Ylevä arkisto

Suomen Keskusta

Näytetään 1–64 / 64

28. toukokuu 2025

Kaikkosen erityisavustaja jättää tehtävänsä, taustalla julki tullut pornovideo – näin puoluesihteeri kommentoi

Ilta-Sanomat uutisoi eilen, että keskustan puheenjohtajan erityisavustajan asunnossa on kuvattu pornoa.

6. maaliskuu 2025

Analyysi: Keskustalla on kissanpäivät – perussuomalaisten surkea kohtalo on taas sinetöitymässä

Kun yhdistää tiedot ehdokasmääristä ja puolueen suosion Ylen mittauksesta, perussuomalaisten ja Liike Nytin vaalinäkymät näyttävät lohduttomilta, arvioi Ari Hakahuhta.

30. tammikuu 2024

Paikka auki, Väyrynen tarjolla

Paavo Väyrynen ilmoitti luopuvansa puoluepolitiikasta. Väyrysen paluu toistuu yhä meemeissä, mutta nuorisohittejä ne eivät ole.

13. kesäkuu 2023

Keskustavaikuttaja Antti Siika-aho lähtee puoluesihteerikisaan mukaan – ”Keskustaväki kaipaa talonmiestä puolueelle”

Siika-aho on nyt kolmas, joka on ilmoittautunut puoluesihteerivaaliin mukaan. Keskusta järjestää puoluekokouksen syyskuussa.

16. maaliskuu 2023

KRP selvittää, pitääkö väite Mika Lintilän Whatsapp-tilille murtautumisesta paikkansa – rikoskomisario ei muista uraltaan vastaavaa tapausta

KRP:n rikoskomisario Sami Siurola huomauttaa, ettei tutkinnan aloittaminen tarkoita, että rikosta olisi välttämättä tapahtunut. Hän ei osaa arvioida, kauanko tutkinta tulee kestämään.

8. maaliskuu 2023

Matti Mörttisen kolumni: Sanna Marin sulki oven, ja se saattoi mullistaa vaalien tulevaisuuden

Kriisien aika ei puraissut hallitukseen kannatukseen normaaliin tapaan, ja istuva pääministeri on yhtä aikaa erittäin suosittu ja epäsuosittu. Kevätilmassa leijuu blokkivaalien tuoksu, kirjoittaa Mörttinen.

1 havainto
6. maaliskuu 2023

Puoluetoverit kotiseudulla pitävät Mika Lintilään kohdistuvia väitteitä masinoituina – kansanedustajakollegat jännitteisessä Vaasan vaalipiirissä vaikenevat

Keski-Pohjanmaan keskustapiirissä ei uskota siihen, että vihjeet ministerin alkoholinkäytöstä olisivat tulleet puolueen sisältä, vaikka kisa mahdollisesti hupenevista edustajapaikoista kovenee.

5. maaliskuu 2023

Ylen tiedot: Ministeri Mika Lintilän epäillään pitäneen valtiovallan tervehdyspuheen päihtyneenä

Tilaisuus järjestettiin viime vuoden vapun alla Helsingissä. Ylelle kerrotaan, että elinkeinoministeri Mika Lintilä piti hieman sekavalta vaikuttaneen puheen ja tuoksahti alkoholilta.

4. maaliskuu 2023

Saarikko: Mika Lintilään kohdistuvat väitteet ovat kovia ja nimettömiä

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoo Ylelle, ettei hän tiedä alkoholinkäytön vaikuttaneen elinkeinoministeri Mika Lintilän työhön.

IS: Saarikko on keskustellut Lintilän kanssa alkoholinkäyttöön liittyvistä huhuista

Saarikko kertoo Ilta-Sanomille keskustelleensa Lintilän kanssa kahdesti aiheesta.

15. lokakuu 2021

Analyysi: SDP:n ja keskustan välien kriisiytymisellä voi olla arvaamattomat seuraukset

Keskustassa ja SDP:ssä tunnutaan molemmissa miettivän, kumpi veti maton toisen jalkojen alta. Ratkaisua tulehtuneeseen tilanteeseen haetaan tänään hallituksen johtoviisikon voimin, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Anniina Luotonen.

7. syyskuu 2021

Ylen kysely kansanedustajille: Enemmistö vastanneista kannattaa hoitajille parempaa palkankorotusta kuin muille työntekijöille

Muista puolueista poiketen kokoomuksessa ja keskustassa emmitään hoitajien kohtelua muita paremmin. Sen sijaan vasemmistoliiton entinen ministeri Aino-Kaisa Pekonen harkitsisi hoitajien palkankorotukselle jopa erillisrahoitusta valtion budjettiin.

