Sosiaali- ja terveysalan työnantajat kipuilevat työvoimapulan kanssa, ja sen seuraukset näkyvät usealla eri tavalla. Pohjois-Karjalassa terveyskeskuksia suljettiin, Attendo tyhjensi hoivakotinsa Kuopiossa, Seinäjoella hoitajia haettiin hätähuudoilla somesta ja Uuden Lastensairaalan teho-osaston potilaita jouduttiin siirtämään muualle.

Esimerkiksi yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluyritys Mehiläinen kouluttaa ja rekrytoi osaavia tekijöitä Suomen ulkopuolelta. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja on arvioinut hoitajapulan olevan riski jopa koko terveydenhuoltojärjestelmälle.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn vuoden 2020 lopulla teettämän jäsenkyselyn mukaan pandemia on lisännyt alanvaihtohaluja sosiaali- ja terveysalalla. Kyselyyn vastanneista erikoissairaanhoidon työntekijöistä lähes puolet suunnitteli siirtymistä muihin töihin. Ammattijärjestö selvittää parhaillaan, toteutuivatko nämä suunnitelmat.

Hoitajien alanvaihdosta ei ole saatavilla tuoreita tietoja. Alanvaihdon erilaisten määritelmien vuoksi arvioissa on ollut eroja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimialaluokitteluun pohjautuvan arvion mukaan joka viides sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittanut työskenteli toisella alalla. Uusimmat viralliset luvut ovat vuodelta 2014. THL:n mukaan päivitetyt tilastot on tarkoitus julkaista kuluvan syksyn aikana.

Kuntatyönantajien arvion mukaan viimeisimpänä tutkintonaan terveys- tai hyvinvointialalle kouluttautuneista noin 7,5–8 prosenttia työskenteli muissa kuin alan työtehtävissä. Kuntatyönantajat huomioi vuoden 2018 tietoihin pohjautuvassa arviossaan toimialojen lisäksi tarkemmat ammattiluokat, joihin työntekijät olivat siirtyneet.

Tilastojen valosssa hoitajien uudelleenkouluttautuminen on ollut jopa vähäisempää kuin muissa saman koulutustason tehtävissä.

Riippumatta siitä, millaiseen arvioon alanvaihdon yleisyydestä aiempina vuosina nojataan, nyt osa ammattilaisista harkitsee sitä. Mikä sitten saa työntekijän siirtymään toisiin tehtäviin?

Suomalaisten ammatillista liikkuvuutta ja sen syitä selvittäneen asiantuntijan mukaan mahdollisuus vaihtaa alaa on välttämätöntä muuttuvilla työmarkkinoilla. Kilpailussa työvoimasta on kuitenkin voittajia – ja häviäjiä.

Oliko pandemia viimeinen niitti?

Koronaviruspandemia on koetellut erityisesti naisvaltaisia aloja.

Tilastokeskuksen vuoden 2020 tietojen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöistä yli 85 prosenttia on naisia.

Myös useiden ravintola-alan työntekijöiden toimeentulo on ollut tiukassa, kun ravintoloiden aukioloa on rajoitettu. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan työntekijöistä yli kaksi kolmasosaa on on naisia.

Monet hoiva-alan työntekijät, siivoojat ja päivittäistavarakauppojen myyjät työskentelivät oloissa, joissa pelko tartunnan saamisesta oli läsnä.

Koronatartuntoja todettiin pandemian alku- ja keskivaiheeessa suhteellisesti eniten alimpaan tulokymmenykseen kuuluvilla ihmisillä ja niillä matalapalkka-alojen työntekijöillä, joiden etätyömahdollisuudet ovat vähäiset.

Hoiva-alan työntekijöille on kysyntää. Tilastokeskuksen tuoreen työpaikkakatsauksen mukaan lähihoitajille on tarjolla eniten avoimia työpaikkoja kaikista ammattiryhmistä.

Julkisten alojen työeläkevakuuttaja Kevan kuntapäättäjäbarometriin vastanneista 42 prosenttia kertoi, että kunnassa on ollut vaikeuksia saada työpaikkoja täytettyä. Vaikeuksia on etenkin sosiaali- ja terveysalan paikkojen täyttämisessä.

