankinen: "On merkityksellistä kuulla, että perheellä on ainakin hetken asiat hyvin"

Lapsiperheköyhyys on pandemian aikana lisääntynyt ja aiempaa useampi on joutunut turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Pelastakaa lapset ry on jakanut perheille ruokalahjakortteja yli miljoonan euron edestä.

27. elokuu 2021

Mauno Santikon, 101, luona käy yritykseltä palveluna ostettu ystävä – lisääntynyt yksinäisyys on synnyttänyt kokonaan uuden toimialan

Korona on lisännyt yksinäisyyden määrää. SPR:n tekemän kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ainakin ajoittain. Apua yksinäisyyteen etsitään muun muassa ystäväpalvelusta. Alalla on nyt aiempaa enemmän tarjontaa.

22. elokuu 2021

Hoitajapula syvenee, ja ammattilaisten pelätään kaikkoavan alalta – alanvaihtaja Terhi Vallineva kertoo, miksi hän päätyi päinvastaiseen ratkaisuun

Korona on kurittanut etenkin naisvaltaisia matalapalkka-aloja, ja yhä useampi harkitsee alanvaihtoa. Selvitimme, mikä selittää työntekijöiden siirtymistä toisiin tehtäviin. Oman tarinansa kertoo myös alanvaihtaja, joka teki urallaan yllättävän peliliikkeen.

13. elokuu 2021

Vanhemmat suhtautuvat 12–15-vuotiaiden koronarokotuksiin myönteisesti – ikäryhmän rokotukset etenevät joutuisasti

Viidennes 12–15-vuotiaista on jo saanut ensimmäisen rokotteensa. Ikäryhmän arvellaan olevan kattavasti rokotettu marraskuun alussa. Vaikka sairaus on lapsilla usein lievä, on maassamme sairaalahoitoon koronan vuoksi joutunut 50 lasta tai nuorta.

27. toukokuu 2021

Remonttibisnes käy nyt tulikuumana ja alalle on tullut paljon uusia yrittäjiä koronan aikana – Onko kevytyrittäjän ja kokeneen firman työnjäljessä eroja?

Remonteista tulee Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tuhansia valituksia vuodessa. Monia remontteja teettänyt helsinkiläinen Katja Kiri neuvoo remontin tilaajaa tekemään aina tarkan kirjallisen sopimuksen.

11. toukokuu 2021

Pääkaupunkiseutu vyöryi viime kesänä kotimaanmatkoille – Yrittäjä: "Korona on ollut mökkimatkailulle piristysruiske"

Kotimaan matkailu kasvoi viime kesänä kymmenkunta prosenttia. Kasvusta vastasi pääkaupunkiseutu, sillä kotimaan matkailu sieltä lisääntyi peräti puolella. Osa matkailuyrittäjistä teki ennätysmyyntejä, ja uusia ennätyksiä saattaa tulla alkavana kesänä.

24. huhtikuu 2021

Yrityksiä ajetaan nyt alas ja perustetaan uusia – "Yrityskentässä on käynnissä koronan kiihdyttämä luova tuho", sanoo ekonomisti

Koronakriisi on lyhentänyt yritysten elinkaarta. Yrityksiä on lopetettu kokonaan tai ajettu hallitusti alas ennen kuin konkurssi vie.

14. huhtikuu 2021

Harva kunta antaa mökkiläisille koronarokotteen – ohjeistukset jättävät tulkinnanvaraa, miten pitäisi toimia

Kuntaliiton Tarja Myllärinen neuvoo ottamaan koronarokotteen kotikunnassa.

24. maaliskuu 2021

Janne Saarikiven kolumni: Korona muistutti taas siitä, että kulttuuri on kaikkein halvinta, vaikka lopulta vain se on korvaamatonta

Hallituspuolueet suhtautuvat näennäisen kriittisesti lentämiseen ja myönteisesti kulttuuriin. Entä mitä ne tukevat, kysyy Janne Saarikivi. Kolumnin voi myös kuunnella.

9. maaliskuu 2021

"Ranskassa sain 1 500 euroa kuussa tukea nappia painamalla" – Yksinyrittäjä kertoo, että pelkkien suomalaistukien varassa hän olisi jo konkurssissa

Yksinyrittäjät ja pienyrittäjät kokevat jääneensä sivuun koronatukien jaossa. Seuraavalta kustannustukikierrokselta odotetaan paljon.

4. maaliskuu 2021

Nuorten asema työmarkkinoilla heikkenee – Katso 6 grafiikkaa siitä, miten koronavuosi vaikutti eri ammateissa, ikäryhmissä ja alueilla

Ikääntyneet ovat pärjänneet aiempaa paremmin pandemiasta huolimatta. Entistä pienempi joukko ihmisiä saa parempaa palkkaa kuin ennen koronaa.

3. maaliskuu 2021

Vuokra 26 000 euroa ja nyt edessä on konkurssi – korona kaatoi vuosikymmeniä toimineen vaateliikkeen Helsingissä, mutta konkurssiaalto ei välttämättä tulekaan

Konkurssien määrän kasvua lievensivät verottajan kanssa tehdyt maksujärjestelyt ja pidennetty konkurssiuhkaisten laskujen maksuaika.