12. toukokuu 2021

Eduskunta ei äänestäkään EU:n elvytyspaketista vielä tänään – keskustelu venyi lähes auringonnousuun asti

Eduskunta keskusteli EU:n elpymispaketista koko viime yön ajan. Keskustelu jatkuu tänään täysistunnossa, ja äänestys siirtyy. Perussuomalaiset haluavat pääministerin ja eurooppaministerin keskusteluun eduskuntaan ja vastaamaan kysymyksiin.

24. huhtikuu 2021

Analyysi: Keskustan draaman taju ei kadonnut puheenjohtajan vaihtuessa – taas hallituskumppanit saavat jännittää, millä tuulella tänään ollaan

Ylen politiikan toimittaja Matti Koivisto kirjoittaa, että keskustan tavoitteet ovat jääneet neuvottelukumppaneille epäselviksi.

13. huhtikuu 2021

Analyysi: Annika Saarikko, montako kertaa keskusta voi uhata hallituksesta lähtemisellä?

Lähtöuhkailuista on tullut etenkin keskustan ja vihreiden poliittista suostuttelutekniikkaa, Ari Hakahuhta kirjoittaa.

27. lokakuu 2020

Paavo Väyrynen on nousemassa keskustan puoluehallitukseen kaksikielisen piirin edustajana

Lopullisen valinnan puoluehallituksen jäsenistä tekee marraskuussa keskustan puoluevaltuusto.

12. syyskuu 2020

Ministeri Saarikko matkustusrajoitusten löysäämisestä: Ei pelasta suomalaista matkailua, mutta kaikki voitava tehtiin

Voit katsoa Ylen Ykkösaamun klikkaamalla jutun kuvaa.

1. syyskuu 2020

Moni asia on vaakalaudalla jos Suomeen ei pääse ulkomaalaisia: Matkailu, rakentaminen, ydinvoima – Ministeri vaatii rajoitusten höllentämistä

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mielestä harva yritys saa uusia asiakkaita digitaalisten kanavien kautta.

31. heinäkuu 2020

Keskustan kansanedustajat puheenjohtajakamppailusta: "Tästä tulee tiukkaa", "Katri kantoi vastuun virheistä, jotka eivät ole hänen"

Yle tavoitti 10 keskustan kansanedustajaa kommentoimaan Annika Saarikon ilmoittautumisen myötä alkanutta puheenjohtajakisaa.

30. kesäkuu 2020

Janne Saarikiven kolumni: Matti Vanhanen on kuva Suomen vahvuuksista ja heikkouksista

Kun suomalainen pääsee unelmiensa huipulle, hänen täytyy yhä vielä esittää olevansa aivan tavallinen suomalainen, kirjoittaa Janne Saarikivi.

15. kesäkuu 2020

Evijärven lukio pahoittelee Antti Kurvisen korttien lähettämistä yo-todistusten mukana: "Olisi todella pitänyt tajuta" – opetushallitus ei ryhdy jatkotoimiin

Uudet ylioppilaat saivat samassa postissa todistuksensa ja keskustan kansanedustajan onnittelukortin.

9. kesäkuu 2020

Ex-pääministeri Juha Sipilä kuvaili valtiovarainministerin pestiä "kansakunnan kusitolpaksi" – Tutkija: Heitto kuvastaa Sipilän katkeruutta

Politiikantutkija Johanna Vuorelman mukaan "kusitolppa"-sana voidaan helposti tulkita kansalaisten vähättelynä.

7. kesäkuu 2020

Analyysi: Oppositioon haikailevat vain ne, jotka eivät ole siellä olleet

Ilmainen vinkki keskustalle: hallitukseen päästään, oppositioon joudutaan, kirjoittaa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.

12. huhtikuu 2020

Analyysi: Loppuuko Uudenmaan eristäminen viikon päästä? Hallitus kuuntelee asiantuntijoita, mutta taustalla vellovat suuret tunteet

Pääministeri Sanna Marin ei valmistele jatkoa Uudenmaan eristämiselle. Hallituskumppani keskustalle ilmoitus tuli liian pian, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.   

7. maaliskuu 2020

Hallitus pähkäilee turvapaikanhakijoiden jalkapantoja – rajunkuuloinen keino voikin helpottaa palautusta odottavien asemaa

Hallitus joutuu linjaamaan jalkapannoista pian, vaikka hallitusryhmissä osa pitää koko kysymystä identiteettipoliittisena "nolla-asiana".