Työvoiman riitävyyttä ei helpota se, että työntekijöistä merkittävä osa eläköityy lähivuosina. Kevan ennusteen mukaan noin joka kolmas kunta-alalla työskentelevistä lähihoitajista siirtyy vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavan 10 vuoden aikana. Sairaanhoitajista eläköityy joka neljäs.

Työvoiman saatavuuteen vaikuttavat useat eri tekijät, kuten muun muassa alalle kouluttautuvien määrä. Kuitenkin myös sillä on merkitystä, pysyvätkö koulutetut ammattilaiset töissä.

Liikkuvuuteen vaikuttavat useat eri tekijät

Eri tuloluokkiin kuuluvien ihmisten ammatillisessa liikkuvuudessa on eroja, Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Veera Holappa sanoo. Holappa oli mukana valtioneuvoston teettämässä Ammatillinen liikuvuus Suomessa -selvityksessä.

Ammatilliseen liikkuvuuteen vaikuttaa muun muassa ikä, sukupuoli ja koulutustaso. Työntekijät liikkuvat sekä ammatista että palkkaluokasta toiseen tai siirtyvät kokonaan pois työmarkkinoilta.

Naisten siirtyminen matalapalkkaisista töistä paremmin palkattuihin on epätodennäköisempää kuin miehillä.

Jos perheessä on pieniä lapsia, naisten työmarkkinoilta poistumisen todennäköisyys kasvaa kaikissa tuloluokissa. Miehillä pienten lasten määrän kasvu perheessä taas jopa vähentää todennäköisyyttä siirtyä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Naisilla taas lapsimäärän kasvu lisää työstä poisjääntiä etenkin pienituloisimmilla.

– Lapsimäärän kasvulla on selkeästi suurempi vaikutus naisten ammatilliseen liikkuvuuteen Suomessa kuin muissa maissa.

Nuoret liikkuvat ammatillisesti enemmän kuin ikääntyvät. Myös epätyypilliset työsuhteet, kuten määräaikaiset työsopimukset ja osa-aikatyö, lisäävät liikkuvuutta.

– Nuorilla ammatti-identiteetti ei ole vielä niin lukkiutunut, että he pystyvät tekemään siirtoja urallaan. He myös tekevät usein muuta ennen kuin saavat koulutustaan vastaavaa työtä. Nuorilla voi olla myös joustavampi asenne työurakehitystä kohtaan eli ollaan rohkeampia tekemään erilaisia siirtoja.

Nuoret siirtyvät todennäköisemmin parempipalkkaisiin töihin kuin keski-ikäiset, mutta samalla työntekijän nuori ikä lisää myös ei-työlliseksi siirtymisen todennäköisyyttä. Korkeakoulutetuilla paremmin palkattuihin töihin siirtymisen todennäköisyys kasvaa.

Siirtymisestä syntyy kuluja

Työtehtävien vaihtaminen voi näkyä positiviisesti työntekijän palkkapussissa, mutta ei aina.

Jos työntekijä siirtyy vaatimuksiltaan helpompiin töihin, hänen osaamisensa voi menettää arvoaan ja palkkansa laskea.

Ihmisten siirtymiselle toisiin tehtäviin voidaan laskea myös hinta. Kustannuksista osa on rahallisia ja osa ei-rahallisia. Kulut nousevat, jos vaihtoon liittyy siirtymä täysin erilaiseen ammattiin.

– Yksilölle se voi näkyä koulutuksen hinnassa ja toisaalta taas menetettynä palkkana.

Rahallisten kustannusten lisäksi ihmisten päätöksiin vaikuttaa myös alanvaihdon vaatima aika ja vaiva.

– Mitä hankalampaa ja mitä suurempia kustannuksia ammatillinen liikkuvuus aiheuttaa työntekijälle, sitä epätodennäköisempää se on, Holappa summaa.

Ammatinvaihto aiheuttaa kustannuksia myös yhteiskunnalle.