23. helmikuu 2021

Suomalaisten matkailu keskittyi kotimaan mökkeilyyn koronasyksynä

Ulkomaanmatkailu lähes pysähtyi syyskuukausina.

20. helmikuu 2021

Oikeusministeri Henriksson: Ensi viikko ratkaisee kuntavaalien kohtalon

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perustelee kuntavaalien järjestämistä alkuperäisessä aikataulussa muiden maiden esimerkillä.

16. helmikuu 2021

Harva asutus ja syrjäinen sijainti ovat suojanneet Itä-Suomea koronaepidemian kovimmilta kolhuilta – lopulta kyse on kuitenkin sattumasta

Myös maahanmuuttajien vähäisemmällä määrällä arvioidaan olevan vaikutusta alueen koronatilanteeseen.

12. tammikuu 2021

Kokonaiskuolleisuus ei merkittävästi kasva, vaikka korona jylläsikin vuonna 2020

Suomen kuolleisuuteen koronatauti ei vuositasolla tuo suurta muutosta. Pandemiaan on nyt viime keväästä lähtien kuollut 602 ihmistä, kun Suomessa kaikkia kuolemia on tavallisenakin vuonna yli 50 000.

5. tammikuu 2021

Hotellien elämä on yhtä turbulenssia – kun koronasta uutisoidaan rajuja lukuja, tyhjenevät Turunkin hotellit hetkessä

Koko maassa yöpyjien määrä väheni edellisvuodesta yli 35 prosenttia vuoden 2020 tammi–marraskuun aikana.

8. joulukuu 2020

Kriisiväsymyksen merkkejä? Suomalaiset noudattavat nyt koronaohjeita selvästi huonommin kuin keväällä

Suomalaisten into noudattaa koronaohjeita on laskenut merkittävästi.

2. joulukuu 2020

Oma henkinen hyvinvointi huoletti marraskuussa melkein joka viidettä – kuulumisten vaihtaminen on nyt tärkeää, sanoo Olavi Sydänmaanlakka

Kansalaispulssi-kyselyn mukaan suomalaisista noin kolme neljäsosaa oli marraskuussa huolissaan läheisensä riskistä sairastua koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

16. marraskuu 2020

Miksi Italian talous on kuralla, vaikka italialaiset ovat vauraita? Tilastot näyttävät, mistä alamäki alkoi

Italialaisekonomistit selittävät, miksi Italian talouskasvu takkuaa. Tänä vuonna julkisen velan ennakoidaan kasvavan huippuunsa koronakriisin takia.

21. lokakuu 2020

Vähäinenkin oire saattaa laukaista huolen koronasta ja muiden tartuttamisesta – "Moni on ehtinyt käymään testissä monta kertaa syksyn aikana", sanoo psykoterapeutti

Vallitseva koronaepidemia aiheuttaa paljon huolta, ja se saattaa ilmentyä esimerkiksi sairauden pelkona.

10. syyskuu 2020

Korona sai jopa 90 000 suomalaista miettimään itsemurhaa, kertoo tuore tutkimus – oma koira pelasti Janne Keinäsen, kun hän halusi tappaa itsensä

Janne Keinäsellä on viesti kaikille itsetuhoisia ajatuksia hautoville. Hän aikoi muutama vuosi sitten tappaa itsensä, mutta keksi keinon päästä eroon synkistä ajatuksista.

9. syyskuu 2020

Roope Lipastin kolumni: Käsidesin maailmanennätys

Maailma on menettänyt suhteellisuudentajunsa koronan edessä, kirjoittaa Roope Lipasti kolumnissaan.

28. elokuu 2020

Korona iski Suomen talouteen kovempaa kuin aiemmin arvioitiin

Yksityinen kulutus putosi toisella vuosineljänneksellä yli kymmenen prosenttia viime vuoden tasolta.

22. elokuu 2020

Suomi selvisi koronakeväästä voittajana EU:ssa – Pahin voi olla taloudessa jo ohi, ekonomistit arvioivat Ylen kyselyssä

Talousviisaita jännittää, miten Suomen vientiteollisuus saa syksyllä tilauksia. Se riippuu maailman koronatilanteesta.

8. elokuu 2020

Korona varjostaa kuntavaaliehdokkaiden hakua, vaikka viime vaalien rytmissä on pysytty – mahdolliset rajoitustoimet vaalien alla huolettavat

Kevään kuntavaalien ehdokashankinnassa ja kampanjoinnissa on varauduttava, että kasvokkaiset tilaisuudet saattavat jäädä vähiin.

19. heinäkuu 2020

Helsinki on turistille huoleton matkakohde: "Kuin virusta ei olisi enää olemassa" – ulkomaisia matkailijoita vähän rajojen avaamisesta huolimatta

Vaikka Suomeen pääsee nyt matkustamaan paristakymmenestä Euroopan maasta, turistikesästä odotetaan silti hiljaista.