21. helmikuu 2020

Kansanedustaja Mikko Kärnä seksiviestikohusta: "Olen elämäni eri vaiheissa tehnyt virheitä, mitään lainvastaista taas en"

Kärnä on Seiska-lehden mukaan lähetellyt seksiviestejä ja alastonkuvia itsestään baarissa tapaamalleen naiselle. 

5. helmikuu 2020

Paavo Väyrystä ollaan nostamassa keskustan puoluehallitukseen – ruotsinkielinen piiri uskoo Väyrysen nostavan puolueen kannatusluvut

Keskustan puoluetoimiston kanssa kireissä väleissä oleva ruotsinkielinen piiri harkitsee Väyrystä puheenjohtajakseen.

25. tammikuu 2020

Ministeri Kulmunin brittienglanti keräsi kehuja – nyt vallassa on sukupolvi, joka uskaltaa avata suunsa myös vieraalla kielellä

Hyvä kielitaito ja sujuva esiintyminen lisäävät poliitikon uskottavuutta.

18. tammikuu 2020

Tarja Halonen Ykkösaamussa: Suomen politiikan epävakaus tuo lisää valtaa presidentille – ihmetteli myös Haaviston tapausta

Presidentti Tarja Halosen mukaan oli hyvä, että hallitus jatkoi entisellä koalitiolla pääministeri Rinteen eron jälkeen.

17. tammikuu 2020

IS: Kulmuni ajoi taksilla yli 400 kilometriä - yli 1000 euron lasku

Lappilaisministeri oli taksin kyydissä viitisen tuntia Savon Pieksänkoskelta Savosta Helsinkiin.

3. tammikuu 2020

Pekka Juntin kolumni: Keskustan kannatus sakkaa, koska tilannekuva maaseudusta on väärä

Sana ekosysteemi on ollut keskustalle viholliskieltä, jolla on vastustettu hakkuita, kaivoksia ja vesivoimaa. 20-luvulle tultaessa tuo sana voisi pelastaa sen, kirjoittaa Pekka Juntti.

21. lokakuu 2019

Olli Rehnin epäilys: Saksa ja Kreikka sumplivat ensimmäisen EU-tukipaketin ajankohdan yhdessä – "Jos olin väärässä, pyydän anteeksi"

Suomen pankin pääjohtaja kritisoi kirjassaan Suomen kuulumista talouskurimaiden Hansa-ryhmään.

2. syyskuu 2019

Analyysi: Uutuuskirjassa Juha Sipilää suitsutetaan poikkeuksellisesta rohkeudesta, mutta rohkeudella on hintansa

Risto Uimosen mukaan kolmen puolueen porvarihallitus oli Sipilältä rohkea ratkaisu, mutta sen voi nähdä myös Sipilän ensimmäisenä ja kohtalokkaana virheenä, kirjan lukenut politiikan toimittaja Pekka Kinnunen arvioi.

22. elokuu 2019

IS: Kansanedustaja Autto asuu halvalla Helsingissä – vuokra vain 400 euroa

Heikki Autto kertoo asuvansa äidinsä omistamassa asunnossa.

16. elokuu 2019

Hallituksen aktiivimalliesitys julki: Leikkuri poistuu vuoden alussa, aiemmin alennettu päiväraha palautuu ennalleen – Purkamisen hintalappu 50 miljoonaa euroa

Lakiesityksen mukaan työttömyyden alussa olevat etuuden omavastuupäivät jäävät nykyiseen viiteen päivään.

12. elokuu 2019

Haavisto keskustan ja vihreiden jatkuvasta ilmastonokittelusta: "Juuri on päästy Säätytalolta, jossa tavoitteet tehtiin yhdessä"

Vihreiden Pekka Haavisto pitää sanailua ilmastokysymyksistä "kuplintana", jonka taustalla on yksittäisiä kansanedustajia. Hallituksen yhteistyökykyyn se ei ole vaikuttanut, sanoo Haavisto.

4. heinäkuu 2019

IS: Kulmuni keskustan kenttäväen suosikki puheenjohtajaksi

Kulmunia kannatti runsaat 40 prosenttia Ilta-Sanomien kyselyyn vastanneista.