– Työttömyysjakso voi pitkittyä, jos ammattia joutuu vaihtamaan, mikä kasvattaa sosiaaliturvamenoja. Toisaalta taas TE-hallinnon [työ- ja elinkeinohallinnon] kustannukset kasvavat, koska kouluttautumisen kustannukset kasvavat.

Täydennyskoulutuksella voidaan hankkia lisää osaamista, joka mahdollistaa työntekijän siirtymisen ammattihierarkiassa ylöspäin. Holapan mukaan on kuitenkin todennäköisempää, että syntyy niin sanottua osaamistappiota.

– Osa osaamisesta menee hukkaan eikä ole yhteiskunnan käytettävissä tuottavuuden kautta, Holappa kuvailee.

Hänen mukaansa olisikin tärkeää, että kaikki olemassa oleva osaaminen saataisiin hyötykäyttöön.

Alanvaihdon hinta voi olla erityisen kova työntekijälle, jolla on jo pitkä ura takana. Hän menettää todennäköisesti enemmän osaamista ja palkkatuloja kuin uransa alkuvaiheessa oleva.

Hoiva-ala tarjosi entiselle yrittäjälle varman työpaikan

Samalla kun hoiva-alalta lähtee tekijöitä, sinne saapuu myös uusia.

Oululainen Terhi Vallineva, 42, joutui pohtimaan alan vaihtamisen kustannuksia tarkkaan. Aiemmin yrittäjänä toiminut Vallineva valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2018.

Vuodet yrittäjänä tiputtivat hänet eri tukimuotojen väliin.

Yrittäjän aikuiskoulutustuki edellyttää, että ihminen toimii vielä yrittäjänä, mutta Vallineva oli lopettanut yrityksensä kokonaan. Hän rahoitti kolmivuotiset monimuoto-opintonsa Kelan päivärahalla, opintotuella ja tekemällä keikkatöitä.

– Totta kai se jännitti. Yritin laskea sen niin, että pärjään. Tietysti tiedossa oli se, että hoitoalalle lähtiessä opiskeluiden oheen tullaan varmasti tarjoamaan töitä. Tiesin, että kädestä suuhun mennään, mutta minun oli otettava riski.

Vallinevalla on koulutusta myös kaupalliselta alalta sekä IT-alalta. Hän on kotoisin kainuulaisesta Suomussalmen kunnasta. Opiskelumahdollisuuksista hän tarttui nuorena niihin, mitä oli saatavilla.

Ouluun Vallineva muutti puolisonsa työn perässä. Esikoinen syntyi, ja Vallineva oli hetken pois työelämästä. Vanhempainvapaan jälkeen hän ajautui osa-aikaiseksi työntekijäksi kirpputorille – samaiselle kirpputorille, jonka omistaja hänestä tulisi muutaman vuoden kuluttua. Töiden ohessa hän suoritti johtamisen erikoisammattitutkinnon.

Vuonna 2009 oli tehtävä päätös: Vallinevalla oli opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa, ja kirpputoriyritys tuli myyntiin.

– Minun piti kuukauden sisällä päättää, ostanko yrityksen vai lähdenkö kouluun. Sitä kautta päädyin yrittäjäksi, ja seitsemän vuotta siinä sitten meni yritystä pyörittäessä.

Yrittäjävuosien aikana Vallineva kokeili monenlaista: kirpputorin yhteydessä pyöritettiin kuivahedelmien ja pähkinöiden maahantuontia ja vintageputiikkia. Yrittäjyyden ja lapsiperhearjen yhdistäminen kävi raskaaksi, ja Vallineva alkoi suunnitella suunnanmuutosta.

Hän kypsytteli ajatusta vuosia. Kun kivijalkamyymälään tuli suuri putkiremontti, joka hankaloitti liiketoimintaa, se sinetöi päätöksen. Vallineva haki opiskelemaan ja myi yrityksensä.

– Silloin puhuttiin paljon suurien ikäluokkien eläköitymisestä hoitoalalta, ja siksi hain sinne. Se millä saa leipää pöytään, on ollut motivaattori.