30. kesäkuu 2020

Ottaisitko sinä vastaan mitä tahansa työtä? Kaikki suomalaiset eivät tekisi niin työttömänä, mutta korona saattaa kasvattaa työn arvostamista

Monelle ansiotyö on Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan erittäin tärkeä elämän osa-alue, mutta ihmiset arvostavat töissä eri asioita.

4. kesäkuu 2020

Koronakriisi on rokottanut palkansaajan kukkaroa koviten Kouvolassa, Vaasassa ja Helsingissä – Katso 20 suurimman kaupungin tilanne

Suomalaisilta jäi huhtikuussa saamatta palkkoja satojen miljoonien eurojen edestä, kertoo raportti.

24. toukokuu 2020

Vanhukset ovat tutkitusti yksinäisimpiä, korona vain nosti asian esiin – Sirkka Kurkela, 76, tutkii pörssikursseja ja soittaa kahta radiota

Vanhojen yksinäisyys on terveysriski. Mutta jo mahdollisuus tavata naapureita voi pelastaa monen vanhuksen arjen.

16. toukokuu 2020

Onko koronan yksi seuraus uusi ruoan hintapiikki? Viimeksi "hiljainen tsunami" vei leivän köyhiltä ja tuntui myös suomalaisten kukkarossa

Paljon riippuu nyt siitä, miten suurten viejämaiden pokka pitää.

7. toukokuu 2020

Suomen vienti hyötyy vessapaperin ennätyskulutuksesta ja sakkaa turismin pysähdyksestä – Yle selvitti koronakriisin vaikutukset vientinäkymiin

Suomen vienti laskee. Avoin kysymys on, kuinka pitkäksi aikaa.

Pyhtään väkiluku kasvoi ainoana Kymenlaaksossa: "Positiivinen uutinen koronan aikana"

Pyhtään kunnan väkiluku kasvoi 37 henkilöllä vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

30. huhtikuu 2020

Onko koronakuolema aina koronaviruksen aiheuttama? Kuolemansyy on lääkärin valinta ja oikeita vaihtoehtoja voi olla useita

THL tilastoi koronakuolemia eri periaatteella kuin Tilastokeskus.

17. huhtikuu 2020

Venäjä ei päästä kaksoiskansalaisia takaisin Suomeen – naapurimaassa on edelleen lähes 400 suomalaista

Kaksoiskansalaiset kertovat, että rajojen sulkemisen jälkeen Venäjän rajaviranomaiset eivät päästä heitä takaisin Suomeen. Moni odottaa koronaepidemian loppua ja toivoo, että vetoomus Venäjän hallitukselle edesauttaisi pääsyä toiseen kotimaahan.

16. huhtikuu 2020

Eila Turkka, 83, ei käytä nettiä tai älypuhelinta – monille ikäihmisille perinteinen puhelin voi olla ainoa yhteys muihin korona-aikana

Vanhustyön keskusliitto arvioi, että tulevaisuudessa vanhusten digitaitoihin on kiinnitettävä enemmän huomiota.

11. huhtikuu 2020

Koronatilanne on tuonut kysyntäpiikin turvakotien avopalveluihin – Keski-Suomen perheväkivaltaluvut olivat jo tätä ennen pahimmasta päästä

Pääsiäisviikonlopun alussa yhteydenottoja Jyväskylän ja Äänekosken turvakoteihin oli tullut hieman tavanomaista enemmän.

10. huhtikuu 2020

Koronapandemia herättää pelkoa kuin rutto aikanaan – silti kulkutautien kulta-aika on kaukana menneisyydessä

Kulkutaudit olivat vuosisatoja todennäköisin kuolinsyy, mutta nyt niihin kuollaan vain harvoin.

2. huhtikuu 2020

Saunavuorot on peruttu, ovenkahvoja jynssätään alvariinsa ja naapurirauha on koetuksella – näin korona vaikuttaa kerrostaloelämään

Ongelmat yhtiövastikkeiden ja vuokrien maksussa voivat pian olla edessä, arvioi Kiinteistöliitto.

30. maaliskuu 2020

Deittaileva Tuomas, 42, ei pelkää koronaa: "Kyllä minä pussailisin! Jos toinenkin osapuoli haluaa, niin se on silloin molempien päätös"

Pari- ja seksuaaliterapeutti kehottaa treffikansaa nyt malttiin. Muhinoimaan ehtii myöhemminkin.

9. maaliskuu 2020

Joudutko koronan takia etätöihin? Työpaikan vakuutus ei välttämättä korvaa kotona sattuvia tapaturmia

Etätyöt yleistyvät ja samalla lisääntyvät myös etätyöpäivän aikana sattuvat tapaturmat. Työntekijälle voi tulla yllätyslasku, jos työnantaja ei ole muistanut vakuutuksia.

27. helmikuu 2020

Teollisuuden luottamus lähitulevaisuuteen nousi viime kuussa – kuluttajien luottamus pysyi ennallaan

Luvuissa ei näy vielä koronaviruksen vaikutus.