2. heinäkuu 2019

Ylen kysely: Keskustan puheenjohtajakisasta tulossa todella tiukka – Kaikkonen ja Kulmuni lähes tasoissa

Ylen kyselyssä puolustusministeri Antti Kaikkonen kerää hienoisesti enemmän kannatusta kuin elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

16. kesäkuu 2019

Jääprinsessoja ja setämiehiä – tasa-arvokeskustelu on suurimmassa muutoksessa sitten kikkelikorttiajan

Tutkijat korostavat median ja poliitikkojen valtaa termien vakiinnuttamisessa.

7. kesäkuu 2019

Analyysi: Ministerit riitelevät turhaan uusista tehtaista ja puun riittävyydestä – juna saattoi mennä jo, sellumarkkinat Aasiassa ovat hiipumassa

Uusia sellutehtaita ei rakenneta lähivuosina välttämättä ainoatakaan, jos ja kun markkinat katoavat alta, taloustoimittaja Jari Järvinen kirjoittaa.

14. toukokuu 2019

Antti Rinne hallitusneuvotteluista: Neuvottelupöydässä on aika paljonkin työllisyyteen vaikuttavia elementtejä

Antti Rinne arvosteli Petteri Orpon johtajuutta, kun Orpo epäili uuden hallituksen ajatuvan velkaantumisen tielle.

29. huhtikuu 2019

"Tietenkään en varautunut putoamiseen!" sanoo Susanna Koski – entäs muut eduskunnasta pudonneet? Yle selvitti, mitä heidän elämäänsä kuuluu

Yle selvitti, mitä tulevaisuuden suunnitelmia pudonneilla kansanedustajilla on. Osalle lopputulos oli onnellinen sattumus, osalle vieläkin kipeä paikka.

16. huhtikuu 2019

Keskustan kannatus sukelsi rajusti monessa Lapin kunnassa

Lapin kovin romahdus tapahtui Inarissa.

11. maaliskuu 2019

Tavoite oli paremmat terveyspalvelut, saatiin lehmänkaupat ja himmeli – näin Sipilän kautta varjostanut soteuudistus eteni ja kaatui

Kompuroiva soteuudistus varjosti hallitusta käytännössä koko hallituskauden. Yle kokosi keskeiset tapahtumat yhteen artikkeliin.

24. helmikuu 2019

Matti Vanhanen joutui päivystykseen kesken vaalitilaisuuden – "Häntä alkoi heikottaa"

Avustajan mukaan Vanhasella on antibioottikuuri flunssan takia.

21. helmikuu 2019

Erikoinen kertomus – Näin tiedot Bernerin ehdokkuudesta SEB:n hallitukseen muuttuivat parissa päivässä

Pääministerin, liikenneministerin ja oikeuskanslerin kertomuksista löytyy erikoisia aukkoja.

3. helmikuu 2019

"Tunnetta peliin", kuului kentän neuvo keskustajohdolle vaaliristeilyllä

Keskustan väki lähti Suomenlahdelle seilaamaan ja pohtimaan vaalikevään strategiaa. Kannatusalhossa helpottaa, että puolue on sekä SDP:lle että kokoomukselle mieluinen hallituskumppani.

17. lokakuu 2018

Kun kansanedustaja Markku Rossi tuli kaapista, hän sai palauteryöpyn – mutta aivan erityisesti mieleen jäi tulevan papin rohkaiseva viesti

Sateenkaaripareilla on ollut oikeus viralliseen avioliittoon runsaan puolentoista vuoden ajan. Ensimmäisten joukossa vihityt Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi kertovat nyt, mikä on muuttunut.

28. heinäkuu 2018

Analyysi: Työllisten määrä kasvaa Suomessa räjähdysmäisesti, mutta työttömyys vähenee hitaammin – Sipilän hallituksen “työllisyysihmettä” selittää tyypillinen talouden nousukauden ilmiö

Uusista työllisistä suuri osa on tullut työvoiman ulkopuolelta. Joukossa on paljon opiskelijoita.

16. heinäkuu 2018

Keltamekkoinen nainen Putinin vieressä käänsi somepyörityksen edukseen – savonlinnalainen Hanna Kosonen muistaa presidentin vierailun loppuikänsä

Savonlinna oli mediahuomion keskipisteenä viime kesänä heinäkuun lopussa, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin saapui valtiovierailulle Suomeen ja tapasi presidentti Sauli Niinistön Savonlinnassa. Savonlinnalainen kansanedustaja Hanna Kosonen keltaisine mekkoineen joutui yllättäen somepyörityksen keskelle.

31. toukokuu 2018

SDP:n kansanedustaja syytti hallitusta vuodetun sotelausunnon hankkimisesta – Sipilä: "En ole sanaakaan sellaisesta voinut lukea"

Pääministeri Juha Sipilän mukaan hänellä eikä valtiovarainministeri Petteri Orpolla ole vuodettua lausuntoa käytettävissä.