Alaa vaihtaessa Vallineva joutui asettumaan uudelleen oppijan rooliin. Aiemmin hän oli työpaikalla se, jolta kysyttiin neuvoa, ja omia ideoita pääsi kokeilemaan käytännössä. Vallineva kokee etenkin vaikutusmahdollisuuksiensa vähentyneen.

– Roolin vaihto tuotti tietyllä tavalla tuskaa. Sairaalamaailma ja hierarkia, se on aivan eri kulttuuri kuin kaupan alalla, vaikka rahahan se sielläkin puhuu.

Vaikka siirtymä aiheutti kipuilua, hän on voinut hyödyntää aiempaa osaamistaan etenkin potilastyössä.

– Asiakaspalvelu ja hoivatyö ovat hyvin lähellä toisiaan. Toki potilastyössä sinä olet potilaan iholla ja puhutaan hyvin intiimeistä asioista, mutta ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä.

Tärkeintä Vallinevalle nykyisessä työssä on mahdollisuus valita.

Hänen mukaansa alalla on töitä tarjolla niin paljon kuin haluaa tehdä, ja Vallinevalla on jopa ollut mahdollisuus päättää, kenelle työskentelee. Palkkatasoon alanvaihto ei vaikuttanut.

Alanvaihto ei välttämättä ole Vallinevan viimeinen. Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen kiinnostaa myös tulevaisuudessa.

Hän haaveilee tahdin hidastamisesta, kun lapset lentävät pesästä ja ei tarvitse enää juosta rahan perässä.

– Uusi työ voisi liittyä hoitotyöhön tai sitten alaa vaihtaa kokonaan. Paljon riippuu siitä, miten ala kehittyy. Ovi käy nyt terveydenhuoltoalalla väärään suuntaan. Henkilökunnasta on revitty kaikki irti, ja kyllä sitä itsekin miettii, että mihin nyt seuraavaksi, Vallineva sanoo.

Tehyn Viinikainen: Massaeläköitymisen ja alalta poistuvien yhtälö ei toimi

Tehyn järjestötoiminnan johtaja Sari Viinikainen on vakuuttunut siitä, että raha on ratkaisu hoiva-alan työntekijöiden alanvaihtohaluihin. Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö.

Sosiaali- ja terveysalan alanvaihtajien määrästä esitetyissä arvioissa on eroja. Viinikainen uskoo hoiva-alalta pois suuntautuvan alanvaihdon aiheuttavan lähitulevaisuudessa vaikeuksia, koska samalla suuri määrä alan työntekijöistä jää eläkkeelle.

– Samaan aikaan työikäinen ja työkykyinen henkilöstö rupeaa miettimään, että he haluaisivat vaihtaa alaa, ja tämä yhtälö ei toimi. Tarvitaan toimia, että saadaan pidettyä heidät alalla, joilla on vielä työuraa ja työikää jäljellä.

Viinikaisen mukaan työ on mielekästä, mutta se ei riitä kompensoimaan työn kuormittavuutta ja palkkausta. Tehyssä pelätään pandemian olevan viimeinen niitti, joka saa työntekijät siirtymään muihin tehtäviin.

Pandemian aikana hoitohenkilökuntaa on kiitelty vuolaasti, mutta Viinikaisen mukaan korupuheet eivät riitä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS lanseerasi elokuussa henkilöstölleen kiitoskortit, jotka herättivät hoitajissa voimakasta kritiikkiä.

– Kyllä näitä Finlandia-talon sinisiä valoja ja kuuden euron kahvilipukkeita kiitoksena siitä, miten sote-henkilöstö on kannatellut korona-aikana Suomea, aletaan pitää halvennuksena.

Viinikaisen mukaan vippaskonsteja alan pito- ja vetovoiman lisäämiseen ei ole. Hän uskoo, että alalle soveltuvat työntekijät pysyvät töissä, jos työolot ovat kunnossa, palkka on asianmukainen ja työtä johdetaan hyvin.

– Täydennyskoulutukset ja työvoimapoliittiset koulutukset ovat laastaria, ne eivät ratkaise perusongelmaa.

