Lappilainen kansanedustaja Heikki Autto (kok.) asuu halvalla Helsingissä. Ilta-Sanomien mukaan Autto maksaa Helsingissä vuokraa 400 euroa kuukaudessa 20 neliön asunnosta. Ilta-Sanomat on selvittänyt kansanedustajien asumisen hintoja pääkaupunkiseudulla.
Autto kertoo lehdelle, että hän asuu äitinsä asunnossa, koska hänen piti saada nopeasti katto päänsä päälle keväällä. Autto aikoo kuitenkin hankkia omistusasunnon etelästä. Hän omisti asunnon Helsingissä edellisellä kaudellaan kansanedustajana, mutta hän myi asunnon pudottuaan eduskunnasta.
Autto oli viimeksi kansanedustajana vuosina 2011-2015.
Kulmunin vuokra 760 euroa, Juuson 1400
Kansanedustaja Kaisa Juuso (ps.) Torniosta asuu Vantaalla ja maksaa 90 neliön paritalosta vuokraa 1400 euroa kuukaudessa ja Katri Kulmuni (kesk.) Torniosta maksaa helsinkiläisestä 44,5 neliön asunnosta vuokraa 760 euroa.
Muiden Lapin kansanedustajien pääkaupunkiseudun asumiskuluja ei mainita Ilta-Sanomien jutussa. Lehden selvityksen mukaan kaikki muut lappilaisedustajat paitsi Kulmuni saavat asumisen perusteella kulukorvausta 1810 euroa kuukaudessa. Asumisen osuus korvauksesta on 493 euroa.
Kaikkiaan 113 kansanedustajaa saa korkeinta kulukorvausta. Siihen ovat oikeutettuja ne maakuntien kansanedustajat, joilla on edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa tai Vantaalla.