24. huhtikuu 2018

Pääministeri Sipilä aikoo kutsua hallitustrion koolle – Kokoomuksen Orpo: "Ylimitoitettua tämä melske"

Kokoomus kertoi tiistaina puoliltapäivin, että Kaj Turunen siirtyy kokoomuksen eduskuntaryhmään.

7. maaliskuu 2018

IS: Paula Lehtomäelle kaavaillaan huippuvirkaa Kööpenhaminassa

Paula Lehtomäki on ollut pitkään kansanedustajana ja kahdesti ministerinä. Tällä hetkellä hän on pääministerin valtiosihteeri.

5. maaliskuu 2018

Mikä on Paavo Väyrysen vastaveto puolueesta erottamiseen? Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana klo 14

Paavo Väyrynen ilmoittaa tiedotustilaisuudessa siirtymisestään eduskuntaan ja keskustan johtajavaaleista, mutta päähuomio keskittyy kansalaispuolueen ja Väyrysen tilanteeseen.

28. helmikuu 2018

Bernerin liikennetyöryhmän määräaika päättyy – Ylen tietojen mukaan sopu väylärahoista on syntynyt

Työryhmä kokoontui aamulla Helsingissä. Yle seuraa vaalikauden merkittävimmän liikenneraportin julkaisua.

14. helmikuu 2018

Kokoomusvaikuttajien joukkopaosta sote-firmoihin vaaditaan selvitystä – "Tiedettäisiin, että kaikilla olisi puhtaat jauhot pussissa"

Keskustan ja sosiaalidemokraattien poliitikot vaativat kokoomuslaista oikeusministeriä selvittämään, aiheuttaako politiikkojen siirtyminen terveysfirmoihin eturistiriitoja.

7. tammikuu 2018

Vanhanen HS:lle: Nato-hakemus olisi tietyllä tapaa vähän samanlainen asia kuin Venäjän toimet Ukrainassa

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasen mukaan Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon horjuttaisi nykyistä vakautta.

27. marraskuu 2017

Liikenneministeri Berner on oikeassa: Uusi tieliikennelaki ei sakota 1 km/h ylinopeudesta

Liikenneministeri Anne Berner on jo kolmesti rauhoitellut sakkopelkoisia. Nollatoleranssi on nykyäänkin ja puuttumiskynnys on poliisin päätös. Nykyään seuraamus rapsahtaa vasta 10 km/h ylinopeudesta.

22. marraskuu 2017

Eduskunta ruotii hallituksen EU-politiikkaa – suora lähetys alkaen klo 14

Eduskunta keskustelee tänään hallituksen EU-linjauksista pääministerin ilmoitukseen pohjautuen.

18. lokakuu 2017

IS: Sipilä pyytänyt SDP:tä hallitukseen – Rinne: Ei ole, SDP hallitukseen vain uusien vaalien kautta

Keskustan ja kokoomuksen välit ovat kiristyneet sote-uudistuksen vuoksi.

1. lokakuu 2017

Presidentti Niinistö IS:lle Katalonian tilanteesta: Nyt olisi syytä lähteä nopeisiin keskusteluihin siellä

Useat suomalaispolitiikot vaativat väkivaltaisuuksien loppua Kataloniassa.

27. syyskuu 2017

IS: Eduskunnan puhemiehistö uusiksi – Maria Lohela menettää puhemiehen paikkansa

Muutosten syynä on se, että sinisten eduskuntaryhmä ei ole enää toiseksi suurin, koska se erkani kesäkuussa perussuomalaisten ryhmästä.

28. kesäkuu 2017

Hallituksen U-käännös – Vuosi sitten soten yhtiömalli oli ainoa vaihtoehto, nyt ministerit irtisanoutuvat siitä

Kokoomuksesta kehuttiin soten yhtiöittämisvelvoitetta. Pääministeri Juha Sipilä ihmetteli, miksi yhtiöittämistä pidetään mörkönä. Nyt yhtiömallin mukaantulosta syytetään virkamiehiä.

19. kesäkuu 2017

Sipilä selvittää eduskunnalle hallitusratkaisua, odotettavissa värikäs keskustelu – Yle näyttää suorana

Hallitus jatkaa nykyisellä ohjelmalla ja samoilla ministereillä. Jälkipyykki siitä, olisiko hallituksen eronpyyntö ollut tarpeen, jatkui vielä viikonloppunakin.