Tutkija: Metallimiehet voivat lakkoilla ilman moraalista debattia

Naisvaltaisten alojen matalapalkkaisuuden syyt ovat historiassa, yhteiskuntapolitiikan tutkija ja erityisasiantuntija Lilli Aini Rokkonen Itä-Suomen yliopistosta kertoo. Suomen työmarkkinat ovat voimakkaasti eriytyneet sukupuolen perusteella.

Rokkosen mukaan nykyisen palkkatason perusta luotiin, kun naiset astuivat suurissa määrin työmarkkinoille. Naisvaltaisten alojen matalaan palkkatasoon on osittain vaikuttanut ajatus miesten roolista perheenelättäjinä, minkä takia naisen palkan ei tarvinnut olla yhtä suuri.

– Nämä ovat tietenkin näin 2020-luvulla harvinaisen vanhentuneita ajatuksia, ja itseasiassa ne olivat sitä jo silloin. Mieselättäjyys ei ole ollut Suomessa mitenkään hirveän voimakasta missään vaiheessa.

Lue aiheesta lisää:

Miksi on miesten ja naisten ammatteja? Vastaus löytyy hetkestä, jolloin naiset astuivat työmarkkinoille

Rokkonen painottaa alojen palkkauksen olevan asia, jota ei voi ohittaa keskustellessa naisvaltaisten alojen houkuttelevuudesta ja työntekijöiden vaihtuvuudesta.

Rokkosen mukaan hoiva-alojen palkkatasoista puhuttaessa julkinen keskustelu kääntyy helposti hoitajan etiikkaan ja vastuuseen.

– Jos puhutaan esimerkiksi metallimiehistä, he voivat lakkoilla ilman moraalista debattia, Rokkonen vertaa.

Hoivatyössä puhutaan usein myös kutsumuksesta. Rokkosen mukaan esimerkiksi hoivavietistä puhuminen tai hoivatyön määrittäminen naisille ominaiseksi on ongelma myös palkkakysymyksen ratkaisemisen kannalta.

– Tähän ajatukseen sisältyy oletus, että työntekijä nauttii siitä ja se on hänelle jotenkin luonnollista tai biologisesti ominaista, joten työstä ei myöskään tarvitse maksaa hirveästi, hän kritisoi.

Matalapalkka-alojen töiden vetovoimaa heikentää lisäksi niiden kuormittavuus. Rokkosen mukaan myös tutkimuksen valossa hoivatyössä kuormitusta aiheuttaa etenkin työvoiman riittämättömyydestä johtuva kiire ja hierarkkinen työympäristö, joka synnyttää työn autonomian puutetta eli sitä ettei omaan työhön voi vaikuttaa.

Lisäksi epätyypilliset työsuhteet ovat yleisiä.

– On paljon keikkatyötä, sijaisuuksia ja pätkätöitä, Rokkonen listaa.

Miksi hoiva-alan työn raskaus ei sitten heijastu alan palkkoihin? Rokkosen mukaan hoivan aliarvostus on institutionalisoitunutta eli se on vakiintunut yhteiskunnalliseksi tavaksi.

– Kyse ei ole siis yksittäisten ihmisten mielipiteistä vaan sukupuolittuneista käsityksistä siitä, mikä on hyväksyttävä korvaus mies- ja naisvaltaisten töiden tekemisestä. Nämä käsitykset ovat muovautuneet myös osaksi myös yhteiskunnallisia rakenteita, kuten työmarkkinatoimijoiden neuvotteluja, hän selittää.

Rokkosen mukaan koronaviruspandemia on tuonut entistäkin selkeämmin esiin hoiva-alaa ja naisvaltaisia matalapalkka-aloja yleisemminkin koskevia työmarkkinoiden epätasa-arvoisia rakenteita.

Myös tutkija toivoo, että kiitospuheet muuttuisivat konkretiaksi.

– Se on sellaista ylistämällä alistamista, ja ylistämällä alistaminen, huono palkka ja huonot työolot kulkevat käsi kädessä, Rokkonen summaa.

Ammattia vaihdetaan monesta syystä

Palataanpa vielä jutun alussa esitettyyn kysymykseen: Mikä sitten saa ihmiset siirtymään toisiin tehtäviin?

