Koronaviruksen leviäminen pysäytti ulkomaanmatkailun viime keväänä lähes täysin. Saapuvien ja lähtevien kansainvälisten matkustajien määrä Helsinki-Vantaan lentoasemalla väheni viime vuoden aikana liki 80 prosentilla.
Osa matkakuumeesta lääkittiin kotimaassa. Se näkyi esimerkiksi Puumalassa Paula Okkolan matkailutilalla.
– Meillä oli sekä ravintolassa että mökeillä ihmisiä, jotka eivät normaalisti matkaile kotimaassa ollenkaan. Kesä oli meille loppujen lopuksi äärimmäisen hyvä, Okkola sanoo.
Tilastokeskuksen mukaan liikkeelle lähtivät erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat. Matkailu kotimaassa kasvoi kymmenisen prosenttia, ja ylivoimainen osa kasvusta tuli pääkaupunkiseudulta.
Matkakohteen valinnassa tärkeintä oli luonto. Sen perässä matkusti yli puolet maksullisessa majoituksessa lomailleista, selvästi suurempi osa kuin edellisenä vuonna.
– Viime vuosi oli ihan ihmeellinen. Huhtikuussa melkein kaikki kevään retkeläiset peruivat korona vuoksi. Toukokuussa tuli sitten uusia varauksia, ja viime kesä olikin kotimaan matkailun kannalta erittäin hyvä ja vilkas, sanoo Saimaan norpparisteilyjä järjestävä Arto Keinänen.
Ulkomaisten matkailijoiden puuttumisesta tuli Keinosen liikevaihtoon syvä lovi, mutta kotimaan matkailijat pitkälti paikkasivat sen. Paula Okkolalle taas vuosi oli ennätyksellisen hyvä.
– Totta kai toivotaan, että koronasta päästään yli, mutta kyllä tämä mökkimatkailulle on ollut piristysruiske, Okkola sanoo.
Myös Keinosen norpparisteilyille alkava kausi näyttää hyvältä.
– Varauksia on valtavan paljon, enemmän kuin koskaan ennen. Pääosin varaajat tulevat pääkaupunkiseudulta.