Vastauksia on varmasti lähes yhtä monta kuin vastaajaakin, mutta ainakin yksi erottelu voidaan tehdä: Osa ammatillisesta liikkuvuudesta on vapaaehtoista pyrkimistä mielekkäämpiin työtehtäviin tai parempaan palkkatasoon, kun taas osa on vastentahtoista ja olosuhteiden pakosta tapahtuvaa.

– Pakotettu ammatillinen liikkuvuus on sitä, että henkilöltä lähtee työpaikka alta sen takia, että kyseisellä alalla työvoiman kysyntä vähenee ja henkilö on pakotettu vaihtamaan ammattia työllistyäkseen uudestaan. Urasuunnittelu, urakierto ja yleneminen uralla ovat taas vapaaehtoisen liikkuvuuden muotoja.

Suuria yksittäistenkin alojen työvoimatarpeen vähenemiseen vaikuttavia kehityskulkuja ovat globalisaatio ja digitalisaatio. Pakotettu alanvaihto koskettaa eniten keskipalkkaisia, rutiininomaista työtä tekeviä. Tämänkaltaisista tehtävistä siirrytään useimmiten matalapalkka-alan palvelutehtäviin, koska siellä vastaavasti työvoiman kysyntä on kasvanut.

Matalapalkka-alat ovat usein palveluammatteja, joiden työvoimatarpeeseen globalisaatio ja digitalisaatio eivät vaikuta niin voimakkaasti.

– Matalapalkka-aloilla ammatillinen liikkuvuus voikin olla seurausta muista tekijöistä, kuten työolosuhteista, Holappa huomauttaa.

Holapan mukaan isossa mittakaavassa ammatillinen liikkuvuus ei ole ongelma. Mahdollisuus vaihtaa ammattia tai työtehtävää on tärkeää, sillä se mahdollistaa työmarkkinoiden muutoksiin sopeutumisen. Ammatillinen liikkuvuus on myös tärkeä osa vapaaehtoista urakehitystä.

– Liikkuvuus on välttämätöntä muuttuvilla työmarkkinoilla, jotta kuihtuvilta aloilta työttömiksi jäävät voivat työllistyä uudestaan ja jotta kasvaville aloille saadaan osaavaa työvoimaa. Se on tärkeä osa työmarkkinoita, joka pitää markkinat toimivina ja dynaamisina. Ja että riittää työtä ja työntekijöitä kaikille.

Kaikki ammatit eivät kuitenkaan menesty yhtä hyvin kilpailussa työvoimasta. Työntekijöiden mahdollisuus vaihtaa alaa aiheuttaa paineita niille toimialoille, joissa työvoimalle on kysyntää mutta joissa vaihtuvuus on suurta.

– Sillioin pitäisi toistenlaisten mekanismien alkaa toimimaan, että saataisiin houkuteltua työvoimaa, kuten palkankorotusten ja muiden työolojen parannusten, jotta ala koettaisiin jälleen houkuttelevana, Holappa päättää.

Lue lisää:

Hoitajapulan helpottaminen vaatii poliittisia päätöksiä, sanoo kokenut terveysalan ammattilainen – "Esillä on vain jäävuoren huippu"

Ovatko eläkeläiset yksi ratkaisu hoitajapulaan? – Sairaanhoitaja jäi 6 vuotta sitten eläkkeelle, mutta ei halua lopettaa

Kymmenet filippiiniläiset tulevat paikkaamaan Suomen huutavaa hoitajapulaa – Marichu Ebunalo aloitti työt maanantaina: "Vanhusten kanssa työskenteleminen on intohimoni"

Attendo tyhjentää hoivakotinsa Kuopion maaseudulla, kun viranomaiset puuttuivat paikan hoitajapulaan – uusia työntekijöitä ei löytynyt

Ikäihmiset haluavat elää kotona, mutta hoitajista on huutava pula – “Jatkuvasti tehdään yli 14 tunnin työvuoroja”, sanoo lähihoitaja Emilia Vilokkinen